Ihminen ei ole kone eikä kone ole ihminen

Kristillisen ihmiskäsityksen perusta on siinä, että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Tämä merkitsee sitä, että ihminen on olemuksensa rakkautena ilmoittavaan Jumalaan persoonallisessa suhteessa elävä olento. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan myös langenneella ihmiskunnalla ja myös luomakunnalla on katoamaton arvonsa, koska Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa. Hänessä ja hänen kauttaan ja häntä varten kaikki on luotu. Ihmiseksitulon eli inkarnaation kokonaisvaltaisuus merkitsee sitä, että Luoja-Jumalan Pojan ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta myös luomakunta on päässyt osalliseksi lunastuksesta ja ihmisen tavoin huokailee odottaessaan toivon täyttymistä ja pääsyä "Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen" (Room. 8:21).

Ihmiselle annettu vapaus hallita ei merkitse herrana ja hidalgona kukkoiluun kannustamista. Sen tarkoitus on sitoutuminen elämän "viljelyyn ja varjeluun". Annettuun valtaan ja vastuuseen kytkeytyy käsky toimia kokonaisuuden hyväksi. Tämä ei kuitenkaan ole toteutunut, vaan itsekkyys ja kateus "vie kalatkin vedestä". Silti jokaisella ihmisellä on ainutkertainen arvo ja oikeus ihmisarvoiseen elämään ja kunnioitukseen - vastaavasti luomakunnalla on oikeus huolenpitoon ja kukoistukseen ominaislaatunsa mukaisesti. Tästä kertoo jo luomistyön rikkaus eli nykyisin uhanalainen biodiversiteetti.

Yhtäältä on äärimmäisen tärkeää ymmärtää luomakunnan kokonaisuuden merkitys. Toisaalta ihmisen ainutkertaisuuden ymmärtäminen kohtaa kuitenkin huolestuttavia uhkia ei vain ekokatastrofin vuoksi vaan myös teknologisen edistyksen ja siihen liittyvien visioiden edessä. Taustana on materialistinen tai vitalistinen elämännäkemys, joka katsoo asioita vain teknisen edistyksen tai biologisen toimivuuden näkökulmasta. Näihin kysymyksiin ovat myös kristilliset kirkot entistä enemmän heränneet. Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksen avajaispuheessa arkkipiispa Leo totesi äskettäin: "Kun aivotutkimus etenee ihmisen ja tietokoneen yhdistämiseen, mihin sijoittuu ihmisen persoonallisuus, hänen minänsä? Onko ihmisrobottikin jumalankuva? Nämä ovat myös teologisia kysymyksiä, joiden kanssa kirkkomme on tultava ennen pitkään vuoropuheluun muuallakin kuin yliopiston seinien sisällä."

Jotkut ovat heitelleet ilmaan ajatusta, että voisiko kirkolliset toimituksetkin hoitaa robotti, ihmistä muistuttava humanoidi tai verkossa anonyymisti toimiva algoritmi? Yksinkertainen vastaus on, että ei voi, koska kirkollisessa toimituksessa on kyse Kristuksen paikalla toimimisesta, persoonallisesta ja ainutkertaisesta kohtaamisesta. Algoritmi tai robotti voi tässä mielessä olla vain ikään kuin modernisoitu versio kirjoitetusta tekstistä, joka kyllä voi sellaisenaan herättää kiinnostuksen kristinuskoa kohtaan ja antaa myös joitakin vastauksia, mutta ei korvaa henkilökohtaista kontaktia. Kristinusko ja kirkko on lähtökohdiltaan aina yhteisö, ei itselleen puhumista robotin tai algoritmin kanssa tai tiettyjen mallitilanteiden tai muutoksen todellisuuden pohjalta laadittujen loogisten sääntöjen pohjalta toimivan tekoälyn kanssa. Persoonallisuudessa on kyse muustakin kuin logiikasta ja automaatiosta.

Saksan evankelisen kirkon sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikan osaston johtaja Ralph Charbonnier kirjoittaakin uusimmassa Zeitzeichen-lehdessä mielestäni varsin osuvasti ja ajatuksia herättävästi otsakkeella "Tietokoneet eivät opi". Hän kiteyttää: "Digitaaliset järjestelmät eivät opi, ne eivät päätä, ne eivät käyttäydy. Ne eivät voi myöskään olla luottamuksen arvoisia." Päinvastaista väittävät narratiivit tulee kyseenalaistaa ja nähdä sen takana oleva ideologisoituminen. On harjoitettava kielikritiikkiä, joka on tietoinen eri tiedon alojen kielen ominaislaadusta.

Perusteluissaan Charbonnier toteaa, että tietokoneet keräävät sensorien kautta tietoa, joka mahdollisesti yhdistetään toisten sensorien antamaan tai aiemmin tallennettuun tietoon ja jota työstetään tiettyjen sääntöjen, kaavojen, sattumamekanismien, tutkimuslinjojen, loogisten johtopäätösten, sanalla sanoen algoritmien pohjalta. Tietoja käyttävät sitten esimerkiksi moottorit, kamerat, kuvaruudut, mikrofonit, kovaääniset. Puhutaan "oppivasta järjestelmästä", kun sensorien antama uusi tieto muuttaa algoritmia. Tämä muutoskin on kuitenkin ohjelmoitu ennalta. Lopputulos riippuu oleellisesti siitä, millaisia uusia tietoja, sensorien välittämiä signaaleja algoritmit vastaanottavat; ne muuttuvat vastaavasti. Tulos on kuitenkin lähtökohdissaan lopulta sama: algoritmin toiminta riippuu loogisista johtopäätöksistä ja sattumamekanismeista.

Nykyaikaisen oppimiskäsityksen mukaan oppiminen riippuu oppijasta eli hänen henkilökohtaisista tulkinnoistaan, joiden pohjalta kehittyy toimintatavoitteita ja toimintamotivaatiota. Persoonallisessa, ihmisen oppimisessa on kyse muusta kuin tietojen määrän kasvusta ja muuttuvista loogisista johtopäätöksistä. Mukana ovat myös tunteet, itsetietoisuus, vapaus ja sen tavoittamattomat edellytykset. Tässä mielessä kantilainen korostus ihmisestä "päämääränä sinänsä", joka elää vapauden valtakunnassa, toisin kuin mekaaninen luonto, on edelleen hyödyllinen ja käyttökelpoinen tapa tehdä ero ihmisen ja koneen välillä. Ihmisen oppimisessa on kyse muusta kuin ohjelmoitujen digitaalisten järjestelmien yhä nopeammista ja täsmällisemmistä loogisista johtopäätöksistä. Käsitteen "oppiminen" sekoittaminen koneen toimintaa tässä yhteydessä merkitsisi ihmisen tekemistä enemmän koneen kaltaiseksi ja vastaavasti näiden näkökulmien sijoittaminen koneeseen inhimillistäisi sen. Ihmisen ja koneen välinen käsitteellinen ero häviäisi.

Digitaaliset järjestelmät eivät päätä. Tekoälyn tietojenkäsittely ei ole suhteessa tietoisuuteen, vapauteen ja perustaviin vakaumuksiin. Emotionaalis-kognitiivisen tietojenkäsittelyn tulee olla yhteydessä elämänkokemukseen. Subjektiivisuus on suhteellisen riippumatonta ulkomaailmasta ja teologisessa mielessä riippuvaista viime kädessä Jumalasta. Algoritmien toiminnan samaistaminen ihmisten päätöksenteon tapaan hämärtää käsityksen siitä, mikä tekee ihmisen ihmiseksi ja erottaa hänet koneista.

Digitaaliset järjestelmät eivät käyttäydy. Jopa humanoidirobotti vain "toimii" (wirken), ei "käyttäydy" (handeln). Tällä kohden on tehtävä selvä käsitteellinen ero, Charbonnier korostaa. Ihmisen käyttäytyminen ei ole vain "toimintaa", vaan siihen liittyy itsetietoisuus, vapaus ja syviä eksistentiaalisia vakaumuksia.

Digitaaliset järjestelmät eivät ole luotettavia. Luotettavuus ei ole yhtä kuin laskentateho ja varmuus. Luottamus ja epäluottamus tulee suunnata ihmisiin, jotka ovat ohjelmoineet algoritmit. Heidän tulee parhaan tiedon ja moraalin pohjalta laatia eettisiä algoritmeja.

Teknologisten prosessien eettinen käsittely edellyttää keskinäisen kielellisen ymmärryksen luomista antropologian, yhteiskuntatieteiden, talouden ja ekologian välillä - teologista näkökulmaa unohtamatta. Vuoropuhelu teknologisen tekniikan kielen ja ihmisyyteen liittyvän antropologis-eettisen kielen välillä on kuitenkin vielä alkutekijöissä. Yksi toivon merkki on Charbonnierin mukaan se, että Saksan autoteollisuuden liitto ei puhu "autonomisesta liikkuvuudesta" vaan "automatisoidusta liikkuvuudesta".

Ei ole syytä maalailla epäaitoja uhkakuvia science fictionin "ylimmän tajunnan" samaistamisesta tekoälyyn, mutta ei ole myöskään syytä sulkea silmiä, joita ihmisyydelle on koitumassa teknologian tehdessä ihmisestä oman kuvansa. Tähän uhkaan kiinnitettiin puhuttelevasti huolta jo silloin, kun luomakunnan näkeminen mekaanisena kellokoneistona heijastui ihmiskuvaan ja vaikkapa liukuhihnateollisuuteen, kuten Charles Chaplin sattuvasti kuvaa mestariteoksessaan Nykyaika (1936).

5 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kiitos jälleen hyvästä blogista.

    Yksi ilmentymä aikanamme on rahan kerääntyminen sinne missä sitä jo ennestään on. Näin instituutiot ja suuret sijoittajat ovat haistamisensa tehneet kun pieni ihminen vielä harkitsee. Ja tämähän tapahtuu koneitten näytöllä nopeammin kuin ihminen niistää tukkoisen nenänsä.

    Kapitaatiosopimukset arvo·osuus tileineen mahdollistavat nimettömän vedonlyönnin osekkeen hinnan noususta kuin laskusta hiljaisen tiedon perusteella, ja tästä muutamalla eurolla toimija ei ole osallinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Mielenkiintoinen kirjoitus. Asian tekee vielä monimutkaisemmaksi tiedemiesten löydökset sydämen ja aivojen yhteistyöstä, jossa yllätys, yllätys näyttääkin olevan asia sinänsä nurin päin, sillä sydän näyttäisi olevan määrävä tekijä ja aivot vain prosessori.

    Kun puhutaan sydän suruista tai rakastumisesta, niin mennää hyvin syvälle tunne maailmaan ja tunteethan eivät ole mitattavissa. Ihmisen käytös ja käyttäytyminen on ennalta arvaamatonta ja juuri se tekee meistä ihmisiä, eikä koneita, vaikka vapaita emme olekkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Tästä on kirjoitettu ja huomattu sydämen vaikuttavan sisäeritykseen. Mekanismista kiistellään, sydänpotilainen kokemukset ovat mielenkiintosia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Syrjänen sanoo:

    Jos ihmisen aivosolut korvattaisiin yksi kerrallaan keinotekoisella aivosoluilla, missä vaiheessa ihminen lakkaisi olemasta ihminen ja muuttuisi, siis aivojen osalta, koneeksi?

    Missä vaiheessa Jumalan pelastussuunnitelma ei enää koskisi juuri sitä henkilöä, joka olisi siis enemmän kone kuin henkilö?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Monelta taholta on jo kauan sitten todettu se, että ihminen heijastaa itsekäsitystään teoissaan. Samoin sen ,että tekojen seuraukset heijastuvat takaisin ihmiseen ,luoden jatkuvan tapahtumaketjun joka pitkän päälle luo uusia omakuvia.

    Voimme siis huomioida itseämme tarkkailessamme sitä maailmaa missä elämme, maailmaa jonka olemme osittain itse luoneet. Siinä heijastuu sekä itsemme elättämisen välttämättömyys että kaipaus ylittää inhimilliset rajoituksemme. Teologit ja muut moralistit ovat näkevinään tässä hybriksen vaaran. Vaara on varmaankin olemassa. Vallanpitäjät käyttävät tiedettä hyväkseen omien päämääriensä suhteen . Samoin suuryritykset , jotka luomalla aina uutta ,yrittävät maksimoida voittonsa.

    IT teollisuudessa tapahtuu sama kehitys kun muussakin teollisuudessa. Kun alkuun on päästy, niin kilpailu markkinoista piiskaa kehittämään uusia tuotteita ja niitä markkinoidaan .

    Näyttää siltä ,että tätä dynamiikkaa on mahdotonta pysäyttää niin kauan kun nykyinen taloussysteemi on vallalla. Analyysit ja varoittelut tulevat aina jälkikäteen, yleensä sitten kun liian myöhäistä muuttaa kehityksen suuntaa.

    Kuitenkin, sekä tieteellisessä että teknologisessa ja jopa markkinataloudessa on tiettyjä itsesäätelymekanismeja, sellaisia jotka aina välillä pysäyttävät tekijänsä miettimään tekemisiään. Vähän niin kuin hyvän voimat muistuttaisivat olemassaolostaan. Miten sellainen itsekontrolli tulee vaikuttamaan it-kehitykseen ,on vaikeata näin sen kehityksen alkutaipaleella todeta. Voimme vain toivoa, että elämän suojelemisen vietti on vahvempi kun sen tuhoamisen vietti. Odotusaina meidän on kriittisesti sopeuduttava olosuhteisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen
    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.