Halpa vai kallis armo?

Kotimaa24: Runsaasti kirjoittajia, toivottavasti myös lukijoita ja keskustelijoita. Yhtenä aiheena on ollut armo, se nousee uskon ytimestä. Jumalan armo. Armollisuus ihmisten välillä. Armolahjat eli karismat. Rinnan blogikeskustelujen kanssa olen lukenut Juhani Rekolan ”Heräämistä pimeään”. Sekin on antanut virikkeitä armon ajattelemiseen.

Armo ja Jumalan armo. Mitä se on? Hyvä kysymys! Samalla voi miettiä, mitä usko on ja mitä kristillinen usko on. Mikä tekee ihmisestä kristityn?

Pohdin tätä lähtökohtanani se ajatus, että Jumala on isä ja me olemme sisaria ja veljiä. KM24 keskusteluissa on välillä korostettu jakolinjoja sisarusjoukossamme. Liberaaleja ja konservatiiveja. Raamattu-uskollisia, fundamentalisteja toisaalla ja toisaalla Raamatun totuudesta luopuneita, joita on kuvattu myös uskosta luopuneiksi.

Jos ja kun koettaa hahmottaa sisarusjoukkoamme Jumalan armosta käsin, muuttavat edellä mainitut vastakohtaisuudet muotoaan. Ne asettuvat erilaiseen asentoon.

Konservatiivit, Raamattu uskolliset ja fundamentalistit väittävät ottavansa Raamatun todesta, kirjain kirjaimelta ja sana sanalta. Samanaikaisesti Raamatussa on paljon kohtia, joissa teot = se miten kukin on elänyt nostetaan kaikkein tärkeimmäksi.

Onko ylipäätään mahdollista olla yhtaikaa fundamentalisti ja Raamattu-uskollinen? Minun mielestäni ei – mutta monet kyllä väittävät olevansa.

Yhdessä näillä sivuilla käydyssä keskustelussa uskon sisällöstä Raamattu-uskollinen Juha Heinilä lainasi Athanasiuksen uskontunnustusta, ikäänkuin argumenttina käytyyn keskusteluun. Luin tunnustuksen useampaan kertaan. Se julistaa: ”Sen, joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin”.

M.o.t. Voidaksemme pelastua, meidän tulisi osata ajatella kolminaisuudesta niin kuin Etelä-Ranskassa 400 – 500 j.Kr. Ajateltiin. Mutta: Ei sanaakaan armosta. Niinkuin ei muuten myöskään kahdessa muussa jakamattoman kirkon uskontunnustuksessa.

Athanasioksen nimessä kulkeva uskontunnustus päättyy näin: ”Hänen tullessaan on kaikkien ihmisten noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen. Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se, joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.”

Missä siis mennään tänään? Ovatko Raamattu-uskolliset myös Tunnustus-uskollisia ja Oppi-uskollisia? Edellä osin lainattu vanhan kirkon tiivistelmä Raamatusta ynnä tuhat vuotta myöhäisempi Martti Lutherin uskontulkinta? Uskollisten joukko puhuu myös 2000 vuotta vanhasta seksuaalietiikasta, avioliittokäsityksestä jne.

Mihin pyrin kyselylläni? Minusta on selvää ja vastaansanomatonta, että yhteinen, pyhä uskomme on aina ja pysyvästi muutoksen tilassa. Emme voi pysäyttää aikaa kronologisesti syntyneen Raamatun mihinkään aikavaiheeseen, emmekä myöskään kirkon historiassa. Uskomme tunnustus ei voi olla monoliittistä, kun kaikki ympärillä muuttuu. Ehkäpä salattu Jumala on sama, mutta käsityksemme ja ymmärryksemme hänestä muuttuu. Saulus oli vanhauskoinen ja vanhauskoisia elää yhä. Saulus kiivaili vanhan uskon puolesta, mutta sitten hänestä tuli Paulus, Paavali.

Entä sitten se armo? Juhani Rekola puhuu itsekin Jumalan armosta, mutta tässä kohtaa haluan välittää ”Herääminen pimeään” -kirjan lainauksen Dietrich Bonhoefferilta. Ainakin minulle se antaa paljon ajattelemisen aihetta:

”Halpa armo on meidän kirkkomme suurin vihollinen. Taistelumme tänään on taistelua kalliin armon puolesta.” ”Halpa armo on syntien anteeksiantamuksen saarna ilman parannussaarnaa. Se on kaste ilman kirkkokuria. Se on ehtoollinen ilman syntien tunnustamista. Se on synninpäästö ilman henkilökohtaista rippiä. Halpa armo on armoa ilman Kristuksen seuraamista. Se on armoa ilman ristiä. Se on armoa ilman elävää, lihaantullutta Kristusta Jeesusta. Kallis armo on peltoon kätketty aarre, jonka vuoksi ihminen menee ja ilolla myy kaiken, mitä hänellä on. Se on kallis helmi, jonka tähden kauppias luopuu kaikesta omaisuudestaan. Se on Kristuksen kuninkuutta, jonka vuoksi ihminen repii päästään häntä loukkaavan silmän. Se on Jeesuksen Kristuksen kutsu, jonka kuullessaan opetuslapsi jättää verkkonsa ja lähtee seuraamaan. Kallis armo on evankeliumi, joka on aina uudelleen etsittävä. Se on lahja, jota on aina uudelleen pyydettävä. Se on ovi, jolle on aina uudelleen kolkutettava.”

69 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Martti Pentti, mihin viittaa sana “siinä”, eikö vain kasteeseen eli milloin tässä luovuttiin saastaisesta elämästä, eikö vain kasteessa eli voiko vauvaan tätä kohdentaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kasteeseen tuossa minunkin ymmärtääkseni viitataan. Pakanuudesta kääntyneelle aikuiselle kaste merkitsee toki entisestä elämästä luopumista. Kastettavan lapsen kohdalla seurakunta – vanhemmat ja kummit erityisesti – sitoutuvat kasvattamaan lapsen alusta lähtien kristillisyyteen. Vain inhimillisin voimavaroin kumpikin näyttää lähes mahdottomalta toteuttaa täydellisesti. Niinpä kasteen liitto onkin pelastuksen suhteen tärkeämpi asia kuin aina vajavaiseksi jäävä parannuksenteko.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.