Hannu Juntunen: Onko olemassa tulkinnoista riippumaton kristinuskoksi nimitettävä todellisuus?

Tarkoitan termillä kristinusko tässä yhteydessä uskon opillista ja ajatuksellista sisältöä. Todellisuudessa kristinusko on tietysti oppia laajempi ilmiö, johon sisältyvät muun muassa uskon erilaiset ilmenemismuodot. Mutta onko kristinuskoa oppi- ja ajatuskokonaisuutena mahdollista kuvata ja varsinkaan rajata täsmällisesti? Onko tässä mielessä puheena oleva kristinusko sellaisenaan olemassa vai onko olemassa vain sen tulkintoja? Voidaanko erilaisten opillisten ja ajatuksellisten käsitysten kristinuskon mukaisuus määritellä teologisesti? – Käytän jatkossa teologian käsitettä tieteellisen teologian merkityksessä.

Teologian tieteellisyyden  ongelma

Ollakseen tiedettä myös teologiassa tulee esittää väitteitä, jotka ovat julkisia eli kenen tahansa riittävällä ymmärryksellä ja tiedoilla varustetun henkilön todennettavissa tai kumottavissa havainnoilla ja ymmärryksellä. Esimerkiksi lause ”Jumala on luonut taivaan ja maan” ei ole tieteellinen väite. Sen sijaan tieteellisesti on tutkittavissa, onko Raamatussa sanottu, että Jumala on luonut taivaan ja maan. Kyseisen katsomuksen sisältyminen Raamattuun on kenen tahansa havaittavissa ja ymmärrettävissä. Teologian tehtävänä on – kaikkein yleisimmin ilmaisten – tutkia, mitä kristinusko on. Tietenkään kaikki teologian tutkimusaiheet ja väitteet eivät suoraan kohdistu suureen kysymykseen kristinuskon mukaisuudesta, vaan selvittelevät monia yksittäisiä teemoja teologian alalta.

Tieteellisen työn luonteeseen kuuluu uusien hypoteesien luominen ja koetteleminen sekä uusien teorioiden rakentaminen. Myös teologiassa voidaan kehittää teorioita ja näkökulmia varsinkin kristinuskon tulkintaan. Tällaisen tulkinnan arvioiminen vaatii tietysti laajaa ja syvällistä perehtyneisyyttä kyseiseen aihepiiriin. Erilaiset kristinuskon tulkintaa koskevat pohdinnat ja teoriat voivat lähteä liikkeelle myös muiden tieteiden, esimerkiksi filosofian ja ihmistieteiden kysymyksenasetteluista ja teorioista. Filosofia eri muodoissaan on ollut teologian ainainen kylkiäinen.

Kristinuskon sisältöä selviteltäessä syntyy myös sellaista vakavaa ajatustyötä, joka ei ole tieteellisen tutkimuksen ehtojen mukaista. Esimerkiksi kysymys ”Miten minä löytäisin armollisen Jumalan?” tai vastaavat henkilökohtaisen uskonvakaumuksen suuret ja pienet kysymykset eivät ole tieteellisiä kysymyksiä, koska ne eivät ole julkisesti eli kenen tahansa todennettavissa.

Uskomme mukaan kristinusko on syntynyt ja se toimii Jumalan ilmoituksen tulkintaprosessina eli muun muassa dogmeina ja uskontunnustuksina sekä ihmisten opillisina käsityksinä. Tässä vaiheessa voidaan viitata kysymykseen, onko kristinuskon tulkinnan hengellinen oikeellisuus välttämättä syvimmältään yksilöiden ja ryhmien uskon asia, jolloin sen oikeellisuus jää tieteen ulkopuolelle. Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteivätkö uskon havaittavasti ilmaistavat ajatussisällöt olisi myös tieteellisesti analysoitavissa. Teologia ei ole uskoa vaan uskon tutkimista ja sen sisällön hahmottamista. Kristinuskoa tulkitsevat käsitykset muuttuvat historiallisten tilanteiden myötä sekä maailmankuvan ja filosofisen ajattelun kehittymisen takia ja muistakin syistä. Näin ollen käsitys siitä, mitä kristinusko on, kehittyy prosessina.

Onko kuitenkin mahdollista tieteellisen pätevästi tietää, onko jokin käsitys kristinuskon mukainen vai siitä poikkeava? Tässä yhteydessä on olennaista viitata siihen, miten moniulotteinen on kristinuskon sisällön ymmärtäminen. Otan esille kaksi keskeistä asiakokonaisuutta, Raamatun ja dogmimuodostuksen.

Miten Raamattu on olemassa?

Jokainen Raamatun tulkinta tuo mukanaan kysymyksen, voidaanko tietää, onko juuri tämä tulkinta oikea eli kristinuskon mukainen. Onko Raamatun tulkinnan oikeellisuuden tietäminen mahdollista ja mitä tällä oikeellisuudella tarkoitetaan?

Mitkä tekstit ymmärretään kanonisiksi eli Raamattuun sisältyviksi? Kirkkokunnat ovat eri mieltä tästä kysymyksestä. Monia toisistaan eroavia kirjakokoelmia voidaan nimittää Raamatuksi. Tiedämme myös, että Uutena testamenttina tuntemamme tekstikokoelma on syntynyt varhaiskirkon päätöksenä muutamia vuosisatoja kestäneiden selvittelyiden ja valikoinnin tuloksena. Yhtään alkuperäistä Raamatun tekstiä ei ole säilynyt, on vain kopioita. Lisäksi eri tekstien käsikirjoituksissa on lukuisia (tai lähes lukemattomia) toisistaan poikkeavia eroavaisuuksia.

UT:ssa itsessään on laaja valikoima erilaisia Vanhan testamentin tiettyjen kohtien tulkintoja. Näissä tulkinnoissa on – siis jo UT:ssa – selvästi nähtävissä tulkintojen ohjautuminen kulloisenkin ongelman tai tilanteen mukaan. Tämä sama piirre on tyypillinen Raamatun tulkinnalle nykyisinkin.

Tulkinta elää ja kehittyy ajan mukana. Raamatun tekstit eivät tieteelliseltä kannalta ole teksteinä Jumalan sanaa, vaan ihmisten kertomuksia Jumalan kokemisesta eli tiettyjä tulkintoja. Uskomme mukaan Jumalan ilmoitus voidaan ymmärtää jumalallisen sanoman ilmestymisenä ihmisen tajunnan tasolla.

Keskeiset dogmit ja niiden teologinen tarkistaminen

Kristillisen kirkon keskeisiä dogmeja ei ole valmiiksi määriteltyinä UT:ssa, vaan niiden muotoileminen vaati n. 300 vuoden aikana laajat selvittelyt, ankarat kiistat, jopa harhaoppisina pidettyjen maastakarkoitukset. Keskeiset dogmit koskevat Jumalan kolminaisuutta ja Kristuksen jumalallista ja inhimillistä luontoa. Dogmien vahvistamisella määriteltiin tuon ajan käsitteistöä käyttäen (muita käsitteitä ei ollut), mitä kristinusko on ja mitä se ei ole. Tällainen dogmien eli kristinuskon opillisen perustan määritteleminen ja rajaaminen oli omana aikanaan välttämätöntä. Tämän toteaminen ei voi merkitä sitä, että dogmien sisältö olisi ollut kiistaton silloin, eikä se ole ollut sitä myöhemminkään.

Viime vuosisadan suuri suomalainen dogmaatikko Osmo Tiililä korostaa teoksessaan Johdatus teologiaan (1968, s. 55–56): ”Ns. dogmit l. täsmälliset opin­kappaleet eivät siis ole, kuten usein harhauttavasti otaksutaan, teologisen tutkimuksen itsestään selvä lähtökohta, vaan alitui­sesti yhä uutta teologista tarkistusta vaativia kirkollisen opin tiivistelmiä.” [kurs. O.T.]

Tiililän sitaatin johdatuksella päädytään syvälliseen ongelmaan: mitkä ovat varhaiskirkon dogmien oikeellisuuden perimmäiset kriteerit? Ovatko sellaiset löydettävissä? Millä tavalla ja missä määrin klassiset dogmit perustuvat Raamatun teksteihin? Voidaanko selvittää teologisesti eli tieteellis-älyllisesti kysymys, edustavatko dogmit oikeaa käsitystä kristillisen uskon perusteista? Vai ovatko ne olemukseltaan uskonlauseita sillä tavalla, että varhaiskirkon valtavan työskentelyn oikeellisuutta eli kristinuskon mukaisuutta koskeva jättiläismäinen kysymys jää syvimmältään uskonvakaumuksen asiaksi?

Dogmien kriittisen tarkastelun yhtenä erityiskysymyksenä on sen selvittäminen, mikä on antiikin filosofian ja käsitteistön vaikutus dogmien muodostamiseen. Miten otetaan huomioon opin myöhemmän kehityksen rinnalla tapahtuneet, esimerkiksi reformaation aikaiset, yhteiskunnalliset ilmiöt ja murrokset?

Klassisten dogmien lisäksi on aikojen varrella esitetty kristinuskon keskeisistä asioista teologisia teorioita, joita ei ole hyväksytty virallisiksi dogmeiksi, mutta joita kehitellään jatkuvasti. Tällaisia ovat ennen kaikkea erilaiset yritykset sovituksen käsittämiseksi. Mitä sovitus lopultakin tarkoittaa kristinuskon mukaan? Voidaanko teologisesti eli tieteellisesti arvioida erilaisia teorioita Golgatan tapahtuman tulkinnasta?

”Metateologinen” kysymys

Palaan alussa esittämääni kysymykseen kristinuskon olemassaolosta. Joka tapauksessa kristinuskon opillisen sisällön ilmaiseminen ja siitä päättäminen on tapahtunut ja tapahtuu kirkon eli tiettyjen ihmisten toimesta ja päätöksinä. Onko olemassa tulkinnoista riippumaton kristinuskoksi nimitettävä todellisuus, johon erilaisia tulkintoja voidaan verrata ja jonka autenttinen sisältö on näiden tulkintojen oikeellisuuden eli kristinuskon mukaisuuden mitta? Tämä tulkintojen oikeellisuuden ”mittaaminen” voitaisiin ehkä kuvitella toimitettavaksi tieteellisesti eli todennettavina väitteinä ja tieteellisesti perusteltavina teorioina. Voiko joku tavoittaa tämän ”autenttisen kristinuskon”?

Vai onko olemassa vain erilaisia kristinuskon sisällön tulkintoja? Ei siis olisi olemassa kristinusko-nimistä todellisuutta tulkinnoista riippumatta, niiden takana tai yläpuolella. Kristinuskon opillinen kokonaisuus olisi siis olemassa vain tulkinnoissaan, ei jossakin niiden ulkopuolisessa avaruudessa. Jos näin olisi, onko mielekkäästi ajateltavissa näiden tulkintojen oikeellisuuden eli kristinuskon mukaisuuden kiistatonta kriteeriä? Vai onko tyydyttävä vain vertaamaan tulkintojen A, B, C…jne paikkansapitävyyttä ja paremmuutta keskenään? Tieteellisesti tutkittavissa olisivat erilaiset tulkintatraditiot sekä niiden sisältö ja teologiset perusteet, muttei olisi olemassa tulkintojen oikeellisuuden tieteellisesti todennettavaa mittaria.

Selvää on, että tätä ”metateologista” kysymystä pohdittaessa joudutaan kysymään Raamatun tulkinnan oikeellisuuden kriteeriä. Pelkkä hokema ”raamatullisuudesta” ei riitä. Usko Raamatun ilmoitusluonteeseen ei millään tavoin poista sen tulkitsemisen välttämättömyyttä. Mutta entä Tunnustuskirjojen mukaiset luterilaisen Raamattu-periaatteen taustaperustelut eli opilta ja opetukselta vaadittavat ”profeetallisuus ja apostolisuus” (Yksimielisyyden ohje, Tiivistelmä, Johdantoluku, kohta 1)? Mitä ne tarkoittavat ja millä ne mitataan? Kuka niistä päättää?

Joka tapauksessa joudutaan toteamaan, että kristikunnan eri instansseissa on päätetty, että tämä tai tuo kristinuskon tulkinta on mahdollisesti eniten oikea. Ehkä oikeita tulkintoja voi olla useampia. Kolminaisuusoppi ja Kristuksen kaksiluonto-oppi on päätetty tietyissä konsiileissa, jopa äänestämällä, samoin esimerkiksi luterilaisten tunnustuskirjojen kokoelma. Erilaisin päätöksin ja valmisteluin ovat syntyneet myös muut opilliset kannanotot eli kristinuskon tulkinnat. Ovatko ne oikeita?

Kristinuskon objektiivinen ”kiintopiste”

Mutta onko mahdollista olettaa kristinuskon objektiivinen, ihmisistä ja tulkinnoista riippumaton  eli ”yli-ihmisellinen” kiintopiste, vaikka tunnustamme tosiasiaksi kristinuskon erilaisten tulkintojen olemassaolon? Voisiko kristinuskon objektiivinen kiintopiste olla Raamattu tekstikokoelmana? Edellä on viitattu Raamatun rakenteelliseen ja sisällölliseen moniselitteisyyteen. Raamattu ilmaisee, miten ihmiset ovat kokeneet Jumalan puhuttelun. Raamattu voidaan toki uskoa samalla sekä jumalallisena että inhimillisenä.

Voisiko kiintopisteenä olla kristillinen kirkko? Tiedämme liiankin hyvin, miten hajanainen kristikunnan organisaatio on kaikessa inhimillisyydessään. Myöskään kirkko ei mielekkäästi voi olla kristinuskon objektiivisena kiintopisteenä, vaikka se onkin olennainen osa kristinuskon ilmenemistä. Joka tapauksessa myös kirkko voidaan uskoa samalla sekä jumalallisena että inhimillisenä todellisuutena.

Lopuksi käytän tieto-käsitettä siten, että tieto ja usko samaistuvat. [1] Tämä samaistaminen voi tietysti mennä tieteellisen teologian ulkopuolelle. Jumalasta ei voida esittää mitään ihmisen väitettä totuusvaatimuksin, todennettavaa hypoteesia, kattavaa teoriaa tai adekvaattia oppia tietona Jumalasta. Tällainen adekvaatti tieto Jumalasta on vain Kristus. Khalkedonin dogmin mukaan Kristus on uskomme korkein paradoksi, samalla tosi Jumala ja tosi ihminen. Tällä perusteella on mahdollista sanoa, että itse Kristus uskon kohteena on kristinuskon objektiivinen kiintopiste kaikkien tulkintojen yläpuolella ja niistä riippumattomana. Hänen ihmisyydessään saamme kosketuksen hänen jumalallisuuteensa. Tämä ei merkitse, etteikö Kristusta ja hänen merkitystään voisi ja pitäisi tulkita. Kukaan meistä ei tunne häntä täydellisesti, joten tulkinnan välttämättömyydestä emme pääse.

[1] Tiedon ja uskon suhteen lähempi tarkastelu ei tässä yhteydessä ole mahdollista. Yksi tapa lähestyä tätä vuosituhantista ongelmaa on todeta, että perinteiset totuusteoriat jättävät tiedon varmuuden ainakin osittain avoimeksi. Lopulta päädytään toteamaan, että varminta tiedon kokemista todeksi on evidenssin elämys, jota voidaan nimittää myös uskoksi sanan laajassa merkityksessä. Lähestyvätkö tieto ja usko toisiaan?

Hannu Juntunen

TT, OTT, FM, dos., prof.

35 kommenttia

  • Heikki Halme sanoo:

    Hannu Juntunen, hyvä kirjoitus ja mielenkiintoinen näkökulma, jossa kiinnostavaa pohtimista riittää pienissä palasissa, mutta lopputulema ison kuvan kanssa taitaa olla kaikille tiedossa. Tiede ja kristinusko ovat heti alkumetreillään kiivaassa ristiriidassa maailman synnystä, jumalan ilmestymisestä ihmiselle, jeesuksen jumalisuudesta, raamatun pyhyydestä, tuonpuoleisesta jne. Tieteellinen teologia on sekasikiö totuutta ja valhetta ja kristuksen tai raamatun (vallanhaluisen ihmisen) asettaminen uskomme korkeimmiksi paradokseiksi puistattaa. Kaikkea voi ja pitää tutkia tieteellisesti, mutta kun Jumalan tutkiminen on ollut liian hankalaa ja vaikeasti todistettavissa, Jumala on pitänyt inhimillistää ja totta, kristinuskon korkein kiintopiste on ihminen, Jeesus ja kirjoitukset hänestä. Teologia sai pöytään särvintä, jota voi pyöritellä loputtomiin lautaselta toiselle. “Tieteellinen teologia” sanaparin arkikäyttö alkaa kuulostamaan vitsiltä. Pitäiskö vaan puhua tieteestä tai uskosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Paavalin teologia on Kristuskeskeistä, jolloin sille on hengellinen ja uskoa vahvistava merkitys. Tieteellisenteologian tavoite on jossain muualla. Sen tavoite ei ole vahvistaa uskoa, eikä rakentaa hengellistä elämää. Sen tavoite on tutkimus ja keskuksena tieteelliset menetelmät . Tutkimus pärjää ihan hyvin ilman kristillistä oppia, tai kristillistä uskoa. Tieteellisestä teologiasta kun tehdään uskon kohde, niin lopulta mikään ei ole mitään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.