Hengellisten palvelujen tuottajasta epätäydellisten jäsentensä yhteisöksi

Pääsiäinen on ollut jälleen kirkon sesonkiaikaa. Kirkkovuoden keskusjuhla ei ole jäänyt mediassa huomaamatta ja kirkon asia on näin ollut runsaasti esillä. Huomaamme, että elämme kristillisen kulttuurin keskellä ja että kirkolla on edelleen paikkansa suomalaisessa elämänmenossa.

Pääsiäisen huomioarvon ohella joudumme samalla kyselemään kirkon toiminnan tavoittavuutta ja sitä, kenen kirkko oikeastaan on. Onko reippain sanakääntein puhuvan ja kirjoittavan radikaalipapin väite keskiluokan ja vallanpitäjien kirkosta totta tai onko siinä jotakin totta? Joudumme myöntämään, että monet viettävät pääsiäistä ja tuntevat sen taustan, mutta monille kirkon toiminta on vierasta. Kirkko ja kansa ovat etääntyneet toisistaan - tai kirkko on etääntynyt kansasta. 

Hiljattain julkistettiin tieto, jonka mukaan Helsingissä alle 50% lapsista kastetaan kirkkomme jäseniksi. Muualla joudumme kysymään, ovatko kirkon jäseninä vielä olevat kirkon ”asian omistajia” vai kokevatko he oman yhteisönsä vieraaksi? Vastaus on kaksitahoinen. Moni kokee kirkkonsa vieraaksi tai etäiseksi ja toisaalta kirkolla on kosketuspintoja hyvin laajojen ihmisryhmien kanssa.

Kirkon sisällä oleva ja sen itse synnyttämä ongelma on se, että kirkko toimii hengellisten palvelujen tuottajana tietyin oletusarvoin, jotka eivät vastaa enää nykyaikaa. Tuttu toteamus on, että palvelemme kirkossa vähemmistöä tai pientä ryhmää ja samalla unohdamme enemmistön eli suurimman osan jäsenistämme. ”Unohtaminen” tässä ei onneksi ole totaalista, sillä kirkon työ tavoittaa joissakin perustoiminnoissa myös ison osan enemmistöä. 

Kirkon itse luoma asetelma heijastuu tietysti myös sen vähemmän aktiivisiin jäseniin, joille muodostuu tietynlainen kuva kirkosta. Se saa monen kokemaan kirkon vieraaksi itselleen. Kirkko, jossa ei ole tilaa aikuiselle uskolle tai tavalliselle kyselylle tai elämän rikkinäisyydelle, ei houkuttele välttämättä yhteyteensä. Kirkon suuntautumista ulospäin rajoittaa vielä sen hallinnon ja virastomaisuuden tuoma kankeus.

Kirkon sisällä emme ole loppuun asti puhuneet auki kirkkokäsitystämme. Kirkon toiminnan sisällä tai sen jäsenten piirissä on edelleen esillä jakoa ainakin kahdenlaisiin jäseniin. Kirkon sisällä vallitsee edelleen myös käsityksiä, jotka nousevat muusta kuin luterilaisen kirkkokäsityksen ajatuksista. Meille on kirkossa vaikeaa määritellä kristityn ”kriteereitä” ja silloin muualta tulevat vaikutteet luovat nuo kriteerit. 

Luterilainen kirkkokäsitys lähtee kasteesta ja siitä, että seurakunta, kirkko muodostuu kastetuista jäsenistään. Kirkko on Lutherin mukaan ”pyhien yhteisö”, mutta pyhien erottaminen jumalattomista ei ole mahdollista tässä ajassa. Meille tulisi olla tärkeää, että kaikkia kutsutaan kirkkokäsityksemme ja kasteen pohjalta olemaan eläviä jäseniä. Kristityn minimikriteeriksi riittää, että hän on kastettu, että hän turvaa Jumalaan ja Kristukseen. Kriteeriksi tulisi riittää se, että Kristuksessa jokaisella on pelastuksen lahja uskovaisuuden tasosta ja muodoista riippumatta.

Kirkko tarjoaa hengellisiä palveluja kaikille ja joitakin palveluja erityisesti joillekin, joita kutsutaan aktiiviseurakuntalaisiksi. Kirkossa ei voi kuitenkaan olla useamman tason jäseniä, vaan kaikki ovat samalla viivalla sekä hallinnollisesti että hengellisesti. Kirkon työssä evankeliumi tulisi ulottaa erityisesti heille, jotka uhkaavat unohtaa sen. Kirkon mission tulisi ulottua heihin, jotka ovat jättäneet kirkon tai jotka eivät ole koskaan siihen kuuluneet. Vain omiensa pariin ja vain tiettyjen ryhmien pariin kääntyvä kirkko kuihtuu ajastaan. Kirkon tulee muodostua hengellisten palvelun tuottajasta erilaisten ja epätäydellisten jäsentensä yhteisöksi. Asianomistajina ovat kaikki jäsenet ja asia on Kristus.

Toivo Loikkanen

 

 

 

 

 

17 kommenttia

  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Kiitos tähänastisista kommenteista. Erityisen suurella huolella luin Juhani Veikkolan kommentin, jonka ajatuksista on syytä jatkaa tuonnempana lähemmin. Allekirjoitan täysin sen esitetyn ajatuksen, että kirjoitukseni nostaa joitakin tärkeitä kysymyksiä, mutta ei avaa tietä niiden ratkaisuun. Siksi Juhanin kommentti on tärkeää. Janne viittaa samaan asiaan kirkon toiminnan osalta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo, Otto, Juhani Päivinen sanoo:

    – Omalta osaltani haluan kiittä ev. lut. kirkkoa Oarin ja Tapiolan seurakuntia uskoa vahvistavista messuista ja passioista joita saimme tänäkin pääsiäisenä kuulla kirkoissa. Minusta vaikutti siltä, että oli runsaasti henegellisesti epätäydellisiä kristittyjä tilaisuuksissa. Miksi näin ei ole aina ja kaikkialla Suomen seurakunnissa ? Syyt lienevät ev. lut kiekon ja seurakuntayhtymien tiedossa. Hengellisyyden tarve ja Jumala yhteyden kaipuu ei katoa ihmisestä ennenkuin hän kohtaa uskossa Jeesuksen Kristuksen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Kiitän edelleen Juhani Veikkolaa hänen kommentistaan. Minusta siihen on kirjattu kirkkomme yksi keskeisimmistä haasteista, jota itse omalla tavallani virittelin kirjoituksessa. Juhanin kysymys yhteisö-käsitteen avaamisesta ja sen miettimisestä, miten seurakunnista tulisi oikeasti jäsentensä yhteisöjä, on olennainen. Siihen tulisi löytää käytännön vastauksia. Sen eteen pitää nähdä vaivaa. Samalla pitää suostua muutokseen. Mitä se merkitsee vaikkapa vahvaa opetusta korostavien kohdalla tai toisaalta messun keskeisyyttä korostavien kohdalla? Kirkon jäsenet eivät tunne olevansa subjekteja, koska se mahdollisuus annetaan heille hyvin huonosti. Toisaalta uudenlaisen ja yhteisölliseen ideaan perustuvan seurakuntanäyn avaaminenkin tarvitsee sen avaajia eli jonkinlaista opetusta ja ainakin vahvaa vuorovaikutusta työntekijöiden ja jäsenten kesken. Juhani toteaa minusta oikein, ettei edes kirkkoomme rakennettu demokratia eli edustus-rakenne takaa yhteisöllisyyden toteutumista koska virkarakenteen rooli toiminnassa on niin vahva. Vaatisiko muutos kirkkomme taloudellisesta köyhtymistä merkittävällä tavalla? Kenelle silloin enää maksettaisiin palkkaa? Kenelle olisi vara maksaa palkkaa ja mitä kirkon ulkoisista rakenteista jäisi jäljelle? Lähtisikö seurakuntien omaisuus ensin realisoitavaksi vai lähtisikö keskushallinto vai mitä tapahtuisi?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    “Heidän hedelmistään te tunnette heidät” (Matt 7) Kenestä Jeesus tässä puhuu? Puhuuko hän ihmisistä vai jostakin puutarhasta? Mitä siitä pitäisi ajatella? Jos vilja ja rikkavilja kasvavat samassa pellossa, mutta rikkaviljaa neuvotaan olemaan nyhtämättä pois, eikö se anna ymmärtää, että rikkavilja on tunnistettu, että kumpaakin lajia nähdään kasvavan? Jeesushan ei siinä opeta itseään, vaan seuraajiaan, meitäkin. Esitän tämän johdattelevana kysymyksenä hiukan puhuttelevalla tavalla. Minusta kehitys on näet johtanut epätäydellisten seurakunnasta entistä enemmän täydellisten ihmisten seurakuntaan. Kun näet epätäydelliset omaan epätäydellisyyteensä ja rikkinäisyyteensä havahtuneena tahtovat rientää armahtajan luo, nyt ei tällaista juurikaan tapahdu. Hyvin useinhan kuulemme, että kaste riittää. Elämä on kuitenkin vienyt kauas Jumalasta ja kasteen unohduksiin. Harva tahtoo tehdä rippiä, ja useimmat tämän blogimetsän viisaat kirjoiittajat haluavat tyrmätä kaiken sellaisen Raamatun tulkinnan, joka johdattaisi ihmistä miettimään, olisiko aihetta jokapäiväiseen parannukseen ja eroon synnistä….

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    >> Luther kai tarkoitti, että kaikki kirkon jäsenet ovat pyhiä, koska ovat Kristuksen pyhittämiä ja sakramenttien kautta osallisia tästä pyhyydestä.>>

    Olen ymmärtänyt niin, että Lutherin mielestä todellinen kirkko on uskovien yhteisö. Sen mukaan “jumalattomat eivät ole mikään kirkko”. Luther korostaa siis uskon merkitystä, koska yhteys toteutuu juuri uskossa. Sakramentti ei luterilaisen käsityksen mukaan pyhitä yhtään mitään ilman uskoa.

    Apologia Augustana: Erääseen dekreettiin liittyvässä selityksessä sanotaan, että kirkko, sanan laajemmassa mielessä, käsittää sekä hyvät että pahat, edelleen että pahat kuuluvat kirkkoon vain nimellisesti, eivät todellisesti, kun sen sijaan hyvät kuuluvat siihen sekä todellisesti että nimellisesti. Monet lausumat kirkkoisien kirjoituksissa ovat juuri tämänsuuntaisia. Hieronymus sanoo: “Sitä, joka on synnintekijä ja jonkin saastan tahraama, ei siis voi nimittää Kristuksen kirkkoon kuuluvaksi eikä Kristuksen alamaiseksi.”15

    Vaikka siis teeskentelijät ja jumalattomat kuuluvat tähän todelliseen kirkkoon ulkonaisten menojen puolesta, on kuitenkin kirkkoa määriteltäessä välttämätöntä määritellä se Kristuksen eläväksi ruumiiksi eli siksi, mitä kirkko sitä nimityksensä puolesta että todella on. Tähän on montakin syytä. On näet välttämättä ymmärrettävä, mikä seikka varsinaisesti tekee meistä kirkon jäseniä, nimittäin sen eläviä jäseniä. Jos määrittelemme kirkon vain ulkonaiseksi laitokseksi, johon kuuluu hyviä ja pahoja, ihmiset eivät ymmärrä Kristuksen valtakuntaa sydämen vanhurskaudeksi ja Pyhän Hengen lahjaksi, vaan arvelevat, että on kysymys vain tiettyjen jumalanpalvelusmenojen ja ulkonaisten tapojen noudattamisesta

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Jorma Ojala: Lainaat oikein Lutheria, mutta sen jälkeen kysymys on painotuksesta ja tulkinnasta, mitä “uskovien yhteisöllä” tarkoitetaan. Se voi johtaa myös pietistiseen seurakuntakäsitykseen tai jopa vapaiden suuntien uskovien seurakunnan seurakuntakäsitykseen. Luterilaisen teologian mukaan Jumala lahjoitaa armonsa sanan ja sakramenttien kautta, jotka otetaan uskolla vastaan tai joihin tartutaan uskolla. Se on eri asia kuin meillä esillä ollut uskonratkaisu ulkoisine merkkeineen tai eri asia kuin “malliuskovainen”. Sana ja sakramentti on aina vaikuttava, kun niiden tuoma armo otetaan vain vastaan. Lisäksi Luther opettaa, että kaikkia kastettuja tulee kohdella kristittiyinä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Veikkola sanoo:

    Juhani Veikkola Kiitos, Toivo tuosta kommentistasi, joka ilmestyi, kun olin jo kirjoittamassa kommenttiani. Yhdyn tulkintaansi täysin ja jatkan samoilla linjoilla.

    Minun uskontulkintani mukaan puhe hyvistä ja pahoista ihmisistä – ja kirkon jäsenistä – on varsin ongelmallista, tai suorastaan hereettistä. Näin voi puhua vain se, joka lukee itsensä hyviin – ja torjuu yhteydestä pahat. Minä tiedän ja tunnen, että olen paha, syntinen ihminen, joka kelpaan Jumalan yhteyteen vain hänen armostaan. Tämän voin ottaa vastaan vain uskolla. Itse asiassa pystyn kohtaamaan ja tunnustaman syntini ja syyllisyyteni nimenomaan Jumalan armon varassa, johon luotan.

    Kun kirjoitin, että kirkon jäsenet ovat pyhiä, koska ovat Kristuksen pyhittämiä ja sakramenttien kautta osallisia tästä pyhyydestä, voin sanoa tämän vain uskossa. Kirkossa ei voi olla muita jäseniä kuin armahdettuja syntisiä. Tämä pitäisi olla lähtökohtana, kun mietitään, miten kirkkoa ja sen seurakuntia kehitettäisiin enemmän jäsentensä yhteisönä toimiviksi. Ja se oli nimenomaan Toivon lähtökohta hänen kolumnissaan.

    Nyt seurakuntien yhteisöllisyyden puute on ajanut kirkon jäseniä etsimään yhteisöllisyyttä nimenomaan herätysliikkeistä. Niissä on usein voimakkaampi yhteenkuuluvuuden tunne ja ihminen tuntee myös saavansa arvostusta yksilönä. Niissä yhteisöllisyys perustuu ensisijaisesti uskon laatuun, hengelliseen perintöön, yhteisiin traditioihin ja selkeään erottautumiseen uskottomista ja väärin uskovista. Meillä on jonkinlainen kirjoittamaton sopimus siitä, että nämä yhteisöt edustavat kirkossa uskovien yhteisöä, ”todellista seurakuntaa” tai ydinseurakuntaa, koska he ovat ”tiedostavia kristittyjä”. Tiedostamisesta tulee siis uskon kriteeri.

    Minullakin on tämä herätysliiketausta, jossa olen tuntenut yhteenkuuluvuutta ja jonka hengellinen perintö tuntuu minusta läheiseltä. Silti olen jatkuvasti kysellyt, miten yhteisöllisyys voisi paremmin toteutua kirkon seurakunnissa. Miten sille voitaisiin luoda rakenteellisia edellytyksiä? Toivon, että tuota yhteisö-teemaa avattaisiin vielä tässä keskustelussa

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.