Heittikö Jeesus läppää?

Huumori on vaikea laji, mutta toisinaan kannattaa yrittää. Nyt pääsiäisaikana mietin erityisesti iloa ja sitä kautta huumoriakin, koska onhan ylösnousemus ja kaiken kaikkiaan kristillinen uskomme iloinen asia. Mutta miten me siihen suhtaudumme?

Oma havaintoni on, että kyllä me kristityt olemme tosikkoja vähän liikaa. Raamatuntekstejä luetaan ja virsiä lauletaan naama väärinpäin ja otsa rypyssä. Näin ainakin usein meillä Suomessa. Liika ilo voisi kertoa kevytmielisyydestä. Vakava asiahan Jumalan asia on.

Näkyykö Raamatun lehdillä ilo tai jopa huumori? Vitsaileeko siellä joku? Mitä Jeesus teki ja puhui? Kirkollista huumoria on historian saatossa syntynyt paljon ja esimerkiksi evankeliumien tapahtumiin voimme jokainen itse mielikuvitella yhtä sun toista, mutta onko jossain kohtaa Raamatussa oikeaa huumoria? Toki huumori on paikka-, kulttuuri- ja aikasidonnaista, mutta kysyn silti. Heittääkö Jeesus läppää missään kohtaa? Vinkkasiko Iso J silmää vaikkapa keskusteluissa fariseusten ja muiden mahtihenkilöiden kanssa?

Niin ja näkyykö edes ilo siten, että osaamme oikeasti ottaa sen sanoman ilolla vastaan eikä liian vakavamielisenä? Olikos sen evankeliumin yksi selitys ilosanoma?

13 kommenttia

  • Martti Pentti sanoo:

    Kameli neulansilmässä ja hirsi silmässä lienevät tunnetuimmat Jeesuksen läpistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Kupiainen sanoo:

      Totta, mutta otammeko me ne läppinä vai suhtaudummeko niihin(kin) kuolemanvakavasti, koska Jumalan sana.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Toki sutkauksiinkin kannattaa suhtautua vakavasti. Niiden avulla saa toisinaan sanotuksi asian osuvammin kuin tunnin luennolla.

      Paras kuolemanvakava läppä, jonka olen kuullut, on tämä: – Ruohonjuuritasolla tulee mato vastaan ja sanoo: ‘huomenna minä sinut syön.’

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Joka sekin on ymmmärretnty ymmärtääkseni täysinpåieleen. Kameli ja neulansilmä olivatnäet kehden heprean kirjaimen nimet eli kameli on gimel = G ja neulanlismä on ajin eli lähde, silmä. Gimelin ns. täytetty lukuarvo on 73 ja se vastaa myös heprean sanaa Hochmah eli viisaus ja ajin saa arvon 13o, joka vasta heprean sanaa tikapuut. Kameli ei mene tämän silmän l ä p i, sillä 130 ei ole sillä jaollinen. Mutta viisas kun kiipeää tikapuita riittävän y l ö s, hän näkee Tooran salatun viisauden.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Joka sekin on ymmmärretty ymmärtääkseni täysin pieleen.” Jos on näin, väärin ymmärtäjä on ymmärtääkseni evankeliumin kreikankielinen kirjoittaja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Ei suinkaan, kreikan alla on heprealaiset ideat. Kylllä hellenistyneet gnostikot ovat olleet tämän symbolikielen alla. Pahoillani taas noista monista typoista kun pikakirjoitan enkä muista oikolukea eikä ole korjaustoimintoa tässä muutenkin turhan usein hieman keskiaikaisessa ketjustossa

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Kylllä hellenistyneet gnostikot ovat olleet tämän symbolikielen alla.” Pidän todennäköisempänä, että nämä ajatusrakennelmat on kehitelty 1700-luvun Euroopassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Siis ettäkö esim. Joh. 13:18 symboliikka olisi keksitty vasta 1700-luvun Euroopassa?

      Heprelasten ideogramien monimerkityksellisyys ja symbolisuus ovat toki paljon vanhempaa perua kuin 1700-luku. Toki 1700-luvun rapparit ottivat mm. G (gimel) kirjaimen käyttöönsä ,mutta tekivät sen siksi, että tiesivät sen ikivanhat esoteeriset merkitykset: Nimi Gimel, merkitys kameli, köysi, palkka, silta,vieroittaminen, empatia.

      Numeroarvo 3, G on kolmas kirjain, maa on kolmas planeetta auringosta,

      Kirjainarvo 73 merkitys Hochmah = viisaus חכמה Nuo elämät HHjjM, Rintojen Jumala Ani El Shaddaj

      Gimel symboloi rikasta miestä tavottelemassa köyhää voidakseen osoittaa tälle armeliaisuutta. Sana johdetaan verbistä gemul joka merkitse sekä palkitsemista että rankaisemista. Sielu tarvitse jumallisen valon ja täydellisyyden saadakseen molempia. Ihmisen vapaa valinta hyvän ja pahan välillä tuotta palkkiota ja rangaistusta. Tee tänään, saat palkkion huomenna

      -G:n Muoto on Kirjain vav, jossa jod jalkana. Ihminen liikkeessä

      – G symboloi sielun liikettä jumalallisen lähteen ja fyysisen olemuksen välillä – Ihmisen jatkuvaa kehitystä, – Luomisprosessin äärettöntä laajenemista ja jatkuvuutta – Kameli kantaa vettä lännestä itään halki tietämättömyyden erämaan. – Kameli symboloin kuolemanenkeliä.Siltaa joka yhdistää luonnonvoimat – Alkuainetta ja jumallista viisautta , sielun hoitumista lähteestään – Ihmisen itsenäistymisprosessia – Velvollisuutta sinun antaa omastasi kuten Jumala antaa sinulle

      Numeroarvo 3 symboloi pysvyyttä ja tasa-apainoa, harmoniaa kolme elementin Ilman Veden ja Tulen välillä

      GOD, GAIA, GAN, GIBBORIM, GILGAL, GALAL, GILGUL, GOLJAT, GABRIEL, GALILEA, GETSEMANE, GABBATA, GOLGATHA, GENUS, GENITALS

      GEMATRIA = 273 = HE KLEIS = AVAIN Gematria-sanan ja avain-sanan lukuarvo on siis sama

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Olisi pitänyt nähdä Jeesuksen ilmeet, kun hän puhui väärän huoneenhaltian oveluudesta, mutta kun en nähnyt, niin en tiedä. Joten minua viisaammat voi kertoa, että oliko Jeesus seuraavassa tosissaan vai oliko se läppää:

    Ja herra kehui väärää huoneenhaltijaa siitä, että hän oli menetellyt ovelasti. Sillä tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset. Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin. (Luuk. 16:8-9 FB 38)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Mietin ihan samaa asiaa huomisen saarnatekstin äärellä. Luukkaan aikana ei ollut vielä hymiöitä ja tunteet piti kirjoittaa muuten esille. Opetuslapset olivat ensiksi kauhuissaan, sitten ihmetyksissään ja iloissaan. Entä Jeesus, sitä ei kerrota. Olettaisin, hänen puheensa aaveen lihasta ja luista ei ollut ihan haudanvakavaa.

    Kirkollinen huumori on muuten unohtunut jonnekin kolmenkymmenen vuoden taakse. Vitsit ovat vanhoja. Sen jälkeen on taisteltu otsa rypyssä niin puolesta kuin vastaan. Tv-jumalanpalvelukset ovat kankeita ja varsinkin niiden saarnat monotonisia esitelmiä saarnaajalle tärkeistä asioista. Ei ihme, että väki kaikkoaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Merja Ruuska sanoo:

    Minusta on herkullinen tilanne se, missä fariseukset tulevat kysymään Jeesukselta millä vallalla Jeesus tekojaan tekee. Jeesus sanoo heille: “Vastatkaa te ensin oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä.”

    Miehet menevät sivummalle ja pähkäilevät keskenään: “Jos sanomme ‘taivaasta’, hän sanoo heti miksette sitten uskoneet Johannesta. Jos sanomme ‘ihmisistä’, meidän pitää pelätä kansaa.” He vastaavat Jeesukselle: “Emme tiedä.”

    Jeesus siihen, että en minäkään sitten sano teille millä vallalla näitä teen.

    Se tilanne on oikeasti hyvä. Kun sitä rupeaa ajattelemaan, alkaa hymyilyttää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    1 “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; 2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. 3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? 4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ‘Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi? 5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.(Matt.7)

    Siis tuossa todella vakavasti Jeesus Sanoo ettei ihminen voi opastaa toista ennen kuin itse on löytänyt tien valoon, siis Jeesus on avannut silmät näkemään.

    Nyt kun sokeat taluttavat sokeita niin voidaan tuokin sanoa “läpänheitoksi”.

    Mitä on sokeus, yksi esimerkki on juuri vähän aikaa sitten kirkon pään lausahdus:

    “” Sisällissota oli “kelpo kristittyjen” keskinäinen sota””

    Vai kuinka kelpo kristityt tulisi tunnistaa, Jeesuksen Sanan mukaan:

    Joh. 13:35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Antti Kupiainen
    Antti Kupiainen

    Olen seurakuntapappi henkeen ja vereen, nyt pienen maalaisseurakunnan kirkkoherra itäisellä Uudellamaalla. Sydämeni on myös Virossa ja Saimaanmaalla. Olen kirkon uskollinen poika, joka rakastaa kirkkoaan, vaikkei se ihan täydellinen olekaan. Kukas meistä olisi?

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit