Heikko syököön kasviksia

Lasten makutottumuksia on mielenkiintoista seurata. Joku on kaikkiruokainen ja nauttii hyvällä halulla, kun lusikka tuo suuhun ravitsevaa ainetta eikä erottele hyviin ja huonoihin aineisiin. Joku taas määrittelee tarkasti mitä suuhunsa suostuu laittamaan. Saman lajin eri tavaramerkit voivat olla osa hyväksyttäviä ja osa hylättäviä. Mieltymykset saattavat vaihdella niin, että eilisen herkku muuttuukin inhokiksi muutamassa päivässä. Osa saattaa olla ympäristön vaikutusta. Kuulee jotain kehuttavan ja toista moitittavan, niin maku saattaa muuttua yleisen mielipiteen mukana. Joku ei hyväksy mitään uutta makua vaikka olisi mansikasta kyse.

Minä olen miettinyt nykyisen hengellisen ilmaston vaikutuksen alaisena omaa hengellistä makutottumustani. Luonnollisen ruoan suhteen olen päässyt ennakkoluuloista melko hyvin niin, että haluan maistella jotain uutta. Lapsuuden köyhälistökeittiö ei suonut laajaa makukirjoa. Läskisoosia, helmivelliä, leipäressua, ruispuuroa ja silakkaa eri muodoissa. Kanaa jossain vaiheessa, kun kanat vanhenivat ja ne syötiin lopulta. Muistan miten näitini kärvensi hellan avotulella kynityistä kanoista viimeiset untuvat pois ennen ruokalajiksi valmistamista.

Kun seuraa jotain hengellistä liikettä intensiivisesti viisikymmentävuotiaaksi, niin ehtii muodostua vankka maku oikeasta ja väärästä. Vanhoissa virsissä oli jonkin verran helvetin käryä ja oman itsen surkeuden kuvausta, vain mausteeksi iloa. Lisäksi veisattiin ilman säestystä erilaisin lahjoin varustetun edelläveisaajan johdattamana. Kaikki oli säntillistä sama kaava toimi aina ikäänkuin mitään vaihtelua Herramme ei sallisi. Nyt jo jokainen arvaa, ettei ole kyse kansankirkon vakiotoiminnasta. Sehän olikin outoa hommaa, kun harvoin osallistui jumalanpalveluksiin. Joutui miettimään, ettei voi mennä kovin etupuolelle, täytyy katsoa mallia toisilta milloin noustaan ja milloin istutaan.

Sitten tuli aika havahtua siihen, että hengellisiä harjoituksia on toisenlaisiakin ja uteliaisuus on sivistyksen merkki? Katselemaan vähän sinne ja tänne. Ensimmäinen mielenhajaannus tapahtui Vaasassa Kansanlähetyksen telttajuhlilla. Olin tottunut, että isommassa revohkassa klo 11.30 on aamiainen tarjolla. Klo 12.00 alkaa päiväseurat. Klo 15.00 kahvit ja 16.30 päivällinen ja 18.00 iltaseurat ja 20.30 nuortenilta lauantaisin. Vaasassa oli useita telttoja, joissa oli asioita menossa samaan aikaan joutui siis valitsemaan mihin haluan osallistua. Itse en kyennyt valitsemaan muuta kuin istuin pääteltassa kuin tatti aamusta iltaan vain syömässä kävin välillä.

Sitten tuli reissu Ryttylään. Siellä oli järkytys hyvin lähellä, kun ylistyksen aikana eräs julistaja kädet pystyssä ottaa pieniä tassahteluaskeleita ja jollakin tulee outoa kieltä ja hampaat kalisivat yhteen aina välillä. Koin olevani heikolla jäällä, koska en ymmärtänyt. Vieläkin löydän itseni oudoksumasta joitakin ilmenemismuotoja, vaikka niistä ajoista on jo runsas kaksikymmentä vuotta. Vieläkään en osaa ratkaista ylistystä koskeva haarukointi. Osa on sitä mieltä, että ylistys avaa taivaan. Osa sitä mieltä, että sillä pumpataan henkeä. Olen epävarma ja erityisesti silloin, kun sanoja en ymmärrä tai ylistäjä säveltää siinä samalla uusia sanoja joihin en voi yhtyä ehdes ajatuksissani. Edelleen olen karu sanan ihminen, joka odotan raitista ja Raamatullista opetusta aina, joskus tosin joudun pettymään.

