Heidän vuoronsa lähteä

hartola

Lähes peräkkäisinä päivinä luin lehdestä kaksi kuolinilmoitusta, jotka lennättivät minut ajassa taaksepäin: tietokirjailija Arvo Vatanen ja TL Kai Selin(heimo). Oli heidän vuoronsa lähteä. Molempien lähtö yllätys. Niin kuin tutustuminenkin 1950-luvulla.

Arvo kuljeskeli kylällä vähän niin kuin hienommissa piireissä, kun me tavalliset maalaisnuoret ajelimme polkupyörällä huviksemme kirkonkylään tai istuimme seurakuntanuorten iltanuotiolla tai pelasimme lentopalloa koulun pihalla. Arvo oli eri maailmasta sikälikin, että hän oli sairastunut jossakin lapsuutensa vaiheessa ja se näkyi hänen olemuksessaan erilaistavana. Mistä lie tullut setänsä hoteisiin Hartolaan, taidetta näytti harrastavan, oli mukana Heinolassakin yhtenä vuonna, kun seminaarilla oli taidetapahtuma ja minäkin siellä runojen rustaajana. Kerran hän oli setänsä valokuvausliikkeen toimeksiannosta kuvaamassa siskoni häitä meillä kotona.

Sittemmin tapasin Arvon Helsingissä kirjallisissa piireissä, milloin kirjailijatalo Villa Kivessä, milloin jossakin kirjastossa, kerran sain kutsun hänen kotiinsakin Bulevardille. Arvo-postiakin tuli satunnaisesti Viipurista ja muilta matkoilta. Sitten yllättäen lehdessä kuolinilmoitus.

Entä Kai Selinheimo? Se oli hänen nimensä silloin, kun hän tuli Hartolan seurakuntaan kesäaikaiseksi nuorisotyöntekijäksi. Tuore teologian ylioppilas, sanoi opiskelevansa itämaisia kieliä, kun ei kaikille viitsinyt kertoa jumaluusopin opinnoistaan. Minä olin silloin sellainen rippikouluikäinen ja päätä pahkaa ihastunut helsinkiläiseen opiskelijapoikaan, niin kuin kaikki muutkin tytöt. Kai vieraili lähes viikottain meillä kotona, sillä järjestimme nuotioiltoja Tainionvirran rannassa, lähes koko kylä osallistui. Hartolan kirkossa harjoittelimme Kain johdolla Psalmien lausuntaesitystä kesän rovastikuntajuhlaan, jollainen siihen aikaan oli muotia. Kirkkoherralta kuulimme, että Kai oli yliopistollinen lausujamestari, kelpasi osallistua. Silloin tällöin ajaa karautimme pyörillä tai taksilla hänen kanssaan pitäjälle seuroihin, missä esitimme ohjelmaa.

Kai järjesti seurakuntanuorten retken Helsinkiin ja se olikin ensi käyntini pääkaupungissa. Majoituimme Mustasaareen ja tapasimme helsinkiläisiä nuoria. Maailma avartui taas. Kesän päätyttyä Kai lähti eikä hänen veroistaan (meidän mielestämme) nuorisonohjaajaa Hartolassa sen koommin nähty. Kun itse tulin opiskelemaan teologiseen, tapasin Kain kerran jonkin luentosalin ovella, hän taisi tehdä jo lähtöä Ruotsiin. Sittemmin kuulin että miehen nimikin muuttui.

Nyt siis molemmat miehet ovat siirtyneet "tuonilmaisiin". Jännä miten paljon heidän muistonsa vetäisi muassaan asioita niin ajassa kuin paikassa. Tästä tulikin silkka muistokirjoitus. Rauha heidän muistolleen.

(kuvassa Hartolan kirkon alttaritaulu)

1 kommentti

  • Matias Roto sanoo:

    Kai Selinin tapasin ensi kerran Porvoon hiippakunnan pappien kokoontumisissa. Sen jälkeen tapailimme siellä täällä useampaan otteeseen.

    Nyt kun kuulen hänen poismenostaan tulee mieleeni suru. Yhteiset kohtaamisemme tulevat mieleeni.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Liisa Järvinen
    Liisa Järvinen

    Olen nykyisin vapaaherratar (hienompi nimitys eläkeläiselle), mutta edelleen pappi ja samalla freelance-kirjailija. Tärkeimpiä harrastuksiani on kirjoittaminen ja lukeminen sekä Kreikan matkailu ja nykykreikan huvin-vuoksi-opiskelu. Luonto kaikessa vaihtelevuudessaan on myös tarkkailuni kohteena. Asun Helsingissä Oulunkylässä. Moni juttu mietityttää ihan uudella tavalla sitä mukaa kuin ikää lisääntyy. Jotakin näistä mietteistä taritsen myös sinulle näissä blogeissa.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit