Hyvän selvityksen aika

Kun avioliittolain muutoksen seurauksia aletaan pohtia kirkossa, täytyy tehdä selvitys. Kirkon uskottavuuden kannalta se selvitys on ainakin yhtä tärkeä kuin aikanaan tehtävät päätökset. Selvitykseen pitäisi kuulua ainakin viisi osaa: lääketieteellinen/psykologinen, sosiologinen, eettinen, historiallinen ja teologinen. Kussakin näistä pitäisi käyttää parhaita asiantuntijoita.

Lääketieteellinen ja psykologinen osa pitäisi antaa lääketieteen ja psykologian yleisesti tunnustettujen asiantuntijoiden tehtäväksi. Sinne ei olisi mitään asiaa millään humpuukilla tai eheytyksen nimellä kulkevalla puoskaroinnilla. Meillä on nykyinen tietämys ja sillä mennään.

Toinen asia on se muutos, joka yhteiskunnassa on tapahtunut. Kysymys ei ole vain lainsäädännöstä, vaan sosiaalisista käytänteistä ja asenteista. Jälleen tarvitaan selvitys niiltä, jotka tietävät ei niiltä, jotka luulevat.

Eettiset näkökohdat ovat sitten jo teologien heiniä. Tässäkään ei pidä tyytyä b-sarjaan, eikä antaa politikoinnin pilata selvitystä. Jos arkkipiispa sanoo, että yhteiskunta saarnaa lakia kirkolle, asia vaatii kunnon selvityksen.

Täytyy myös tietää historia. Mitä kirkko on opettanut ja miten kirkko on toiminut. Ajanlasku ei ala tästä päivästä. Tähän liittyy myös kirkon avioliitto-opetuksen ja -käytäntöjen historia.

Ja sitten se teologian taso. Mitä Raamattu opettaa, siis oikeasti. Mitä luterilainen tunnustus opettaa. Miten ymmärretään Jumalan luomistyö. Mikä on avioliiton teologia meillä ja muualla.

Voisin hyvin kuvitella tilanteen, jossa molempiin vaakakuppeihin kertyisi tavaraa. Oikeastaan se on ainoa mahdollinen oikea lopputulos. Jos kaikki näkökohdat painottuvat samaan suuntaan, todellisuutta olisi jossakin vääristelty. Tämä kielisi tarkoitushakuisesta selvityksestä, jossa lopputulos olisi päätetty etukäteen. Sellainen selvitys ei hämäisi ketään muita kuin ehkä tekijöitään ja heidän hurraakuoroaan eikä olisi edes sen paperin arvoinen, jolle se on tulostettu.

Vasta kun selvitykset on tehty on päätösten aika. Päätös asiasta on sitten loppupeleissä poliittinen päätös kirkolliskokouksessa. Toisille se päätös on hyvä, toisille huono. Sille ei voi mitään.

51 kommenttia

  • Jussi Tuusa sanoo:

    Olisi myös syytä selvittää eri skenaarioiden talousvaikutukset sekä se, löytyykö kirkon yhtenäisyydelle mahdollisuutta.

    LIenee selvää, että jos kirkko päättää vihkiä, kirkosta erotaan. Jos päättää, ettei vihi ja näin luopuu vihkioikeudesta, kirkosta erotaan riippumatta, siunataanko taikka ei. Kiinteistöistä pitää luopua, työntekijämäärän pitää laskea jäsenmäärän tahdissa ja silti on huoli, miten hoidetaan mm. eläkkeet.

    Nyt, kun nämä eroaallot ovat vielä edessä, voisi selvittää senkin, mistä kirkossa ollaan vielä yksimielisiä edes karkealla tasolla. Onko mitään sellaista yksimielisyyden substanssia, joka olisi kaikille luovuttamaton osa kirkon identiteettiä? Onko jokin yhdessä hyväksytty syy kirkon olemassaololle? Voisiko sille vielä rakentaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    “Onko jokin yhdessä hyväksytty syy kirkon olemassaololle? Voisiko sille vielä rakentaa?” Jussi Tuusa

    Perinteisesti kirkon perustukset ovat olleet Jumalan Sana, Jeesus Kristus, sille on ollut hyvä rakentaa ja keskinäinen yhteys on ollut aina keskiössä ja riitoja on ratkottu tuohon Sanaan vedoten ja lopulta eteenpäin on menty. Onkin outoa, että Raamatun selkeä Sana ei enää riitä, vaan perustusta vastaan ollaan käyty nyt sisältä päin ja Sanan muuttamista vaaditaan yhteiskunnallisella painostuksella.

    Kysymys yhteydestä ja siihen löytyvät syyt on löydettävä, muuten kirkko hajoaa pirstaleiksi. On selvää, että ne ihmiset joiden henki riippuu Jumalan Sanan varassa, eivät siitä luovu. (Näin tulisi olla kaikilla Kristityillä) Mikä on luovuttamatonta Sanaa? Eikö se ole jo tunnustuksissa kirjattu? Vai äänestetäänkö sitä vastaan, kunnes se ei enää ole luovuttamatonta? Kuka vaatii? Ja mitä? Tähän olisi hyvä löytää vastaus. Onko ihmisten enemmistö aina oikeassa? Jos on, niin Sanallahan ei ole enää mitään merkitystä, koska se on aina muutettavissa ihmisten kulloisenkin halun mukaan.

    Onkin hyvä kysyä, miksi Sana ei kelpaa kirkon sisällä sellaisenaan kaikille. Miksi Raamattu kelpaa toisille ilman pulinoita ja toisille ei. Tulkintoja on ollut maailman sivu, mutta koskaan aikaisemmin kirkon sisällä ei ole niin painokkaasti vaadittu muuttamaan Jumalan lakia.

    “Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi” on ymmärretty täysin väärin, jos lakia pitää muuttaa, ymmärtääkseen mitä lailla on ollut tarkoitus osoittaa eli suojella ihmistä toiselta ihmiseltä. Lain kautta me näemme oman vääryytemme, jos olemme ymmärtäneet kuulleet sen kuten kuulla tulee. Jeesus sanoo: “Katsokaa kuinka kuulette” Tai: “Katsokaa miten luette”

    Kirkon täytyy miettiä sisällään, pitääkö se kiinni perustastaan, vai lähteekö se seuraamaan maailmaa. Vaihtoehtoja on kaksi. Mitään kompromissia ei voi tässä tehdä. Sen tähden ratkaisu on näköjään tosi vaikea.

    Miten tärkeänä kirkon johto näkee Lain ja Evankeliumin erottamisen, sotkea niitä ei voi, eikä niitä voi myöskään irrottaa toisistaan. Valoa ja Pimeää ei voi sekoittaa, tai tulee “hämärää” ja “harmaata sotkua” mutta ilman toista ei ole toistakaan.

    Ollako kirkko vai eikö olla, siinäpä kysymys.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Raamatussa on Jumalan sanoja, mutta se ei ole Jumalan Sana. Jälkimmäinen ilmaisu tarkoittaa Kristuksessa lihaksi tullutta Sanaa (Joh. 1:1-18). Tämä ero on vähintään yhtä tärkeä kuin lain ja evankeliumin välinen. Raamatusta ei pidä tulla uskon kohdetta. Se on vain ilmoituksen väline.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Leppä sanoo:

    Jokainen meistä tulkitsee Raamattua. Kukaan ei lue sitä sellaisenaan. Siksi vaatimus hyväksyä Raamattu ilman pulinoita, on tosiasiassa vaatimus hyväksyä oma tulkinta Raamatusta. Saahan sitä vaatia, mutta ei pidä suuttua, jos vaatimus ei saa toivottua vastakaikua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Siinä vaiheessa kun pappien suulla Jeesuksen neitseestä syntyminen, ihmeet, ylösnousemus jne jne kielletään ja viritetään oman maun mukaan omalle pikkuiselle ihmisjärjelle sopivaksi ynnä uskontunnustus tarttuu kurkkuun, ollaan ydinkysymyksissä. Jos edes ydinsanoma ei papille kelpaa, ei papin pitäisi hämmästyä, jos selvästi yhä useampi saa tarpeekseen ja kalppii tiehensä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Jos edes ydinsanoma ei papille kelpaa, ei papin pitäisi hämmästyä, jos selvästi yhä useampi saa tarpeekseen ja kalppii tiehensä.” Mikä on kristinuskon ydinsanoma? Paavalin mukaan se on ristiinnaulittu Jeesus Kristus. “Neitseestä syntyminen, ihmeet, ylösnousemus jne” on tästä ytimestä sentään hiukan sivussa. Niiden avoin kyseleminen ei vielä ole kieltämistä. Uskoisin pohdinnan saavan vastakaikua monen ajattelevan seurakuntalaisen mielessä. Yhä useampi saa siitäkin tarpeeksi, että kristityltä edellytetään sokeata uskoa evankeliumin lisäksi kaikkiin Raamatun nykyihmisen ajattelun yli meneviin tapahtumiin. Ydin ei korostu sivuseikkojen painottamisella vaan ne ohittamalla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kautta historian on ollut myös ihmisiä, jotka ovat yhdessä tunnustaneet syntinsä ja saaneet myös lohdutuksen Raamatun sanan kautta. Onko ymmärrettävä niin, että erilaiset tulkinnat ovat olleet esteenä yhteiselle ymmärrykselle?

    Kirkolla on ollut riittävä yhteisymmärrys ja tulkinta, johon kirkkokansa on voinut sitoutua. Onko nyt tullut aika, että jokaisen oma tulkinta on oikea ja mitään yhteistä tulkintaa ei enää tarvita?

    Ymmärrän kyllä oman tulkintani puutteellisuuden, mutta kirkolla pitäisi olla tulkinta, johon kaikkien omat tulkinnat voivat sulautua. Myös minun.

    Jos sellaista tulkintaa johon kaikki eivät voi oman tulkintansa johdosta sitoutua pitää ajaa vallalle, niin sellaisen tulkinnan perustukset täytyy hyvin selvittää, kuten otsikko “Hyvän selvityksen aika” perään kuuluttaa.

    Kirkon perinteinen Raamatun tulkinta on ajankohtaisempi kuin koskaan, mutta se ei johdu siitä, että kirjoitukset eivät olisi ajantasalla, vaan sen tähden, että ne ovat monilta osin sitä juuri nyt enemmän kuin koskaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    “Ei ole mitään ‘kehitystä’, on vain unohdusta ja uudelleen löytämistä.” Raamattu itsessään on uskonnon kehitystarina, joka alkaa yhdestä perheestä ja ‘Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalasta’. Päätöksenä on Ilmestyskirjan huikean kansainvälinen näky maailmanlaajuisesta seurakunnasta: “Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jussi Tuusa sanoo:

    Varmastikaan Raamattu, sen tulkinta tai raamattukäsitys eivät ole se yksimielisyyden jakamaton osa. Juuri Raamatustahan me revimme toisiamme. Arkkipiispan mukaan emme kirkossa usko avioliittoon, Martti Pentin mukaan emme usko Raamattuun, vaan molempien mukaan uskomme Kristukseen. Onko meillä vielä jokin yhteinen näkemys Kristuksesta, kirkon Herrasta? Juuri nyt olisi oikea aika paitsi tälle selvitykselle, niin juilkiselle opetukselle siitä, mikä tai kuka Kristus on ja mitä hänellä on väliä. Usko “Kristukseen kirkon keskuksena” jää vaille merkityssisältöä, jos kukaan ei tiedä, mitä “Kristus” tarkoittaa. Ei kirkon identiteetti voi perustua sellaiselle tyhjälle nimelle, jota ei selitetä. Jos Kristus on kirkon keskus, niin pääosan keskustelusta pitäisi käsitellä häntä. Julkisuudella tarkoitan eritoten sitä, että piispojen ja papiston tulisi mediassa puhua Jeesuksesta. Jos tälläinen keskustelun painopisteen siirtyminen tapahtuisi, niin raamattukeskusteluakin lähestyttäisiin oikeasta näkövinkkelistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Piispojen ja pappien lisäksi todistus Kristuksesta on jokaisen kristityn kutsumus. Pelkästään sanallinen julistaminen ei toimi, ellei sen rinnalla tehdä kristillisiä tekoja. Jumalan tahdon mukaisen toiminnan määritteenä taas ovat oikeudenmukaisuus ja armollisuus. Otetaanko tätä yleistä pappeutta enä lainkaan todesta? Jolle otetai, parannuksen paikka on minusta juuri tässä, ei niinkään siveettömyyden tai muun paheellisuuden kitkemisessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jussi Tuusa sanoo:

      Aivan totta Martti, olen samaa mieltä, mutta kirkosta eroamista harkitsevaa ihmistä saattaa oikeasti kiinnostaa, miksi hyvää lähimmäisyyttä pitäisi kutsua “yleisen pappeuden (mitä sekin on??) toteuttamiseksi” ja mitä se Kristus tähän asiaan kuuluu?

      On jotenkin traagista, jos opetus Kristuksen jumaluuden todellisuudesta vaiennetaan sillä perusteella, että se on aina jonkun mielestä teoista irrallinen…Moniäänisessä kirkossa kuuluvat kaikki muut äänet paitsi kiihkoton, selkeä ja nykyihmisen kielelle ja maailmankuvaan käännetty kasteopetus. Kyllä tämä viimeksi mainittu on erityisesti papiston tehtävä ja silläkin on väliä, uskaltaako piispa puhua iltapäivälehdessä tai TV:ssä suoraan Jeesuksesta vai häivytetäänkö Jumala-puhe kiertoilmaisujen taakse.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kasteopetuksen tulisi kai olla myös rohkaisemista toimeliaaseen kristilliseen elämään. Kristuksen ujosteleminen on minusta yleistä myös ns herätyskristillisten parissa. Olisiko Raamatusta ja sen arvovallasta puhuminen seurausta siitä, ettei itse Herraa tohdita mainita?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Voisiko olla niin, että jokainen voisi tulkita Raamattua haluamallaan tavalla? Tällöin kukin saisi muotoiltua oman tulkintansa mieleisekseen, myös siitä mitä on kristillinen usko.Eli mitään alkuperäistä uskon tulkintaa ei olisi olemassa. Olisi ainoastaan loputon määrä erilaisia tulkintoja. Ikääkuin vain nämä keskustelut olisi uskomme sisältö. Oikea oppi olisi sitä, että kaikki on oikeassa. Mitään lopullista totuutta ei olisi olemassakaan. Tällöin emme tietenkään kaipaa mitään ylhäältä tulevaa ilmoitusta. Koska omat mielipiteemme määrittelevät jo uskon sisällön. Silloin olisi totta: “jokainen tulkoon omalla uskollaan autuaaksi”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Nykyisellään tuntuu vallalla olevan jo oman käsityksen ylivoimaisuus, eikä monikaan pidä enää Pyhää Henkeä ainoan oikean ymmärryksen antajana. Rinnalle halutaan ottaa järki ja tieteelliset metodit.

    Kysyn vasta kysymyksen. Tarvitseeko usko mitään muuta selitystä, kuin Raamatun oman selityksen ja tulkinnan?

    Joku on joskus sanonut, että olisi kyllä Raamattua ymmärtänyt, jollei joku olisi sitä selittänyt. Itse olen kova selittelemään, mutta en uskalla lähteä epäilemään Raamatun ilmoitusta ja silitänkin raamattua mielelläni Raamatulla. Henki tutkii kaiken, Jumalan salaisuudetkin, siinä ei ole paljon järkeä, mutta näkyy pitävän aina kutinsa. Raamatun ilmoitukseen voi luottaa täysin, ei sitä tarvitse epäillä.

    Sanan kautta ihmisestä tulee Armollisempi ja laupiaampi, koska Sana paljastaa meidän raadollisuutemme. Kristuksen kautta ihmiset löytävät toisensa Armon ja Totuuden kautta. Yhteys löytyy Kristuksen Sanan kautta. Sitä on alusta asti kutsuttu Kristuksen kirkoksi.

    On kirkko edelleen olemassa ja yhteyskin on sydämen tasolla olevaa ystävyyttä. En kuitenkaan tunne yhtään, Kristuksen jäsentä, joka kieltäisi Raamatun ilmoituksesta sanakaan, siihen ei vain ole tarvetta.

    Omat saastaiset vaatteet saa jättää kerran hautuu maalle ja siirtyä ajasta iäisyyteen.

    Jeesus sanoi; “Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.” Ymmärrän tuon juuri kuten se on kirjoitettu.

    Ilmoita asiaton kommentti