Hyvä rukous – Jeesuksen nimessä

”Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” (Ps. 50:15 / FB38)

Minkälaiset rukoukset ovat Jumalan tahdon mukaisia?

Kuinka rukoillaan oikealla tavalla?

Kuuleeko Jumala aina meidän rukouksemme?

Rukousvastaukset tulevat aina, mutta miksi niitä joskus joutuu odottamaan?

Mikä rukous on sinulla tällä hetkellä sydämellä?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

 

  1. 5. sunnuntai pääsiäisestä Rukoussunnuntai; Rogate

    Tälle sunnuntaille on annettu otsikoksi myös ”Rukoussunnuntai”. Se on hyvin paikallaan sillä evankeliumitekstissä Jeesus opettaa opetuslapsiaan rukoilemaan. Rukous on kristitylle tuttu ja turvallinen asia, mutta joskus rukouselämä tai sen koettu puute saattaa aiheuttaa myös ahdistusta tai syyllisyyttä. Juuri tässä kohden Herramme opettama rukous ja rukousopetus on suureksi avuksi, neuvoksi ja lohdutukseksi.

    Ensinnäkin Jeesus käskee omiaan rukoilemaan oikein; ei oman hengellisyyden kohottamiseksi, joka on ulkokultaisuutta. Toiseksi ei pakanoiden tavoin eli hokemaan turhaan tyhjiä (tai pitkiä) rukouksia, koska ei Jumala tarvitse meidän hokemisiamme. Sen sijaan meidän tulee rukoilla, kuten Jeesus opettaa. Ja mitä Hän opettaakaan? Sen rukouksen, jonka tunnemme nimellä ”Isä meidän” -rukous. Siinä on kaikki, mitä meidän koskaan tarvitsee rukoilla. Tämä ei merkitse ettemmekö voi rukoilla muutakin; kyllä voimme ja saamme. Mutta tämä rukous myös riittää! Tämä rukous on peräisin itse Jumalan Pojan suusta; se on Jumalan Sanaa.

    Kun mietimme mitä rukoilla, niin ei tarvitse miettiä kovin kauan. Rukoilemme Isä meidän -rukouksen. Uskonpuhdistaja Luther korosti paljon tämän rukouksen merkitystä ja asemaa. Myös varhaisen kirkon opetus oli, että tämä rukous tulisi rukoilla kolme kertaa päivässä. Saamme myös uskoa ja luottaa, että Jeesuksen opetettua omilleen tämän rukouksen, Hän myös itse käytti sitä. Ja edelleen Hän on tässä rukouksessa meidän kansamme. Hän rukoilee sitä kanssamme; Jumalana ja ihmisenä. Hän kääntyy kanssamme Isän puoleen ja puhuu myös Isän puolesta meille. Esimerkiksi, kohta ”anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”, voi saada ihanan lohdullisen sävyn: Jeesus asettuu meidän syntisten asemaan ja sitten Hän puhuu Isälle ”niin kuin mekin anteeksi annamme”.

    Rukous ei ole mikään suoritus, vaikka se onkin kristityn työtä ja velvollisuus. Meille on annettu valmiit Jumalan Pojan sanat joilla rukoilla. Rukouskin on Jumalan valmistama työ ja tehtävä; Hän myös itse vastaa sen kuulemisesta. Saamme tässäkin kohden vaeltaa Hänen ennalta valmistamissaan teoissa. Rukoilkaamme!

    http://www.luterilainen.net

    Evankeliumi

    Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan. Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme; ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta.

    (Matt. 6:5–13 / FB38)

  2. ”Kuuleeko Jumala aina meidän rukouksemme?”

    Jumala kuulee kaikkien rukoukset, jotka uskovat Jumalan Poikaan Herraan Jeesukseen Kristukseen.


    Jumala Herra Jeesus sanoi:


    ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö, ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen”.

    (Joh. 14: 12-14 / FB38)

    • Sain oppia taas jotain uutta rukouksesta. Olin puhelinkeskustelussa hyvän ystäväni kanssa ja hän kertoi saaneensa monia siunauksia suuren vaikeuksiensa keskellä. Pelkäsin jotenkin, että pyytää minua vielä rukoilemaan puolestaan. Oma rukous kun on viimeaikoina tuntunut kovin kankealta ja huonolta. Niinpä sitten pyysinkin ystävääni rukoilemaan. Hän vastasi: ” kyllä se nyt on Pekka sillä tavalla ,että sinä rukoilet minun puolestani”. Eihän siinä sitten muukaan auttanut. Nytpä rukouksen Henki tuli rukoukseeni ja sain sanoa siinä Herralle sanoja, joista ystäväni sai suuren siunauksen. Opin sen, että oma kokemus ei merkitse sitä, etteikö Jumala Pyhässä Hengessä kykene tulemaan avuttomaan ja köyhään rukoukseeni ja antamaan sen kautta suuria siunauksia.

    • Hyvä kommentti, kiitos Pekka

      Hyvin kertoit tilanteen. Puhelimen välityksellä voi hyvin rukoilla toisen puolesta, kuten kerroit. Eikä meidän tunteet ja arkuus pienennä tehoa, koska Jumala tekee kaiken työn. Kun me olemme heikoja, niin Jumala on väkevä.

    • Minä rukoilin vaimoni kanssa avioliittoleirillä uskossa olevan avioparin puolesta. Keskityin heihin ja rukoilin kai ihan normaalisti, mutta jossain vaiheessa kieli vaihtui ja kun huomasin niin pyysin anteeksi ja sitten jatkoin suomeksi rukoillen loppuun. Nämä tilanteet eivät minulle ole helppoja ja ei ole kiva mokata. Tämä aviopari muistaakseni kuului johonkin helluntaiseurakuntaan, eikä he kokeneet mitään negatiivista, tai sitten olivat hienotunteisia. Kuitenkin koin silloin ja vieläkin että mokasin.

Kirjoittaja

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.