Hetki esikoislestadiolaisten iltakirkossa

Pyhäinpäivän iltakirkko on yksi niitä helposti mieleen jääviä tilanteita. Enon kirkkoon oli saapunut 500-600 esikoislestadiolaista eri puolilta Suomea ja voi vain kuvitella veisuun määrä. Sellaista laulunintoa ei pappi tavallisesti kuule kuin Kauneimmissa joululauluissa.

Tuo ilta oli vielä mahdollinen, juuri vielä, koska esikoiset eivät ole vielä ottaneet sakramentteja omiin käsiinsä. Uutisoinnin perusteella tullut kuva viittaa, että siihen suuntaan ollaan vahvasti menossa. Mutta pyhäinpäivän iltana papit vielä toimittivat pyhän sakramentin ja jakoivat sen kirkkokansalle. Itse olin naapurista ”lainassa” ja tulin avustamaan sakramentin jakamisessa eivätkä nämä tilaisuudet yhtään harmita, että menen yhdessä esikoisten kanssa veisaamaan ja rukoilemaan. Saman kirkon jäseniä olemme ja yhteistä messua vietämme, saman uskon jaamme ja samaa Jumalaa kiitämme pelastuksesta.

Iltakirkkoon oli saapunut yllättäen kirkkovieraaksi Kuopion piispa Jari Jolkkonen. Hänellä oli työtehtäviä Joensuun seudulla tuona viikonloppuna, joten hän tuli Enoon tapaamaan esikoislestadiolaisia saatuaan tietää iltamessusta. Piispa Jolkkonen päätti messun piispalliseen siunaukseensa pidettyään ensin puheenvuoron koko kirkkokansalle.

Piispani puhe kertoi selvää viestiä, että hän todella tekee työtään kirkon ykseyden puolesta eikä karta hankalaa kysymystä kirkon sisällä. Hän kertoi muistutti, että kirkon tunnustuksen mukaan sakramenttien hoitaminen kuuluu vain kirkon virkaan vihityille papeille. Tästä muistutuksesta huolimatta Jolkkonen pyrki rakentavaan puheeseen, koska hänen sanoi, että seurakuntalaisten on mahdollista pyytää toivomaansa pappia.

Itse mietin, että toisaalta kirkon papiston tehtävä on myöskin palvella seurakuntalaisia – myös heitä, joiden kanssa on erilaisia näkemyksiä. Esikoisten kohdalla en tiedä, onko heidän seurakuntakäsityksensä ja käsityksensä pelastuvien joukosta miten poissulkeva. Tiedän, että itse en suoranaisesti kuulu esikoisten seurakuntaan, heidän yhteisöönsä, mutten osaa sanoa, olenko heidän mielestään pelastuvien joukossa. Papeilta kysytään joka tapauksessa tietynlaista ”turnauskestävyyttä” sietää aika selkeitä erottavia hengellisiä näkemyksiä mm.  seurakunnasta ja uskovien joukosta. Itselleni kenenkään näkemyksillä pelastuvien joukosta ei ole väliä, koska tuomiovalta ei ole ihmisten käsissä, vaan se kuuluu yksin Jumalalle. Olen uskossa ja se riittää pelastumisekseni. Olkoot eri kristilliset liikkeet ja yhteisöt pelastumisestani ja uskostani mitä mieltä tahansa.

En tunne historiaa enkä taustaa, mistä esikoisten halu ottaa sakramentit omaan haltuunsa on syntynyt. Johtuuko asia siitä, etteivät he saa toivomaansa pappia käyttöön etelämpänä Suomea tai eivätkö miespuoliset kollegani suostu palvelemaan? Tämä nyt on spekulointiani. Tilanne Pohjois-Karjalassa on vielä toisenlainen – edelleen he saavat pappeja toimituksiin ja jumalanpalveluksiin. Täälläpäin on useampia pappeja, jotka voivat lähteä vaikka vapaaehtoisesti, mikäli kalenteriin sopii, palvelemaan. Itse lukeudun tähän joukkoon. Juuri palveleminen on keino pitää ykseyttä kirkon sisällä.

Piispa Jolkkonen muistutti esikoisia, että niin kauan kuin he ovat kirkon jäseniä, he saavat kirkon palveluksia ja tiloja käyttöönsä. Mutta mikäli he ottavat sakramentit omaan haltuunsa, tilanne muuttuu sillä hetkellä. Siinä Jolkkonen on oikeassa – se olisi selkeä erottautuminen omaksi yhdyskunnakseen. Jolkkonen sanoi tekevänsä kaikkensa, jottei erottautumista tapahtuisi.

Ilta oli hieno ja syvän hengellinen. Kuten piispa asian puki sanoiksi, hän sai virkistyä rukouksen, Jumalan sanan ja sakramenttien äärellä yhdessä seurakunnan kanssa. Niin sain minäkin. Itse toivon, että tilanne jatkuisi tällaisena. Sain palvella esikoislestadiolaisia, vielä, mutta miten pitkään asia on näin, on vaikea ennustaa. Itse toivon, etteivät esikoiset tekisi virhettä sakramenttien kanssa. Saman sakramentin ääreen yhteiseen pöytään yhdessä polvistuimme, niin Seppo Karhu, piispa Jari Jolkkonen kuin minäkin. Saman sakramentin saimme yhdessä nauttia – vielä.

21 kommenttia

  • Yksi tärkeä kysymys: Onko piispallinen kaitsenta kaikissa hiippakunnissa samanlaista? Kun esikoisia on kai kaikkien hiippakuntien alueella, niin yhtenäisyyteen ei riitä yhden piispan lausunto.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      En tiedä. Jolkkonen tekee osuutensa omalla työmaallaan. Joensuun seudulla Pohjois-Karjalassa esikoisten yhteisö on iso, niin heidän parissaan pystyy Kuopion piispa vaikuttamaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tässä on se ongelma, että Esikoisuuden kotipaikka on Lahti ja täällä etelämpänä on tilanne erilainen kuin siellä Karjalan sydänmaiolla. Jos hajaannus halutaan välttää, niin kaikkien piispojen pitäisi ohjeistaa hiippakuntiaan yhdessä niin, että kerran tai kaksi vuodessa Esikoisten toiveita voidaan toteuttaa niin, ettei tasa-arvovaltuutetut tule ohjeistamaan sormi pystyssä, ettei niin saa tehdä. Tässä tulee rakkaus koetelluksi onko kaikkien sielut kirkolle samanarvoisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kaikista vähänkään isommista lestadiolaishaarautumista esikoisilla on ollut kriittisin suhde kirkkoon ja sen pappeihin. Ajankohtainen tilanne niin Ruotsin kuin Suomenkin kirkossa huomioiden ei ole suuri ihme, jos lestadiolaissuunnista pietistisille traditiolle uskollisin harkitsee sakramenttien ottamista omaan haltuun.

    Miksi nyt niin iso poru, kun tähänkin asti esikoisia on siedetty kirkossa vain pitkin hampain?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Esikoislestadiolaiset eivät ole samalla tavalla eksklusiivisia seurakuntakäsityksessään kuin vanhoillislestadiolaiset. Saatat hyvinkin päästä taivaaseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Joni Toivonen sanoo:

      Kyllä ovat. Aivan samalla tavalla. Kari-Matilla ei ole mitään mahdollisuuksia ilman liikkeen synninpäästöä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Teemu ei varmaankaan tarkoittanut minua vaan blogistia. Muuten olen Kakkurin kommentin kanssa samaa mieltä. Sitäpaitsi olen minä toki käynyt esikoisten(kin) seuroissa, vaikka en samaa uskonyhteyttä ihan jaakaan. Laestadiuksen postillan luku on hienoimpia hengellisiä traditioita mitä tiedän.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Voin olla väärässäkin. Kuitenkin esikoislestadiolaisuus näyttäytyy silmissäni askeettisemmalta kuin vanhoillislestadiolaisuus. [Sana “ankara” vaihdettu sanaan “askeettinen”.]

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Joni Toivonen sanoo:

      No eipä ole mahkuja blogistillakaan sen enempää. Jonkun verran minunkin on tullut liikkeeseen tutustuttua, olenhan sen uskoakin tunnustanut ison osan elämääni. Esikoislestadiolainen esikoislestadiolaisesta, menestynyt esikoislestadiolaisten menoissa ylitse monen vertaiseni…

      Kumpi on ankarampaa esikoisuus vai vanhoillisuus, on varmaan kokemusperäinen kysymys. Oppi on kuitenkin molemmissa sama, mitä tulee vanhurskauttamiseen, pyhitykseen ja seurakuntaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta, kun herätysliikkeistä puhuttaessa jonkun kokemusperäinen tieto ja minun tutkijankäsitykseni poikkeavat toisistaan. kokemustieto voi olla subjektiivisesti oikeassa ja aito, mutta tutkijalla ainakin pitäisi olla laajempi peruste näkemyksilleen.

      Esikoisuuden seurakuntaoppi ei ole samalla tavalla eksklusiivinen kuin vanhoillislestadiolainen. Siis samalla tavalla. Esikoisuudessa on esiintynyt ja varmaan edelleenkin esiintyä eksklusiivista näkemystä, mutta se ei ole samalla tavalla rakenteellinen aksiooma kuin SRK-vanhoillisuudessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Joni Toivonen sanoo:

      Ei minun tietoni perustu kokemukseen vaan opetetukseen. On aika tylsää törmätä tuohon, ettäkö henkilökohtainen kokemus liikkeestä estäisi tekemästä täysipäisiä arvioita sen opista. Toki hyperventilointi omien tuskallisten koettelemusten kanssa, ja sitä seuraava kaiken mustamaalaus ovat eri asioita, nyt puhuttiin opista. Pidän Paavalin arvioita juutalaisuudesta ihan kutinsa pitävinä, jos tällainen rinnastus sallitaan.

      Koko liikkeen synty ja sen kehitys ihan viime aikoihin asti ml. sakramenttiseparatismi tukevat tätä näkemystä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Myönnän olevani väärässä, sillä en tunne esikoisten seurakuntaoppia.

      Kirjoitin edellä virheellisesti – en tarkoittanut ankarampaa, vaan askeettisempaa. Se on oikea sana.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut epäillä Joni Toivosen arviointikykyä vaan todeta yleiseltä tasolta, että kokemusperäinen tieto (vaikka sitten opista) ja tutkijantieto käyvät usein toisiaan vastaan. Jos herätysliikkeen jäsen on istunut seurapenkissä koko ikänsä ja kuunnellut opetusta, on johtopäätösten tekeminen kuitenkin kokemus. Mutta sen sijoittaminen käsitteistöön, vertailu muihin liikkeisiin, kokemusten kattavuuden arviointi ja dokumentteihin viittaaminen on tutkijan tehtävä. Suomeksi sanottuna hänellä pitää olla laajempi näköala kuin yhden informantin omakohtainen näkemys, joka sinänsä voi olla tarkka, aito ja oikea.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Kyllähän esikoisten opetus käytännössä on sangen eksklusiivista, josta kertoo hyvin seuraava kappale joulukirjoitusta:

      “Aikamme Betlehem on Ruotsin Lapinmaalla. Siellä, tänä viimeisenä etsikon aikana, kristillisyys on eläväksi syntynyt Lapin poromiesten keskuudessa. Siellä on Jumalan Pojan, maailman vapahtajan kehto. Sinne voimme mennä yhä uudelleen ja uudelleen, hakemaan Jeesuksen Kristuksen läheisyyttä ja lämpöä, neuvoa ja opetuksia. Sieltä aikamme vanhimmat tekevät lähetysmatkoja kristillisyyden laveuteen ja niin meidänkin paikkakunnalle.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Joni Toivonen sanoo:

      En ottanut hlökohtaisesti, Teemu. Yleisellä tasolla minäkin tässä kommentoin ja ymmärrän kyllä pointtisi.

      Esikoislestadiolainen seurakuntaoppi on eksklusiivinen. Olisin kiinnostunut tietämään mistä lähteistä voisi löytää vastakkaista tietoa? Eihän Neuvostoliitossakaan kaikki olleet kommunisteja, niin on esikoisuudessakin, eivät kaikki usko niin kuin opetetaan. Yksityisajattelua löytyy laidasta laitaan. On yksittäisiä saarnaajiakin, jotka ovat jopa julkisesti opettaneet toisin, ja tulleet vainotuiksi. Sitten on paljon huhupuheita, joita kuiskaillaan tyyliin: “Jönsson sanoi kerran äitini siskon anopille, että ehkä muualtakin voi pelastua.” Ei kai tällaisia tarvitsisi kuiskailla, ellei se olisi väärää oppia…

      Olen miettinyt ennenkin mistä tulee tutkijoiden usein toistuva näkemys, että esikoisuus ei olisi niin eksklusiivinen. Tässä voin olla väärässä, mutta ajattelen sen johtuvan juuri Teemun mainitsemasta syystä. Käsittääkseni moni lestadiolaisuutta tutkinut on ollut omakohtaisesti kosketuksessa liikkeeseen, useimmiten sen suurimpaan haaraan vanhoillisuuteen. Negatiiviset kokemukset voivat värittää tutkijankin (lienevät ihmisiä) näkemystä niin, että ruoho näyttää vihreämmältä aidan takana. Olen vertaillut näiden kahden liikkeen opetusta ja ne ovat hämmästyttävän yhtenäiset opillisesti. Termit, sanonnat, muotoseikat ym. vaihtelevat, mutta sisältö on sama. Onko niin, että tutkijat vain vetävät perässään valmista käsitystä, että esikoisuus ei olisi kovin eksklusiivinen?

      Toinen selitys on esikoisuuden julkaisujen vähyys, sitä on työläämpi tutkia ja johtopäätöksiä on vaikeampi tehdä. Yhtenä perusteoksena liikkeen sisällä pidetty Julkaisukokoelma pyrkii selittämään oppia jollain tavalla. Sekään ei kuitenkaan aukea ihan helpolla ellei ole kokemusta lestadiolaisesta “kielestä”. Sinä kun sanoilla voi olla eri merkityssisältö kuin normaalisti ymmärretään, esim. Jumalan sana voi jossain yhteydessä tarkoittaa seurapuheita, vaikka edes asiayhteys ei antaisi olettaa niin.

      Eikös tuo tutkimus ole vähän sellaistakin, että selvitetään asioita, jotka ovat olleet aikalaisten tiedossa? Ehkä, kun tähän päivään lyödään vuossata, tieteellinen tutkimus tekee läpimurron: “Esikoislestadiolainen näkemys seurakunnasta sittenkin eksklusiivinen?”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Ehkei kuitenkaan esikoisilla eksklusiivisuus ole samalla lailla keskeisellä sijalla liikkeen dogmaattisessa struktuurissa kuin SRK-vanhoillisuudessa. Se on selvää, että pietismin parhaiden perinteiden mukaisesti ei esikoisille “uskovien ecclesiola” ole sama kuin kansankirkko.

      Toisaalta Joni on varmasti siinä oikeassa, että esikoiset näkevät oman seurakuntayhteytensä ainutlaatuisena koko kristikunnassa, oma seurakunta on hengellinen äiti, evl kirkon papit ovat parhaimmillaankin puoliheränneitä tai sinnepäin. Olisi ehkä syytä muistaa, ettei esikoisten opillinen rakenne ole sillä tavoin “kehittynyt” kuin SRK-vanhoillisuudessa, mm. lähes täydellisestä papittomuudesta johtuen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Vanha sanonta kuuluu: Kirkko pitäisi rakentaa keskelle kylää! Minusta sitä yritetään asemoida nyt vähän sivupuolelle ja hämärille sivukujille.

    Jos katsomme herätyksiä Suomessa niin havaitsemme niiden syntyneen omasta maaperästä. Kotikutoinen herätys ja Pyhän Hengen manifestaatio ihan kansan keskuudessa saa paremman kannatuksen yleisessä mielipiteess kuin ulkomailta tuotettu.

    Suomessa on kaksi liikettä, jotka ovat olleet tuontitavaraa: Helluntaiherätys ja Lestadiolaisuus. Molemmat on tuotu asialle syttyneiden ihmisten aktiivisuuden mukaan. Lestadiolaisuus valui pohjoisesta etelään ja saavutti pääkaupungin melko nopeasti. Kirkon sisälle asemoituminen ei ollut ongelmatonta, koska Suomessa muutosvastarinta on ilmeinen ja ollut aina.

    Kun maallikko alkaa opettaa kirkkoherraa, siitä ei yleensä ole syntynyt kovin hyvää tulosta. Historia kertoo loput, joka jaksaa etsiä. Lestadiolaisuuden ominaisuuksiin kuuluu hajannusherkkyys. Anteeksianto on huonolla tolalla vaikka siitä paljon puhutaan. Herätys jakautui kolmeen osaan ja jokainen valitsi erilaisen selviytymis-strategian. Vanhoillisuus valitsi omavaraistalouden. Siis alettiin kouluttautua papeiksi, että lauma tulee hoidetuksi niin, ettei apua tarvitse anoa keneltäkään. Uusheräys valitsi yhteistyön varsinkin ulkomaanlähetyksessä.

    Esikoisuus jäi kummajaiseksi, joka tunnustaa tasan yhden rovastin ja on ottanut osaa kirkon asioihin vain pakottavissa tapauksissa. Poissulkeva seurakuntaoppi on tarkoitettu sisäpiirin koossapitäväksi voimaksi, mutta se on päässyt karkuun ja tullut ulkopuolisille vallitsevaksi tavaramerkiksi. Nyt eletään murroksessa, jota voidaan etäisesti verrata Kiinan kulttuurivallankumoukseen. Syntynyt kaunan määrä pitää purkaa keskenään tapellen, kun ei oikein ole tahoa mihin hyökätä.

    Maallisella järjellä ajatellen voi olla niin, että tilanne turhaan tulehduttaa asioita. Jotka haluavat toimia aktiivisesti sakramenttiasiassa, voisivat perustaa itselleen kirkon ja näin voisi ratkaista asian sivistyneesti. Kirkkoon voisi jäädä ne, jotka eivät syty uudistukselle. Joku ratkaisuhan tässä täytyy tulla, liike ei kestä tätä menoa kovin pitkään, vaikka perinteeseen kuuluu, että pata porisee jatkuvasti jollain kulmalla. Elämme järistysten aikaa ja nyt on tärkeää tarkatya oman uskonsa perustusta. Toisen ihmisen uskon perustuksen tutkimisesta on vain vähän hyötyä. Herra elää ja hallitsee!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ville Hassinen sanoo:

    Päivitin blogin yhtä kappaletta. Koska itselläni ei ole varmaa tietoa esikoisten opeista, en voi myöskään esittää asioita varmoina faktoina mitään heidän esim. käsityksistä seurakunnasta tai pelastuvien joukosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kakkuri! Jos vähän spekuloimme ja olisimme katolilaisia, niin emmekö vetoaisi Vatikaanin pyhään isään, että sieltä saamme lopulliset tulkinnat.

    Luterilaisuuteen ei syntynyt maailmanpiispaa, joka sanoisi jokaiseen asiaan viiimeisen sanan. Joten luterilaiselle on outo käsite se, että jotain hengellistä liikettä johdettaisi jostain fyysisestä paikasta.

    Nämä kaikki asiat ovat sisäisen turvallisuuden asioita, joka toisaalta antaa jonkinlaisen yhtenäisen osviitan asioille. Itse en pidä kovin hyvänä sitä, että jokaisella olisi ihan ikioma uskonkäsitys eikä tarvitsisisi välittää toisesta. Näilläkin palstoilla hyvin nopeasti saa vastauksen: Tämä on sinun ajatuksesi, mutta minulla on omani. Ei Kristusruumis voi olla niin hajanainen, mutta ei se voi olla myöskään yksi jonkin liikkeen nimen alla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Joni Toivonen sanoo:

    Lestadiolaisuudessa liikkeen ulkopuoliset ulos pelastuksesta rajaavaa käsitystä alkoi esiintyä jo varhain ennen hajaannusta. 1880-luvulla sitä oli jo niin paljon, että sitä vastustavat saarnaajat torppasivat sitä kirjallisestikin, mm. Aatu Laitinen Kristillisessä kuukauslehdessä.

    Suuressa hajaannuksessa Länsipuoli lukitsi tämän opin ja se sinetöitiin. Siitä asti esikoisuus on ollut eksklusiivinen, eli syntymästään. Ja tullee olemaan kuolemaansa asti. Esikoisuuden ei ole tarvinnut kehittyä mihinkään – mihinkäs täydellisyydestä pääsisi.? Toki kulloistenkin Lapin vanhinten käsitysten mukaan liike on liikahdellut eri suuntiin, lähinnä muotoseikkojen osalta, mutta aina tämän suljetun käsityksen sisällä. Tämä nyt käsillä oleva muutos sakramenttien osalta on suuri, mutta sekään ei koske perusoppia, vain vahvistaa sen.

    Itäpuoli sen sijaan on kehittynyt SRK-lestdiolaisuudeksi eli suljetuksi seurakunnaksi myöhemmin, jäihän sille puolelle kaikki ne, jotka vastustivat eksklusiivisuutta, toki myös suuri joukko sen kannattajia. Se, että eksklusiivisuus olisi tullut SRK-lestoihin 60-luvulla, ei pidä paikkaansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ehkä kuitenkin on niin, että Murphyn laki toimii tässäkin: Jos joku voi mennä pieleen, se menee ja tuottaa maksimituhon.

    Meillä on esimerkki kyllä lähempänäkin, mutta käsittelen vain tätä. Kun lestadiolaisuus tuli Suomeen, niin sitä eivät ottaneet kaikki kansat ilolla vastaan. Syntyi heti me-he asetelma. Aikakirjoista voidaan lukea samaa “vainoa” monen herätyksen suhteen. Käräjät ja poliisiasiat ovat tuttuja muissakin herätysliikkeissä.

    Liikkeen strategia voidaan valita kahden ääripään väliltä. Täydellinen mukautuminen eli sulautuminen yleiseen menoon tai kääntyä sisäänpäin ja erottautua yhteiskunnen kummajaiseksi.

    Yksi yhteinen piirre kaikilla herätyksillä on ollut. Akujaan on ollut hurmoksellisia piirteitä, jotka ovat häirinneet tavallista kansaa. Osa on sivistänyt ne itsestään pois ja osalle on käynyt niin, että politiikan kiristyminen on vienyt uskosta ilon ja samalla kaiken yliluonnollisen.

    Esikoisuuden nykyinen ongelma ei ole yksin esikoisuuden syytä, mutta vastuuta johdolta tämä toteamus ei poista. Osa seurakunnista ei ilmeisesti suostu joustamaan esikoisten toiveiden mukaisesti, vaikka samaan aikaan on metallimessua ym harrastusta. Kysymys kuuluu, onko konseratiivien sielut arvottomia silloin, kun maailman menolla halutaan täyttää kirkkoja?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen
    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, kolmen- ja neljänkympin puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.