Hissan tunnilla

Viime aikojen äärioikeistolainen ja kiihkoisänmaallinen liikehdintä sai tarttumaan Elias Simojoen elämäkertaan. Paljon toistellun viisauden mukaanhan historia on hyvä opettaja nykypäivän ymmärtämiselle.

Elias Simojoki (1899-1940) oli Suur-Suomea tavoitelleen Akateemisen Karjala-Seuran perustaja, äärioikeistolaisen Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustaja ja nuorisojärjestön Sinimustien johtaja. Hän kuoli talvisodan pakkaspäivänä Laatokan jäälle lopettaessaan haavoittuneen Neuvostoarmeijan hevosen kärsimyksiä.

Tulisieluinen ja palavasilmäinen Simojoki omisti koko elämänsä taistelulle ryssää ja kommunismia vastaan. Hänen kielenkäyttönsä poliittisissa yhteyksissä oli niin kovaa tavaraa, että Olli Immosen (ps.) raapustukset tuntuvat niiden rinnalla melko pehmeiltä. Simojoen puheet ja kirjoitukset täyttivät kaikki rasismin, vihapuheen ja väkivaltaan kiihottamisen tunnusmerkit.

Raamikas mies omisti elämänsä taistelulle myös pirua vastaan. Pappissuvun kasvatti toimi pappina Kiuruvedellä, jossa naiset alkoivat nyyhkyttää hänen saarnatessaan. Toisaalta hänen moraalisuutensa oli ankaraa, mutta toisaalta auttamisenhalunsa suurenmoisen sydämellistä. Simojoki pelasti monet pienten mökkien asukkaat taloudellisesta ahdingosta ja antoi tarvitseville kirjaimellisesti vaatteita päältään. Kun tällainen maine levisi, häneltä myös alinomaa pyydettiin rahaa ja nimiä vekseleihin.

Elias Simojoen ristiriitaisen persoonan äärellä tuli hämmentynyt olo. Miten lähimmäisenrakkautta kauniisti toteuttanut kristitty saattoi avoimesti kiihottaa nuorisoa vihaan ja väkivaltaan? Hän osallistui myös laittomuuksiin.

Kesäkuussa 1930 Elias Simojoki organisoi Kuopion tunnetuimman punikin Aarne Hiltusen kyydityksen itärajan taakse ”tämän ihannevaltakuntaan”. Simojoki haki Hiltusen kesken työpäivän Haapaniemen rullatehtaalta, josta perheenisä kuljetettiin itärajalle.

Vuonna 1937 sotamarsalkka C.G.E. Mannerheim kutsui Simojoen luokseen. Hän kielsi Simojoen puoluetta pelaamasta uhkarohkeaa politiikkaa ja ärsyttämästä Neuvosto-Venäjää. ”Tietäkää, pastori, että meidän sotilaspoliittinen tilanne on eerimmeisen heikko. (-) Jos joutuisimme aseelliseen selkkaukseen Venäjän kanssa, olisimme siihen erittäin heikosti valmistautuneita”, oli väsyneen ja rasittuneen oloinen Mannerheim sanonut vakavasti.

Elias Simojoki sai puolisonsa kanssa yhden pojan. Lauri Aunus Simojoki toimi Kuopiossa historian lehtorina. Isänsä elämäkerran sivuilla poika arvioi, että hänen kyltymätön ryssävihansa johtui osittain tietämättömyydestä.
Olisiko siitä kyse nykypäivänkin vihan ilmiöissä?

Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 28.8.2015.

3 kommenttia

  • Olisi tärkeää ajatella edes muutama sekunti, mikä kasvatti ihmisestä sellaisen, joka hän on. Kokemukset muokkaavat ja usein myös se koventaa äänenpaioja, kun kokee tulevansa toistuvasti väärinymmärretyksi. Joku puhui joskus sopuliefektistä. Jos joutuu mielipiteineen sellaisen sopulilauman kohteeksi, joka ei kuuntele eikä edes yritä ymmärtää mielipidettä, se voi kiihdyttää kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Jotenkin pitäisi päästä alkulähteille, mistä esi-isien viha kumpuaa. Olkoon ihan mitä tahansa niin joku syy siihen on ollut oikea tai väärä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    “…omisti koko elämänsä taistelulle ryssää ja kommunismia vastaan. ”

    Pelkästään yllä oleva lause todistaa kummallisen ristiriitaisesta maailmankatsomuksesta, joka lienee perustunut tietämättömyyteen. Kommunistit kun itse asiassa olivat venäläisen kansan pahin vihollinen, he nimittäin murhasivat tuota paljon kärsinyttä kansaa vähintään yhtä paljon kuin ulkoiset viholliset.

    Venäjän ortodoksisen kirkon vainon ankaruudesta saa käsityksen kun muistaa, että Venäjällä oli kirkkoja vuonna 1914 54.000 kpl ja pappeja 51.000, kun taas vuonna 1939 kirkkoja oli jäljellä 200 kpl ja samoin pappeja 200 (virallisesti).

    (http://ortodoksi.net/index.php/Ven%C3%A4j%C3%A4n_ortodoksinen_kirkko#Vainot_vallankumouksen_j.C3.A4lkeen)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Mainittakoon, että Elias Simojoki oli vain eräs, eikä edes äärimmäisin, esimerkki siitä äärioikeistolaisuudesta, joka 1920- ja 1930-luvulla vaikutti herännäisyyden piirissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Minna Kettunen
    Minna Kettunen

    KIRKONRAKASTAJA. Kirjoittaja on vierastanut blogimaailmaa. Hän halusi kuitenkin ryhtyä blogistiksi, jotta voisi tälläkin tavalla osallistua keskusteluun kirkosta ja uskosta.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit