Hiljainen ääni toisen maailman

Eilen istuskelin kalliolla järven rannalla. Siinä oli mukavaa sammalikkoa ja varjoa ja kävin siihen sammalikkoon pitkälleen. Tosin mielessä käväisi kertomukset joistakin tilanteista, joissa käärme oli tullut tekemään tuttavuutta kalliolla loikoilijan kanssa. Pudistelin ne ajatukset pois mielestäni turhina pelkoina. Soitin sitten hyvälle ystävälleni. Hän kertoi miten hänen mieleensä oli tullut sanat: ” vahvista ääni toisen maailman.” Hän oli sitten muistanut, että sanat oli virrestä 600 ja laulanut sen sitten ja saanut sanoista lohdutusta ja rohkaisua.

Ajattelin että, noinhan se asia tulisi olla omallakin kohdalla, että en keskittyisi pohtimaan maailman menoa, vaan keskittäisin pohdintaani taivaallisen maailman asioihin. Maailman pahuudessa kyllä riittäisi kauhisteltavaa, mutta siitä en hyödy hengellisesti mitenkään. Sen sijaan voisin jättää ne asiat mielestäni ja paneutua vahvistamaan ”ääntä toisen maailman”. Se kun helposti jää kuulematta, kun maailman melu peittää sen hiljaisen äänen.

Puhelun lopuksi rukoilimme ja pyysin että hän aloittaisi minä jatkaisin. Sitten omalla vuorollani puhelin piippasi voimakkaasti ja näyttö pimeni. Kohottauduin ylös ja ihmettelin mitä puhelimelle tapahtui. Ei sille tapahtunut oikeasti mitään. Minä vain säikähdin sitä turhaan. Samalla näin metrin mittaisen pikimustan käärmeen, joka oli ollut vajaan puolen metrin päässä päästäni. Säikähdimme molemmat aika tavalla. Käärme ehkä vähemmän koska pysähtyi vielä katsomaan taakseen ja jatkoi sitten rauhallisesti matkaa rannan kasviston sekaan.

Ehkäpä emme olisi havainneet toisiamme , jollei känny olisi ilmaissut akun loppumista. Olisin jatkanut rukousta ja käärme olisi luikerrellut pääni vierestä, ilman, että olisimme havainneet toisiamme. Olisi tietysti saattanut käydä pahemminkin. Aika karmaisevaa oli katsella ison mustan käärmeen luikertelua kalliolla ja sen pysähtymistä, pään kohottamista ja katsetta. Se jäi kyllä syvälle mieleeni.

Siinä sitä oli viestiä kahdesta maailmasta. Musta pelottava käärme vei ensin kaiken huomioni. Sitten alkoi soida ”hiljainen ääni toisen maailman”. Tajusin miten tarkalla ajoituksella piippaus oli tullut. Näin hienolla tavalla Jumala lähetti rantakäärmeensä opettamaan minulle hengellisen elämän suuria salaisuuksia.

4 kommenttia

  • Antero Syrjänen sanoo:

    Pekka Pesonen: “Ehkäpä emme olisi havainneet toisiamme , jollei känny olisi ilmaissut akun loppumista. Olisin jatkanut rukousta ja käärme olisi luikerrellut pääni vierestä, ilman, että olisimme havainneet toisiamme. Olisi tietysti saattanut käydä pahemminkin.”

    Mitä pahempaa siinä olisi voinut käydä? Rantakäärme on ihmiselle vaaraton.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pahempaa olisi ollut, jos hän olisi ryhtynyt kiipeämään ylitseni ja olisin siihen silloin tarttunut, jolloin hän olisi kietoutunut käsivarteni ympärille, purrut sekä laskenut peräaukostaan tosi pahahajuisen ulosteen päälleni. Se saattaisi tuntua aika pahalta. Pidän käärmeistä ja olen harmitellut kun en ole tänä kesänä heitä aiemmin tavannut.. Tämä tuli vähän yllättäen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Käärmeet ovat mielenkiintoisia eläimiä. Niitä näkee harvoin ja ilmaantuvat eteen usein yllättäen ja katoavat näköpiiristä myös nopeasti. Hyvin harvoin niitä pääsee luonnossa tarkkailemaan pitempiä aikoja. Paitsi jos ovat keräillä ja lämmittelevät paikallaan auringossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vahvista ääni toisen maailman…… Toiminko vahvistimena , vai vaimentimena? Siinäpä kysymys omalle elämälle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen
    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.