”Hyvä piispamme, älä lannistu!”

Me allekirjoittaneet Yhteys-liikkeen jäsenet ilmaisemme jakamattoman tukemme piispallemme Irja Askolalle, kun hän sunnuntaina siunaa tehtäviinsä uudet Suomen lähetysseuran lähetit. Tiedämme, että joukossa on homopari.

Olemme iloisia siitä, että kirkkomme kohtelee ihmisiä tasapuolisesti ketään syrjimättä työhönottotilanteissa. Lähetysjohtaja  Seppo Rissasen sanojen mukaan pätevimmät on valittu. Samaa korosti kehitysyhteistyöpäällikkö Maria Immonen Radio Dein haastattelussa. Niin  meidänkin mielestämme on tehtävä. Kun virka on avoimessa haussa, siihen on  valittava pätevin ja paras.

Suomalaisten lähetysjärjestöjen on  noudatettava Suomen lakia ja siis myös yhdenvertaisuuslain edellyttämää syrjimättömyyttä työelämässä.

Hyvä piispamme, älä lannistu. Tällaiseen kirkkoon me haluamme kuulua.

Raija Sollamo

Matti Sollamo

Ulf Särs

Jussi Murtovuori

Outi Lehtipuu

Henrietta Grönlund

Kai Sadinmaa

Tuula Tynjä

Salla Ranta

Arto Kallioniemi

Tiina Palmu

Aki Kekkonen

Raimo Hakola

Monica Heikel-Nyberg

Sirpa Zotow

Laura Siponmaa

Anne-Maria Ranta-aho

Eija Kallinen

Outi Ruohola

Anu Harjunmaaskola

Matti J. Kuronen

Aino Immeli

Kaj Andersson

Anna Hurskainen

Kristel Nyberg

Elina Perttilä

Jaana Partti

Raili Turtola

Aiju von Schöneman

Olavi Virtanen

Pekka Kivekäs

Jouko Porkka

Ulla Kosonen

Karl af Hällström

Aino-Kaarina Mäkisalo

Minna Rikkinen

Ismo Turunen

Henna-Mari Kettusaari

Tiina Korvelo

Martti Nissinen

Elina Lehdeskoski

Kaisa Virmakoski

Matti Virmakoski

Annukka Junkkila

Sini Ikävalko

Marja Railo

Ilse Paakkinen

Margit Nyman

Heikki Hiilamo

Johan von Schantz

Märta von Schantz

Leena Lehtolainen

Seppo Viljamaa

Risto Nurmela

Eeva-Kaija Lemmetyinen

Mauri Laihorinne

Outi Leppä

Arja Penttinen

Aila Alarotu

Liisa Huhtala-Halme

Paula Ruotsalainen

Kalevi Virtanen

Juhani Vierimaa

Pirjo Kantala

(Mielidekirjoitus julkaistu alunperin Helsingin Sanomissa 7.6. – Lehdessä näkyvissä vain kolme ensimmäistä allekirjoittajaa)

  1. Korteniemi.
    Pointti taitaa olla siinä, että tarvitaan vuorisaarnan kahdeksan kokemusta Jumalan valtakunnasta, ennekuin tunnistamme vainoojamme. Länsimaissa ei ole vainottu fyysisesti, mutta meillä jokaisella on hyvin miellyttävä vainooja silmiemme edessä: Mukautuminen tämän maailman hengen mukaan. Se ei kiellä uskomista, kunhan olemme edes vähän samaa mieltä ajan hengessä.

  2. Ihmetystä kirkon jäsenissä on herättänyt se, että miksi pieni joukko voi vaikuttaa kirkossa niin, että pystyy painostamaan esim. kirkon virallisisa lähetysjärjestöjä
    (Salme Kaikusalo)

    Mikä ihmeen pieni joukko? Enemmistö suomalaisista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia ja enemmistö suomalaisista kokee vääräksi yhden pienen vähemmistön syrjinnän.

    Selkeä vähemmistö suomalaisista edustaa sitä näkemystä, että homoseksuaalien elämään tulisi asettaa lainsäädännöllä rajoituksia kuten kielto toimia kirkon viroissa. Tosin tämä vähemmistö on melko äänekäs ja agressiviinen, minkä piispa Askolakin on männäviikolla saanut omakätisesti kokea.

Kirjoittaja

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen...