Hengellinen hifistely ja kirkon mission toteutuminen

Tässä kirjoituksessa käyttämäni hifistely-sana voisi olla myös fiilistely. Asialle on vaikea löytää täsmällistä käsitettä, mutta kuvaan sitä hieman jäljempänä. Itse hifistely-sana tulee sanasta hifi, joka tulee sanoista high fidelity, korkea todenmukaisuus. Sillä tarkoitetaan äänen tallennuksen ja toiston laatua. Siten sillä voisi olla yhtymäkohta blogikirjoituksen aiheeseen.

Hengellisellä hifistelyllä tarkoitan asiaa ja ilmiötä, jonka kohtaamme ns. hengellisissä piireissä, tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Se voi olla hengellisen tilaisuuden tai tapahtuman tai yhteisön väen keskinäistä vuorovaikutusta ja siinä käytettyä kieltä ja tapoja. Ja se voi olla myös hengellisissä tapahtumissa tapahtuvaa julistusta, rukousta ja muuta toimintaa.

Hengellinen hifistely on aivan luonnollinen ilmiö. Sitä voisi kutsua myös hengelliseksi ala- tai yläkulttuuriksi. Joskus kutsuin kirkkoa ja hengellisyyttä alakulttuuriksi niin joku kommentoi, että kirkko on pikemminkin yläkulttuuri.

Kussakin yhteisössä ja kunkin ”kulttuuripiirin” sisällä on sinne syntynyttä kielenkäyttöä ja tapakulttuuria. Meilläkin tunnistamme kohtuullisen hyvin eri hengellisten yhteisöiden, esimerkiksi herätysliikkeiden, kirkkojen ja ns. vapaiden suuntien piirissä olevia, tällaisia asioita.

Hengellinen hifistely on siis luonnollinen ja normaali ilmiö, mutta joskus koen sen myös itseäni häiritsevänä. Se johtuu ehkä asiakeskeisestä tavastani kokea uskon asioita ja ehkä jopa melko rationaalisesta tavasta kokea niitä. Mutta näen myös niin, että jos hengellistä hifistelyä ei tiedosteta, se voi olla melko ulossulkevaa ja siten haitallista kirkon mission kannalta.

Julistuksen ja hengellisen puheen ja opetuksen osalta tulee mieleen pari esimerkkiä, jotka ovat tulleet osin oman työhistorian kokemusten ja viime aikoina satunnaisen Radio Dein ohjelmien kuuntelun pohjalta. Meillä on eri kirkoissa ja yhteisöissä paljon hyviä puhujia ja opettajia. Ehkä joidenkin puhetapa ja ilmaisutapa on selvästi enemmän sellaista, jota voisi kriittisesti kuvata hengelliseksi hifistelyksi tai joskus jopa paatokseksi tai vastaavaksi. Pari positiivista esimerkkiä ovat vaikkapa Radio Dein Uskon askeleet ohjelmaa toimittava KRS:n koulutusjohtaja Mikko Matikainen ja entinen KRS:n julistaja, rovasti Jorma Kalajoki.

Edellä mainittujen julistajien puheen sisältö on selkeästi hengellistä ja jopa vahvaa. Se on kuitenkin sävyltään ja kielenkäytöltään ”tavallista” ja onnistuu välttämään hengellisen hifistelyn – siis oman kokemukseni mukaan. Toki monet piispat ja muut julistajat ovat onnistuneet samassa.

Ehkä tässä blogin aiheesta nousee kysymys, miten onnistuisimme julistamaan ja toimimaan hengellisissä yhteisöissä niin, että kieli ja tavat eivät tunnu paatokselta tai muuten ulossulkevalta? Miten julistus ja toiminta olisi sellaista, että ns. tavallinen mattitaimaija voi sitä kuunnella tai tulla siihen kokematta ahdistumista tai kiusaantuneisuutta?

Miten evankeliumin asia voisi toteutua niin, että siinä on läsnä ”korkea todenmukaisuus” ja että se on samalla lähellä ihmisten peruselämää ja kielenkäyttöä?

Toivo Loikkanen

15 kommenttia

  • Asiaa sivuava mielenkiintoinen kommenttiketju menossa Fb:n pastorit ryhmässä Vilppu Huomon aloittamassa keskustelussa. Vilppu kysyy siinä, millaisena näemme kirkon 5 ja 10 vuoden päästä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Fb -pastorit ovat hifistelijöitä, joiden keskusteluja tavallinen tallaaja ei pääse lukemaan. Vähän tuli vastaava poliisien ryhmä mieleen, kun vuotoja julkisuuteen ei suvaita. Liekö pelkona, että syyttäjä saattaa tulla ovelle koputtelemaan, kuten kävi poliisien suljetussa ryhmässä vuodon tapahduttua?

