Hyvää, totta ja kaunista

Niin raamatullisen kuin kreikkalaisen perinnön valossa ihmisen parhaisiin pyrkimyksiin kuuluu hyvän, toden ja kauniin tavoittelu. Luterilaisen käsityksen mukaan Jumala puhuu myös luonnon ihmeiden ja kauneuden kautta. Kirkkoisä Augustinuksen De Trinitate-teoksen mukaan Jumala käyttää aistittavaa ja näkyväistä tahtonsa mukaisesti merkkinä ja osoittaessaan läsnäolonsa niissä. Kolminaisuus on jättänyt jälkiä luomaansa todellisuuteen.

Hyvästä ja todesta puhuminen on teologisissa pohdinnoissa tavallista, mutta kauneus on jäänyt vähäisemmälle. Näin muistutti muuan alustuksen pitäjä, lähetysteologian tuntija, viime viikolla pidetyssä Porvoon kirkkoyhteisön teologisessa konferenssissa. Kauneus teologian yhteydessä liittyy siihen, että Jumala toimii aineellisten välikappaleiden kautta hyvää lahjoittaen eli sakramentaalisesti. Kaikkein selkeimmin tämä kauneus tulee ilmi Kristuksen tulossa ihmiseksi meidän ja meidän pelastuksemme tähden ja luomakunnan lunastamiseksi. Siinä tulee näkyviin kaikkein kirkkaimmin myös Jumalan kunnia itsensä lahjoittavana rakkautena, vaikka se on peittynyt ristin varjoon. Kauneus ei ole vain ulkoista kauneutta vaan ennen muuta rakkaudesta nousevaa kauneutta. Siksi se voi esteettisesti liittyä monenlaiseen ihmisten kauniina pitämään osana todellisuuden ilahduttavaa ja rohkaisevaa, arkeen ikuisuuden valon kajatuksia tuovaa puolta.

Arkisessa todellisuudessa kauneus liittyy paitsi luontoon myös erityisesti taiteen eri lajeihin, ehkä erityisesti kuvataiteisiin ja musiikkiin. Paavo Rintala kirjoitti teoksen Jumala on kauneus, jonka päähenkilön esikuvana on liminkalainen 1930-luvun taiteilija Vilho Lampi, jonka taideteoksia on voinut ihailla esimerkiksi Helsingin taidemuseon näyttelyssä viime aikoina. Lammen hahmo oli traaginen ja omana aikanaan monesti väheksytty, mutta vuosikymmenten aikana on löydetty tämä oman elinympäristönsä puhuttelevaa kauneutta ja lumoa ikuistanut pohjoispohjalainen taidemaalari.

Kauneuden ja siihen liittyvän mysteerin puhuttelevuus on viime aikoina havaittu myös vaikkapa siinä, että Euroopan katedraalit vetävät kiinnostuneita puoleensa ikuisuuskysymyksiä edelleen pohtivia ihmisiä - enemmän kuin vaikkapa modernin brutalismin edustajat tai muuten vain arkiset kirkkorakennukset. Toki kauneus syntyy myös myönteisesti kokemuksista ja kotoisasta yhteydestä ja sen kauneudesta ilman näyttävää ulkoista loistoa. Britanniassa on kaupungeissa tiettyihin katedraaleihin keskitetty myös missionaarista kokeilevaa toimintaa hyödyntäen katedraalien lumoa ja usein myös keskeistä sijaintia, toisenlaisen todellisuuden läsnäoloa tänä aikana.

Luterilaisuus on etenkin valistusajasta lähtien ollut varsin sanakeskeistä, mutta onhan meilläkin vaikkapa Bach "viidentenä evankelistana" ja Paul Gerhardin ja muiden tekemien virsien aarteisto. Myös monet alttaritaulut ja kirkkorakennukset ovat puhuttelevia. Samoin muu kuin suoraan hengellinen kirjallisuus tai elokuvat ovat kantaneet korttaan kekoon myös kristinuskon sanoman välittämisessä. Jeesus syntyi ihmiseksi, ja siten ihmisenä olemisen ja ilmaisun koko kirja on käytettävissä, kun ihmistä kohdataan.

Kun etsitään tietä aikamme rationalismin ja anti-intellektualismin välimaastossa, kauneus syvänä käsitteenä voi avata meitä näkemään entistä selvemmin, mikä potentiaali on sanoman välittämisessä sitä kautta, että kristinusko on Kristus-keskeisen sakramentaalista, jumalallisen ja inhimillisen yhdistävää joulun, pääsiäisen ja helluntain mysteerien kautta. Kaipaus kauneuteen voi avata kanavan myös jumalalliselle todellisuudelle - myös muuten kuin sitä kautta, että ihminen hyväksytään ihmisenä sellaisena kuin hän on. Jos ei ole mitään tavoiteltavaa, uutta opittavaa ja salaisuuksia avaamatta, kiinnostus helposti lopahtaa. Uskonnon ja ihmisyyden ytimeen kuuluu myös mysteeri, omien rajojensa näkeminen, mutta kristinuskon valossa pelastava rakkauden ja armon mysteeri, joka avaa näkemään myös totuuden luonteen uudella tavalla.

Hyvyys on tärkeää kaikkien aikojen ihmisille, etenkin pahuutta kohdattaessa itsessä ja ympärillä, samoin totuus ja luotettavuus valheen verkkojen kiristyessä mutta myös kauneus Jumalan rakkauden viestinä ja läsnäolona keskellä arkea ja pyhyyden kokemista eri yhteyksissä.

4 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Tomi Karttunen

    ” Luomakunnan lunastaminen ”

    Tässä kannattaa huomata se seikka, että ihminen on riippuvainen Luomakunnasta, mutta Luomakunta ei ole riippuvainen ihmisestä.

    Jos ihminen ei kunnioita Luomakuntaa, lunastaminen voi tarkoittaa sitä, että ihminen saa mennä. Ihminen on vain yksi laji luomakunnassa, ihmislaji, ei enempää. Jos ihminen lajina säilyy, kuten todennäköisesti on tarkoitus, niiden jotka jäävät on oltava sen kaltaisia, että Luomakunnan voi heille asuttavaksi antaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    ” Kauneus ei ole vain ulkoista kauneutta vaan ennen muuta rakkaudesta nousevaa kauneutta. ”

    Platonin ideaopin mukaan Kauneus on yksi idea, ikuisessa ideoiden maailmassa. Kukaan ei voi nähdä kauneutta itseään, voi nähdä vain sen heijastuksia, ja ilmenemismuotoja, joita Luomakunnassa on paljon. Jollekin se on valo, toiselle kesä ja kukat, maisemat ja tähtitaivaat, pilvien lipuminen tai vesisade, pisarat ja lumihiutaleet. Kullekin se, mikä miellyttää hänen aistejaan ja tuo jonkin tunteen ja kokemuksen, joka ei ole pelkästään arkinen, vaan enemmän.

    Se vaatii kuitenkin sen, että havaitsee, ja näkee, eikä pidä itsestään selvänä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Kiltistä kauneudesta puhuminen on jäänyt kirkollisen perinnön lojalisteille. Niin moni saarnaaja tavoittelee jotakin kaunista sanottavaa ja pilaa sillä ponnistuksella aidon rikotun kauneuden surun ihmisille jotka kaipaavat todellista lohdutusta. Kauneus ei sitä anna. Kauneuden kokeminen on kyky . Jotakin siitä voi kokea spontaanisti mutta muuten on opittava löytämään kauneus. Kuvankauneus on häiritsevää. Mutta kun kauneuden osia käytetään sisäisen ongelman hahmottamiseen niin tulos on taideteoksen lisäksi, valaistuksi tulemisen kokemus.

    Kuvan kauniiseen turtuu kun se toistuu liian usein. Kun saarnamies yrittää olla saanatessaan hyvä ja puhuu kauniisti ,niin hän todennäköisesti loitonee totuudesta . Ainakin arjen totuudesta, vastakohtana todelliselle totuuden oivaltamiselle , sellaiselle jonka kokee vain jonkun kertaa elämässään. Totuus sosiaalisissa yhteyksissä on vaarallista. Keskinäisen rauhan vuoksi meidän on tyydyttävä hyvin usein valkoisiin valheisiin. Itsetutkisteluissa tilanne on päinvastainen.

    Hänen, joka haluaa oppia tuntemaan omaa luonnettaan, on oltava rehellinen henkieen kipuun asti. Toisten tarjoama totuus minusta ei pure. Minun on se itse löydettävä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Tomi

    Kiitos hyvästä tekstistä.

    Varsinkin ortodoksit tuovat kauneuden esiin puhuessaan liturgian sanomasta.

    Kerra löysin go -pelin koneen, joka laski miljoonia vaihtoehtoja joka nappula laskuun. Halusin kokeilla sitä. Aluksi tein hyvin tavanomaisia laskuja nähdäkseni koneen ohjelman tavan reagoida. Ohjelma vastasi viisaasti ja yhtä lailla hyvin tavanomaiseen tyyliin. Sitten tuli tilanne missä oli ihan välttämätöntä tehdä päätös mihin suuntaan lähden kehittämään pelin painosuuntaa.

    Silloin tuli mieleeni laskea nappuloita laudalle niin, että niistä muodostuu kaunis kuvio. Niin sanottujen pelillisesti kovien ja vahvojen laskupisteiden sijaan päädyin noudattamaan kauneuden ohjaamia sijoituspisteitä.

    Ja mikä oli tulos. Noin kymmenen laskua myöhemmin ohjelman peli oli luovutuskunnossa. Miljoonia laskutoimituksia tekevä ohjelma hävisi kauneusaistin luoman kuvion kokonaisrakenteelle.

    Huomasin miten merkittävä voima sisältyy kauneuden kokemukseen. Kauneuden kokeminen on siis kokonaisvaltaisen hahmottamisen kaikkien ajatusratojen kokemuksellinen ja elämyksellinen julkiasu ja lopputulos.

    Niinpä uskonnoliseen elämään liittyvä kauneuden kokeminenkin on aihetta ottaa todesta. Saamme kiittää Herraamme, joka kaiken on luonut kauniisti.

    (Nykyisin tietokonetekniika ja ohjelmoinnit ovat kehittyneet maailman parhaiden huippupelaajien tasolle.)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen
    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.