Hyvä sana parantaa - huono sana turmelee

 

Meren rannalla yöpyminen saarnamatkalla Pohjanmaalle.

Hyvä sana parantaa. Ihminen virkistyy, kun saa kuulla lohdullisia sanoja, mutta masentuu huonoista uutisista ja ilkeistä puheista.

Puhdasoppisuuden suuret oppineet puhuivat Jumalan sanasta terveeksi tekevänä sanana.  Lohdullinen Jumalan hyvyyden esiin tuominen auttaa elämässä eteenpäin. Vaivojen ja ahdistustenkin keskellä ihmisellä on toivo ja usko tulevaisuuteen, kun  tietää kaiken olevan Jumalan kädessä ja hyvässä hoidossa.

Sen sijaan kaikenlaiset vihapuheet ja aiheettomat syytökset voivat turmella monenkin ihmisen elämän, kun täysin perusteita vailla olevia syytöksiä satelee niskaan kuin  vihastuneen väkijoukon viskelemiä kiviä.

Sanoilla on todella suuri merkitys ihmisen elämälle.

Uskonpuhdistajamme Martti Luther kirjoittaa ihmisen tarpeesta saada säilyttää kunniansa ja hyvä maineensa seuraavasti:

Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi

Oma ruumiimme, aviopuolisomme ja ajallisen omaisuutemme lisäksi meillä on vielä yksi aarre, jota ilman me emme myöskään voisi tulla toimeen, nimittäin kunnia ja hyvä maine. Tässä on kysymys siitä, ettei kenenkään tarvitse elää ihmisten parissa julkisesti häväistynä ja kaikkien halveksimana. Yhtä vähän kuin Jumala tahtoo, että lähimmäisen rahaan ja omaisuuteen kajotaan, yhtä vähän hän tahtoo, että tämän maine, kunnia ja nuhteettomuus riistetään tai saa kolhuja. Jokaisen tulee saada esiintyä vaimonsa, lastensa, palvelusväkensä ja naapureidensa silmissä kunniallisena miehenä.

 

SUNNUNTAI 30.8.2020
13. sunnuntai helluntaista
Jeesus, parantajamme
Ensimmäinen lukukappale Sananl 18: 4-8,21

Sanat ovat kuin peltoon kylvetty siemen. Hyvät sanat tuottavat hyvää satoa, mutta huono puhe tuo esiin vain rikkaruohoa, riitaa, kateutta ja vihamielisyyttä.

 

Se vahinkoa takaa  ken juoruja jakaa

Moni juoruilee pelkästään huvikseen.  Toiset tehdäkseen vahinkoa lähimmäiselleen. Useinkin juorut kulkevat eteenpäin kuin avoin tuli, valloilleen päässyt, vahinokoa tuottaen, hävitystä tehden, kaiken eteensä tulleen syöden.

Toiset haluavat rikastua ihmisten taipumuksesta juoruista nauttimiseen. Isot otsikot ja vetävät mainokset houkuttelevat ja vievät ihmisiä kuin ongen mato nälkäistä kalaa.

Iso Katekismus lausuu:

Kolmanneksi. Kaikkiin meihin kohdistuen tämä käsky kieltää jokaisen kielen synnin, joka suinkin voi lähimmäistä vahingoittaa tai loukata. Tapahtuuhan väärän todistuksen lausuminen juuri kieltä käyttäen. Jumala tahtoo estää kaiken lähimmäistä vahingoittavan kielenkäytön, --- Tässä yhteydessä on erityisesti mainittava panetteleminen ja mustaus, tuo masentava ja häpeällinen pahe, johon Perkele meidät riivaa. Siitä olisi paljon puhumista, sillä se on yleinen ja tuhoisa vitsaus. Jokainen kuulee lähimmäisestään mieluummin pahaa kuin hyvää. ---vaikka me itse pahuuteen piintyneinä emme voi sietää kenenkään kertovan meistä hitustakaan epäedullista, vaan jokainen haluaisi, että koko maailma puhuisi hänestä pelkkää hyvää, ---."

Valitettavasti monet  juorujen levittelijät  sortuvat tuomion langettamiseen ennen aikojaan. Näin he ottavat itselleen roolin, johon heillä  ei ole valtuuksia.

Niinpä Tunnustuskirjamme varoittavat  meitä Lutherin sanoin moisesta:

Panettelijoita ovat siis ne, jotka eivät jätä asiaa siihen, että sen tietävät. He jatkavat eteenpäin, kuuluttavat tuomion julki etukäteen, ja jos he hitusenkaan tietävät, he juoksevat uutisineen joka loukkoon. Nautiskellen he kahnuttavat itseään saadessaan tonkia toisten likaa kuin mitkäkin siat, jotka kellivät loassa ja sitä kärsällään kääntävät. Tuollainen menettely merkitsee suoraa puuttumista Jumalan tuomiovaltaan, tuomitsemista ja rankaisemista ankarimman mitan mukaan.

Evankeliumi eli suloinen ja hyvä sana

Usko tulee kuuleminen ja kuuleminen tulee Jumalan sanan julistuksesta. Näin käytettynä kieli on ihana jäsen, suloinen ja täynnä hunajaakin makeampaa hyvyyden rikkautta. Kuinka suloiset ovatkaan niiden jalat, jotka hyvää sanaa julistavat, sanoo Raamattu. Tämä sanotaan viestin tuojasta, jonka suu on täynnä totuutta ja toivoa. Elämän rikkaus runsaana kukoistaa siellä missä Jumalan sanaa rohkeasti saarnataan ja ihmisille jaetaan elämän ja toivon täyteyttä rakkaan Vapahtajamme täytetyn sovintotyön raikkaista hedelmistä.

Raamatun syvä sanoma on rikkaampi ja avarampi kuin aava meri. Raamatun rakas ja armoa täynnään oleva runsaus riittää jokaiselle ihmiselle.  Heikoimmankin turvaksi ja huonoimmankin huolenpidoksi.

Jumalan sana julistaa meidät vanhurskaiksi, Jumalalle kelpaaviksi armosta, rakkaan Vapahtajamme armaan  hyvyyden tähden, Jumala rakastaa meitä ja osoittaa meille laupeutensa: Lapseni ole turvallisella mielellä, sinunkin syntisi ovat anteeksi annetut ja sinunkin päiväsi ovat Herran kädessä.

Tässä vielä sunnuntain ensimmäinen lukukappale eli Vanhan testamentin teksti

 

Sananl. 18: 4-8, 21

Syvä kuin meri on harkittu puhe,
virraksi paisuu viisauden lähde.
Ei ole oikein pitää syyllisen puolta
ja sortaa syytöntä oikeudessa.
Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu,
hän kärttää itselleen selkäsaunaa.
Oma suu on tyhmän tuho,
omat sanat punovat hänelle ansan.
Makealta maistuvat panettelijan puheet,
ne painuvat syvälle sisimpään.
Kielen varassa on elämä ja kuolema -
niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.

57 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto:””Pelastuksen kannalta ei ole pätkänkään vertaa merkitystä sillä miten paljon ihminen osaa tiedollisesti erottaa hyvän ja pahan toisistaan. Pelastushan on Jumalan teko, eikä edes tomuhiukkasenkaan vertaa riippuvainen meidän inhimillisistä kehitysasteistamme .”

    Minulla on hiukan erilainen ymmärrys evankeliumista, siis ihminen syntyy erossa Jumalasta eli ei ole yhteyttä Jumalaan eikä kuule Jeesuksen ääntä ja näin elää oman “viisautensa ja ymmärryksensä” varassa, eikä siis erota hyvää pahasta, valhetta Totuudesta.

    Jumalan kutsuessa kun ihminen tekee parannuksen ja ottaakasteen saa Pyhän Hengen lahjan ja näin ymmärtää Jumalan tahdon eli kuulee Jeesuksen äänen ja voi seurata Häntä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Pyhän Hengen lahjan antaa Jumala itse pyhän kasteen välityksellä.

      Apostolien teot:

      2:38 Niin Pietari sanoi heille: “Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      Tässäkin Paavalillakin tuo kasteen pesu -sana liittyy alkukielessä sekä sanaan uudestisyntymä että Pyhän Hengen uudistus. Genetiivirakenne on sellainen että siinä liittymä on molempiin.

      Tiituksen kirje:

      3:5 pelasti hän ( =Jumala) meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Juutalaisuudessa jumalan femipuoli on Shekhinah, Pyhä henki, asunpaikka, sapatin morsian, Jumalan läsnäolo, laskeutuminen, rauha ja ilo.

    Kun Temppeli tuhottiin Shekhina lähti pois juutalaisten mukana, mutta maailma ei ottanut häntä vastaan. Niinpä hän on poistunut täältä ja palannut juutalaisten mukana takaisin.

    Maailma on menettänyt Jumalan läsnäolon hengen, koska ei halunnut tuntea sitä, eikä noudattaa Jumalan antamia käskyjä. Jumala ei siis tule ihmiseksi, eikä Shekhinah ole ihminen, mutta jos tunnet jossakin, että on hyvä, rauhantahtoinen henki, kuten juutalaisuudessa, siinä Shekhinah on heidän keskellään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Tarja

      Jumala ei jättänyt meita ihmisiä yksin oman onnensa nojaan. Hän otti ihmisyyden omaan olemukseensa syntymällä neitsyt Mariasta. Siitä lähtien Jumala on ottanut ihmiskunnan omaan yhteyteensä ja hänen läsnäolonsa ihmisten keskudessa ei ole lakannut, vaan ylösnousseenakin hän on meidän kanssamme joka päivä. Pyhä Henki pitää huolta kirkosta ja näin meidän elämämme on iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä, kun hän alati ohjaa meitä elämässämme ja kerran herättää meidät kuoleista ja vie meidät kokonaisena kirkkona iankaikkiseen elämään taivaan iloon..

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Foto kuinka Pyhä Henki ohjaa ensiksi lapsia jotka siis eivät ymmärrä mitään?

      Sitten aikusia, siis vaikkapa teidän kirkossa, miksi riidat jos Pyhä Henki ohjaisi?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Jumalan lapsesta huolen pitävä johto pienen lapsen kohdalla toteutuu siten että vanhemmat tai huoltajat pitävät heistä huolen.

      Riidat ihmisten kesken johtuvat ihmisten syntisyydestä eivät Jumalasta tai hänen huolenpitonsa puutteesta.

      Raamattu varoittaa niin kaveluudesta kuin eriseuraisuudesta koska sellainen tyyli aiheuttaa riitoja:

      Sananlaskut:

      16:28 Kavala mies rakentaa riitaa, ja panettelija erottaa ystävykset.

      18:1 Eriseurainen noudattaa omia pyyteitään; kaikin neuvoin hän riitaa haastaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Matias

    Ei kai jättänyt, mutta täällä on vain se maskuliininen puoli, jossa miehet hallitsevat, ja siksi jumalaa pidetään julmana ja ankarana.

    On tietysti totta, että miehet ovat luova voima, luovat tyhjästä jotakin saavat sen näkyvään muotoon. Jos olisi pelkkä femi, tuskin täällä olisi siltoja, rautateitä, kaivoksia ja kultaa, autoja, lentokonoita, raketteja, aseita, teknologiaa, sun muuta minkä parissa miehet askartelevat, Eikä se ole pahaa tietenkään, koska moni asia auttaa elämää ja ihmisiä. Nämä ulkoiset luomisvoimat saavat kuitenkin unohtamaan sen, että elämässä pitää olla myös syvempi viisaus, ymmärrys, kauneus, puhtaus, rauha, ilo, seesteisyys ja sopusointu. Ne ovat mielentasolla, eli henkisiä voimia. Se on femipuolen tehtävä. Saattaa maskuliininen puoli näkemään nämä asiat hyvinä ja kannatettavina. Se on vaikea, koska niitä pidetään heikkoutena ja voima halveksii heikkoutta, vaikka ei tule toimeen ilman sitä ja itsekin vajoaa heikkouteen ja usein katuu tekojaan.

    Jumala ei luonut omaksi kuvakseen Isää ja poikaa, vaan mieheksi ja naiseksi hän hänet loi. Siinä se on sanottu. Jumala ei kuitenkaan ole kaksi, vaan yksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Tarja

      Kiitos hyvästä puheenvuorostasi.

      Todellakin me yhdessä, naiset ja miehet yhdessä yhteistä elämäämme edistäen, saavutamme Jumalan olemukseen kuuluvan todellisuuden: Jumala on rakkaus.

      Siksi on todellakin aiheellista kerta toisensa jälkeen korostaa tätä ihmisten yhteenkuuluvuuden perustavaa sanomaa.

      Kiitos puheenvuorostasi!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matias Roto
    Matias Roto

    Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja Somerolla. Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän valtuutettu. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen. Vanhemmat lapset ovat jo aikuisia, kotona vielä prinsessat Hilary ja Elvira. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25