Hyttysestä härkänen

Nyt on keksitty että Suomessakin on malarian levitykseen kykeneviä hyttysiä. Ihan kuin ne olisi tulleet tänne vasta nyt. Kuulin niiden olemassaolosta jo vuosikymmeniä sitten. Joten ovat olleet täällä aina. Tuolla hyttyslajilla olisi kyky levittää malariaa, mutta niiltä puuttuu se tietty virus.
Ilmaston muutos tietysti voisi joskus tulevaisuudessa tuoda viruksen tänne, mutta mihinkään pelkoon asian suhteen ei ole aihetta. Lehdet vain etsivät uusia ja uusia aiheita, joilla saavat lukijoita.

Korona romutti monilta perusturvallisuuden. Joten hyttysestäkin voidaan helposti nyt tehdä härkänen. Moni kokee jo valmiiksi turvattomuutta ja sitä on nyt helppo lisätä. Pelokkaat kansalaiset toimivat herkästi ajattelemattomasti ja jopa paniikissa. Ainakin ostavat enemmän lehtiä. Pienikin hyttysen ininä voi nyt saada paniikin aikaan ja alkaa tapahtua asioita, joihin muutoin ei missään tapauksessa ryhdyttäisi.

Nyt kun tilanne on muuttunut tämmöiseksi, niin kaikenlainen kiihkoilu ja vastakkainasettelu on tullut entistä yleisemmäksi. Jopa suurella raivolla voidaan käydä ”hyttysen” kimppuun. Asioiden ja samalla myös henkilöiden kimppuun , vaikka mitää todellista aihetta ei ole. Tässä elämän tilanteessa rauhallisuus ja harkinta nousee arvoon arvaamattomaan.

Varmasti on niitä, jotka hyötyvät tästä ja joiden tavoite on luoda yhä suurempaa epävarmuutta ja samalla synnyttää lisää kiihkoilua. Jolloin heidän omilla agendoillaan syntyy parempia läpimenon mahdollisuuksia. Me kun kun ei osata kiihtyneenä ajatella selkeästi. En minä ainakaan.

2 kommenttia

  • Seija Rantanen sanoo:

    Olen samaa mieltä kanssasi Pekka. Keltaisen lehdistön harjoittama pelottelu, milloin minkäkin taudin tai muun uhan varjolla, on todella vastenmielistä.

    Mistä en ihan tarkkaan saa kiinni, on tuo sinun lausumaasi: ”Jopa suurella raivolla voidaan käydä ”hyttysen” kimppuun. Asioiden ja samalla myös henkilöiden kimppuun , vaikka mitää todellista aihetta ei ole.”

    Mitähän tämä tarkoittaa? Kenen kimppuun mielestäsi on ’suurella raivolla’ hyökätty? Katri Kulmunin ehkä? Hän kumminkin kantoi vastuunsa ja erosi tehtävästään. Ja otti ilmeisesti lainaa pankista, että sai velkansa valtiolle kuitatuksi.

    No, miehethän eivät tietenkään eroa tehtävistään vaikka mitä sammakoita suusta pääsisi, sehän on selvä. Hyvät jätkät saavat jatkaa tehtävissään maailman tappiin, kaverit kannustavat ja mitään ei tarvitse pyytää anteeksi saati sitten että olisi umpikristillisessä omassatunnossa jonkinlainen häpeä.

    Mutta tosiaan Pekka, olisi kiinnostavaa tietää, mitä tai ketä yllä olevalla sitaatillasi tarkoitit.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      En ketään erityisesti. Tarkoitus ei ollut syyllistää ketään mistään. Raivo on vain itselle niin tuttu vihan ilmaisemisen muoto, että tuli käytettyä sitä. ( tunne-vaarallinen sana, joita tulisi aina välttää) Ennen saatoin raivostua hyvinkin mitättömistä asioista ja aiheuttaa pelkoa läheisilleni. Sitten opin tunnistamaan vihantunteitani ja käsittelemään niitä ilman raivoamista. Nyt näyttää siltä, että yleisesti vihan tunteita ei kovin hyvin tunnisteta vihaksi ja siksi viha saattaa helposti purkautua raivona jotakin itselle epämieluisaa asiaa kohtaan. Asia saattaa olla hyvinkin mitätön, tai se voi olla asianomaisen oman mielikuvituksen tuote.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen
    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.