Identiteetti

Minun on vaikea mahduttaa itseäni suomalaiseksi. Olen uskonnoltani ortodoksi, etnisesti karjalainen, harrastan Venäjän historiaa mutta rakastan ranskalaista individualismia. Minulla on Suomen passi ja maksan veroni mukisematta, en siksi, että Suomi olisi mielestäni maailman paras maa, vaan sen vuoksi, että arvostan arjen turvallisuutta kotimaassani.

Tarvitsen identiteettiäni enemmän tulevaisuuden kuin menneisyyden hyväksymisessä. Identiteetti auttaa minua ymmärtämään, että ei ole minun onnea ilman muiden onnea. Ei ole yksin suomalaista hyvinvointia, ei maailman parasta suomalaista koulujärjestelmää eikä sosiaaliturvaa.

Identiteetissä on iso annos nostalgiaa. Se muodostuu kreikankielen sanoista "paluu" ja "kipu". Nostalgisuus oli pitkään yksi hyveistä, negatiivisen konnotaation se sai vasta 1700-luvulla.

Nostalgian ja identiteetin liitto on vaikea. Minä en kaipaa aikaa, jolloin kaikki kunnioittivat Jumalaa, vanhempia ja virkavaltaa. Sellaista aikaa ei ole koskaan ollutkaan. Kaipaan sen sijaan kommunikointia äidinkielelläni ja tietysti pohjoismaista maisemaa. Mutta aikani näistä nautittuani, kaipaan muiden kielten ja kulttuurien vihreämpää ruohoa.

Identiteettini tarvitsee sitä, että saan ajoittain jakaa sen muiden kanssa. Minulle kaiken tämän nostalgisen tarjoaa ortodoksisuus, jonka historia tarjoaa tuoreita vastauksia tänään uusina esitettyihin vanhoihin kysymyksiin. On nostalgista esimerkiksi huomata se, että historia opettaa käsittelemään numeroita aina samalla tavalla, eli mittaamaan omat ja toisten tarpeet samalla vaa'alla.

Identiteettini ei sulata kristillisten arvojen kansallistamista. Identiteettiini ei mahdu se, että tämän impivaaralaisuuden airueessa on kirkon jäseniä, jopa pappeja, jotka haikailevat sellaista yhtenäiskulttuuria, jossa Jumala ja poliisi toimivat käsi kädessä.

Identiteettini ei voi hyvin karjalaisilla heimojuhlilla eikä itsenäisyyspäivänä. Molempiiin kuitenkin osallistun, koska juhliin liittyvä keskiaikainen liturgia liitää niiden ahtaan ideologian yli.

12 kommenttia

  • Hannu Kilpeläinen sanoo:

    Jep jep. Yritin sanoa juuri samaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Hannu Kilpeläinen :”Jep jep…”

    Yrittäjäsuvulta vietiin korvauksia makselematta aivan kaikki. Perinnöksi jäi -37 yrityksen laajennusinvestointiin otettu ulkomainen velka, ja vähäiset korvaukset menivät velan korkojen maksuun. Velka saatiin maksettua loppuun 50-luvun lopulla, kun tehtiin työtä vuorotta ja tunteja laskematta. ”Maanhankintalain puutteista ja heikkouksista on taas syytä esiintuoda, että sanottu laki ilmeisesti virheellisesti kohdistui vain maatilatalouteen ja omakotitalojen rakentamiseen asuntoalueille, kun siirtoväen aikaisempi elinkeinojakautuminen sekä sodanjälkeinen kehittyvä talouselämämme ehdottomasti olisivat vaatineet muunkinlaisen pienyritteliäisyyden kuin maatilatalouden mukaan ottamista lakiin.” (Taavi Patoharju: Suomi tahtoi elää, osa II, Pitäjänmäki 1958)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jyrki Härkönen
    Jyrki Härkönen

    Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit