Herra auta

Hyvän rukouksen ei tarvitse olla pitkästyttävän pitkä, koska Jumala tietää jo tarpeemme. Riittää kun rukoilemme: ”Herra auta”. 

Herra auta2

Miksi me rukoilemme tai emme rukoile?

Miten Jumala opettaa meitä rukoilemaan oikealla tavalla (vert. Room. 8:26-27 ja Matt. 6:5-15)?

Mikä merkitys on rukouksen muodolla tai rukoilijalla on suhteessa rukousvastauksiin; millaisten rukoilijoiden tai millaisiin rukouksiin Jumala vastaa?

Pitäisikö meidän jatkaa rukoilua silloinkin, kun Jumala tuntuu olevan hiljaa, eikä vastaa meille (vert. Jes. 65:24)?

Miksi kiitosrukous on (tai ei ole) tärkeä?

Miten Herran rukous, psalmit, virret ja rukouskirjat liittyvät meidän rukouselämäämme?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

  1. Jokainen, joka on tullut pimeydestä valkeuteen, on myös tullut Jumalan eteen syntisenä Kristuksessa ilmestyneen Armon tähden, sillä ilman Kristusta kukaan ei voi tulla Jumalan eteen, koska Kristus on Jumalan Armoistuin, joka on lähetetty ihmisille Pelastukseksi.

    Jokainen, taas joka ei ole kohdannut syntisenä Jumalan tuomiota ja Armahdusta Kristuksen kautta, on vielä pimeydessä, eikä voi ymmärtää mitä Tosi Valkeus on, eli Jumalan Pojan Evankeliumi. Pimeys ei voi käsittää Valkeutta.

    Totuuden tekeminen on syntinsä tunnustamista. (Eli uskomme Jumalan ilmoittamaan Totuuteen, joka sanoo, että olemme syntisiä.) Tässä ei nyt tarkoiteta mitään tekosyntien tunnustamista, vaan sitä, että olen syntinen ihminen, jonka teot ovat minussa asuvan synnin tähden ainoastaan pahoja.
    Ihminen ei siis voi päästä synnistä eroon omin voimin, vaan ihminen kuolee juuri tämän synnin tähden.

    Ihminen ei myöskään tämän synnin tähden voi myöskään valita pelastusta, teeskentelemällä uskoa, sillä se ei ole silloin Jumalassa tehty, vaan ihmisessä on kiero taipumus ansaita Jumalan suosio näyttelemällä vanhurskasta. Ihminen kuitenkin pettää vain itseään, mutta Jumalaa ihminen ei voi hämätä. Itsevalittua Jumalan palvomista on paljon, mutta se on juuri sitä mistä Matt.3:7 kertoo:

    ”Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?”

    Ihmisen syntinen olemus on sellainen, ettei hän tuo luonnostaan pahoja tekojaan julki, vaan pyrkii niitä peittelemään hamaan loppuun asti. Synnin tunnustaminen onkin mahdollista vain Jumalan tekona.

    Jeesuksen sovitus on ovi, joka on avattu maailmaan, pimeyden keskelle. Me kaikki synnymme ja kuolemme Jumalan tahdon mukaan, mutta myös Pelastumme Jumalan tahdon mukaan, sillä Herra on Lähettänyt Poikansa meitä Pelastamaan.
    Ilman Jeesusta kukaan ei voi pelastua ja on suuri ihme ja suurta Armoa, että edes joku pelastuu. Ainoastaan Jeesuksen sovituksen kautta ihmisen on pääseminen Jumalan valtakuntaan.

    Jumala on itse luvannut Pelastaa ne, jotka uskovat Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja Hänen Lähettämänsä Uhri ihmisen pelastamiseksi kadotukselta, kyse ei siis ole yksin tämän nyt elettävän elämän pelastamisesta, vaan ennenkaikkea iankaikkisesta elämästä.

    Moni kuitenkin loukkaantuu, siihen, ettei voi itseänsä pelastaa ja parantaa, vaikka kuinka tahtoisi, ei auta vaikka kuinka noudattaisi lakia, joka sanoo: ”tehkää parannus” sillä lain kautta tulee synti julki ja sen kautta kuolema, sillä ihminen ei usko, että on kuollut jo syntyessään tähän maailmaan ja luonnostaan kelvoton täyttämään lakia.
    Jokainen syntyy synnin alle ja on luonnostaan ilman Jumalan kirkkautta.
    (Jumalan kirkkaus on täydellinen ja puhdas vääryydestä, eikä Jumalassa ole vääryyttä, toisin on ihmisen laita.)
    Nyt joku voi sanoa, miksi Jumala edes vaatii, jos emme pysty?, Juuri sen tähden, että silmämme avautuisivat näkemään totuuden itsestämme ja joutuisimme kuoleman hätään tilastamme.
    Olemme kuitenkin niin vahvasti synnin pauloissa, että nautimme synnistä. Luther sanookin: ”Eihän kukaan ole luonnostaan synnin vihollinen.” Tekohurskas ei tätä tosin ymmärrä, koska pitää itseänsä käskyjen pitäjänä, joka tekee kaiken niiden mukaan.

    ”Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.” Gal.3:22

    Jeesus sanoo. ”Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.” Joh.8:24

    • Ismo, kiitos hyvästä kommentista. Näin on.

      On hienoa, kun meillä seurakunnissa ripittäydytään messussa. Näin Jumala voi meidät parantaa. Valossa elämiseen kuuluu myös rukoileminen.

  2. Kumma, kun kolminaisuusopissa on nähty jotakin ongelmallista, ”ylimääräistä”. Uuden testamentin kirjoittajat eivät tietty olleet dogmaatikkoja, eivät siltä kantilta pohtineet. Raamatussa kolminaisuuteen liittyvät asiat ovat suorassa suhteessa juutalaiseen uskontraditioon: siihen miten ilmoitus mutta myös Jumala – nyt UT.ssa – näkyy. Kolminaisuus on toisen temppelin jälkeinen, uusi kuvaus siitä, miten Jumala toimii ja samalla identifioi itsensä. Ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien oppi on tämän kaiken siirtämistä toiselle, hellenistiselle kielelle, vielä niin että siinä käytiin rajanvetoa muihin hellenistisiin käsityksiin.

    • Aivan, Juha. Ja Jeesuksella myös on se, mikä on temppelin sijaan tullut. Ja Paavalilla, joka alkoi kirjoittaa v. 48-50.

      Kristinusko ei ole aina pitänyt esillä VT-yhteyttä, mistä ovat jotkut toisella lailla ajattelevat ryhmät päässeet hyötymään. Hyvä nähdä koko tuo linja kirkkoisiin asti.

    • Juha Heinilä: ”Osmo, kiitos hyvästä kommentista. Raamatussa on monessa paikassa kolminaisuus esillä, mm. kastekäskyssä..”

      Kun Jeesus kehoittaa lähetyskäskyssään tekemään opetuslapsia ja kastamaan heitä Isän, Pojan ja pyhän hengen nimeen, ei hän siinä tarkoita, että ne olisivat saman Jumalan kolme eri persoonaa. melkoisen kaukaa haettua järkeilyä, jos ajattelee sen tukevan kolminaisuusoppia.

      Kun lukee Johanneksen evankeliumin oikein ajatuksen kanssa, niin sieltä meilkenpä joka luvusta löytyy Jeesuksen lausumia jotka puhuvat myöhemmin keksittyä kolminaisuusoppia vastaan.

      Jeesus mm. sanoi, että ”Hän ja Isä ovat yhtä.” Jeesus kuitenkin sanoi myös seuraajistaan, että ”he ovat yhtä Hänen ja Isän kanssa.” ”Yhdellä” ja yhtenäisyydellä on siis varsin luonnollinen selityksensä.

    • Osmo Peltonen: ”Raamatussa kolminaisuuteen liittyvät asiat ovat suorassa suhteessa juutalaiseen uskontraditioon”

      Se juutalainen ”uskontraditio” on niin yksijumalaista kuin vin mikään voi olla. Samoin vanhan testamentin ilmaisut. Asiaa on tietysti sekoittanut kristikunnan kirkkojen useita vuosisata Jeesuksen ja apostolien päivien jälkeen keksimä kolminaisuusoppi.

      5. Mooseksen kirja 6:4 (vanha kirkkoraamattu). ”4. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.” Alkukielen teksteissä tässä kohdin käytetään Jumalan nimeä JHWH/Jehova/Jahve.

      Psalmit 83: 17-19: ”17. Täytä heidän kasvonsa häpeällä, että he etsisivät sinun nimeäsi, Herra.
      18. Joutukoot häpeään ja kauhistukoot ikuisesti, tulkoot häpeään ja hukkukoot.
      19. Ja tulkoot tuntemaan, että sinun ainoan nimi on Herra, että sinä olet Korkein kaikessa maassa.” Tässäkin kohdissa alkukielen teksteissä käytetään Jumalan nimeä.

    • Vesa, kristityt uskovat Jeesukseen Kristukseen. Se, ettet pidä Jeesusta Kristusta Jumalana tarkoittaa sitä, ettet ole kristitty. Pyhä Henki on myös Jumala. Kuitenkin on vain yksi Jumala, jolla on kolme persoonaa. Koko Raamattu on Jeesuksen Kristuksen kirja.

  3. Ismo Malinen, otat Raamatusta yhden jakeen:

    Jeesus sanoo. “Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.” Joh.8:24

    Ja yrität todistella omaa asiaasi, MUTTA

    jos jatkaisit ko jakeen jälkeen lukemista niin mitä sieltä löytyisikin???

    Juha Heinilän kannattaisi puuttua myös tähän ”lainaus” pätkimiseen kun kerran asian ydin muuttuu aivan kun lukee jakeen jälkeen eteenpäin.

    Samoin käy myös Joh.3:16-18 jälkeen, jota Juha Heinilä itse on monesti käyttänyt, seuraavissa jakeissa on selkeää Sanaa ettei kaikki TULE valoon koska OMAT TEOT ovat pahat.

    Jeesus Sanoo: 43 Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
    44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
    45 Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.
    46 Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?
    47 Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta.” Joh.8

  4. Ari on nyt kolmen vuoden ajan esittänyt yhtä ja samaa kysymystä, noin kerran viikossa. Välillä on ollut parin kuukauden tauko.

    Kysymys tulee kun lainopettajalta, joka tuli Jeesuksen luo kiusatakseen häntä. Tilanne on aivan sama.
    Koskaan Ari ei ole kysynyt asiaa itseltään – on ollut niin paljon tekemistä, kun on täyttänyt lakia….
    Se on hirvittävä tilanne, jos ihminen ei ole itseltään kysynyt sitä, mitä nyt hakee täällä toisilta.
    Sinä et saa, Ari, vastausta. Et ymmärrä sitä koskaan, ellet ensin ole etsinyt sitä itsestäsi ja vastannut hiljaa siihen.
    Sinä teet, Ari, ankaraa parannusta toisten synneistä Sinulle Jeesuksen mainitsema ahdas ovi pysyy suljettuna. Tie elämään on täysin kadoksissa.
    Moni rukoilee täällä puolestasi.

  5. Ari , miksi Kain tappoi Abelin? Koska Kain ei hyväksynyt sitä, että hänen omat kättensä teot eivät kelvanneet Jumalalle, vaikka Kain oli mielestään toiminut oikein ja katsonut, että kedon anneista tehty uhri olisi viattoman karitsan verta parempi.
    Jumala kuitenkin katsoi Abelin puoleen, joka hyväksyi Jumalan katsoman uhrin.

    Kain synkistyi ja lopulta tappoi Abelin. Kain on esikuva niistä, jotka kyllä uskovat Jumalaan, mutta eivät hyväksy veristä Kristusta vaan selittelevät synnin vain pahaksi taipumukseksi, mistä voi päästä eroon, kun vain haluaa niin tehdä.
    Tämä ei ole se Totuus, joka suorastaan kirkuu Raamatun sivuilta. Jeesus puhuu Totuuden ihmisestä ja synnistä, sitä monet eivät kestä kuulla.

    Kun Jeesus puhuu tuossa lanaamassasi Raamatun kohdassa Juutalaisille, niin nämä olivat juuri niitä, jotka eivät hyväksyneet Jeesuksen puheita siitä, että he olivat läpeensä syntisiä, kuten kaikki ihmiset, he eivät kestäneet kuunnella sitä Totuutta, että heidän teoillaan ei ole mitään merkitystä Jumalan edessä.