      “Useimmat tämän ryhmän jäsenet toivovat, että ryhmän keskustelut ja kommentit jäävät tänne ryhmän sisälle, mutta vuotoja ulospäin tapahtuu koko ajan. “Tee toiselle niinkuin haluat itsellesi tehtävän” voisi olla hyvä toimintaperiaate myös meille papeille.”

      Herättää ihmetystä, kun pappien jutut eivät siedä päivänvaloa. :)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio: Kiitos kriittisestä huomiosta. Ehkä noissa suljetuissa ryhmissä on ajatus ammatillisesta ja kollegiaalisesta vuorovaikutuksesta ja siten ne on tehty suljetuiksi. Ei siellä mitään sellaista ole, mikä ei kestäisi päivänvaloa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Monisanaisuuden täytyy olla hyvä asia kun herättävät liikkeet pitävät ja saavat hyvin kannattajia, jäseniä, ja asian harrastajia.

    Kirkon missioon edellisellä ei voi olla kuin jonkinlainen harmistus kun seuranvaihdon jälkeen kaikki eivät pysy kirkon jäseninä.

    Ei kait Jeesuskaan käskenyt toistaa sanojaan sanasta sanaan.

    Näin Toivo Loikkasen huoli on turha.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reino Suni sanoo:

    Evankeliumien asia toteutuu tosiaan niin , että siinä on läsnä ” korkera todenmukaisuus “. Se edellyttää luonnollisesti evankeliumien tuntemista. The Complete Gospels , Robert J. Miller, editor. 20 evankeliumia. 462 sivua. Myös The Nag Hammadi Library 549 sinua on hyvä peruslähtökohta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Jokaisella yhteisöllä , joka on toiminut pitempään, on oma kielellinen kulttuuri. Se on sekä hyvästä että pahasta. Hyvästä sikäli ,että omat tuntevat omansa ja yhteinen kieli vahvistaa kotipaikkatunnetta. Jopa niin ,että ulkopuolinen ,muuten hyvä puhuja, joka ei puhu paikallista kulttuurimurretta, ei yllä sanomallaan perille.

    Oma kielikulttuuri on pahasta juuri siinä, että se luo kynnyksen niille jotka haluaisivat liittyä yhteisöön. Kaikista hyvistä toivotteluista huolimatta, luulen että ongelma on ratkaisematon. Yleisemmällä tasolla kirkollinen kielikulttuuri vaikeuttaa sekulaareja ihmisiä etsiytymästä uskonnollisiin piireihin. He joutuvat aktiivisesti ponnistelemaan oppiakseen uuden kielen koska yhteisöt eivät tule omastaan luopumaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Markku nosti esiin tärkeän näkökohdan, kirkon sanaston. Miksi sitä ei uudisteta selkokielelle, jotta teologiaa tuntematta pystyy ymmärtämään, mistä puhutaan? Kirkko voisi aloittaa hankalimmasta päästä, vanhurskaudesta. Sen ainoa oikea käännösmuoto on oikeamielisyys, oikeudenmukaisuus. No, teologiaa ehkä pitäisi päivittää, mutta eikö jo olisi aika?

      Onko ehdotukseni hifistelyä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Viimeksi kun valmistin saarnaa, niin menin metsään hiljaisuuteen kohtaamaan Herraa. Saadakseni Häneltä jonkin sanan, joka voisin välittää seurakunnalle. Ilman sellaista Häneltä tulevaa sanaa, ei todellista sanottavaa ole. Joten minulle kyse on siinä pakottavasta tarpeesta saada kosketus Häneen.Näinhän Mooseskin teki. Meni vuorelle kohtaamaan Jumalaa ja kertoi sitten terveiset suoraan Häneltä.

    Ei kai siihen mitään muuta mielekästä vastausta kysymykseesi ole, kuin se, että voi olla välittämässä Jumalalta sen sanan , jonka itse on saanut. Silloin ei tarvita muuta hifistelyä, tai saarnanuottia kehitellä. Saarnaa valmistaessa, – kunhan vain vaikkapa tekstin kautta joutuu itse Jumalan puhutteluun, niin varmasti on jotain mitä voi viedä saarnapönttöön.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Lähtökohtaisesti kirkkomme missiota ei voi moittia kun pappimme hyvin muistavat mitä on tunnustettu, tahdottu, ja luvattu.

    Kun rivijäsenet vaatimattomasti osallistuvat seurakuntiemme yhteisiin kokoontumisiin on varmasti lupaa kysyä olisiko asiaan vaikuttavia tekijöitä muitakin kuin Jumalan antavan mahdollisuuden uskon omistamisessa sille, ja niille, joille tahtoo. Edellinenhän tulee suoraan Lutherin todistuksesta oikean uskon ymmärtämisestä, omistamisesta, kuin sen vastaanottamisesta Armon lahjana.

    Voisiko kohtuudella haluta huomata Jumalanpalveluskeskusajatukseen tulleita kokeilijoita rivijäsenyytensä harjoittamisessa.

    Mielestäni voisi, ja hyvällä syyllä kun ei useammallakin.

    Miksi kirkon rivijäsenten Jumalanpalveluskokemusta ei tutkita. Asia ei voi kummosta olla kun itsekin olen asiaa harrastanut.

    Laittakaa nyt nuorille teologian opiskelijoille haastetta tarttua hyvään asiaan, ja tämä nimenomaan Jumalanpalveluksiamme koskien.

    Sanan ja rukouksen illathan on nykyään mahdollista tehdä omin seurakunnan voimin kun intohimot kiertävien rukoilijoiden käyttöön on laantunut.

    Toivoisin blogistilta tähän palautetta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Tänä päivänä Jumalanpalveluskokemuksen tutkiminen lisäksi olisi kovin helppoa. Ihmisillä on nettiyhteys minne sormen näpäytyksellä pääsee mukaan, ja kertomaan.

      Näin huomaan vaikeutena olevan tutkimusasian hyvällä tavalla tehdyn kysymysten asettelun.

      Toki vaivana voi olla myös haluttomuus ryhtyä moiseen.

      Yksi asia on myös palautteen arvioiminen. Kun se itseltäni onnistui onnistuu se varmasti myös teologeilta saati asiaa opiskelevilta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hyvä Pekka Väisänen, Kiitos hyvästä kommentista ja kysymyksestä. Jumalanpalveluskokemuksia on tutkittu ja se liittyy oman “oppialaani” eli kirkkososiologiaan. Voisi olla aihetta tutkia edelleen ja uudelleen. Ja vielä jatkoa: Messuja tulisi entistä enemmän rakentaa yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Tässä onkin onnistuttu jo monissa seurakunnissa. Yksi tapa on ollut toteuttaa asiaa messuryhmien kautta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ja vielä jatkoa: Olisi hyvä, jos osallistujilta ja muilta seurakuntalaisilta kysyttäisiin, mitä he odottavat messulta. Ja osallistuneilta kerättäisiin todella palautetta ja mikä vielä parempi niin tuota palautetta käyutäisiin sopivalla yhdessä läpi. Sitten rakennettaisiin messuja palautteen ja toiveiden pohjalta, tietysti kirkon opetus ja ohjeistus huomioiden.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka Pesonen tuo tuollaaiemmin esille “metsään menon” etsimään Sanaa Jumalalta, tuopa siinä esille Mooseksen vuorelle menon.

    Mooseksen esimerkki kuvastaa ihmisen asemaa silloin, ei tavallisella ihmisellä ollut mitään mahdollisuutta mennä etsimään Jumalaa etenkään vuorelle sillä jos edes koski siihen niin kuoli.

    Entä nykyään, niille joille Jumala ilmoittaa Sanansa on se selkeää kun Pyhä Henki sen kirkastaa, muille täysin salattua, ei siinä auta juosta etsimään vaan kuvainnollisesti ” metsään menee” kun sitä omalla viisaudella ja ymmärryksellä yritää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Messujen toteuttaminen yhdessä seurakuntalaisten kanssa, minkä Toivo nostaa esiin, on oiva tapa tuoda jumalanpalvelus kokemuksellisesti lähemmäksi ihmistä, jolle “perinteinen” uskonnollinen ilmaisu ei ole kovin tuttua.

    Sateenkaarimessujen toteuttamisesta seurakuntalaisten ja työntekijöiden yhteisvoimin on hyviä kokemuksia. Parhaimmillaan on niin, että vain liturgina ja uruissa on ammattilainen, kaiken muun hoitavat aktivistit. Itselläni on vuosien kokemus Helsingistä. Jos avustan esirukouksessa, kirjioitan rukouksen itse, jolloin saan siihen tuoreutta ja ajankohtaisuutta. Niin yllättävää kuin se jonkun mielestä saattaa ollakin, Vanhan testamentin profeetat auttavat sanottamaan myös tähän aikaan osuvaa rukousta.

    Sateenkaarimessuja järjestetään säännöllisesti Helsingissä, Tampereella ja Turussa sekä silloin tällöin myös muilla paikkakunnilla, esimerkiksi Pride-tapahtumaan liittyen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.