Herääminen pimeään – keskustelua ajan kanssa

Kirjailijapappi Juhani Rekolan varhaisten kirjoitusten kokoelma Herääminen pimeään (Kirjapaja 2016) kertoo Rekolan keskustelusta ajan kanssa. Mitä nyt tapahtuu, mikä on siinä ihmisen osa ja myös, mikä on kirkon ja kristinuskon asema siinä. Kirjoitukset on julkaistu lehdissä pääasiassa 1960-luvulla.

Rekola lainaa itävaltalaista historioitsijaa, että ”luterilaisuuden suurin onnettomuus on ollut, että se on liiaksi luottanut aikaan. Roomalaiskatolisen kirkon onnettomuus on ollut, että se on aina liikaa epäillyt aikaa ja siksi lyönyt maahan ne, jotka ovat yrittäneet keskustella ajan kanssa”.

Rekola liikkuu siinä välimaastossa, ajassa mutta ei siihen mukautuen. Voisi kuvitella, että 1960-luvulla tapahtunut ”ajan kanssa keskusteleminen” olisi pian vanhentunut ja menettänyt ajankohtaisuutensa, mutta näin ei ole käynyt. Rekolan silloisista pohdinnoista monet ovat myös tai jopa juuri tänään ajankohtaisia.

Pelkään, että tuo edellä oleva lause on ”fraasi”, lause, johon ei sisälly mitään uutta informaatiota. Fraasit olivat Rekolan yhden kirjoituksen aihe, jonka kohdalla jokainen kirjoittava tai puheita pitävä lukija tuntee piston mielessään. Sanonko todella jotain uutta vai vain fraaseja?

Mutta eräät aiheet ovat aina ajankohtaisia. Rekola kirjoittaa muun muassa jumalanpalvelusten uudistamisesta, ”kun ihmiset eivät käy niissä”. Tästä hän kirjoitti helmikuussa 1968!

Rekola muistuttaa, että jumalanpalveluksessa ei käydä siksi, että siellä olisi kivaa siinä mielessä kuin jalkapallo-ottelussa tai ravintolassa. Sen sijaan jumalanpalvelus tahtoo asettaa ihmisen elämän suurempaan yhteyteen ja löytää kiintopisteen oman itsensä ulkopuolelta.

Rekola kirjoittaa uskon ja ajattelun suhteesta. Hän sanoo Jeesuksen vertauksissaan vetoavan nimenomaan meidän ajatteluumme. Ihminen pitää itseään kaikki tietävänä, mutta Rekola osoittaa, miten vähän tiedämmekään. Siitä osoituksena Rekola esittää vertauksen muurahaisten maailmasta.

Ranskalaista Marie Noelia lainaten Rekola toteaa dogmien (=oppilause) olevan peilejä, jotka ”taittavat taivaallisen valon niin, että me voimme sitä katsoa”, mutta dogmit eivät ole uskomme kohde. Tunteeko Jumala itsensä niistä?

Rekola varoittaa suurista sanoista ja ihmistä yli valtuuksiensa puhumisesta. Annetaan ymmärtää, miten Jumala auttaa, mutta sitä juuri emme voi tietää.

Ihmiset elävät rakkaudesta, on yksi heikoimmassa olevia puolustavan Rekolan teemoista. ”Ideologiat unohtavat ihmiset ja johtavat aina sotaan”, hän lainaa itävaltalaista Karl Krausia.

Kirkon kriisistä ja haasteista on taidettu puhua läpi kirkkohistorian, niin Rekolakin. Rekola on havainnut, että ”kirkossa on toistuvasti nähty maailma pelottavana ja uhkaavana”.  Näin, vaikka juuri kirkon tulisi olla toivon lähde.

Rekola arvostelee kirkkoa kovin sanoin. Ihmiset ovat siellä kyllä korrekteja mutta torjuvia. Saako hädässä oleva ihminen (Rekolan mainitsee esimerkkinä nk. Slussenin sissit, joiden parissa hän teki paljon työtään) sieltä apua?

”Tämän maailman käsityksen mukaan uskoon liittyy kovuus ja tuomio. Siellä, missä uskosta puhutaan, siellä rakkaudettomuus näkyy kohta kaikessa alastomuudessaan.”

Hän moittii kirkkoa ikuisesta järjestäytymisestä ja organisoitumisesta. Hän vertaa sitä lääkärin vastaanottohuoneeseen, joka on suljettu, koska siellä on remontti menossa. Hän varoittaa myös ”pikkuporvarillisesta seuraelämästä”, vanhentuneista toimintamuodoista ja ”pikkutehtävistä”, joihin kirkossa aikaa käytetään.

Rekolan ennuste on, että ”kun viimeinen pasuuna puhaltaa, niin uskon, slussenilaiset tulevat nousemaan ensimmäisinä”. Heillä on vähiten pelättävää. Juhlakansa saa odottaa.

*Juhani Rekola (1916–1986) oli teologian tohtori ja Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalainen sekä tuottoisa kirjailija ja esseisti. Hän työskenteli paljon Tukholman suomalaissyntyisten alkoholistien, Slussenin sissien parissa. Rekolan kerrottiin olleen mies, joka seisoo kanssamme sateessa. Hänen syntymästään tuli 1. elokuuta kuluneeksi sata vuotta.

6 kommenttia

  • Elias Tanni sanoo:

    “Ihmiset ovat korrekteja mutta torjuvia”. Äärimmäisen hyvä kuvaus kirkosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta. Jotenkin Rekola murheellisen oikeaan osuu.

    “Mutta eräät aiheet ovat aina ajankohtaisia. Rekola kirjoittaa muun muassa jumalanpalvelusten uudistamisesta, ”kun ihmiset eivät käy niissä”. Tästä hän kirjoitti helmikuussa 1968!” Todella edelleen niin ajankohtaista pian 50 vuoden jälkeen!

    “Hän moittii kirkkoa ikuisesta järjestäytymisestä ja organisoitumisesta.” Siltähän se vaikuttaa.

    Mikä ihme on vialla, ettei todellista uudistumista ihmisiä kohti tapahdu kirkossamme? Mikä jarruttaa? Todella tuskastuttavaa, kun tietää, että kaikki mahdollisuudet olisivat käytettävissä vaan paikallaan junnataan ja kirkosta eroaminen jatkaa tasaista kulkuaan. Sekään ei näytä saavan aikaan muutosta. Tuntuu kuin kirkkomme suunnilleen kohauttaisi olkaansa todeten, että sitä se nykykymeno on, mitään ei voi tehdä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kuosmanen sanoo:

    Kuten Markku kirjoitat, Juhani Rekola on hämmentävän ajankohtainen. Mutta hyvin ajateltu kestää aikaa, vanhoilta ajattelijoilta Rekolakin ajatuksensa ammentaa. Tosin vähän tekisi mieli sanoa, että kovin ovat ohuita tämän päivän ajattelijoiden ajatukset. Mutta enpä sano, kyllä ne tämän ajan suuret teologit vielä jostain nousevat.

    Rekolan renessanssi osoittaa, että yhdessä asiassa hän taisi olla väärässä. Kun haastattelin häntä Kotimaahan Tukholmassa 1975, hän totesi realistisesti: ”Aika pienelle joukolle minä kirjoitan. Mutta tähän ilmaisuun olen sidottu, muuta en kykene kirjoittamaan.”

    Kun nyt – juuri 100 vuotta Rekolan syntymän jälkeen – tarkastelee hänen vaikutustaan Suomen kirkossa, ovat hänen ajatuksensa kyllä levinneet pientä joukkoa laajemmalle. Ei Rekola ollut kansanvillitsijä, mutta hän vaikutti vaikuttajien kautta. Ja vaikuttaa edelleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    Olen erittäin vaikuttunut Rekolan ajatuksista ja kirjoituksista, joiden lukijana olen tosin vasta-alkaja: Tutustuin häneen Kouvolan kirkkopäivillä viime vuonna, sitten luin Irlantilaisen päiväkirjan ja nyt Heräämisen pimeään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    “Pikkutehtävistä” mieleeni jäi parhaiten kirkolliset ilmoitukset. Niitähän lukee vain ne, jotka samat asiat muutoinkin tietävät. Kuitenkin niiden kirjoittamiseen käytetään luvattoman paljon aikaa. Silti ne tiedot joita satunnainen kulkija kaipaisi; ne tiedot puutuu.

    ihmetyttää kirkon tiedotuksen alkeellisuus, mistä asiakaslähtöisyys puuttuu. Messuja pidetään tärkeimpinä tapahtumina. niistä ilmoitetaan monissa seurakunnissa vain kelloajalla ja kolmella nimellä, jotka ei satunnaiselle tulijalle kerro mitään. niin miksi tehtäisiin kunnolliset ilmoitukset kun kaikki seurakuntalaiset muutenkin ne asiat tietää.

    Vastaavilla pikku puuhasteluilla viranhaltian työaika täyttyy. Asioilla, jotka ei tuota mitään. Ne vain tehdään, koska niin on aina ennenkin tehty.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Aamulla nousemme ylös, syömme ja teemme työmme, illalla menemme nukkumaan ja näin elämä jatkuu raiteillaan. Onko Kirkko paikoillaan kun menemme sinne? Sanotaanhan: “Suojelkaa tavat, niin tavat suojelevat teidät”

    Jos kävisimme kaikki tavan mukaan kirkossa, niin huoneet olisivat täynnä. Jos papit julistaisivat tavan vuoksi evankeliumia, niin saisimmeko “leipää” ajallamme?

    Tekopyhyyskö meissä on se suurin ongelma? Vai onko meissä enää mitään pyhää? Kirkot ovat käyneet museoksi, joissa turistit ihastelevat seiniä ja Kristityt etsivät ruokaa kaduilta…

    “Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta.” Matt.9:36

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava
    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.