    Juutalaiset olivat noudattaneet mielestään täydellisesti kaikkea mitä vaadittiin ja jopa niin suuresti, että syyttivät muita siitä, että he eivät noudata lakia kuten he ja Jeesus vertasi heitä juuri Kainiin, joka oli murhannut veljensä. Kain ei kestänyt sitä, että Abel kelpasi Jumalalle, mutta ei hyväksynyt Kainin omaa uhria ja tekoja sovittamaan syntiä.

    Ari, on varmaa, että Juutalaiset ja monet muutkin vielä tänäkin päivänä katsovat täyttävänsä Jumalan tahdon ja noudattavat sitä, mutta Jeesus sanoo, että se ei riitä. Syntinen ei nimittäin siihen pysty.
    Jos joku Pelastuu, niin se on yksin Armosta. Jumalan Totuus koskee koko ihmiskuntaa, mutta lopulta myös jokaista yksilöä.

    ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.” 1.Tim.1:15

    Huomaa, että Paavali käyttää tuossa olla verbiä, joka kuvaa tätä hetkeä, hän ei sano, että hän oli suurin syntinen, vaan että hän on.
    Tätä totuutta eivät myöskään Juutalaiset voineet kestää, vaan tappoivat Jeesuksen, kuten olemme saaneet lukea, ja monta muutakin on aikojen saatossa tapettu, samasta syystä, vääräuskoisia tapetaan kaikkialla maailmassa edelleen Huomaa, että oikeauskoiset tappavat vääräuskoisia. Onko tämä muuttunut koskaan maailmassa?

    Juutalaiset sanoivat Jeesusta syntiseksi, koska puhui Totuuden, he eivät tunnustaneet Jeesusta, vaan kielsivät Hänet, ja niin tekevät edelleen monet, koska heillä on oma elämänsä, mistä pitävät kiinni, eikä heille voi mikään Jumalan Poika tulla kertomaan, miten heidän tulee Jumalaa palveleman, he kyllä tietävät miten he syntinsä sovittavat, he ajattelevat juuri kuten Kain teki. He ovat itsensä omia herroja. Tämä on maailman meno. Kristinusko opettaa jotain aivan muuta.

    Sen tähden heidän syntinsä pysyy.

  6. Jorma Ojala, kokoajan peilaat asioita minuun vaikka esitän selkeitä kysymyksiä joihin olisi helppo vastata, ”vaadit” mnua muuttumaan mutta itse et ota kantaa selkeisiin Jeesuksen Sanoihin.

    Kuinka näet ”toisten synteihin tarttumisen” esim Lutherin kirjoituksissa juutalaisista, ns ”uudestikastajista”, paavilaisista, tottelemattomista jne…????

    Kun kerran et vastaa näihin niin kuinka ”vaadit” toisilta vastauksia????

  7. Ismo Malisen eilisiltaisessa kommentissa jälleen eräs ”avainjae”:
    syntien tunnustaminenkin on Jumalan teko.
    Rukouselämässä armonvälineet liittyvät kiinteästi siihen. Olen viime
    aikoina jälleen havainnut: esim. Psalmien ääneen lukeminen ja rukous liittyvät kiinteästi toisiinsa. Psalminlukija rukoilee. Virttä tai hengellistä laulua laulava tai niiden tekstiä lukeva rukoilee. Rukousta on jumalanpalveluselämä. Rukouksen hengessä voi kohdata päivittäin erilaiset päivän työt ja tehtävät. Iltarukouksenkin jälkeen, kun rukoilija nukahtaa; ”hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa” ( Ps. 127:2). Eräs suomenkielinen käännös sanoo
    ( varmaan sekin totta ): ”hän kyllä antaa ystävälleen unen”. Englantilainen ”perusraamattu” KJ käyttää sanaa ”asleep”, joka viitannee nukkumiseen ( unessakin Isä hoitaa nukkujaa ).

  8. Ismo Malinen, yrität kiitettävästi ja voisiko sanoa kiihkottomasti selittää miten ymmärrät ja miten ajattelet asian olevan, toisin kuin eräät jotka eivät puhu asiasta vaan tarttuvat henkilöön vaikka olisin kirjoittanut pelkän Jeesuksen Sanat, no Jeesuksen Sanat ovat kaksiteräinen miekka eli saa joko nöyrtymään tai kiivastumaan.

    Siis olet oikealla jäljillä eli jokainen ihminen on syntinen ja näin kykenemätön elämään Jumalan tahdossa ja myös paatunut sydämeltään eli ei voi kuulla Jeesuksen Sanoja ja ymmärtää niitä.

    KUN JEESUS PARANTAA paatuneen sydämen saa ihminen voiman (Pyhän Hengen) elää ja ymmärtää Jeesuksen Sanat. Siis evankeliumissa on JUMALAN VOIMA.

    Tätä et ymmärrä koska olet uskonut Lutherin kirjoitelmia jotka antavat ymmärtää että ihminen voi olla jo saanut Pyhän Hengen kasteessa vaikka ei ole tehnyt parannusta ja uskonut evankeliumia, Luther on väärä profeetta ja sen todella ”näkee” hänen kirjoituksistaan, hän lupaa seuraajilleen kyllä kaiken mutta on rakkaudeton ja armoton ulkopuolisille.

  9. Ari ymmärrän mitä tarkoitat, mutta etkö huomaa, että myös itse suljet Lutherilaiset itsesi ulkopuolelle? Vaikka väität, että Luther sulkee muut ulkopuolelle, vaikka tästä ei ole lopultakaan kysymys. Eikö Kristityillä ole yhteys keskenään? Näin ainakin Raamatun mukaan on. Jos joku on erimieltä, niin Jumala on kuitenkin luvannut antaa, yhteisen ymmärryksen lapsilleen. Näin tulisi meidän kaikkien ymmärtää mitä Henki opettaa.
    Tämä lahkoutuminen tuntuu kuitenkin olevan kaikilla kuppikunnilla jossain mielessä riippana, joka muuta väittää, ei vielä ole ymmärtänyt kuten ymmärtää tulee. Henki tekee eläväksi, ei liha mitään hyödytä.

    Ymmärrän, että ihminen saa Pyhän Hengen Sanan kautta. Kastevesi ei ilman Sanaa ole mikään kaste. Juuri Sana tekee kasteesta Kristillisen. Minun vallassani ei ole ottaa pois kenenkään kastetta, ei pienten lasten päältä, eikä aikuisten päältä.

    Jos Jumalan Sana on lausuttu kastettavan yli, niin uskon, että Jumala kyllä huolehtii omistaan, niistä jotka kuulevat ja ottavat Sanan sydämeensä ja niistä jotka jäävät Sanasta osattomiksi. Pyhä Henki ei ole meidän käskettävissä.

    Me olemme Suomessa kastettuja lähes kaikki, silti osittain kastetutkin ihmiset ovat luopumassa Kristinuskosta. Luopumus saa aikaan laittomuutta, jonka kautta tulee kaikki vääryys.

    Kuka lopultakaan uskoo pelastuksen Sanan? Sekö joka kastetaan lapsena, vai sekö joka kastetaan vasta aikuisena ymmärryksen saatuaan. Ymmärrys on se minkä Pyhä Henki vaikuttaa ja tekee sen koska tahtoo, eikä kysy aikaa.

    Kerran joku sanoi, ettei lapsikasteessa ole mitään järkeä. Niinpä, siinä se uskon salaisuus juuri piileekin.

    Jumalalle kaikki on mahdollista, hän voi jopa herättää kivistä itselleen lapsia.

  10. Ismo Malinen, en minä ketään sulje ulkopuolelle, Jeesus Sanoo selkeästi että kaikki ovat ennenkuin Hän heidät parantaa eli minä näytän evankeliumin kautta että luterilaiset ovat seuranneet valheen profeettaa eli Lutheria ja kump, siis tämä näkyy heidän hedelmistään, ns ”uskonpuhdistus” sai aikaan sotia väkivaltaa uskoon pakottamista jne…. ei tämä ole Jumalasta eikä siis Lutherilta pidä ottaa mitään, siis hänen kirjoittamansa pitää heittää roskiin ja tunnustaa seuranneensa valhetta ja näin tehdä parannus ja uskoa TODELLINEN evankeliumi ja ottaa kaste että saa Pyhän Hengen.

Kirjoittaja

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.