Kun kristikuntaan on alkanut tulla kaikenlaista uutta ja outoa, mietin onko Paavali pantu lakkautuspalkalle? Onko kukaan lukenut Room 14 ja 15, joissa hän opastaa seurakunnan monimuotoisuudesta. Hän opettaa niin, että arkoja ja heikkoja ei saa painostaa avartumaan kaikelle uudelle, vaan pitäisi uudistusmielisten hillitä itseään ja kunnioittaa toisen arempaa omaatuntoa. Onko meidän kansankirkossamme kasvistensyöjälle tilaa, vai onko kaikkien syötävä lihaa hampaat veressä, koska muu ruoka ei ole sallittua?

8 kommenttia

  • Reijo Mänttäri sanoo:

    “Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä.” (Joh. 6:63)

    Tätä lukiessani tuli mieleeni ajat Etelä-Korean ja Brasilian helluntalaisuudessa. Kokouskäyttäytyminen näytti erilaiselta ja kuitenkin aivan samanlaiselta. Kummassakin uskovien yhteydessä ja kokouksissa oli Henki, joka eläväksi tekee. Kummassakin yhteydessä Pyhä Henki toimi yhtä voimallisesti. Kummassakin oli ääntä ja kummassakin maassa oli järjestys, mutta vapaus.

    Itse olen sitä mieltä, että kilpaa ja kovaa ja yhtäaikaa kielillä puhuminen yleisessä kokouksessa ei ole perusteltavissa Raamatulla. Mielestäni viimeinen julkinen monikielinen vierailla kielillä puhuminen oli Jerusalemissa helluntalaisuuden synnyn yhteydessä. Se oli julistustilaisuus, Pyhän Hengen vaikuttamana kunkin “ulkomaalaisen” omalla kielellä. Sen jälkeen on kielet annettu rukouskieleksi, monelle uskovalle, hänen omiin tarpeisiinsa ja omaan käyttöön.

    Ihmisinä me vilpittömyydessä ammumme yli, eli laitamme “omasta takaa” lisää. Silti Jumalan Henki on se joka eläväksi tekee. Liha ei siinä yhteydessä mitään hyödytä, on vain haitaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Per Wallendorf opetti aikoinaan, siitä miten armolahjat ovat Jumalan salaisuuksia. Niitä voi käyttää toisten havaitsematta. Joskus käy niin, että joku sen, kuitenkin havaitsee ja oivaltaa, että armolahjoja voi käyttää noinkin. Tällöin sydän avautuu ottamaan niitä vastaan.

    Monet armolahjojaan julkisesti ja avoimesti käyttävät nostetaan seurakunnissa korokkeelle. Sellainen koroke voi hyvin herkästi keikahtaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Armolahjat eivät ole minulle enää ongelma, siinä olen päässyt hiukan eteenpäin. Tuolla lihansyönnillä tarkoitin sitä, kun vaaditaan pyhittämään lihallisuuden ilmenemismuotoja. Aiemmin lihallisuudesta saarnarttiin parannusta ja jumala haluaa silloin erityisesti siunata ja vahvcistaa, kun tehdään parannusta ja hylätään synti. Siinä on armon samisen ehto eli laupeuden. Nyt näyttää siltä, että asioita viedään armon alta pois ja niitä ei veri voi puhdistaa mitä ei anneta valon tuomita. Vastuuta pelkään, niidenkin vastuuta, jotka siirtävät vanhan rajan oikeasta ja väärästä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Pekka,

