Henkimaailman jutut

Varhaisimmat muistoni henkimaailmaan ja ”tuonpuoleiseen”, liittyvät painajaisuniini, jossa valtava tulimeri roihuaa silmän kantamattomiin ja ahmii kirkuvia ihmisiä kitaansa ilman mitään toivoa heidän pelastumisestaan ja tulen sammumisesta. Iltaisin rukoilin kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että pysyisin aina uskomassa ja että kaikki maailman ihmiset tekisivät parannuksen, jotta kenenkään osa ei olisi iankaikkisuus tulimeressä.

 

Sekä seuroissa, että vanhempien uskovaisten puheista, sai usein kuulla selityksiä sielunvihollisesta, saatanasta, joka yrittää kaikin keinoin saada ihmisiä itselleen: ”Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.” (1. Piet. 5:8)

 

Sielunvihollisen kerrottiin kuiskuttelevan korvaan milloin mitäkin. Tekemään syntiä, vastustamaan vanhempia ja olla menemättä seuroihin ja olemaan tottelematta seurakunnan ääntä ja neuvoja. Se sai myös häpeämään uskovaisuutta ja olemaan arvostelevalla ja vikovalla mielellä toisia uskovaisia kohtaan. Oman uskonelämän vihollisia olivat myös maailma ja oma liha, joten ensiarvoisen tärkeää oli, että taistelussa tätä ”kolmiliittoista vihollista” vastaan oli kaikki tiedon ja taidon aarteet seurakunnasta, toisten uskovaisten kautta saadut neuvot ja tarvittaessa myös puhuttelut ja nuhteensanat.

 

Hoitokokouksissa homma huipentui henkioppiin, jossa väärä henki nähtiin saastaisena henkenä, jonka isäntänä oli sielunvihollinen, saatana. Jos joku ei tehnyt henkiparannusta pyydettäessä, hänet jätettiin ”saatanan haltuun”. Tuosta tilasta pääsi pois vain siinä tapauksessa, jos ymmärsi oman väärän henkensä hedelmineen ja anoi sitä anteeksi ja seurakunta antoi sen anteeksi. Aina ei nimittäin käynyt niin onnellisesti, että seurakunta (=hoitomiehet) olisi antanut anelijalle anteeksi, milloin mistäkin syystä. Esimerkiksi joku ei hokannut sanoa anteeksipyynnön yhteydessä ”rakkaat veljet” tai ei osannut selittää tarpeeksi seikkaperäisesti väärän hengen ilmentymistä tai käytti väärää sanamuotoa tms.

 

Joskus tuo sielunvihollinen, piru tällä kertaa, saattoi näyttäytyä sarvineen hampaineen jollekkin uskovaiselle. Kerran eräälle pappismiehelle. Oli tullut yöllä nykimään peittoa ja oli lähtenyt kyllä heti pois, kun pappi oli lausunut: ”Jeesuksen nimeen poistu!” Kuulemma piru pelkää Jeesuksen nimeä. Tämä oli tarina, jota sai usein kuulla, milloin aikuisten ja milloin toisten nuorten kertomana. Tätä pappia pelättiin ja kunnioitettiin hänen karmean kokemuksensa takia. Selitettiinhän, että sielunvihollinen käy eniten sen ihmisen kimppuun, joka puhdasta evankeliumia saarnaa. Lohdutukseksi pelkääville, sanottiin, ettei piru esiinny koskaan sitä kovasti pelkääville ihmisille. Tähän lohdutukseen koetin yön pimeinä hetkinä tarrautua, koska minulla ei ollut mitään halua tutustua sarvipäähän.

 

Nämä edellä mainitut asiat olivat hyvinä pelotteina ja takatuuppareina tiellä ja matkalla taivaaseen. Koko ajan piti olla varuillaan, ettei vihollinen saisi ansaan, vähän kuin olisi pienellä lautalla matkannut vaarallisella merellä, ainoana turvana toiset uskovaiset, joilla oli armo ja anteeksianto ja jota he eivät välttämättä suoneet, jos Henki esti heitä tekemästä sitä. Armo ei ollut itsellä, se oli seurakunnalla, toisilla uskovaisilla ja he sitä jakoivat silloin kun jakoivat ja Henki heitä siihen kehotti. Näin sai kulkea Pyhän Hengen osallisuudessa, poissa saatanan vallan alta.

14 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Vanhoillislestadiolaisuus itse kutsuu 1970-lukua “taistelujen vuosikymmeneksi.”

    Niin tai näin, jossain määrin se tuo mieleen paitsi loistavan tsekinjuutalaisen kirjailijan Franz Kafkan Oikeusjuttu-romaanin, myös 1930-luvun Neuvostoliiton, jossa kukaan ei koskaan tiennyt milloin joutuu syytettyjen penkille, puhumattakaan että syytetty olisi tiennyt miksi oli sinne joutunut.

    “kososlaisuus” oli 1970-luvulla yleisin väärän hengen ilmentymä. Kososlaisuus kai yleensä tarkoitti “vikuroivaa, katkeraa henkeä.” Syytetyksi saattoi joutua myös “hempeän hengen” vuoksi. Joskus kokonaiset rauhanyhdistykset tekivät parannusta tietämättä oikeastaan miksi. Kuten Vuokko toi esiin syntien pelkkä tunnustaminen, jos siihen nyt nahkansa pelastamisen vuoksi sattui tuntemaan tarvetta, ei välttämättä sinänsä riittänyt. Parannus piti tehdä oikealla tavalla, mikä saattoi kestää monen sairaan vanhuksen kohdalla jopa aamuyöhön, eikä onnistunut aina silloinkaan.

    No, liike pysyi hengissä ja elinvoimaisena, mutta touhu oli aika ajoin melko skitsofreenista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Eräs minuun vastikään yhteyttä ottanut vl-henkilö kertoi, ettei hän uskalla puhua seurakuntailloissa ajatuksiaan ääneen siinä pelossa, että puhuu jotain väärin ja joutuu sitten uskossaan epäilyksen alaiseksi ja mahdollisten hoitotoimenpiteiden kohteeksi.

    Silloin kun itse aloin tämän nettikirjoittelun urakoinnin, jos joku kysyi minulta jotain vl-liikkeen opetuksista/käsityksistä, en aina meinannut uskaltaa vastata, etten vastaisi väärin. Pelkäsin jatkuvasti myös ajattelevani väärin.

    Vielä tuosta henkimaailmasta ja sielunvihollisesta. Vl-opetuksen mukaan sielunvihollinen kuiskuttelee milloin mitäkin asioita ja luettelin jo alussa muutamia niistä. Usein sellaisen ihmisen ihan normaaliin inhimillisyyteen ja heikkouteen liittyvät asiat selitellään sielunvihollisen kuiskuttelulla ja päämääränä tällaisella hommalla on joku tietty toiminta.

    Esimerkiksi, jos seurahaluttomuutta selitetään sielunvihollisen kuiskuttelulla, niin ihminen ei voi kuunnella olleskaan omaa jaksamistaan ja terveyttään asian suhteen. Pitää olla oikein kunnolla sairas, että voi uskoa seuroista poisjäämisen perustuvan ihan oikeaan syyhyn, eikä sielunvihollisen kuiskutteluun.

    Sama lapsiasiassa. Olet ihan sikaväsynyt koko hommaan, päässä surraa ja elämänilo alkaa häviämään, etkä saa kuunnella ollenkaan kehoasi ja mieltäsi asiassa, koska ne mielletään sielunvihollisen päällekarkaamiseksi.

    Myös talkootyöhön saadaan porukka osallistumaan, koska osallistumattomuus johtuu sielunvihollisen työvoitosta.

    Sielunvihollista siis takatuupparina käyttäen, saadaan porukka toimimaan tietyllä tavalla, eikä omaa itseä ja jaksamista saa kuunnella ollenkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jone Liimatta sanoo:

    Vuokko: Tuo on lain alla elämistä. Jos minä en jaksa tai ei tänään nappaa lähteä seuroihin niin en lähde. Ei siinä sen kummempaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    No miksi Jone sitten ihmisiä saarnataan lain alle? Eivät kaikki vl-puhujat niin tee, mutta suurin osa kylläkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit