Hengellisen harrastuksen toimintakirkosta seurakuntayhteisön rakentumiseen

Kotimaassa 15.6. ja kotimaa24-sivuilla uutisoitiin kirkkohallituksen asiantuntijoiden Laura Arikan ja Stiven Naatuksen kokoamia tietoja ja huomioita seurakuntien toiminnasta. Keskeisin havainto noissa oli, että osallistujamäärien tilastokäyrät ovat menneet viimeisen 20 vuoden aikana reilusti alaspäin. Toinen havainto oli, että edellisestä sekä kirkon jäsenmäärän laskusta huolimatta kirkon työntekijämäärä on säilynyt ennallaan. Laajassa artikkelissa analysoitiin syitä osallistujamäärien laskuun ja pohdittiin sitä, miten kirkon tulisi jatkossa toimia.

Mainitussa Meri Toivasen kirjoittamassa artikkelissa käytettiin ilmaisua ”kokoava toiminta”. Sillä Arikka ja Naatus ilmeisesti tarkoittavat kaikkea seurakunnan toimintaa, jossa ihmiset tulevat osallistumaan johonkin toimintaan yleensä seurakunnan tiloissa. Erikseen nostettiin esille jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten kävijämäärät ja niiden lasku.

Toimintaa ”hengellisen harrastuksen” ja pietismin pohjalta

Mielestäni jumalanpalvelukset ja toimitukset ja toisaalta muut kokoava toiminta voidaan erottaa tarkastelussa erilleen. Osa toiminnasta on myös lakisääteistä ja osa vain sellaista, jota seurakunta katsoo hyväksi järjestää. Seurakuntien toiminnassa näkyy mielestäni tietty pietistinen perinne. Sitä voisi kutsua vaikka vanhalla vaalikelpoisuuteen liittyneellä termillä ”hengellinen harrastuneisuus”. Sillä kaiketi tarkoitettiin laajasti osallistumista seurakunnan toimintaan, kun seurakunnan vaaleihin ehdolle tulevalta edellytettiin tuollaista.

Seurakunnan toiminta nousee osin pietistisestä perinteestä ja tuosta ”hengellisen harrastuneisuuden” ideasta. Siinä ei ole sinällään mitään pahaa, mutta samalla se on kuitenkin yksipuolinen malli luterilaisesta kristityn ihanteesta. Sen voisi taas tiivistää niin, että kristitty, kirkon jäsen on sanan ja sakramenttien osallisuudesta ja palvelee Jumalaa ja lähimmäisiä omissa arjen kutsumuksissaan. Seurakuntalaisuus tai kristittynä eläminen ei ole luterilaisen seurakuntakäsityksemme pohjalta vain tai edes ensisijaisesti osallistumista monenlaiseen seurakunnan toimintaan (hengellistä harrastusta) vaan elämistä omalla paikallaan kristittynä seurakuntayhteisöä ja kirkkoa rakentaen.

Toiminta vahvojen resurssien ja työalojen pohjalta

Seurakuntien toiminta meillä on noussut myös enemmistökirkon vahvojen resurssien pohjalta. Niiden myötä ovat syntyneet työalat niin paikallistasolle kuin kirkon keskushallintoon. Tämä on ollut vahvuus, mutta samalla se alkaa kääntyä myös vammaksi ja taakaksi, kun resurssit tulevat jatkossa olennaisesti vähenemään.

Työalat ovat mahdollistaneet laajan toiminnan kirjon ja määrän, mutta samalla ne ovat lokeroineet seurakuntien ja kirkon toiminnan. Tulevaisuuden toiminnan idea pitäisi olla toisenlaista, ei ”lokeromaista”, mutta suurissa seurakunnissa työaloihin pohjautuvasta toiminnan järjestämisestä on vaikea päästä eroon. On vaikea luoda uusia toiminnan tapoja. Siihen pitää kuitenkin siirtyä ja päästä!

Perinteisen toiminnan aika ohi kirkossa?

Jatkossa ja jo nyt tietynlaisen kokoavan toiminnan aika kirkossa on ohi. Tällä en tarkoita kuitenkaan messuja ja toimituksia. Niiden merkitys on edelleen keskeinen, vaikka niiden osallistujamäärät ovatkin laskeneet. Oikeastaan seurakunnan toiminnan idea tulisi jatkossa olla sellainen, jossa se muotoutuu entistä vahvemmin messun ympärille. Myös diakonia, lähetys, kasvatus ja luonnollisesti musiikki liittyvät entistä vahvemmin messuun.

Seurakuntien ja kirkon toiminnan tulevaisuus ei ole jatkossa pienpiireissä, tilaisuuksissa, opettamisessa tai muussa vastaavassa toiminnassa. Seurakuntien toiminnan tulevaisuus on siinä, miten ne löytävät uusia tapoja rakentaa toimintaa messun pohjalta ja sen ympärille sekä miten ne kykenevät vahvistamaan seurakuntayhteisön rakentumista.

Työntekijöiden uusi ajankäytön tapa

Työntekijöiden määrä tulee vähenemään kun resurssit vähenevät. Se on luonnollista. Työntekijöiden ajankäytössä pappien ja kanttoreiden osalta messut ja toimitukset ovat keskeisellä sijalla. Uusi ajankäytön tapa tulisi löytää entisen toiminnan järjestämisen sijasta ihmisten luokse menemisen tavoissa ja ihmisten kanssa työskentelyssä.

Edellisessä vaikkapa merimieskirkkojen toimintatavat tai entinen työpaikkapappitoiminta voivat antaa suuntaviivoja, miten voisi toimia. Keskeistä olisi, että kirkon työntekijöiden läsnäolo ihmisten arjessa kasvaisi. Sosiaalinen media on edelleen keskeinen ja tärkeä. Sen rinnalla facetoface-kohtaaminen on entistä arvokkaampaa.

Edellisten lisäksi pitäisi suorastaan houkutella ihmisiä toimimaan omien ideoittensa pohjalta ja kaikin tavoin vahvistamaan osallisuuden kokemuksen vahvistumista. Esimerkiksi seurakuntavaaleissa seurakunnan johto on ehkä nähnyt tavoitteeksi tietynlaisen yhtenäisyyden pienen valitsijayhdistysten määrän muodossa. Jatkossa tulee nähdä hyvänä se, että syntyy erilaisia ryhmiä ehdokkaineen ja niiden omine vaaliteemoineen.

Rakenteiden muutos tarpeen mutta vaikeaa

Seurakuntien rakenteisiin voi olla vaikea saada suurta muutosta. Joka tapauksessa toiminnan, seurakuntayhteisön rakentumisen ja jäsenyyteen sitouttamisen kannalta olisi hyvä, mikäli seurakuntia olisi enemmän. Niillä tulisi riittävän vahva rakenne ja samalla kuitenkin mahdollisimman kevyt hallinto. Jokin muoto yhtymäseurakunnan ja kappeliseurakunnan väliltä olisi hyvä. Suuret seurakuntayksiköt toimivat enemmän kirkollisten palvelujen tuottajien idealla kuin seurakuntayhteisön idealla. Kirkon tulevaisuus ei pelastu suurten yksiköiden kautta vaan paikallisten, elävien seurakuntayhteisöjen kautta.

Toivo Loikkanen

9 kommenttia

  • Kirjoituksen loppuun jatko: Ehkä niitä suuriakin yksiköitä tarvitaan, mutta vain antamaan talouden ja hallinnon puitteet seurakuntayhteisöjen toiminnalle. Nyt seurakunnasta on tullut talouden ja hallinnon yksikkö, kuin seurakuntayhtymä ilman yhtymää ja sen seurakuntia. Kappeliseurakuntamalli on kohtuullinen, mutta sen rakenne seurakuntaýksiköiden osalta on liian heiveröinen. Yhden seurakunnan mallia halutaan monesti vallankäytön näkökulmasta, kauniisti ilmaistuna “asioiden sujuvan hoitamisen vuoksi”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    “Kirkon tulevaisuus ei pelastu suurten yksiköiden kautta vaan paikallisten, elävien seurakuntayhteisöjen kautta.”

    Siinä hienosti kiteytettynä koko asia !

    Ihan turha kuvitella, että turvallisuushakuisesti toimiva kirkko lähtisi kokonaisuudessaan rakentamaan uusia ja tehokkaita rakenteita. Jo pelkästään aivojemme ja ajattelumme rakenne estää sitä tehokkaasti. Aivomme etsivät aina sitä mikä on turvallista ja pyrkivät suojaamaan meitä riskikäyttäytymiseltä. uusien rakenteiden ja toimintatapojen luominen vaatisi juuri päinvastaista. Olisi rohkeasti lähdettävä ottamaan riskejä. Kohti mahdollisia epäonnistumisiakin. Sellaiseen ei kirkolla ole varaa. Siksi kirkko ei kykene ottamaan haltuunsa parhaitakaan mahdollisuuksiaan.

    Uhkien ilmaantuessa kirkko nostaa piikit pystyy ja jähmettyy , kuin uros siili auton valoissa. Siilinaaraat sentään osaa juosta pois alta. Kirkko ei vastaavaan kykene. Ainoa mahdollinen muutos tapahtuu seurakunnissa ja kirkkoherrojen ajattelussa.

    On helppo täältä käsin ehdottaa mitä vain. Kirkkoherroilta vaaditaan ihan liikoja. Tulee mieleen kirkkoherran vaali, jossa pappi lupasi rukoilla sopivat säät, mikäli hänet valitaan. Niinpä hänet valittiin. Mökkiläinen tuli pyytämään aurinkoista säätä ja maanviljelijä sadetta. Silloin pappi tuumasi : “olkoon entisellään”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka, olet melko pessimisti ja samalla myös realisti koskien kirkon valmiutta muutoksiin. Siinä on oma vahvuutensa jatkuvuuden ja turvallisuuden näkökulmasta ja samalla siinä on suuri heikkous, kun tarpeellisiin muutoksiin ei uskalleta lähteä, kun pelätään riskejä ja kun ollaan liikaa kiinni entisissä ja nykyisissä rakenteissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kullakin työntekijällä on oma tapansa tehdä työtään kirkossa. Muiden puuttuminen siihen on melkoisen turhaa. Seurakuntalaisten odotukset voidaan helposti tyrmätä, koska kalentereissa ei ole tilaa. Kalenterit on työntekijän oman turvallisuuden tähden syytä pitää täynnä. Muutoin voi seurata sanktioita. Vanhoja toimintoja ei voi noin vain lopettaa. Koska siitä syntyisi iso haloo. Joten miten voisi muuttaa toimintaa? Liikkumavaraa on hyvin vähän. Samalla tehtäviä on niin paljon, ettei mihinkään voi kunnolla paneutua. Kaikki on tehtävä ikään kuin vasemmalla kädellä. Yksittäinen työntekijä ei voi omin päin ryhtyä mihinkään muutoksiin, koska siitä syntyy jännitteitä työyhteisön sisälle. Paradoksaalista tässä kaikessa on se, miten vähän seurauntalaisille voidaan antaa vastuullisia tehtäviä. Heillä on mahdollisuus tehdä työtä oikealla kädellä ja paneutua yhteen työalueeseen täysillä. Heillä vain ei aina ole tietoa kaikesta siitä miten aina ennekin on tehty ja haluaisivat tehdä jotain omalla tavallaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kommentoin ao. uutisen ketjussa asiaa myös näin: Tilastot antavat toisaalta oikean kuvan kirkon toiminnasta ja sen “menestymisestä” ja toisaalta tilastojen kuva on se, mitä on tilastoitu ja mitä toimintaa on aikaisemmin jo pitkän ajan järjestetty. Osa tuosta toiminnasta on sellaista, jonka aika nykyisin on ohi. Lisäksi artikkelissakin tuodaan esille se, että kirkon toimintaympäristön muutokset voivat vaikuttaa suoraan kirkon toimintaan. Tärkeää olisi ainakin: kirkkokäsityksemme kirkastaminen, jäsenien sitouttaminen ja osallisuuden vahvistaminen eri tavoin, seurakuntayhteisöjen rakentaminen, uusien jäsenten kutsuminen ja sen kirkastaminen, mitä “ydintoimintamme” on. Viime mainitussa ei voi lähteä muusta kuin messusta ja kirkollisista toimituksista, sanasta ja sakramenteista sekä kirkon rukouksesta jäsentensä kanssa elämän käännekohdissa. Olennaista ei noiden jälkeen ole, miten paljon ja miten moneen erilaiseen toimintaan ihmiset osallistuvat vaan miten kirkon jäsenet löytävät jäsenen, kristityn identiteetin ja miten seurakuntayhteisö toimii maailmassa jäsentensä kautta. Lisäksi tärkeää on ulospäin suuntautuva elementti eli vastuu ilosanoman välittämisestä maailmalla ja kansainvälinen diakonia eli kaukana olevien kärsivien sisarten ja veljien rinnalla oleminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkon kannalta “tärkeää on ulospäin suuntautuva elementti eli vastuu ilosanoman välittämisestä “kaikille. Erityisesti seurakuntalaisten kautta, heidän tuttavapiirilleen. Nyt me aktiivit seurakuntalaiset täytämme kirkot ja vapaa-aikamme käytämme sen vapaaehtoistoimintaan. Niinpä emme edes kohtaa niitä, joille meidän tulisi välittää evankeliumin sanoma käytännössä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Alenevista toiminnan tilastoluvuista ja työntekijämäärästä vielä huomio: Toimintaan osallistuneiden alentunut määrä ei voi suoraan johtaa pienempään työntekijämäärään. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että mm. entinen määrä messuja on toimitettu ja tietty määrä toimituksia. Niiden osallistujamäärät eivät vaikuta työntekijöiden ajankäyttöön eivätkä suoraan työntekijämäärään. Jos toimitusten määrä vähenee, sillä voi olla seurausta työvoiman määrään. Jatkossa kasteiden ja vihkimisten määrä vähenee tai on vähentynyt. Hautaan siunaamisten määrä pysyy suunnilleen ennallaan. Lisäksi esim. messuun tarvitaan enemmän aikaa, jos papit ja kanttorit valmistelevat niitä jatkossa entistä enemmän seurakuntalaisten kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    “Seurakuntien ja kirkon toiminnan tulevaisuus ei ole jatkossa pienpiireissä, tilaisuuksissa, opettamisessa tai muussa vastaavassa toiminnassa. Seurakuntien toiminnan tulevaisuus on siinä, – – – miten ne kykenevät vahvistamaan seurakuntayhteisön rakentumista.”

    Rakentuminen tapahtuu yhä enemmän muutoin kuin aikaisemmin tai tällä hetkellä. Pitää olla avoin muutokselle. Joku kiinalainen viisas on todennut, että “vain se mikä muuttuu, voi säilyä”. Onneksi se ei ole vain ihmisten varassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.