      En voi olla enempää samaa mieltä kanssasi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Ortodoksisessa liturgiassa kristityt voivat yhdessä ylistää Jumalaa ilman itsetehostusta ja show-elkeitä. Kannattaa tulla itse toteamaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Minulla oli kyse asennemaailmasta, jota piti hiljalleen räjäytellä pois. Silmä ja korva tarttui niin helposti epäoleellisiin seikkoihin.Liikehdintä ja äänenkäyttö, oudot sanat vaikuttivat vastaanottokanavan sulkeutumisen ja vaivaa joskus vieläkin. Pitäisi kuunnella avoimena ja ottaa vastaan hyvä ja hylätä huono. Usein ainakin minulla kävi niin, että vain ne minulle oudot asiat jäivät haaviini ja näin saatoin tuomita koko jutun. En vieläkään pysty omaksumaan sitä, että uskovan ongelmat loppuvat totaalisti, koska näen kärsiviä ihmisiä ympärilläni.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Honkala sanoo:

    Ymmärsin kirjoituksen niin, ettei erilaisuudelle ole nykyhetken kristillisessä yhteisössä tilaa. Ei todella tunnu olevan. Ja kuitenkin me ihmiset olemme erilaisia, ja taatusti meistä ei koskaan voi tulla “samalla tavalla” ajattelevia uskovaisia. Eikö voitaisi palata erityiskysymysten käsittelystä ja vastakkainasettelusta tilanteeseen, jossa suurin painotus on ydinkysymyksillä: uskommeko Jumalan olemassaoloon, pidämmekö Jeesuksen roolia (sanomaa) merkittävänä, haluammeko tehdä hyvää toisillemme ja luomakunnalle? Ja jättäisimme toisistaan eroavat Raamatun tulkinnat “Herran huomaan”? Antaisimme olla. Emme kääntäisi kaikkea huomiotamme niihin kokonaisuuden kustannuksella. Tämän arvelin olevan kirjoittajan toivomus ja itse toivoisin täysin samaa… Jonkun kirkollisen ihmisen mielestä tämä on tietysti naiivia ajattelua, jota ei voi ottaa huomioon…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tässä tulee mieleen silmälasimainos. Tuija Piepponen sovitteli pokia ja yhdet oli liian isot, toiset liian pienet ja kolmannet liian sopivat. Nuorempana väritti maailmaa kaksi väriä: Musta ja valkoinen. Arvostelin mielessäni julistajia: Yhdellä liian kova ääni, toisella tasapaksu hiljainen ääni. kolmannell väärä nuotti, neljännellä outoja sanoja ja viides ei muuten miellyttänyt. Siinä vaiheessa haaviin jää vain se häiritsevä asia ja ne sadat hyvät sanat menevät hukkaan.

      Jossain vaiheessa sitten aloin kuunnella laaja-alaisesti eri julistajia ja jouduin tunnustamaan, että kavahtamiltani henkilöiltä aloin löytää helmiä. Ja se ärsyttävä ominaisuus alkoi ikäänkuin haihtua pois. Kun aloin käydä Ilpoistenpiirin illoissa, niin vieroksuin sitä, että piti ottaa naapuria kädestä kiinni ja laulaa jotain laulua ja osallistua yhteiseen rukoukseen. Jossain vaiheessa menin niin myöhään, etää kättely oli ohi, kunnes huomasin, ettei se nyt niin iso juttu olekkaan. Enää sitä ei tarvitse tehdä pinnistäen tai ponnistaen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Lauri Lahtinen
    Lauri Lahtinen

    Eläkeläinen laivastosta. Vanheneva ukko, joka tarkkailee elämää. Pakosta mukaan tulee henkilöhistoria. Sen takia kaikki nykyaikainen ei vaikuta aina kovin viisaalta. Vaikka maailma on nuorten ja keski-ikäisten, saamme kai me vanhatkin inistä vähän välillä. Toimin nykyisin Agape-koti ry:ssä.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Katso kaikki

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit