Hevisti!

Nahka vain narisi, kun pitkähiuksinen mies nousi puunkannolta pystyyn. Hänen kireiksi virittyneillä kasvoillaan loisti pyhä viha. Korvis korvassa, pitkä valkoinen kulunut nahkakaapu päällään hän säikäytti häntä pidättämään saapuneen sotilasosaston. Tuo ilmestys oli saanut vuosien ajan pirun pikkuhenget kiljumaan niin maan hevisti Jumalan Poikaa ja Hoosiannaa, taudit olivat kaikonneet sadoista ihmisistä ja järvellä loimunneet myrskyt olivat vaimentuneet itikanininän kokoisiksi mitättömyyksiksi. Iskulauseena oli kajahtanut "Rakasta niin hevisti!" yli Juudean ja kaiken maan, jolloin Galilean Pikku-Herodes oli purkanut leukakarvojensa palmikot ja rääkynyt Jerusalemin Pontus Pilateukselle naulaamaan tuon äijän käsistään ja muista raajoistaan roikkumaan puutukkiin kiinni.

Sotilaat rasauttivat käsiraudat lukkoon ja kettingit kourien ympärille, ettei paremmasta tiedä. Mutta tuo pitkä mies vain heilautti yhdelle päänliikkeellä pitkät hiuksensa selkäpuolelle. Aika oli ottaa kunnon lävistykset, kuten oikean hevimiehen kuuluikin, ja vielä erittäin hevisti. Hän ei neuloihin nykäissyt, vaan nauloilla homma hoidetaan. Mies näki kuinka bändikaverit juoksivat karkuun niin että pusikko ryskyi. Eipä sinällään – hän tiesi mitä tapahtuisi ja kuinka asia hoidettaisiin. Tämä hevisti ei koskaan kuole.

"Kruunun kihlat ranteisiin ja raipalla selkään, sitten vasta teloitettaisiin", ennusteli yksi sotilas.

"Älä sä ukko kuule tyhjiä kehu. Meikä ei hautaan jää, koska tasan tarkkaan meikäläisen juttu on yhtä kuolematon kuin meikä itekin! Saat nähdä! Mä tuun sitten hakee sutkin!" vastasi nahkaan pukeutunut kahlehdittu mies.

Näin se onkin, niin hevi juttu siitä tuli, että vieläkin siitä kerrotaan. Se alkoi jo miehen syntymäyönä, kun Jumalan enkelit laittoivat sellaisen ryminän päälle yllätyskeikallaan Betlehemin niityllä, että arkkienkeli Gabrielin soolo kirkkaalla hevitenorilla sai lampaitten kiharat villat suoristumaan. Pelto sai sädehtiä sellaisilla jumalallisilla valoefekteillä, että lammaspaimenet näkivät viikonkin pimeässä eteensä.

Kun ukko oli noussut kuolleistaan, alkoi juttu levitä kuin tulipalo Assyrian metsissä. Vanhat bändikaverit ottivat asiasta opikseen ja vaihtoivat viimein virttyneet kankaansa narisevaan nahkaan. Keikkatilauksia tuli niin paljon ympäri Aasiaa ja Eurooppaa, että fanikerhoja jouduttiin perustamaan joka notkelman taakse. Hevijutun lieskat löivät yli Rooman valtakunnan, ja kun ison kaupungin päälavalle nousi itse bändin johtava solisti, karhunkokoinen Iso-Petrus, viilsivät raisun Musta-Pauluksen kirjoittamat sanat syvän jäljen Petruksen bassoörinästä tuhansien ihmisten sydämiin. Hevin rakkauden fiilikset veivät väen laittamaan teloituspetäjän kaulaan ketjuilla roikkumaan, kohottamaan kädet kohti taivaita ja huutamaan Petruksen bändin tunnuslauseen suurella äänellä ilmoille: "Rakasta Jumalaasi ja lähimmäistäsi niin hevisti!"

Hevi juttu on taatusti yhtä kuolematon kuin tekijänsä, että se tekee kuulijansa kaltaisikseen – kunnon hevisteiksi, niin että haudatkin aukeavat siitä jytinästä!

2 kommenttia

  • Merja Ruuska sanoo:

    Ihanan ihana juttu!! Kiitos. Joskus näinkin. Sain kyyneleet silmiini.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Kristillisen uskon yksi piirre on se, että se taipuu monenlaiseen kieleen. Tutut tarinat voi kertoa vähän toisenlaisella tyylillä ja kun alkuperäisen kertomuksen tuntee, tietää mihin se viittaa. Asia ei paljoa muutu, mutta voi tuoda kiintoisia sävyjä, hyvähenkistä huumoriakin, uudenlaista sanailua ja tulkintaa. Mutta mikäli se ajaa Kristusta ja saa ihmisiä pelastussanoman äärelle, se palvelee tarkoitustaan.

      Kiitos kommentistasi Merja Ruuska.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen
    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, kolmen- ja neljänkympin puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.