Vanha kehäkettu, EK:n työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen osoitti varsin huonoa pelisilmää nostaessaan tupopöytään ajatuksen kahden arkipyhän siirtämisestä kiinteästi lauantaipäiville. Jollei muuta, niin pari puhelinsoittoa vanhoille luotettaville kavereille olisi antanut joitain ajatuksia siitä, millaiseen ampiaispesään sohaistaan. Ainakin se olisi selvinnyt, ettei kirkolta ihan pientä niiausta pyydetty, vaikka niin luultiin. Laatunen lienee ainoa EK:n johtajista, joka oli talossa jo silloin kuin arkipyhistä vuosikymmeniä sitten väännettiin kättä kirkon ja elinkeinoelämän välillä. Ei mies malttanut olla käyttämättä hetkeään. Hanke on elinkeinoelämän näkökulmasta varsin ymmärrettävä, mutta myönteiseen lopputulemaan pääsy olisi helpompaa, jos olisi mieltä maltettu.
Mutta ei hyvää pelisilmää osoittanut myöskään kirkkohallituksen viraston johtamisesta ja kirkon yhteiskuntasuhteista vastaava kirkkoneuvos, joka Facebook-sivuillaan kiirehti argumentoimaan kirkon yksinoikeudella tehdä kirkkolakia koskevia lainsäädäntöaloitteita. Toki työmarkkina-asiakirjan sanamuoto puhui eräiden arkipyhien siirtämisajatuksesta, mutta jospa tämä ei olekaan asian ydin. Kirkolla on kyllä aloitemonopoli, kun säädetään siitä, mitkä ovat sen itsensä kirkollisia juhlapäiviä. Mutta monopoli rajoittuu siihen. Seuraavaksi esitettävät kysymykset voivatkin olla jo paljon vaikeampia ja silloin ei nyt hönkäistyillä vastauksilla enää pärjätä vaan voi joutua keksimään uusia argumentteja. Silloin voi olla haastavaa säilyttää uskottavuus. Olisi hyvä aina muistaa se sotaväessä opetettava viisaus, että kun vastapuolen tiedustelupartio ilmestyy metsän reunaan tukikohdan eteen, ei ole syytä avata sitä kohtaan tuli-iskua pääasemasta. Sen jälkeen vastapuoli voi nimittäin saada uusia ideoita.
EK on kiistatta paljon haltijana talouden pelastustalkoista sovittaessa. Älkäämme kuitenkaan unohtako, että myös kirkon piirissä on kahden vuosituhannen ajan varsin aktiivisesti yritetty ylläpitää pelastustalkoita tähtäimenä ihmisen hyvä. Miten muuten monissa muissa maissa onnistutaan ratkaisemaan talouskriisejä kirkkovuoden hartaaseen kalenterikulkuun kajoamatta?
Eikös Aarno tuppaa olemaan vähän niin, että mitä enemmän noita uskonnollisia perinteitä noudatetaan jossain maassa, niin sitä huonomassa jamassa siellä asiat yleensä on niin taloudellisesti kuin yleisestikin hyvinvoinnin kannalta?
Perinteet kun eivät ole mikään syy olla tekemättä muutoksia. Jos perinteistä ei ole mitään selkeää hyötyä, miksi niistä tulisi pitää kiinni? Varsinkin tässä asiassa, jossa siirrettäisiin pari arkipyhää taloudellisesti järkevämmälle paikalle. Joulua tuskin kukaan olisi siirtämässä, mitä nyt olisi järkevää pitää kaupat auki joulun aikana ja jälkeen, sillä itäturismi takaa vielä hyvän jälkipiikin joulukauppaan, etenkin köyhässä itä-suomessa. Mutta noiden arkipyhien tarkoitusta tuskin monikaan tietää eikä niitä monikaan osaisi kaivata. Jos joku haluaa ne vapaaksi, niin voi ottaa pekkaspäiviä tai anoa työnantajalta lomapäivää.
Arvoisa Samuel Suihko. Väheksymättä mitenkään taloudellisten realiteettien merkitystä ihmisten hyvinvoinnille ja kansakunnan toimivuudelle haluan kuolemaani asti pitää kiinni henkisten ja hengellisten tekijöiden merkityksestä niin ihmisten kuin kansojen hyvvinvoinnille. Sisällytän jopa kirkkovuoden kulun ja sisällön näihin tekijöihin, sillä kirkkovuosi on inspiroinut valtavan määrän musiikin, kirjallisuuden maalaustaiteen ja runouden aarteistoa hienosti jaksotettuna vuoden kulkuun työn ja levon rytmeineen. Tiedän kyllä, ettei ajatuksilleni juuri tukea löydy, mutta onneksi jokaisella on ajatuksen ja ilmaisun vapaus kuten Teillä ja minulla.
Hyvä, että emeritusneuvos Risto pitää yhä ainakin silmälläbtyömarkkinoita – niin ja kyllä se vanha viisaus yön yli nukkumisesta olisi saattanut tässäkin tapauksessa kypsyttää arviointeja, itse kelläkin!
Täällä Japanissa kalenterissa näkyy kyllä buddhalaisuuden vaikutus. Jokaisella viikonpäivällä on paitsi länsimainen nimi (sunnuntai, maanantai…) myös buddhalainen nimi, kuten taian (onnen päivä) ja butsumetsu (epäonnen päivä). Kristillinen kirkkovuosi ei näy kalenterissa, paitsi, että viikko alkaa sunnuntaista (nichiyoubi, auringon päivä, kristinuskon Herramme, Vanhurskauden auringon ylösnousemuksen päivä).
Työläisiä ajatellen valtion on joka kuukaudeksi nimennyt kansallisen vapaapäivän maanantaiksi, joten kerran kuussa työläisillä on kolmen päivän vapaa (renkyu). Niistä kertyy vuodessa 12 lomapäivää. Sen lisäksi tulee uudenvuoden (oshougatsu) ja elokuussa vainajien juhlaviikko (obon). Lomaa on siis 12+7+7= 26 päivää vuodessa sekä kahden kuukauden bonuspalkka.