Holhoavasta valloittavaan työhön

Kaikkialta kaikkialle - kirkon missio nyt -raportissa noin vuosi sitten ehdotettiin, että kirkon tulee vähentää panostuksiaan kokoavasta toiminnasta ja mennä sinne missä ihmiset ovat.

Ajatus on yhtäaikaa viisas ja pähkähullu. Se on viisas, koska seurakunta ei ole itseään vaan maailmaa varten. Kirkko on missio. Pähkähullu ajatus on, koska jos kirkko ajaa kokoavan toimintansa alas, ei ole enää mitään seurakuntaa. Seurakuntahan luterilaisessa ajattelussa on sanan ja sakramenttien äärelle kokoontuva yhteisö. Jos työntekijät huitelevat turuilla ja toreilla, kuka pitää huolta itse seurakunnasta? Monin paikoin kokoava toiminta onkin kirkossa todella surkeassa jamassa jo nyt.

Ehkä ongelman ydin on se, että kokoava toiminta onkin itse asiassa holhoavaa toimintaa. Itsekin olen ollut todistamassa tilaisuuksia, joissa seurakuntatalolla on ollut noin 10 osallistujaa ja kolme palkattua työntekijää heitä varten. Siinä ei ole mitään järkeä. Noin 10 hengen porukka ei tarvitsisi yhtään työntekijää. Eikä itse asiassa edes kirkon tiloja. Vapaaehtoisvetoiset koti- tai kahvilakokoontumiset olisivat parempi ratkaisu.

Oikeastaan kokoavan toiminnan sijaan voisi puhua varustavasta tai valtuuttavasta toiminnasta. Työntekijöitä ei nimittäin kannata palkata pyörittämään toimintaa vaan  valtuuttamaan seurakuntalaisia tekemään hengellistä työtä. Se on Raamatun malli: "varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen".

Eikä varustaminenkaan vielä riitä, sillä, kuten jo sanoin, seurakunta ei ole itseään vaan maailmaa varten. Sen tehtävä on lähettää kaikki jäsenensä Kristuksen todistajiksi arjen keskelle. Sekä yksilöinä että tiimeinä. Silloin pitäisi puhua lähettävästä tai jopa valloittavasta toiminnasta. Vain sen mahdollistamiseen kannattaa ketään palkata.

Missioraportti on siis oikeassa: resursseja on siirrettävä holhoavasta toiminnasta valloittavaan toimintaan: Holhoava -> Kokoava -> Varustava -> Valloittava

Missä kohti kaaviota sinä menet?

12 kommenttia

  • Kiitos, Timo, hienoista ajatuksistasi, joiden suuntaisia olen yrittänyt itsekin hahmotella omissa mietteissäni ja myös blogiteksteissäni. Tästä tekee miele jatkaa joskus enemmän, joko tässä kommenttiketjussa tai ihan oman blogitekstin muodossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Näinhän sen pitäisi mennä. Kirkko on jähmettynyt vanhoihin toimintamalleihin, jotka ovat helppoja työntekijöiden toteuttaa. Mutta ymmärrän, ettei ole helppo luoda uusia tavoittavia toimintatapoja.

    Nuorina opiskelijoina teimme boksilähetystä. Parittain mentiin opiskelija-asuntoloihin, rimputettiin ovikelloja ja kysyttiin, haluavatko keskustella. Oletan, ettei tällaista työmuotoa enää käytetä. Eikä tällainen “ovelta ovelle” -malli taida aikuisille oikein istuakaan.

    En voi kuitenkaan ketään osoittaa sormella. Minulla ei ainakaan ole sellaisia sosiaalisia lahjoja, että lähtisin kaduille ihmisiä jututtamaan. Enkä koe itseäni evankelistaksi. Ajattelen kyllä, että ne, joilla on selkeä kutsu hengelliseen työhön, on myös varustettu siihen tarvittavilla lahjoilla.

    Kirkossa olisi tämä kissa nostettava pöydälle ja koottava yhteen ihmisiä keskustelemaan mahdollisuudesta tavoittavaan työhön. Ja ideoitava, miten se käytännössä voisi tapahtua.

    Mitä sitten tähän kokoavaan toimintaan tulee, mielestäni siinä tulisi toteuttaa Paavalin ohjetta: “Kun tulette yhteen, on jokaisella jotain annettavaa.” Olen tällaista omassa seurakunnassa yrittänyt, mutta ei se oikein ottanut tuulta siipien alle. Ihmiset odottivat vain minulta vetäjänä jotain antia. Ovat tottuneet istumaan passiivisina ja kuuntelemaan.

    Olemme kyllä kokeilleet myös eräänlaisia maallikkokirkkoja. Siinä luetaan päivän tekstit, on lauluja ja pari rukousta. Saarna on aina keskustelusaarna: juontaja johdattelee keskustelua kysymysten avulla eteenpäin. Se on toiminut niiden kanssa, jotka ovat tottuneet esim. raamattupiirityöskentelyyn. Mutta useat näyttävät hämmentyvän, kun eivät ole tottuneet itsenäisesti pohtimaan tai keskustelemaan hengellisistä aiheista. Eivät uskalla tulla, kun pelkäävät osoittaa tietämättömyytensä tai tekevänsä tyhmiä kysymyksiä.

    Kokeiltu siis on jotakin, mutta kirkko on vuosikymmenten varrella niin totuttanut ihmiset tietynlaisiin muotteihin, etteivät uudet ideat oikein toimi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Hyvä hyvä Timo! Huomaatko että me kirjotetaan vierekkäin samasta asiasta, vähän eri sävellajissa vain:) Ja vielä saman raportin inspiroimina- jos otat sen Missiologian tuntemus ja osaaminen kirkon työssä -raportin siitä Kaikkialta kaikkialle paperin vierestä (siis piispainkokouksen nettisivulta), niin siinä on koko joukko toimenpide-esityksiä lopussa. Pitäisi vain nyt osata pitää keskustelu käynnissä ja päästä toimenpiteisiin edes jollakin alueella.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Vuosisataista seurakuntakultturia ei niin vain muuteta. Niin kuin blogisti kirjoittaa niin odotuset ovat ne että työntekijät ovat päävastuussa toiminnasta. Hehän saavat verovaroilla kerätyn palkan työstään. Seurakunta toimii vaikka sinne ei ketään tulisi. Seurakunnan organisatio on sen uudistumisen pahin este.

    Ajatelkaamme vain viimeisintä trendiä luoda suurseurakuntia. Missä niistä ihmiset tuntevat olevansa osa yhteisöä?

    Ne jotka tahtovat todellakin uudistaa kirkkoa voisivat ottaa oppia siitä miten kirkot sellaisissa maissa toimivat joissa ei ole verotusoikeutta? Tai vapaat kirkot Suomessa. Ne kuolisivat pystyyn jos vastuuta ei jaeta seurakuntalaisten ja toimihenkilöiden välillä.

    Toisaalta nykytilanteessa ,sekä aikuis – että nuorisotyössä pätee se ,että työntekijän ympärille kerääntyy parin kolmenkymmenen henkilön löysästi organisoitu ryhmä ,työntekijän persoonan houkuttelemana. Jos työntekijä hoitaa tämän ryhmän hyvin ,niin hän on palkkansa ansainnut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Yksinkertistettuna kaiketi on niin, että paimenet huolehtivat laumasta, ja evankelistat kokoavat uusia tulokkaita laumaan. Pastorin toimenkuvan voin jotenkin hahmottaa, mutta miten evankelista toimii tämän päivän kirkko lähtökohtanaan?

    Kannattaa siis muistaa Raamatun lupaus “Jumala ei kutsumistaan ja armolahjojaan kadu”. Kun voimme identifioida ja siunata evankelistoja uskon, että Jumala edelleen käyttää heitä ja antaa viisautta ja luovuutta kutsumustyöhön.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Timolle ensin että oma blogini tuli näkyviin vähän viiveellä, mutta nyt sekin on luettavissa.

    Muuten olen sitä mieltä että tämänlainen vatulointi on psksussa suossa tarpomista niin kauan kuin ei mennä pohjaan asti. Niinkuin Marrku sanoo, vuosisataista toimintakulttuuria ei muuteta reunoilta nokkimalla. Tarvittais joku sellainen uusi alku joka sijaitsee keskellä, kirkkoherran johtamassa strategisessa uudelleen orientaatiossa.

    Tuntuu tosi tyhmältä sanoa, mutta voisitteko lukaista tuon Seurakunnan tehtävästä -blogini jossa yirtän kaivaa syvemmältä ja etsiä sitä kautta kovempaa pohjaa… olenko aivan pihalla .

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Jotain (tai paljon) siitä mitä tarkoitan löytyy Timon mainitsemasta Kaikkialta kaikkialle- tai Missiologian tuntemus ja osaaminen kirkon työssä -raportista. Sen yksi piirre johon emme ole tottuneet on katolisen kirkon aineistojen runsas käyttö. Siellä näitä asioita on kuitenkin sanotettu usein selvemmin kuin meillä. Esimerkkinä paavi Franciscuksen kehotuskirje Evangelii Gaudium -lainaus: “unelmoin ‘missionaarisesta optiosta’, missionaarisesta impulssista, joka voi muutta kaiken, niin että kirkon tavat, toimintamallit, ajat ja aikataulut, kieli ja rakenteet voidaan oikealla tavallal suunnata tämän päivän maailman evankeliointiin enemmän kuin kirkon itsensä varjelemiseen…” –

    pyydän saada sanoa niille joille missiologia tai missionaarinen tarkoittaa ensimmäisenä ulkomailla tehtävää perinteistä “lähetystyötä”, että näissä yhteyksissä sanat eivät viittaa siihen. mutta ne viittaavat kyllä “maailmaan”, jota on luultavimmin enemmän kuin ajattelemme aivan seurakuntiemme ja kirkkomme omalla vaikutusalueella. en ala tässä sitä nimeämään, mutta sanon vain että siihen suomalainen luterilainen seurakuntakin on lähetetty.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu, Tässä kommentissa ja sen lopussa on olennaista asiaa. En saanut sinun blogiteksistä irti, mikä on sinun visiosi, mutta luen sen uudelleen – ja yritän myös itse kirjoittaa näistä teemoista uuden blogitekstin ja toivottavasti entistä suoremmin sanoin ja ajatuksin kuin tähän asti!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Luin nyt uudelleen Hannun blogin. Siitä heräsi hassu ajatus: 150 vuotta – ja sitä ennen – kirkko ja sen toiminta oli aivan toisen näköinen. Jos toiminta olisi yhä saman periaatteen mukaista, niin kirkko pärjäisi ihan hyvin. Silloin kirkon toiminta keskittyi toimintaan osallistuviin. Ennen kirkon toimina on ollut selkeästi niihin keskittyvää, joille kirkon hengellinen elämä on merkityksellistä. Nyt toiminnalla yritetään tavoittaa kaikkia. Jopa ilman hengellistä näköalaa.

    Kansankirkko ajatus ei kykene ruokkimaan kirkkomme elinvoimaisuutta, vaan syö sen henkiset ja hengelliset voimavarat. Tästä ajatuksesta seuraa se, että tulevaisuudessa on pakko luopua Kansankirkko periaatteesta. Jollin työtä on pakko kohdistaa vain siihen seurakuntaan joka onoikeasti mukana. Silloin kirkon elinvoima alkaa hiljalleen palata.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Toivolle vain sen varran että en ole yrittänyt (vielä) sanoa visiostani mitään, koska ajattelen että jos jotain osaan siitä sanoa, se vaatii vähän pohjustusta. Julkaisen vielä toisenkin pohjustuksen, ehkä sen jälkeen näkyy se mitä tarkoitan. Katsos on sen verran savolaista verta minullakinettä olen hidas mutta epäselvä. Vasta opettelen selkokieltä:)

    Ilmoita asiaton kommentti