Hiljaisuus puhuu monin tavoin

Heräsin käytävällä helisevään kelloon. Avasin silmäni ja tajusin missä olen. Pukeuduin, laitoin proteesin ja kengät jalkaan. Klo on 8.00. On aika mennä aamumessuun ja hiljaiselle aamiaiselle. En ole pitkään aikaan osallistunut tällaiseen tilaisuuteen. Kun maaliskuussa luin ilmoituksen, innostuin ja sain esimieheltäni luvan osallistua. Ensimmäisen kerran osallistuin tällaiseen tilaisuuteen 1998 ordinaatioretriitissä Enonkosken luterilaisessa luostarissa.

Tämä mahdollisuus tuli nyt otolliseen aikaan. Sain annettua seuraavan runoillan materiaalin esiintyjille, olin tavannut seuraavan viikonlopun omaiset ja kasteperheen ja kuntoutuspäätösten hitauden aiheuttama kova kiukku oli ehtinyt jo laantua. Nyt minun ei tarvitse miettiä muuta kuin itseäni: ”Minä saan vaeltaa Jumalan edessä. Siellä on elämä ja valo”

Meitä oli 12. Olimme hiljaisuudessa, rukoushiljaisuudessa. Olimme saapuneet hiljaisuuden retriittiin.

Hiljaisuutta voidaan etsiä yksin tai pienessä ryhmässä. Hiljaisuuden retriitti on tilaisuus, jossa joukko ihmisiä haluaa jakaa yhdessä muutaman päivän kestävän hiljaisuuden. Retriitissä ihmiset vetäytyvät hetkeksi pois tutusta kakofonisesta ympäristöstään kuunnellakseen, mitä heidän sisimmällään ja Jumalalla on heille sanottavaa. Hiljaisuuden retriitissä korostetaan sitä, että osallistujat sitoutuvat keskinäiseen hiljaisuuteen. Me pidättäydyimme tuolloin puhumasta keskenämme: ” Minä saan vaeltaa Jumalan edessä. Siellä on elämä ja valo”.

Hiljaisuuden retriitin päiväohjelmaan kuuluivat aamumessut, rukoushetket, hiljaiset ruokailut, lepo, uni, luonnossa liikkuminen ja lukeminen. Erittäin maukas ruoka, kauniisti virtaava vesistö, alttarilla tuoksuvat ruusut ja välitön ilmapiiri tekivät yhdessä myös hyvää. Tunsin olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Retriitin aikana luin kelttiläisten rukousten kirjaa. Eräässä rukouksessa sanotaan: ”Ole siis kanssamme tänä päivänä, ole kanssamme tulevana yönä. Ole kanssamme päivin ja öin, öin ja päivin”. Päällimmäisinä tunteina kotona olivat ilo, rauha ja kiitollisuus. Nyt olen taas tavoitettavissa: ”Minä saan vaeltaa Jumalan edessä. Siellä on elämä ja valo”.

 

 

Juha Vähäkangas, pastori, Karjasillan seurakunta, Oulu

 

1 kommentti

  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Ihana asia, että sait retriitistä juuri sitä, mitä se pyrkii antamaan. Toivon, että sen antama ilo, rauha ja kiitollisuus kantavat voimallaan sinua tavallisen elämän menossa! Siunausta sinulle!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juha Vähäkangas
    Juha Vähäkangas

    Tere! Toimin seurakuntapastorina Oulun Karjasillan seurakunnassa. Sain pappisvihkimyksen 1998. Tyäalani on kulttuurityö, Blogissa kerron iloista ja suruista, minkälaisia yllätyksiä elämässä kokeekaan, miten olen selviytynyt elämäni suurimmasta katastrofista.