Helvettiin ei voi kukaan joutua

Ben-Hinnomin laakso, hepr. ‏גהינום‎, Ge-hinnom; kreik. Γέεννα, Geenna, Gehenna, helvetti.

Helvettiin ei voi todellakaan kukaan joutua, koska sen tuli sammui noin 1950 vuotta sitten roomalaisten hävittäessä Jerusalemin. Helvetti  sijaitsee lähellä Jerusalemia ja siellä juutalaiset polttivat lapsiaan Baalille, mistä Jeremia kertoo luvuissa 7 ja 19.

Jeesuksen aikana Hinnomin pojan laaksossa oli kaatopaikka, jossa paloi sammumaton tuli. Jeesus puhuessaan helvetin tulesta viittasi sen julmaan historiaan, joka kirjanoppineille oli tuttua.

”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!”

Käännynnäisistä tuli pahempia kuin juutalaisista, jotka polttivat lapsiaan Baalille helvetin laaksossa. Vallankumouksen lapset ovat julmempia kuin isänsä.

Puhuessaan Gehennasta Jeesus on viitannut myös Vt:n Jumalalle uhraamiseen. Uhrata ei voi kuoleman jälkeen, mikä kumoaa väitteen, että Jeesus tarkoitti helvetilla tuonpuoleista rangaistusta. Jeesus osoittaa, minne uhrattu jäsen pitää heittää, kaatopaikan tuleen. Käden mukana menee koko ruumis, jos kättä ei hakkaa irti. Käsi on uhrattava Jumalalle, Jahvelle, jottei koko ruumis joudu kaatopaikalle.

"Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinun yksisilmäisenä mennä elämään, kuin kaksi silmää omistavana tulla heitetyksi Gehennaan, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu. Sillä jokainen tulella suolataan, ja jokainen uhri suolataan suolalla."

Sanonta, että helvetti on maan päällä, on tottakin todempi. Helvetti on monissa uskonnollisissa yhteisöissä, joissa saarnataan helvetistä. Uhraa kätesi, kuoleta Herralle, jottei koko ruumiisi ja elämäsi tuhoutuisi. Suolaa kätesi uhratessasi, luovuttaessasi se tekemästä sellaista, joka on rakkautta vastaan, niin kätesi on kelvollinen hyvään, kuten Jeesus toteaa päättäessään puheen helvetistä: "Suola on hyvää, mutta jos suola tulee suolattomaksi, millä sen maustatte? Pitäkää suola itsessänne ja eläkää keskenänne sovussa."

Entä kuka heittää helvettiin? Siitä kertoo Mat.10:28. Kirkkokäännös on tässkin kohtaa onneton, joten lainaus Rauhan julistuksesta:

"Ja älkää pelätkö ruumiin tappavia, sillä sielua eivät kykene tappamaan. Mutta pelätkää enemmän kykenevää sekä sielun että ruumiin tuhoamaan Gehennassa."

Kuka hukutti, tuhosi ruumiin ja sielun, Gehennassa Jeremian aikana? Joidenkin uskovaisten mukaan Jumala uhrasi juutalaisten lapsia Baalille murhalaakossa, kun kerran Jumala on se, joka heittää helvettiin. Tähän näkemykseen tiivistyy kristillinen kuva Jumalasta. Hyvä ja rakastava Jumala heittää ihmisiä helvettiin. Saatana katselee voitonriemuisena vierestä.

Kuka tai mikä valta on kristillisen teologian takana, kun se tekee Jumalasta helvettiin heittäjän, vaikka tuhoaja ja helvetin valtias on saatana? Jumalako ruokkii saatanan valtakuntaa, kuten juutalaiset ruokkivat polttaessaan helvetissä lapsiaan Baalille ja sille vallalle, joka on epäjumalien takana?

Tulinen järvi on eri asia kuin helvetti eikä siellä voi olla ketään, koska se on valmistettu perkeleellä ja hänen sanansaattajilleen, jotka ovat  vapaina, kunnes Jumalan sanat täyttyvät.

 

-

42 kommenttia

  • Juha Lehtinen sanoo:

    //”Tulinen järvi on eri asia kuin helvetti eikä siellä voi olla ketään”//

    Tutkitaanpa Raamattua: “Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.”

    Tuomaalan käännös: “Ja ketä ei löydetty elämän kirjaan kirjoitetuksi, se heitettiin tuliseen järveen.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Lehtinen sanoo:

      Entä sitten nämä Jeesuksen sanat viimeisestä tuomiosta? “[…] Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Kristuksen tuomioistuinta ja viimeistä tuomiota käsitellään blogissa

      https://www.kotimaa24.fi/blogit/kristillinen-kadotusoppi-on-valhe/

      joten jos kiinnostusta löytyy, niin sieltä voi lukea kahdesta ylösnousemuksesta. Koska kansojen tuomion on oltava ensimmäinen ylösnousemus, niin se ei ole viimeinen tuomio. Vai onko jo ollut ylösnousemus? Jeesuksen tullessa takaisin kansojen tuomiossa ihmiset tuomitaan Kristuksen edesssä, joten silloin se jo nimensä mukaisesti on Kristuksen tuomioistuin.

      Jos sotketaan puurot ja vellit, niin keskustellaan jatkuvasti sellaisesta, mikä ei liity käsiteltävään asiaan.

      On ainakin kaksi elämänkirjaa, joista toista kutsutaan teurastetun Karitsan elämänkirjaksi. Pelkkä elämänkirja ehkä tarkoittaa kaikkia ihmisiä. Nimi kirjoitetaan elämänkirjaan syntymän yhteydessä, mutta se saatetaan pyyhkiä siitä pois. Joidenkin natsi-Saksan murhaajien elämäkertoja lukiessa pystyy päättelemään, että nimi on pyyhitty pois elämänkirjasta. He eivät kadu tekojaan. Siten katuvan ihmisen nimi on elämänkirjassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Juha Lehtinen: “Entä sitten nämä Jeesuksen sanat viimeisestä tuomiosta? “[…] Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.””

      “Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ‘Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen.”

      Lehtinen sotkee jälleen Kristuksen paluun ja viimeisen tuomion. Tämä johtunee luterilaisesta uskonopista, jossa ohitetaan kokonaan Ilmestyskirja.

      Koska Jeesus palatessaan takaisin tuomitsee eläviä ihmisiä, niin miten he menevät ikuiseen tuleen? Tuli toki on ikuinen, kuten Jumala on ikuinen kuluttava tuli, jonka lähelle ei voi kukaan tulla. Kun Jumalan lapset ovat Isän kodissa, niin he ovat tulen keskellä, joka polttaisi heidät, jos olisivat lihan ruumiissaan. Joku voisi sanoa, että Jumalan lapset ovat helvetissä. No, niin joku helvettiuskovainen voisi sanoa nähdessään näyn Isän kodista ja iloitsisi ja kiittäisi Jumalaa siitä, ettei kuulu joukkoon.

      Uskovasten helvetti- ja kadotusrakkaudessa on mielenkiintoisia ulottovuuksia, sillä se paljastaa armottomasti heidän suhteensa omaan itseensä ja lähimmäisiin.

      Toki sanaan “Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen” on Raamatun mukainen selitys, joka sopii siihen, että kaikki kuolevat Aadamissa ja kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa. Kukaan ei voi välttää tulta. Jos voi, ei voi päästä taivaallisiin, koska liha ja veri ei voi periä osallisuutta Jumalan valtakuntaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Lehtinen sanoo:

      Tuomaala: //”Kristuksen tuomioistuinta ja viimeistä tuomiota käsitellään blogissa […]”//

      Mieti tarkkaan, mitä blogeissasi kirjoitat. Jos kirjoitat blogiisi yhdenkin lauseen, mikä ei Raamatun mukaan pidä paikkaansa, voit olla varma, että siihen takerrutaan, vaikka blogi käsitteleekin aivan muuta aihetta.

      Tuomaala: //”Koska kansojen tuomion on oltava ensimmäinen ylösnousemus, niin se ei ole viimeinen tuomio.”//

      Millä perusteella kansojen tuomion mielestäsi on oltava ensimmäinen ylösnousemus? Raamatun kokonaisuus ei tue käsitystäsi.

      Tuomaala: //”Koska Jeesus palatessaan takaisin tuomitsee eläviä ihmisiä, niin miten he menevät ikuiseen tuleen?”//

      Esitit erittäin hyvän kysymyksen, johon vastaus löytyy nimenomaan Ilmestyskirjan lopusta. Tutkipa Johanneksen seitsenjaksoinen näky, missä järjestyksessä näyt todellisuudessa ovat.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Kun Jeesus käski uhrata jäsenensä Ben-Hinnomin kaatopaikan tuleen, niin silloin Vt:n lakia sovitettiin niin Jeesukseen kuin hänen opetuslapsiinsa.

    “Sillä totisti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.”

    Laki ei katoa ennen viimeistä tuomiota eikä ennen uutta taivasta ja maata. Vt:n mukainen uhraaminen kuitenkin päättyi, koska Jeesus uhrasi itsensä Jumalalle eikä siten ole enää mitään uhraamista. Vt:n pappeuden uudistamiseen uhritoimituksineen ei ole paluuta, sillä se tie on tukittu. Kun roomalaiset polttivat toisen temppelin vuonna 70, niin palossa tuhoutuivat pappien sukuluettelot. Leeviläinen pappeus perustui sukuluetteloihin, joten kun sukuluetteloita ei ole, niin paluuta Vt:n uhraamiseen ei ole pappeuden päättymisen johdosta.

    On merkille pantavaa, että kun Jerusalemin temppeli hajotettiin maahan niin, ettei siitä jäänyt kiveä kiven päälle (Mat.24:2) , niin samalla viimeistään on sammunut helvetin tuli. Helvettiin ei voi uhrata jäseniään, ei silmää eikä korvaa.

    Kun homo haluaa eheytyä repimällä viettelevää silmää helvettiin, niin miksi uhri ei kelpaa? Ei auta, vaikka lisäksi kuinka eheytetään ja yhteisö rukoilee aamusta iltaan, että uhri otetaan vastaan.

    “Romahdus päätti Patrick Tiaisen kaksoiselämän: hän oli homo, eikä siitä parannuta – “Minulle vakuutettiin, että olen Jumalan luoma mies, joka rakastaa naista” Patrick Tiainen perusti 2010-luvun alussa Uskon sana -liikkeen. Vahvasti karismaattinen liike keräsi kannattajia. Tiainen toimi liikkeen keulakuvana viime vuoteen asti. Hän kävi läpi useita eheytyshoitoja, jossa hänen homoseksuaalisuuttaan yritettiin parantaa. Hän ei usko perustavansa enää uutta liikettä.”

    https://www.aamulehti.fi/hyvaelama/romahdus-paatti-patrick-tiaisen-kaksoiselaman-han-oli-homo-eika-siita-parannuta-minulle-vakuutettiin-etta-olen-jumalan-luoma-mies-joka-rakastaa-naista-200937561

    Miksi Tiaisen uhri ei kelvannut? Miksi mikään ei muuttunut?

    Miksi sellainen muuttuisi, mikä ei ole syntiä, vaan luonnollinen osa identiteettiä, jonka on luonnonjärjestäksen mukaan saanut syntymässä Luojalta? Ongelma on pään sisäinen, mitä ruokkii se, että kristillisyys elää vanhan liiton uhraamisajattelussa. Kulttuureissa, joissa ei ole juutalaista lakia, homoudelle ei ole edes sanaa eikä homous ole ongelma. Kristillinen lähetystyö ei ole tuonut valoa Afrikkaan, vaan omat traumansa, jotka ovat tulosta siitä, ettei eletä uuden liiton vapaudessa, vaan vanhan liiton orjuudessa ja lain kirouksessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkko Järvinen sanoo:

      Tapio Tuomaala. Mietityttää tuo otsikko “Helvettiin ei voi kukaan joutua”? Raamatussa ei missään kohdin luvata, ettei helvettiin voi joutua. Tästä tuli mieleeni pastori Kylliäisen lupaukset “Kaikki pääsevät taivaaseen” Vertaus kymmenestä morsiusneidosta Mat. 25: 1–13. kattaa kaiken siitä kuka pelastuu. Joka sydämestään uskoo Jeesukseen Room.10: 9–12 , niin hän pelastuu. Meidän ei tarvitse hallita koko Raamattua pelastuaksemme. Room. 8: 1 tuntui olevan kompastuskivenä, minusta tässä jakeessa ei mielstäni ole vääriymmärryksen sijaa, jossa käsitellään “Elämä Hengessä” Raamattu Kansalle mukaan: “Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, “niille , jotka eivät vaella lihan mukaan vaan Hengen”.

      Kovin varmasti päättelet että Patrick Tiaisen kohdalla ettei homoudesta parannuta. Pitää muistaa, vaikka Jumala antaa anteeksi, niin ihminen ei anna anteeksi. Patrickin jouduttua tikun nokkaan, niin vanhat asiat tahtovat roikkua mielissä mukana. Eikä sen vuoksi ole helppoa muodostaa uutta seurakuntaa. Tässä on mielestäni syy siihen kysymykseen: “Miksi Tiasen uhri kelvannut”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      “Room. 8: 1 tuntui olevan kompastuskivenä, minusta tässä jakeessa ei mielstäni ole vääriymmärryksen sijaa, jossa käsitellään “Elämä Hengessä” Raamattu Kansalle mukaan: “Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, “niille , jotka eivät vaella lihan mukaan vaan Hengen”.

      Kun käännös on väärä, niin ei se oikeaksi muutu. On käännetty perinteen korvasyyhyyn.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Lehtinen sanoo:

      Tuomaala: //”Kun käännös on väärä, niin ei se oikeaksi muutu. On käännetty perinteen korvasyyhyyn.”//

      Ja sinunko käännöksesi on se ainoa oikea?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      “Ja sinunko käännöksesi on se ainoa oikea?”

      Ei kukaan voi kääntää oikeaa. Pentti Saarikoski totesi saman käännettyään Matteuksen evankeliumin. Mutta käännökseni vastaa suomennoksista parhaiten alkutekstejä. Siihen ei ole lisätty ylimääräisiä sanoja, kuten kirkon käännöksiin. Näin on tehty, jotta katolisuuteen nojaava teologia näyttäisi johdonmukaiselta ja uskottavalta. Tekstin manipuilointi on uskomattoman röyhkeää, mutta ei sitä voi kieltää, etteikö sisältöä ole saatu johdonmukaiseksi väärentämisellä.

      Kun 40 vuotta sitten luin Raamatun kannesta kanteen muutaman kerran, niin kirkon suomennoksesta pystyin päättelemään, että Mark.16:16 ei sisällä sanaa kadotus. Ketään asia ei ole kiinnostanut. On vain puolusteltu valhetta. Ratkaisukristityt eli oman todistuksensa perusteella uudestisyntyneet ovat suunnilleen sylkeneet silmilleni. Aika paljon kertoo siitä, mitä sisimpään on tullut, kun Jumala nähdään helvettiin heittäjänä siksi, ettei usko Jeesukseen tai ei ole kuullut.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Lehtinen sanoo:

      //”Mutta käännökseni vastaa suomennoksista parhaiten alkutekstejä.”//

      Tuo on ainoastaan oma mielipiteesi. Sanatarkkaa käännöstä ei voi olla olemassakaan.

      “Sanan merkitys on monimutkainen asia – sanakirjoihin päätyvien merkityksien lisäksi sitä säätelee myös sanan kieliopillinen muoto ja käyttöyhteys. Kielet eivät koskaan vastaa täysin toisiaan, joten yhden kielen sanoja, niiden muotoja tai niiden järjestystä ei voi mekaanisesti kopioida kielestä toiseen, vaan käännettäessä täytyy aina tehdä joitain muutoksia.” (Suomen Pipliaseura)

      //”Mark.16:16 ei sisällä sanaa kadotus”//

      Vaikka alkuteksti ei sanaa sisältäisikään, sen merkitys kohdekielellä on kuitenkin selkeä: ikuinen ero Jumalasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Lehtinen: “//”Mark.16:16 ei sisällä sanaa kadotus”// Vaikka alkuteksti ei sanaa sisältäisikään, sen merkitys kohdekielellä on kuitenkin selkeä: ikuinen ero Jumalasta.”

      Kiva, kun annoit oman todistuksesi sille, mitä kerroin.

      Kun kaikki ihmiset tuomitaan, niin silloin kaikki ihmiset joutuvat ikuiseen eroon Jumalasta, Lehtinen muiden mukana.

      “Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.”

      Tuomio voi olla siten iloksi ja ylistykseksi Jumalalle. Mark.16:16 kadotus-sanan lisäys muuttaa Ut:n sanoman irvikuvaksi siitä, miten Jeesus ja apostolit opettivat.

      “Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on TUOMITSEVA.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Lehtinen sanoo:

      //”Kun kaikki ihmiset tuomitaan, niin silloin kaikki ihmiset joutuvat ikuiseen eroon Jumalasta”//

      Johtopäätös vajavaisilla tiedoilla johtaa virheelliseen päätelmään, tässäkin tapauksessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauli Toivonen sanoo:

    Olet Tapio hyvin perillä kreikan sanan gehenna alkuperästä, Hinnominlaakson 24/7 palavaan tuleenhan Jeesus helvettiopetuksellaan viittasi. Kuinka hyvin Jeesus kuvaileekaan kaatopaikan tuhovoimaa: ”jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu”.(Mark9:48) Jerusalemin lähistön kaatopaikalla madot ja varmaankin myös rotat huolehtivat totaalisesta hävityksestä sielläkin, mihin liekit eivät ulottuneet. Jeesus muuten tässä siteeraa Jesajan kirjan loppua, jossa on kyseessä ”niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet”(Jes66:24)

    Mutta käyttikö Jeesus kirjaimellista Hinnominlaakson kaatopaikkaa symbolina tulen aikaansaamasta täydellisestä tuhosta? Näin uskon.

    Raamattu käyttää tulisymboliikkaa useissa asiayhteyksissä kuvatessaan lopullista tuhoa. Esimerkiksi muinaisten kaupunkien hävittämisestä kerrotaan näin: ”Samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.”(Juud7) Kaikki me raamatunlukijat ymmärrämme, että ajasta aikaan kestävä tuli kuvaa ainakin tässä pysyvää hävitystä. Vai?

    Johannes Kastaja kertoi aikansa ihmisille myös tulen käyttämisestä tuhon välineenä. Näin hän profetoi Jeesuksen toiminnasta: ”Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella… ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.Mat3:11,12) Ja niin Jerusalemin temppelin myötä poltettiin poroksi eli tuhottiin koko juutalainen uskonnollinen järjestelmä sukuluetteloineen.

    Kolmantena esimerkkinä tulisymboliikasta olkoon ote Raamatun vanhemman osan lopusta: ”Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin — sanoo Herra Sebaot — eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta.”(Mal4:1) Vastaava ajatus löytyy myös Pietarinkirjeestä, jossa tulella tuhotaan ”nykyinen maa” ja kohdennetaan tuho siihen päivään, ”jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan”.

    Vaikka kirjaimellinen Gehenna sammui aikoja sitten, tulijärvi lainehtii vielä ihan Raamatun lopussa. Ilmestyskirjan mukaan sinne heitetään kaikenlaista: Saatana joukkoineen, symbolihahmot ”väärä profeetta” ja ”peto” sekä ”jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta”.(Ilm20:10,15) Yksi tulijärveen heitettävistä on kuitenkin erityisen informatiivinen, nimittäin kuolema heitetään jakeen 20 samaan tulijärveen Saatanan kanssa. Ja sitten meille kerrotaan, mitä tulinen järvi oikeasti kuvaa: ”Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.”

    Usein näissä helvettikeskusteluissa unohtuu se Raamatun alku ja sen kertoma yksinkertainen totuus. Mikä oli rangaistus ensimmäisille ihmisille, joiden tottelemattomuuden myötä kuolema tuli kaveriksemme tänne maapallolle? Näin tuo usein hautajaisissa toistettu kirous menee: ”Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.”(1. Mo3:19)

    Kun Jeesus siis käski ”pelätä enemmän kykenevää sekä sielun että ruumiin tuhoamaan Gehennasssa”, hän yksinkertaisesti varoitti ikuisesta tuhosta, josta ei ole ylösnousemusta. Siitä Aadamin ja Eevan kohtalosta, joka onneksi on kaikille meille mahdollista välttää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Rauli: “Kun Jeesus siis käski ”pelätä enemmän kykenevää sekä sielun että ruumiin tuhoamaan Gehennasssa”, hän yksinkertaisesti varoitti ikuisesta tuhosta, josta ei ole ylösnousemusta.”

      “ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä oikeamielisten että vääräin.”

      Tuomio on Jumalan, joten sen sisältöä ei voi tietää.

      Juha Lehtinen nosti esiin ongelman, joka liittyy jakeeseen: “Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.”

      Koska kehotus koskee eläviä ihmisiä, niin miten he voivat mennä ikuiseen tuleen? Tuomio siis odottaa. Pietari auttaa ongelman avaamisessa.

      “Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää.”

      Kun rangaistus koskee sielua/lihaa, jotka kuolemassa tulevat maaksi, niin henki on vapaa tuomiosta. Kun Pietarin mainitsemaa sovelletaan Jeesuksen kuoleman jälkeen, niin se on edelleen voimassa.

      En henkilökohtaisesti pidä ajatuksesta, että kaikki armahdetaan, mutta en löydä sellaista, joka tukisi toivettani ikuisesta rangaistuksesta, oikeasta elinkautisesta. Olisi kiva, jos joku todistaisi, että kirkkojen helvetti- ja kadotusoppi on totta. Jos ei pysty todistamaan, niin kristillinen teologia on on väärennös. Eikä tämä ole kuin yksi osa-alue kokonaisvaltaisesta bluffista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Seppälä sanoo:

      Tapio, olet alkanut kumoamaan yleisesti hyväksyttyä iankaikkista kadotustustuomiota. Miten selität tyhjäksi Jeesuksen seuraavat sanat?

      47. Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja. 48. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat pois. 49. Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista 50. ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. 51. Oletteko ymmärtäneet tämän kaiken?” He vastasivat hänelle: “Olemme”.

      Otathan huomioon ettei opetuslapsilla ollut mitään kysyttävää. Kelvottomat tulivat todella pois viskatuiksi. Olivat varmaan tutkineet kirjoituksia (Dan. 12:2).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Seppälä: “47. Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja.”

      Sama kertomus kuin kansojen tuomiossa.

      Tulisesta pätsistä kertoo Daniel. Sinne heitettiin ELÄVINÄ ne, jotka eivät kumartaneet kultaista kuvapatsasta. Tulisen pätsin tuli ei kuitenkaan heitä vahingoittanut.

      Tästä samasta kertoo Paavali. Missä kohtaa?

      Ilmestyskirjassa on sama asetelma kuin kultaisessa kuvapatsaassa ja tulisessa pätsissä. Oikeamieliset eivät kumarra petoa. He erottavat, mikä on oikeamielisen Jumalan ja mikä Jumalaa matkivan pedon.

      Miten käy vanhurskaiden, jos he eivät ymmärrä Ut:n pelastusopin ideaa.

      Seuraava blogi käsittelee sekametelikeittoa, jota luterilaiset kutsuvat Lutherin vanhurskauttamisopiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Lehtinen sanoo:

      Tuomaala: //”En henkilökohtaisesti pidä ajatuksesta, että kaikki armahdetaan, mutta en löydä sellaista, joka tukisi toivettani ikuisesta rangaistuksesta, oikeasta elinkautisesta.”//

      Tutkitaanpa lisää: “Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.” (Ilm. 21:7-8)

      Oma käännöksesi ei sanomaa muuksi muuta. Tässä yhteydessä sinunkin on hyvä muistaa, että Ilmestyskirja on suunnattu uskoville, ei uskosta osattomille. Jakeen 8 sana ‘mutta’ asettaa ko. kohtalon ansaitsevat vastakohdaksi niille uskoville, jotka ‘voittavat’.

      Muistutuksena myös: Kristuksen ulkopuolella ei ole mitään toivoa, koska ‘kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla’.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Lehtinen: “tämä on toinen kuolema.”

      Siinä on vastaus. On myös kuoleminen Kristuksessa. Tarkoittaako se samaa kuin Lehtinen kuolemalla ymmärtää? Ettei enää voi herätä?

      Lehtinen: “Kristuksen ulkopuolella ei ole mitään toivoa.”

      Mieto ilmaisu. Kristuksen ulkopuolella ei ole elämää, koska hän on Elämä.

      Siksipä kaikki on tehtävä eläviksi Kristuksessa, kun kaikki kuolivat, saivat kuolemantuomion Aadamissa (Room.8:1).

      Mitäpä jos Lehtinen ja muut kommentoisivat omin samoin jaetta: “Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa”?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Lehtinen sanoo:

      Tuomaalan päättelyssä yksi keskeinen Raamatun jae on: 1.Kor.15:22 “Sillä niinkuin KAIKKI kuolevat Aadamissa, niin myös KAIKKI tehdään eläviksi Kristuksessa.”

      Tutkitaanpa kontekstia. Edellisessä jakeessa 15:21 Paavali kirjoittaa: “Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.” Kun tältä pohjalta tutkimme jaetta 15:22, joudumme kysymään: tarkoittaako tämä, että ylösnousemus koskee kaikkia? Vastaus on kyllä ja ei. Ylösnousemus koskee kaikkia siinä merkityksessä, että he saavat ylösnousemusruumiin ja elävät ikuisesti. Mutta mitä Jeesus sanoikaan Joh 5:28-29 jakeissa? “Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.” Joten kaikki kyllä nousevat ylös, mutta kaikki eivät saa elämän ylösnousemusta. Jotkut saavat tuomion ylösnousemuksen ja elävät ikuisesti ylösnousemusruumiissa “helvetissä” eli erossa Jumalasta. Eikä se ole taivas.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Sinne upposi tosiuskovaisten suuresti rakastama helvettioppi.

    Kadotusoppi upposi blogissa

    https://www.kotimaa24.fi/blogit/kristillinen-kadotusoppi-on-valhe/

    Perissynti on kristillisen periharhaan menon kulmakivi. Se upposi blogissa

    https://www.kotimaa24.fi/blogit/perisynti-on-hengellinen-petos/

    vaikka se edelleen kellluukin pinnalla kuin olisi uppoamaton.

    Perisynnistä on Lutherin vanhurskauttamisoppi, jota käsittelen seuraavassa blogissa. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin Luther asiantuntijat eivät uskalla suutaan avata. Hiljaisuus on ollut tähän mennessä ainoa keino ohittaa kiusallinen aihe. Vanhurskauttamisoppi kun ei kestä Raamatun valossa juurikaan paremmin kuin helvetti-, kadotus- ja perisyntioppi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkko Järvinen sanoo:

      Tapio Tuomaala. Kun Jumala tekee syntisen ihmisen vanhurskaaksi, armo antaa Jeesuksen Kristuksen tähden sen, mitä Jumala vaatii. Ihminen pelastuu yksin uskosta. Vanhurskauttaminen tapahtuu yksin armosta. Se on lahja ja vanhurskaaksi tuleminen tapahtuu yksin uskosta Kristuksen tähden. Kun Herra tutkii ihmissydämet, hän näkee ihmisen syyllisenä ja tuomion alaisena, mutta laupeutensa vuoksi Hän lukee Kristuksen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksensa syntiselle armahdukseksi ja autuuden riittäväksi. Tähän Jumalan lasten vapauteen pääsee uskomalla kaikki synnit anteeksi Jeeesuksen nimessä ja veressä. Jumalan Pyhä Henki tekee evankeliumin eläväksi ja siirtää syntisen armahdettujen syntisten keskelle ja oman kansansa osallisuuteensa. Jumalan lapsi saa iloita siitä armosta, että hän saa kerran nähdä Jumalan kirkkaat kasvot. Tämäkin lupaus täyttyy, vaikka synti täällä maanpäällä kiusaa ja vaivaa.

      Ihminen saa syntien anteeksisaamisessa kokea langenneena parannuksen lahjan ja uudestisyntymisen, jossa Jumala uudistaa ja tekee syntisen vanhurskaaksi. Tällainen usko tuottaa hyviä hedelmiä, Jumalan Hengen vaikuttamia tekoja. Näillä uskon vaikuttamilla teoilla ei voi ansaita vanhurskautta, mutta ne edistävät Jumalan työn toteutumista tässä ajassa. Tämän Pyhän Hengen vaikuttaman uskon Jumala on kerran lukeva ihmisen hyväksi. Anteeksiantamuksen myötä syntiin langennut pääsee armotaivaaseen, Juman lasten joukkoon.

      Ps. “Helvettiin ei voi kukaan joutua” on mielipiteesi. Mielestäni helvettin pääsee helposti, tekemättä mitään, joten kun Jumala on kutsunut meidät omiensa joukkoon, niin me odotamme Jeesuksen toista tulemista, joka on lähellä, kun ajan merkitkin sen osoittavat. Eläkäämme uskomme todeksi ja julistakaamme pelastuksen sanomaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauli Toivonen sanoo:

    Pyysit Tapio kommentteja Raamatussa olevasta toteamuksesta “Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa.”(1. Ko15:22)

    Lauseen ensimmäinen osa sisältää sen ajatuksen kuolemasta, että Aadamin tekemän rikkomuksen vuoksi ”synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet”. (Ro5:12) Aadamille rikkomus aiheutti sen, että hän palasi lähtöruutuunsa ja muuttui ”maaksi jälleen”. Raamatun alussa ei täydellistä ihmisparia uhattu millään pitkäaikaisella rangaistuksella, kuolema oli alusta lähtien synnin palkka.

    Jakeen loppuosa sisältää sitten tiedon siitä, millä tavoin Kaikkivaltias järjesti ylösnousemusmahdollisuuden Aadamin jälkeläisille: Kristuksen uhrikuolema hoiti maksun, minkä jälkeen ”viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki”.(1. Ko15:45)

    Tuo ”kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa” ei tarkoita, että kaikki herätettäisiin. Se ilmaisee vain sen tosiasian, että kaikki ne, jotka herätetään, saavat ylösnousemuksessa Golgatalla vuodatetaan veren ansiosta. Vai ajatteleeko joku, että se ”ensimmäinen ” herätetään? Vastoin selkeää ilmoitusta ”maaksi jälleen”? Että jos kumminkin toinen tilaisuus sille kelmille, jonka rikkomuksen vuoksi tämä nykyinen kuolemaa ja sairautta täynnä oleva maailma?

    Raamattu kertoo useita kertoja, etteivät Aadam ja Eeva suinkaan ole ainoat, jotka jäävät ilman ylösnousemusta. Esimerkiksi Jesajan kirjassa kerrotaan lopullisesta ja täydellisestä tuhosta. Erityisesti mainitaan tuo ylösnousemattomuuden rangaistus: ”Mikä häpeä heille! Tuli heidät syököön, nuo sinun vihamiehesi… He ovat kuolleet, eivät herää eloon, nuo mahtajat eivät nouse manalta, sillä sinä olet vaatinut heidät tilille ja tuhonnut heidät ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa.”(Jes26:11,14)

    Toisaalta Raamattu kyllä kertoo, etteivät kaikki herätettävät ole elinaikanaan Jumalaa palvelleet. Tämä todetaan tuossa Tapionkin aiemmin lainaamassa kohdassa (hänen käännöksensä mukaan): “ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä oikeamielisten että vääräin.”(Apt24:15)

    Kristus tulee herättämään todellakin monia vääriä. Olisi kovin epäoikeudenmukaista, jos ikuinen elämä menisi sivu suun vain sen takia, että on elänyt väärässä paikassa ja väärään aikaan. Tai sitten joku saisi ikuisen elämän vain sen takia, että on kuollut lapsena tai koskaan Kristuksesta kuulematta.

    Raamattu tarjoaa erinomaisen esimerkin henkilöstä, jonka Jeesus tulee varmasti herättämään taivaallisena kuninkaana. Golgatan kolmikosta yksi oli elänyt ilmeisen väärin, kuolemantuomio oli vain loppusinettiä vailla. Oivallettuaan jotakin tärkeää mies aneli: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.”Lu23:42,43) Jeesus lupasi olla tuon ex-roiston ”kanssa paratiisissa”, kun hän tulee tuhatvuotiskauden olemaan koko maata hallitsevana kuninkaana valtakunnassaan. Ja tämä tietenkin edellyttää tuon ” väärän” herättämistä kuolleista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Raulin kirjoitus toimii, kun ohitetaan sanakirjan määritelmä kaikki-sanasta.

    Rauli: “Toisaalta Raamattu kyllä kertoo, etteivät kaikki herätettävät ole elinaikanaan Jumalaa palvelleet.”

    Tässä on se ongelma, että apostoli kutsuu myös roomalaista, epäjumalia palvojaa virkamiestä Jumalan palvelijaksi.

    “sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.”

    Lause ei ole sopusoinnussa vallitsevan pelastusopin kanssa, jonka mukaan Jumala tuomitsee roomalaisen, pakanallisen virkamiehen helvettiin tai kadotukseen, siis palvelijansa!!!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauli Toivonen sanoo:

    Kaikki ei tarkoita raamatullisessa kielenkäytössä aina absoluuttisesti ihan jokaista. Itse asiassa Paavali selittää sanaa juuri tuossa samaisessa 1. Korinttilaiskirjeen 15. luvussa.

    ”Sillä ’Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken’. Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan.”(jae 27)

    Toisena esimerkkinä monista suhteellisista ilmauksista ”kaikki” otettakoon homokeskusteluista tuttu 1. Mo19:4: ”Ennen kuin he olivat asettuneet levolle, kokoontuivat talon eteen Sodoman asukkaat, kaupungin kaikki miehet, niin nuoret kuin vanhatkin.” Voisiko joku kuvitella Lootin vävyjen olevan tuossa joukossa ” kaikki”?

    Kaikkihan ymmärtävät jo parin esimerkin perusteella Raamatun ilmaisutavan. Vai onko tämäkin suhteellista siten, että vain käytännöllisesti katsoen kaikki ymmärtävät?

    Otit Tapio esille Roomalaiskirjeen 13. luvun, jossa kerrotaan esivallan olevan Jumalan palvelija siinä merkityksessä, että järjestys jollakin tavoin pysyisi täällä maapallolla. Tästä yleistoteamuksesta tuskin on lupa päätellä kaikkien vallanpitäjien saavan ylösnousemusta. Varsinkin kun ”maan kuninkaille” luvataan varsin perusteellista tuhoa taistelussa taivaallista kuningasta Jeesusta Kristusta vastaan.( Ilm19:17,18)

    Raamatun sivuilla Kaikkivaltias käyttää Kyyroksesta ilmaisua ”Minun paimeneni”.(Jes44:28) Tuo ilmeisesti zarathustralaisuuden kannattaja saa myös arvonimen ”Herran voideltu” sen tehtävänsä perusteella, jonka hän toteutti.(Jes45:1) Lupausta ikuisesta elämästä tälle tietämättään Kaikkivaltiaalle palveluksia tehneelle ei Raamattu lupaa. Ei toki ole viittausta kyllä toiseenkaan suuntaan.

    Kirjoitat jostakin sellaisesta ” pelastusopista, jonka mukaan Jumala tuomitsee roomalaisen, pakanallisen virkamiehen helvettiin tai kadotukseen”. Tuollaista automaatiota en minäkään ole Raamatustani löytänyt. Parasta antaa lopulliset päätökset Isältään tuomarioikeudet saaneelle Kristukselle.(Apt10:42) Tutkitaan me vain Raamatussa kirjoitettua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Rauli: “Toisena esimerkkinä monista suhteellisista ilmauksista ”kaikki” otettakoon homokeskusteluista tuttu 1. Mo19:4: ”Ennen kuin he olivat asettuneet levolle, kokoontuivat talon eteen Sodoman asukkaat, kaupungin kaikki miehet, niin nuoret kuin vanhatkin.” Voisiko joku kuvitella Lootin vävyjen olevan tuossa joukossa ” kaikki”?”

      Vävyt ovat ehkä tulleetkin muiden mukana katsomaan, mitä tutun talon luona tapahtuu. Ainakin minä olisin tullut jo pelkästä uteliaisuudesta, kun on menossa kansankokous..

      Otit esiin tärkeän pelastusopillisen kysymyksen. Kun Jeesus puhuu paluunsa päivistä, hän viittaa Lootin perhekuntaan. Myös vävyille tarjottiin pelastusta, mutta he kieltäytyivät. Tähän samaan kohtaan viittaa apostoli, joka julisti perhekunnan pelastusoppia:

      “Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut. Sillä mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?”

      Vaimo voi pelastaa miehen, jos mies pysyy asemassaan.

      Jumala pelastaa perhekunnat, mistä Vt:n pelastuskertomukset ovat esikuvia. Apostolit vahvistivat tämän opin. Nykykristillinen pelastusoppi on kammottava egoistinen petos. Nämä oman napansa ympärillä pyörivät uskonsankarit ovat oma lukunsa. En voi luterilaisella alustalla sanoa, mitä heistä ajattelen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Toki voi spekuloida sillä ajatuksella, että myös Lootin vävyt olivat niiden ”kaikkien” joukossa, jotka piirittivät taloa ja sinne saapuneita Jumalan sanansaattajia. Kirjoitat, että ”ainakin minä olisin tullut jo pelkästä uteliaisuudesta, kun on menossa kansankokous.”

      Miltä sinusta olisi tuntunut, kun Sodoman miehet alkoivat tivata omalta appiukolta ”Missä ne miehet ovat, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän luoksemme, ryhtyäksemme heihin.”

      Entä miten olisit suhtautunut appiukon tarjoukseen ”Katsokaa, minulla on kaksi tytärtä, jotka eivät vielä miehestä tiedä. Ne minä tuon teille, tehkää heille, mitä tahdotte. Älkää vain tehkö näille miehille mitään pahaa, sillä he ovat tulleet minun kattoni suojaan.”

      On siis äärimmäisen epätodennäköistä, että Lootin vävyt olisivat riittävän uteliaita. Varmaksi sitä ei tietenkään voi Raamatulla todistaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauli Toivonen sanoo:

    Tässä muutamia poimintoja kaikki-sanan käytöstä vain Raamatun uudella puolelta, osa juuri Paavalin teksteistä. Pahoitteluni jakeiden runsaudesta, mikä helposti tukkeuttaa keskustelua. Ehkä jo näistä voi kuitenkin jotakin havaita toista tuhatta kertaa esiintyvän kreikan sanan ”pas” rajoitukset asiayhteydestä riippuen.

    Kol1:16: ”Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten.”

    Onkohan Jeesuksen välityksellä luotu ihan kaikki? Esimerkiksi hänen taivaallinen Isänsä? Tai Jeesus itse?

    ”Demetrioksesta kaikki ovat kertoneet pelkkää hyvää.(3. Joh1:12) ”Kaikki veljet lähettävät teille tervehdyksen.”(1. Ko16:20)

    Ihanko jokainen?

    ”Kaikki on luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on luvallista, mutta ei kaikki rakenna.”(1. Ko6:12;1. Ko10:23) ”Näin Jeesus teki selväksi, että kaikki ruoka on puhdasta.”(Mark7:19)

    Lienee selvää, ettei kristitty voi kuitenkaan tehdä ja syödä kaikkea sanan täydessä merkityksessä?

    ”Tätä jatkui kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian maakunnan asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan.”(Apt19:10)

    Ihanko kaikki kirjaimellisessa merkityksessä? Vai yleisesti ottaen monet?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Seppälä sanoo:

      Miksi Rauli näet vaivaa kahlaamalla Raamatun “kaikki” sanoja? Tapio laittoi sinulle Raamatunkohdankin “15. ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin”.

      Miksi et laita Raamatun todistusta joka sisältää ettei esim. Jehovantodistajaluopioita herätetä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Rauli ei ota huomioon lauseen sisäistä logiikkaa, jossa verrataan kahta samanlaista asiaa: “Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa”. Lauseen sisään ei voi ympätä kaikki -sanan käyttöä muissa yhteyksissä. Jos kaikki ei tarkoittaisi kaikkia, niin lauseen pitäisi kuulua: “Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös jotkut (valitut, uskovaiset, lampaat) tehdään eläviksi Kristuksessa”.

      Sama idea on lauseessa: “Niin on myös kirjoitettu: “Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu”; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki”.”

      “…Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.”

      Kun Aadam on Jeesuksen esikuva kaiken alkuna, niin silloin esikuvan, Aadamin “kaikki” toteutuu Kristuksessa. Ellei toteudu, niin Aadam ei ole esikuva.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Olemme varmaankin kaikki(?) sitä mieltä, että yksittäinen raamatunjae on astetettava asiayhteyteensä, ja niin sinä Tapio pyritkin tekemään. Myös tuon 1. Kor15:22:n kohdalla, siitä hatunnosto sinulle.

      Kuten olen yrittänyt sinulle perustella, sanan kaikki merkitys Raamatussa on riippuvainen asiayhteydestä. Ja edelleen siteerasin myös joitakin niistä raamatunjakeista, jotka osoittavat, ettei kaikkea herätetä kuolleista. Uskotko sinä ihan Raamatun perusteella, että esimerkiksi se ”ensimmäinen Aadam” – vastoin Jumalan selkeitä pelisääntöjä – sittenkin vielä kerran heräisi eloon? Eikö Kaikkivaltias olisi siinä tapauksessa vähän narrannut Aadamia kertoessaan, että ”maaksi jälleen?

      On siis olennaista ymmärtää, mitä Paavali sitten tarkoitti sanoessaan, että ”kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa”. Jotta se asettuu sopusointuun muun Raamatun ilmoituksen kanssa.

      Tuossa luvussa 15 käsitellään keskeisenä teemana kuolleiden ylösnousemusta ja perustellaan sen tapahtumia. Luvussa viitataan kuoleman tuhoutumiseen tulijärvessä Kristuksen tuhatvuotisen hallintokauden lopuksi.(25,26) Kaiken ydinajatuksena on ”viimeisen Aadamin” rooli Kaikkivaltiaan Jumalan toimissa.

      Paavali todistelee, että ensimmäisen ihmisen takia me kaikki kuolemme, ja ihan kaikki tulevat ”maaksi jälleen”. Paavali kuvailee tässä asiayhteydessä taivaallista ylösnousemusta: ”Ja kun kylvät, et kylvä tulevaa kasvia vaan pelkän siemenen, vehnänjyvän tai jonkin muun kasvin siemenen…..Samoin tapahtuu kuolleiden ylösnousemuksessa. Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana.”(37,43)

      Otettakoon käsiteltävä jae nyt esille, vaihteeksi vaikka KR92 versiona:”Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi”. Jakeessa pääpaino ei ole sanassa ”kaikki” vaan sanapareissa ”Aadamista osallisina” ja ”Kristuksesta osallisina”. Raamattu alleviivaa tässä ihan sitä keskeisintä asiaa: Kristuksen sovintoverta Golgatan keskimmäisellä.

      Kaikki eivät todellakaan Raamatun perusteella saa ylösnousemusta enempää taivaaseen kuin ”uuteen maahan”, jonka Kristuksen valta tänne tuottaa. Raamatun sanoin: ”Oikeamieliset perivät maan, rehelliset saavat asua siellä, mutta jumalattomat temmataan juuriltaan, luopiot pyyhkäistään maan päältä.”(San2:21,22)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Rauli: “On siis olennaista ymmärtää, mitä Paavali sitten tarkoitti sanoessaan, että ”kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa”. Jotta se asettuu sopusointuun muun Raamatun ilmoituksen kanssa.”

      Miten ymmärrän Raamatun kokonaisilmoituksen, niin siihen sopii täydellisesti apostoli toteamus “kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa”. En löydä yhtään jaetta, joka olisi ristiriidassa apostolin toteamuksen kanssa. Pinnallisesti katsoen on toki paljon ristiriitaisuuksia, mutta koska “kaikki vuorollaan”, niin pitää hahmottaa, mistä vuorosta kulloinkin puhutaan tai kerrotaan jostain, joka jää Jumalan päätettäväksi.

      Rauli: “Uskotko sinä ihan Raamatun perusteella, että esimerkiksi se ”ensimmäinen Aadam” – vastoin Jumalan selkeitä pelisääntöjä – sittenkin vielä kerran heräisi eloon? Eikö Kaikkivaltias olisi siinä tapauksessa vähän narrannut Aadamia kertoessaan, että ”maaksi jälleen?”

      Tietysti Aadamin ruumis ja sielu tuli maaksi jälleen, kuten jokaisen jälkeläisen.

      Pslmisti: “Kun hänen henkensä lähtee hänestä, niin hän tulee maaksi jälleen.”

      Saarnaaja: “Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.”

      Saarnaajan toteamuksessa “tomu palajaa maahan” on kaksoismerkitys. Jumala tuomitsi käärmeen: “Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.” Käärmeen ruoka on se tomu, joka ihmisestä jää ruumiin kuollessa. Käärme ei voi koskaan saada mitään tomua enempää, koska henki palaa Jumalan luo. Tästä samasta kertoo Pietari.

      Käärme löytyy Jes.6:6. Serafi tarkoittaa polttavaa, tulista käärmettä, sitä samaa, joka löytyy Raamatun viimeisestä kirjasta, Ilmestyskirjasta.

      Kun Vt kertoo, että jokainen juutalainen, hyvä tai paha, meni isien tykö, niin pakko siellä on myös Aadamin oltava, odottamassa Lunastajaansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Seppälä sanoo:

      Ettei muka kaikki saa ylösnousemusta on yksi kummallisuus monien joukossa Jehovan todistajien opissa. Hekin kyllä painottavat että Raamattua pitää lukea kokonaisuutena.

      28. Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä. 29. He nousevat haudoistaan – hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen. Joh. luku 5

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Kiitos Tapio asiallisesta kommentistasi, joka heijastaa luottamustasi Raamattuun. Tältä pohjalta on oikein mukava keskustella kanssasi.

      Ajattelin nyt keskittyä tuohon Aadamin tilanteeseen Raamatun valossa. Jos häntä ei herätetä koskaan eikä mihinkään, silloin kaikkia ei ainakaan herätetä.

      Aadamille sanottiin nuo kuuluisat sanat ”Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” KR92 ilmaisee asian hiukan yksityiskohtaisemmin: ”Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.” Missä Aadam oli ennen kuin Jumala loi hänet? Mihin tilaan hän palasi? Ihan samassa paikassa kuin mekin aiemmin ”olimme”: meitä ei ollut olemassa. Toki voidaan Raamattuun nojaten sanoa, että Aadam oli juuri se kasa maan tomua, josta Jehova/ Jahve hänet muodosti.

      Luomistapahtumassa puhutaan todellakin siitä, ettei pelkkä tomumaja ollut kyllin ensimmäisen ihmisen käynnistämiselle: sille täytyi antaa elämä. Ja niin Jumala ”puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen.” KR92 käyttää heprean sanasta ruah käännöstä ”elämän henkäys”.

      Tuo henki/ruah kuvaa elämää kaikilla elollisilla, ei ihminen Raamatun mukaan ole mikään poikkeus tässä suhteessa. Esimerkiksi näin: ”Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki on kaikilla.”(Saar3:19) Niinpä elämän avaimet palaavat kuolemassa sen antajalle takaisin, kuten sinunkin lainaamasi raamatunjae osoittaa: ”Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.(Saar12:7) Eläimillä, ja ainakin Aadamilla, tuo henki kulkee vain sen Antajaa kohti, ei koskaan takaisin käytettäväksi. Vain tomuhiukkasia on tuosta esi-isästämme Aadamista jäänyt jäljelle.

      Olet lukenut Raamatusta saman kuin minäkin: ”Vt kertoo, että jokainen juutalainen, hyvä tai paha, meni isien tykö”. Tarkemmin sanottuna Sheol- nimiseen tilaan/paikkaan, joka UT: n puolella saa nimen Haades. Myös Jeesus meni Haadeksen kolmen päivän ajaksi ennen ylösnousemustaan.

      Mutta tiedätkö mitä? Aadam ei ollut juutalainen eikä hänen missään kerrota menneen Sheoliin/Haadekseen, josta on mahdollista tulla herätetyksi. Aadam palasi pysyvästi ”maaksi jälleen,” aikaisempaan olemattomuuden tilaansa. Voidaan oikeastaan sanoa, että Aadam koki gehennan ja sen rinnakkaisilmaisun tulijärven. Molemmista kun lopputuloksena on vain muutama kourallinen ravinnerikasta kukkamultaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Rauli: “Mutta tiedätkö mitä? Aadam ei ollut juutalainen eikä hänen missään kerrota menneen Sheoliin/Haadekseen, josta on mahdollista tulla herätetyksi. Aadam palasi pysyvästi ”maaksi jälleen,” aikaisempaan olemattomuuden tilaansa.”

      Väitteellä ei ole mitään arvoa, koska sellaista ei todeta Raamatussa.

      Rauli: “Tuo henki/ruah kuvaa elämää kaikilla elollisilla, ei ihminen Raamatun mukaan ole mikään poikkeus tässä suhteessa.”

      “Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; ”

      Henki ei tekstiyhteydessä voi tarkoittaa Jeesuksen Henkeä, koska Hän on persoona. Ei jakeessa mainita ruumistakaan, mutta kun ihmisellä on mekaniikka, jota kutsutaan ruumiiksi, niin se itsestään selvyytenä sisältyy jakeeseen? Ihmisessä on ikään kuin alhaalta lähtien ruumis, sielu ja henki. Sielu/elämä on veressä, joten ruumiin kanssa sielu kuolee ja tulee maaksi jälleen. Henki menee Jumalan luo, isien luo. Jeesus sanoi kuolleesta, että hän nukkuu.

      “Niin eräs nuorukainen, nimeltä Eutykus, istui ikkunalla, ja kun Paavalin puhe kesti niin kauan, vaipui hän sikeään uneen ja putosi unen vallassa kolmannesta kerroksesta maahan; ja hänet nostettiin ylös kuolleena.”

      Kuolemasta kirjoitti lääkäri Luukas.

      “Mutta Paavali meni alas, heittäytyi hänen ylitsensä, kiersi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi: “Älkää hätäilkö, sillä hänessä on vielä henki.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Otit Tapio Apostolien teoista kohdan, jossa Paavali diagnosoi ikkunasta pudonneen ja kuolleeksi jo aiemmin todetun Eutykoksen tilan todeten, että ”Älkää hätäilkö, sillä hänessä on vielä henki”. Uudempi suomalainen käännös käyttää ilmaisua ”hän on hengissä.”(Apt20:10) Englantilaisissa käännöksissä ei puhuta mitään ”hengestä” vaan ilmaisu menee ” his life is in him”.

      Meidän keskustelumme kannalta on kiusallista se, ettei alkutekstissä suinkaan ole henkeä vastaava ilmaus ”pneuma” vaan siellä lukee ”psykhe”, joka yleensä kääntyy sieluksi. Sanatarkka käännös olisi suunniilleen ”hänen sielunsa on hänessä”. Eutykos oli taas elävä sielu, kuten Aadamin elämän hengen elimistöönsä saatuaan.

      Mutta näitä henkensä menettäneitä Raamatussa riittää. Psalmissa 104 puhutaan ”kaikista luoduista”(jae27) ja todetaan, että ”ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun.”(jae29)

      Kaikkein merkittävin henkensä(pneuma) menettäneistä Raamatussa on Jeesus Kristus. Hän ilmoitti hiukan ennen uhrikuolemaansa: “Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.”(Lu23:46) Jeesuksen henkikin siis ”palasi Jumalan luo, joka on sen antanut”, ja kolmantena päivänä hän sai sen takaisin aloittaen elämän kuolemattomana.

      Ehkä kannattaa myös pysähtyä ajatukseen ihmisen ”hengen palaamisesta Jumalan luo”. Se on siis jotakin sellaista, joka on joskus ollut taivaassa. Onko sinun mielestäsi meissä jotakin sellaista?

      Eikö ole ajateltavissa, että henki ja sen puhaltaminen Aadamin tomumajaan merkitsi elämisen käynnistämistä ihmisessä ensi kertaa maan päällä? Ja Aadamhan sitten tuon hengen menetettyään pysyvästi ”maata jälleen”. Se henki, joka häneen Eedenissä puhallettiin on ja pysyy Isän luona.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Rauli: “Meidän keskustelumme kannalta on kiusallista se, ettei alkutekstissä suinkaan ole henkeä vastaava ilmaus ”pneuma” vaan siellä lukee ”psykhe.”

      Kiitos Raulille hyvästä nostosta!

      Näin siinä käy, kun lainaa kirkon käännöstä, jota käytän vähemmän tärkeimmissä kohdissa, ettei tule turhaa urputusta “väärästä” käännöksestä.

      Olen kääntänyt jakeen Rauhan julistukseen:

      “Mutta Paavali meni alas, lankesi hänen päälleen ja sanoi syleillen: “Älkää hätäilkö, sillä hänessä on vielä sielu.””

      Hyvä esimerkki, miten kirkon käännöksiä ei pitäisi käyttää edes merkityksettömiltä tuntuvissa kohdissa. Heti jäin kiinni valehtelusta. Kieltämättä noloa. Sielu ja henki sotketaan monissa muissakin kohdissa, kun on ajateltu kyseessä olevan sama asia. Ei todellakaan ole eivätkä alkutekstit tee näissä asioissa virheitä.

      Seuraava lainaus on varmuuden vuoksi Rauhan julistuksesta:

      1Kor.2:10-11 “Mutta meille Jumala sen paljasti Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, myös Jumalan syvyydet. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.”

      Jakeissa käytetään ihmisen ja Jumalan hengestä samaa sanaa, pneuma.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Seppälä sanoo:

      Rauli: “Sanatarkka käännös olisi suunniilleen ”hänen sielunsa on hänessä”.

      Tässä on jälleen yksi Jehovan todistasjien opin kummallisuus. Vaikka Raulikin selvästi toteaa että ihmisellä on erillinen sielu niin tarkoitus on luetusta välittämättä toinen. Heillä ei ihminen omista erillistä sielua.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      “Vaikka Raulikin selvästi toteaa että ihmisellä on erillinen sielu…”

      Korjattakoon tämä virheellinen johtopäätös: en toteaa. Kesties keskustelu kuitenkin pidetään tuossa henki-käsitteessä? Ja sen poistumisen seuraamuksessa, jolloin siitä helvettiin joutumisesta tulee pysyvä kaatopaikkajätteeksi joutuminen.

      Tapiolle kiitos käännöstarkkudesta tuossa henki/sielu aiheessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Seppälä sanoo:

      “Korjattakoon tämä virheellinen johtopäätös: en toteaa.”

      Näinhän sen täytyy olla luetusta huolimatta koska sinun pitää ottaa huomioon että järjestöstäsi muutkin saattavat lukea tätä alustaa. Tiedät seuraukset jos kirjoitat järjestösi opetusta vastaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauli Toivonen sanoo:

      Tapio totesi tuolla aiemmin: ”Sielu/elämä on veressä, joten ruumiin kanssa sielu kuolee ja tulee maaksi jälleen. Henki menee Jumalan luo.” Olen hyvin pitkälti saman löytänyt omasta Raamatustani, käännöksistä riippumatta.

      Niinpä tuo sanatarkka ilmaus ”hänen sielunsa on hänessä” ilmaistaan KR92:ssa ”hän on hengissä.”Englantilaisissa käännöksissä on kautta linjan ajatuksena ” his life is in him”.

      Raamattua ei aina voi lukea ihan sanatarkasti, se kokonaisuus tulee saada esiin. Sinä voit Reijo toki uskoa johonkin erilliseen elementtiin nimeltä sielu, mutta kuten sanoin, se ei nyt ole tämän keskustelun keskiössä. Hengen lähtö saa lopputuloksen ”maaksi jälleen”, toisilla väikkyy sitten mielikuva ikuisesta kidutuksesta tai autuudesta ihan kaikille.

      Minä uskon, että meillä on Jumalan silmissä nykyisen elämän seurauksena täydellinen samapalkkaisuus: ”Synnin palkka on kuolema.” Jakeen loppuosa ei sitten osu ihan kaikille: ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”(Ro6:23)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Seppälä sanoo:

      Rauli: “Raamattua ei aina voi lukea ihan sanatarkasti, se kokonaisuus tulee saada esiin.”

      Sinun sanatarkkuuttasi ohjailee järjestösi.

      Vielä yksi esimerkki välinpitämättömyydestäsi siitä mitä luet. Olet kopioinut tälle alustalle KR 92 “Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut – Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin”

      Heität luetun ymmärryksesi narikkaan ja väität että Jeesus on enkeli Mikael kuten jäjestösi opettaa! Ammattisi huomioiden ihmettelen miksi toimit näin.

      Ilmoita asiaton kommentti