Harrastan karttamista

Nyt kun puhutaan yhteisön jäsenten karttamisesta erimielisiä tai yhteisöstä luopuneita kohtaan, nostan esille sellaisen asian, että karttaminen voi tapahtua myös toisinpäin. Niin kuin minun kohdallani. Monet "entisen elämäni" ihmiset haluaisivat pitää minuun yhteyttä, olleet yhteydessä ja pyytäneet kylään, mutta minä en halua. Olen heistä tosi harvan kanssa enää missään tekemisissä. Yhden kanssa juttelen joskus facebookissa ja joidenkin sukulaisten kanssa kyläillään tai nähdään joskus perhejuhlissa.  Tosi harvoin kuitenkin heidänkään kanssaan.

Miksi näin? Miksi kartan entisiä ystäviäni ja sukulaisiani? Osittain saamani kohtelun vuoksi avoimuudestani johtuen ja osittain ystävieni suojelemisen vuoksi. En halua, että kukaan joutuu takiani hankaluuksiin. Tiedän vanhasta kokemuksesta, että jos joku henkilö joutuu jostakin syystä silmätikuksi vl-liikkeessä, hänen ystävänsä joutuvat myös epäilyksenalaisiksi. Heidän uskonsa saattaa joutua kyseenalaistetuksi yksinkertaisesti siksi, että heidän ystävänsä kritisoi liikettä, omaa vääriä mielipiteitä tai on muuten uskossaan epäilty.

Yleensä ihminen hakeutuu seuraan, jossa hän on hyväksytty sellaisenaan, omana itsenään. Olo on toisen seurassa kuin olisi "kotona". Tällainen olotila on harvinaista vl-liikkeen jäsenen ja ulkopuolisen välillä. Eksklusiivisuus estää tällaisen vapauden. Paksu, jähmeä lasimuuri välillä asettaa ehdon: - Tee parannus. Sitten häviää kaikki jähmeys väliltä. Tosin ei se nyt ihan suoraan noin mene, että jokainen vl-ihminen tuntee olevansa kuin kotonaan jokaisen vl-ihmisen kanssa, kyllähän sieltäkin porukasta kuppikuntia löytyy, mutta tietynlainen hyväksyntä saadaan vain kuulumalla uskonnollisesti porukkaan.

Tuo äänekäs tai hiljainen parannusvaatimus tai -toive tulee esille monissa eri asioissa ja tilanteissa vl-ihmisten kanssa. Nämä asiat ovat usein sitten vaikuttamassa siihen, että enempikin käy niinpäin, että lähtijä karttaa yhteisöään kuin että yhteisö lähtijää. Vai miten tuon muotoilisi...? Siis juttu lähtee siitä, että kun lähtijä kohtaa hyväksymättömyyttä, hän alkaa karttamaan. Ei hän sellaisia karta, jotka hyväksyvät hänet edelleenkin ilman minkäänmoisia ehtoja ja jähmeyksiä.

Usein parannuskehotukset ovat suoria ja ääneen esitettyjä. Joskus se on epäsuoraa, se voi olla vihjailua, pelottelua eri elämänkohtaloilla ja kurjilla esimerkeillä. Jotkut puhuvat paljon ja laveasti seura- ja muusta toiminnasta, laittavat Siionin lauluja tai nettiseurat kuuluville tai lähtevät seuroihin, vaikka heillä on sukulaisia tai muita vieraita kylässä. Puhutella voi monella eri tavalla. Kaiken tarkoitus on se, että ulkopuoliselle halutaan ilmaista, mitä ja kuinka paljon häneltä puuttuu kun hän ei ole enää "uskovainen". Tällaiset puhuttelijat eivät tajua sitä, kuinka lopulta naivia heidän toimintansa on. Lähtijä tietää nimittäin tasan tarkkaan kaikki nuo kuviot ja homma johtaa useimmiten lopulta siihen, että lähtijä alkaa karttamaan puhuttelijoitaan, oli se puhuttelu sitten suoraa tai epäsuoraa.

Eli jotkut vl-liikkeestä lähtijät valitsevat itse Jehovan todistajille tyypillisen karttamiskäytännön. He eivät halua olla enää missään tekemisissä "entisen elämänsä" kanssa. Joidenkin kohdalla karttaminen lieventyy jossakin vaiheessa kun aikaa kuluu, joidenkin kohdalla karttaminen ei koske suku- tai muita juhlia ja jotkut karttavat vain pahimpia puhuttelijoitaan. Jotkut ovat niin sukurakkaita tai pitävät vanhoja ystävyyksiä niin arvossaan jo periaatteessa, että he jatkavat yhteydenpitoaan hyljeksinnästä huolimatta. Itse olen mieluiten sellaisten kanssa, joidenka kanssa tunnen olevani kuin kotonani :) En keksi, mitä kaipaisin entisestä elämästäni, en ehkä mitään.

Kaikkein vihoviimeisintä on mielestäni keinotekoinen tai velvollisuudesta johtuva ystävyys. Sellainen ei sovi vartalolleni :( Jos minusta ei tykätä tällaisenani, en taatusti tuppaa seuraan. Mielummin olen sitten vaikka erakkona. Viihdyn hyvin myös yksikseni ihan vain mielenkiintoisen pääkoppani kanssa, tosin yksinäisyydestä ei voi oikein puhua yhdentoista lapsen ja lähes kymmenen lapsenlapsen äitinä :) Elämä on ihanaa ja rikasta näin ja olen kiitollinen perheestäni ja ystävistäni.

 

23 kommenttia

  • Heikki Honkala sanoo:

    Se, että jossakin seurassa on kotoinen ja toisessa jähmeä tunnelma, on minusta monimutkainen kysymys. Mielestäni ei tarvitse olla kaikesta samaa mieltä ja hyväksyä toisen kaikkia mielipiteitä, voidakseen tuntea olonsa kotoisaksi. Minä olen mielelläni tekemisissä myös niiden lasteni kanssa, jotka ovat valinneet “uuden elämän”. Näyttävät hekin viihtyvän vanhempiensa seurassa. Kyllä me tiedämme toistemme kannat asioista varsin hyvin. Arvostan sitä, että “kummankin elämän edustajat” pyrkivät toisiansa kunnioittavaan kanssakäymiseen. Minusta on hienoa, että voimme välillä puhua syvistäkin asioista ja säilyttää hyvät suhteet, vaikka huomaamme mielipiteittemme poikkeavan. Voimme ainakin yrittää ymmärtää, miksi joku on johonkin päätynyt. Hyökkäävä käännyttäminen on turhaa. Uskoa ei voi antaa kenellekään väkisin. Eräs “uuden elämän” valinneista lapsistamme on sanonut, ettei uskomisesta tarvitse puhua, kun se on meillä joka tapauksessa läsnä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Terttu Keränen sanoo:

    Kuvaamasi tilanne on uskottava, Vuokko. Perheenjäsenen luopuminen uskosta herättää voimakkaita tunteita kiinteässä lestadiolaisperheessä. Silti olisi kunnioitettava perheenjäsenen valintaa. Onhan tästä asiasta kirjoitettu Päivämiehessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Niinpä Terttu. Minusta liikkeen opetus pelastumisen rajaamisesta vain liikkeen sisällä tapahtuvaksi, on ydin kaikille tragedioille liikkeen parissa. Kuitenkaan tuosta opista ei voi luopua nappia painamalla; ihminen uskoo mihin ja mitä uskoo, samoin kuin muissakin uskonnoissa tehdään. Hyvin usein olen kuullut sanottavan, että läheisen luopuminen vl-uskosta on pahempi kuin olisi ollut hänen kuolemansa. Tämä on sanottu joskus vl-uskosta luopuneelle itsellekin ja tiedän sen aiheuttaneen ihan kamalia tuntemuksia lähtijöissä. Että esimerkiksi oma vanhempi voi missään tilanteessa ikinä ajatella oman lapsen kohdalla kuoleman olevan hyvä asia, sitä on vaikea ymmärtää mitenkään päin. Joku äiti sanoi tuskissaan kun oma lapsi kielsi vl-uskon, että “olisipa hän kuollut jo pienenä ettei olisi tullut tämmöistä kohtaloa”.

      Tarvitaan oikeasti henkistä vahvuutta seistä suorana, itsetuntoisena ja ihmisarvoisena tällaisen ajatusmaailman ollessa vastassa. Joiltakin se onnistuu, joilta ei, edessä on väistämättä karttaminen. Jotkut sitten harvoin uskaltautuvat kohtaamaan sukulaisiaan häissä tai hautajaisissa ja niissäkin tilaisuuksissa heitä osoitellaan hyvin usein sormella: “Jos tänne on saapunut yksikin uskosta osaton…” tai “tekin epäuskoiset sukulaiset, joita usein rukouksissa muitetaan…”. Miksi ihmeessä juhlatilaisuudesta pitää tehdä kenellekään kiusallinen? Tiedän monen entisen vl-ihmisen tehneen päätöksen omalla kohdallaan, että ne olivat sitten viimeiset vl-juhlat. Sitten liikkeessä ollaan pahoillaan kun joku ei enää pidä mitään yhteyttä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Soile Jussila sanoo:

      Miksi vl-väki pitää heidän joukostaan poistuneita uskosta luopuneina? Luopunut ihminen ei tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi. Hän ei välitä Raamatun eli Jumalan ohjeista, vaan elää maallista elämää ilman yhteyjsiä toisiin uskoviin.’ Tuskin monikaan heistä on Herrastaan luopunut, vain vl-seurasta. Uskon mitta ei ole vl-jäsenyys. Uskovia on monissa eri suunnissa, joissa vain Jeesusta julistetaan.

      Keskinäisestä rakkaudesta uskovat tunnistetaan. Heillä on yhteys keskenään, koska on sama henki. Miten on vl-väen rakkauden laita? Aloittaja on kritisoinut aivan oikein liikkeen haavoja. Jokaisenhan on tehtävä parannusta omista synneistään. Jokainen voi saada ne anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ilman maallisia välimiehiä. Usko riittää.

      Joka itsensä ylentää, hänet alennetaan ja joka itsensä alentaa, hänet ylennetään. Ollaan siis Raamatun mukaisesti nöyriä ja lähimmäisiämme rakastavia Herran palvelijoita.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Honkala sanoo:

    Minusta on surullista, jos sukulaiset ja muut läheiset ajautuvat karttamaan toisiaan, kun jotkut ovat valinneet “uuden elämän” ja toiset edustavat “vanhaa”. Esimerkiksi työpaikoilla voi olla ihan hyvä ilmapiiri, vaikka eri työntekijät edustavat erilaisia vakaumuksia ja niistä voidaan olla tietoisiakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Näin se on. Arvostava ote toista ihmistä kohtaan kaikessa ja aina takaa yhdessä elämisen onnistumisen. Vain itseämme voimme muuttaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit