Heikki Räisäsen reunahuomautuksia kirkolliselle raamatuntulkinnalle (A)

Olipa puhutteleva kokemus lukea Heikki Räisäsen muistelmakirja Taistelua ja tulkintaa. Siinä hän käy läpi akateemisen ja teologisen elämänkaarensa varhaisimmista lapsuusmuistoista nykypäivään.

Nimikin on osuva. Räisäsen tulkinnat ovat herättäneet taistelua 70-luvulta alkaen. Ne eivät kuitenkaan ole olleet hänen yksityisnäkemyksiään. Hän on esitellyt toisaalta keskivertoeksegetiikan tutkimustuloksia ja toisaalta jokaisen ajattelevan ihmisen mieleen tulevia kriittisiä kysymyksiä.

Suuri haloo on noussut siitä, että eräät Räisäsen huomiot näyttäisivät vetävän mattoa kirkollisen uskontulkinnan alta. Niistä keskeisimpiä ovat seuraavat.

  • Miten Raamattua voi pitää Jumalan sanana ja ilmoituksena, kun Jumalan näyttää siellä tekevän ja käskevän moraalitajumme vastaisia asioita?
  • Monia klassisia pelastustekoja, kuten Israelin vapautuminen egyptin orjuudesta, ei ole tosiasiassa koskaan tapahtunut, ainakaan siinä muodossa kuin Raamattu asian kertoo. Miten siis voimme sanoa, että Raamattu puhuu pelastushistoriasta?
  • Neitseestäsyntyminen ei ole Uudessa testamentissa yhtä tärkeä opinkohta kuin myöhemmässä kristinuskossa.
  • Jeesus ja alkukirkko opettivat pikaista maailmanloppua, jota ei kuitenkaan tapahtunut.
  • Kaikki Uuden testamentin teologit (Luukas) eivät näe Jeesuksen sovituskuolemaa keskeisenä pelastustapahtumana.
  • Uudesta testamentista ei löydy yhtä yhtenäistä teologista pakettia, vaan kirjo erilaisia näkemyksiä. Esimerkiksi Jeesuksen persoonasta, pelastuksen mekanismeista, Mooseksen laista ja kuolemanjälkeisyydestä ajateltiin eri tavoilla. Myöhempi yksituumaisempi kristinusko perustuu valikointiin. Joitakin raamatullisia teemoja kehiteltiin pitemmälle ja toiset unohdettiin kaikessa hiljaisuudessa.
  • Jotkut Uuden testamentin nimet korostavat tekojen merkitystä pelastuksessa tavalla joka näyttää vieraalta ainakin luterilaiselle ajattelulle.

Tässä muutama Räisäsen kriittinen havainto. Vaikka joistakin yksityiskohdista voidaan olla toistakin mieltä – kuten aina eksegetiikassa – pääpiirteissään havainnot pitävät paikkansa.

Niiden kanssa kirkolliset tulkitsijat ovat sitten joutuneet painiskelemaan. Kirjassaan Räisänen esittelee huomioidensa herättämiä reaktioita, jotka ovat voittopuolisesti kriittisiä ja torjuvia. Konstruktiivisempi kirkollinen raamattuteologia ei saa yhtä paljon tilaa.

Syynä on ymmärtääkseni se, että rakentava vastaus Räisäsen teeseihin on syntynyt hitaasti eikä sitä ole ilmaistu suoranaisena vastauksena hänelle. Sen sijaan kirkollinen raamatuntulkinta on vain hitaasti muuttunut – sanoisin aikuistunut – niin että se on ikään kuin itsestään vastannut ainakin osaan Räisäsen huomioista.

Mikä tuo kirkollinen vastaus sitten on? Lyhyesti sanoisin, että kirkollinen tulkinta hyväksyy nykyään Raamatun monimuotoisuuden ja teologisen keskeneräisyyden. Pyhässä kirjassa on läsnä vasta idullaan se uskon rikkaus, joka puhkeaa kypsempään kukkaan vasta myöhemmässä teologianhistorian vaiheessa.

Emme siis liputa yksin Raamattu linjaa vaan Raamattu + Traditio linjaa. Räisänen kutsuu tätä traditiofundamentalismiksi, mutta minusta se on hieman liioittelua. Traditio voi erehtyäkin.

Historiaan suhtaudumme väljemmin kuin aikaisemmin. Pelastushistoriasta voidaan puhua ilmankin patriarkkojen tai eksoduksen historiallisuutta. Jeesuksen ylösnousemus on eri juttu – se kuuluu kr-uskoon erottamattomasti, joskin sitäkin voidaan tulkita eri tavoilla (eli vastata eri tavoin kysymykseen mitä ylösnousemus tarkoittaa ja mitä siinä tapahtui).

Lisäksi hyväksymme sen, että Raamattua ja sen suurta sanomaa voi legitiimisti tulkita useammalla tavalla. Kunkin kirkkokunnan oppi perustuu Pyhään kirjaan ja kun kysytään, mikä niistä on eniten oikeassa, asiaa ei ratkaista raamatunjakeilla pommittamalla vaan niin sanotun systemaattisen analyysin kautta. Kenen doktriini on ehjin ja johdonmukaisin. Mitään selvää vastaustahan tähän kysymykseen ei kuitenkaan saada, vaan keskustelu jatkuu veljellisessä hengessä vielä kiirastulessakin.

Räisänen itse painottaa, ettei hän ole vaadi kirkkoa muuttamaan oppiaan. Riittää kun se sallisi paremmin näkemysten moninaisuuden. No, tässä häntä on kuultu. Räisäsen kirjaa lukiessa tuntuu, että nykyinen teologinen tilanne on ihanan avara ja raikas verrattuna 70-80 -luvun henkeen.

räisänen

40 kommenttia

  • Elias Tanni sanoo:

    Henkilökohtaisiin todistuksiin on syytäkin suhtautua kriittisesti, vaikkakin mielenkiinnolla. Tästä olen kanssasi täysin samaa mieltä. Kerroit, että et uskoisi elämääsi sellaisen Jumalan huolenpitoon, joka ei todellisuudessa olisi tehnyt Raamatussa kerrottuja tekoja, esim. Israelin kansan vapautumista Egyptin orjuudesta. Minun puolestani on äärimmäisen vaikea uskoa sellaiseen Jumalaan, johonka uskoakseni minun pitäisi hylätä muu tietämys historiasta, biologiasta tms. Jumala ei ole taikatemppumaakari – senhän osoittaa mm.kertomus Mooseksesta ja Aaronista faraon edessä vaatimassa vapautusta. Kyllä ne faraon hovin taikuritkin käärmeitä kykenivät loihtimaan.

    Tällä en tarkoita sitä, että pitäisin exoduskertomusta puhtaana fiktiona. Tämän perusteleminen olisi kuitenkin liian pitkä tähän kommenttiin, joten ehkä pistän asiasta bloggauksen…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      Elias Tanni: “Minun puolestani on äärimmäisen vaikea uskoa sellaiseen Jumalaan, johonka uskoakseni minun pitäisi hylätä muu tietämys historiasta, biologiasta tms

      Esitä nyt sitten mielellään mikä “tietämys historiasta ja biologiasta” olisi ristiriidassa Raamatun tekstien kanssa?

      Esim. Jeesuksen kerrotaan eläneen määräämättömät ajat taivaassa Isänsä Jehova Jumalan rinnalla ennen maan päällistä elämäänsä. Hän sanoi Jumalan luoneen ensimmäisen ihmisparin. Siis selvästikin uskoi luomiskertomukseen. Oliko hänen tietämyksessään mahdollisesti jotain puutteita?

      Jeesus opetuksissaan puhui myöskin Mooseksesta ja hänen aikaansa edeltäneestä Israelista tavoilla jotka osoittavat hänen uskoneen kertomuksiin näiden vaiheista? Oliko hänellä jotenkin puutteelliset tiedot asioista, jonka vuoksi nykyajan teologien pitäisi oikaista Jeesusta tämän virheellisistä käsityksistä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Sopivasti tänä iltana (7.9.) oli Lutherin hartauskirjassa teksti, joka liitettäköön hänen puheenvuoronaan tähän blogikeskusteluun:

    ”Meidän on kuunneltava Jumalan sanaa pelolla ja käsiteltävä sitä nöyrästi, me emme saa käydä sen kimppuun miten lystäämme. — Jumalan sana ei ole leikin asia. Jos et ymmärrä sitä, niin lähesty sitä kunnioittaen. Jumalan sana ei siedä moittimista eikä inhimillisiä selityksiä. Se on erittäin vakava asia ja sitä on kohdeltava kunnioittaen ja arvostaen.” (Martti Luther: Yksin armosta)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Olen kirjoittanut bloggauksen, jossa olen koettanut vastata Anita Ojalalle ja Vesa Ahlforsille. Käykääpä siellä kommentoimassa… https://www.kotimaa24.fi/mooseksen-kanssa-pielisen-rannalla/

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sakari Meinilä sanoo:

    “Hän on esitellyt toisaalta keskivertoeksegetiikan tutkimustuloksia ja toisaalta jokaisen ajattelevan ihmisen mieleen tulevia kriittisiä kysymyksiä.”

    Hyvä opettaja lähtee nimenomaan ajattelevan keskivertoihmisen ongelmakysymyksistä. Haloo ei kuitenkaan lähtenyt tästä vaan siitä MITEN Räisänen käsitteli niitä.

    Vanha uutisen määritelmä sanoo että se että koira puri miestä ei ole uutinen, vaan se että mies puri koiraa. Jos pastorinakin toimiva henkilö alkaa purra ja repiä asioita joita hänen tulisi puolustaa, siinä on uutisarvoa – selitystä “haloolle”.

    Myös Luther oli eksegeetti. Mutta hänen eksegetiikkansa lähti supranaturalismista joka myöntää Raamatun jumalallisen lähtökohdan. Naturalismin mukaisesti tulkittaessa on luonnollistakin että Raamattu repeytyy tuhansiksi palasiksi, koska sen sisältämät supranaturalistiset väittämät täytyy selittää naturalismin ehdoilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Tähän soppaan en viitsisi panna lusikkaa. Voi rokka poksahtaa silmille painekattilasta! Räisänen on minusta tehnyt erinomaista työtä selvittäessään Raamatun tekstihistoriaa. Hän on asiallinen, tekstikriittinen (kirjallisuustieteen termi), alkukieliin perehtynyt tutkija, joka huojentaa varmasti monen kysyviä mieliä.

    Vain taju Raamatun koostumuksesta eri kulttuurihistoriallisissa olosuhteissa ja eri aikoina kirjoitetuista, alkuaan suullisista lähteistä ja perimätiedosta, tekee ymmärrettäväksi kummalliset ristiriidat kosteessa. Ne eivät pääse myöskään koettelemaan uskoa Jumalaan, vaan osoittavat ihmisten erilaisia tulkintoja samasta Pyhästä todellisuudesta.

    Ne osoittavat myös kielenkääntäjien läsnäolon hebreasta kreikkaan ja latinaan. Lopulta suomenkieliseen käännökseen Raamatusta. Ja sanomattakin selvää: Jeesuksen arameankielistä puhettahan ei ole kirjaimellisesti missään evankeliumeissa. Tunnemme vain kanonisoidut käännökset kreikankieleltä.

    Jos Räisänen ottaa päähän, lukekaapa vaihteeksi USA:n bestsellerkirjailijan Reza Aslanin “Kapinallinen. Jeesus Nasaretilaisen aika ja elämä” (Gummerus 2014). Hän on uskonnon sosiologian tohtori, joka on maineensa mukaan tietokirjailija ja kirjoittamisen opettaja. Kirja on rankasti dokumentoitu eri lähteillä, mutta niiden käytössä paistaa toisenlainen tarkoitushakuisuus kuin Räisäsen eksegetiikassa.

    Kun kirjailija haluaa väittää Jeesuksen kulkeneen aikanaan ennen muuta “Marian pojan” nimellä, hän antaa viitteeksi kohdan, jossa Jeesuksesta puhutaan Joosefin poikana. Kun hän haluaa tehdä Jeesuksesta miekkamiehen, kapinoijan, joka eri kaihtanut tulta ja verta, hän viittaa kohtaan, jossa Jeesus opetuslapsineen vetäytyi Öljymäelle ennen pidätystään. Jeesus kehoitti opetuslapsiaan ottamaan mukaan varansa ja laukkunsa sekä, jos rahoja ei ollut, miekkansa. Yksi opetuslapsista kertoi, että heiltä löytyi 2 kpl miekkaa. Jeesus sanoi niiden riittävän! Aslan ei huomaa kohdan nurinkurisuutta. Eihän kahdella miekalla olisi voitu ryhtyä veriseen tappeluun kiinniottajien suurta joukkoa vastaan. (Jeesuksen miekkakielteisyys Pietarin verisen korvanleikkuu-episodin jälkeen on Aslanin mukaan täyttä legendaa).

    Hän on valmis historian nimissä kieltämään legendoina varsin rutkasti UT:n tekstejä, että Jeesus paljastuisi oppimattomaksi puusepäksi, nasaretilaiseksi kapinalliseksi ja maallisen juutalaiskuninkuuden tavoittelijaksi. Tottahan on, että historiallisina pidettyjä Jeesus-kuvan tutkimuslähteitä on antiikin ajalta hyvin niukasti. Ne Aslan tuntee, vaikkei selvästikään ole osannut lukea alkukielisiä historiikkeja. Hän ratsastaa jopa kielen tulkinnoissa välikäden kautta löytyneisiin lähteisiin (esim. Tacituksen tekstit).

    Yksi omituisista juonen käänteistä on ajatus, että Jeesus olisi liittynyt Johanneksen opetuslapseksi ja seurannut tätä erämaahan (40 vuorokauden erämaakiusaus on tarua). Tästä porukasta Jeesus olisi vetänyt seuraajakseen Andrean, Simon Pietarin veljen ja toisen opetuslapsen (ei nimeä) (Joh.evank.). Toisaalla tutkija taas näkee toisin: Andreahan tuli kutsutuksi kalassa ollessaan veljensä kanssa! Ja kun Johanneksen opetuslapset hakeutuivat Jeesuksen luo, he pyysivät tätä opettamaan heitä rukoilemaan, kuten Johannes oli tehnyt, Jeesus olisi opettanut heille “Johanneksen rukouksen: Isä meidän”.

    Mieltä härnäävä on loppujen lopuksi monikin kohta Paavalin saamassa tulkinnassa. Yksi esimerkki riittänee, vaikkei Aslan vaivaudu koskaan tarkentamaan kohtaa, johon hän viittaa. Hän nimittäin väittää, että Paavali tarkoitti itseään (ei Jeesusta), kun hän siteerasi Jesajan ennustusta “Iisain juurivesasta merkkiviirinä kansoille”! (Aslan s.228).

    Hämärästi huomautusosiossaan Aslan palaa väitteseen todeten, roomalaiskirjeenkin (15:12) puhuvan sen puolesta, “että Paavalikin myöntää Jeesuksen suunnanneen opetuksensa vain juutalaisille”. Itse kyllä ymmärrän tekstiyhteyden “niinkuin on kirjoitettu” (Jesaja) viittaavan kansoihin, ei vain yhteen kansaan. No, tämähän oli Paavalin lähetysintention mukaista siteerailua, mutta hämärä viittailu ja monet Aslanin “minun mielestäni” -dokumentaatiot vaikeuttavat vakuuttavuutta.

    Jos ajatellaan, että Räisäsen eksegetiikka koettelee uskoa, (mitä itse en koe), Aslanin kerronta “historiallisesta” roistosta, eksorkistista, vaeltavasta selootista, oppimattomasta (luku- ja kirjoitustaidon vajaasti hallitsevasta, joka kuitenkin joissain kohdin elämäänsä lukeekin hebreankielistä Vanhaa testamenttia!!!) maalaismiehestä, Nasaretin pojasta, kuninkuuden tavoittelijasta Jeesuksesta on uskottavuutta koetteleva. Se on sisäisesti ristiriitainen vaikkakin johdonmukaisesti intentionaalinen tarina. Juuri ilmiselvä tarkoitushakuisuus ei sovi ainakaan eurooppalaisen asiallisen tieteenteon pirtaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kari Kuula
    Kari Kuula

    Tietokirjailija, pastori, dosentti. Pönäkät tittelit. Tosiasiassa vasta alkeisoppimäärän suorittanut kristinuskon oppilas.