Ihmisarvo on erottamaton osa ihmiskäsitystämme

Kirkon arvoillassa 26.2. puolueiden puoluejohtajilta kysyttiin avauspuheenvuoronaan puolueensa arvopohjaa yhdellä lauseella. Puheenjohtajista kaksi, siis SDP:n Antti Rinne ja KD:n Päivi Räsänen nostivat puolueidensa tärkeimmäksi arvoksi ihmisarvon. Puheenjohtajien samankaltainen vastaus ei yllättänyt, kuten ei oikeastaan yllättänyt myöskään Paavo Arhinmäen ja Alexander Stubbin vastausten samankaltaisuus. Vastaukset ikään kuin yhdistivät kehän puheenjohtajien istuessa penkkirivistön ääripäissä.

Stubb kaveria ei jätetä – periaatteen. Arvoillan lopussa Stubb tulkitsi myös Arhinmäen kannattavan samaa periaatetta. Arhinmäki nimittäin nosti alkupuheenvuorossaan puolueensa tärkeimmäksi arvoksi solidaarisuuden. Stubbin markkinoima kaveria ei jätetä – periaate kyllä sisältyy solidaarisuuteen, mutta aivan samasta asiasta ei toki ole kyse, sillä solidaarisuus periaate oikeastaan rajoitu vain omiin kavereihin, eli niihin lähimmäisiin, joiden kanssa koetaan jonkinlaista yhteenkuuluvuutta. Kukapa aidosti tuntisi yhteenkuuluvuutta aivan kaikkiin ihmisiin?

Kaikkien ihmisten välisellä solidaarisuudella ja kaikille yhteisen ihmisarvon tuntemuksella on yhtymäkohtansa. Ihmisarvo on jotain sellaista, joka meillä on täysin riippumatta siitä, olemmeko me keskenämme samanlaisia vai erilaisia taikka olimmeko toisillemme läheisiä tai etäisiä. Toinen ihminen on lähimmäisemme silloinkin kun meidän pois luovuttamaton ihmisyytemme on ainoa yhteinen asia joka meillä keskenämme on.

Ihmisarvon tuntemisen perustana on oma ihmiskäsityksemme, siis käsityksemme siitä, mikä on ihmisen olemus, alkuperä ja päämäärä. Materialistis -naturalistinen ihmiskäsitys antaa ihmiselle vain välinearvoin työvoimana, kansalaisena ja kumppanina.

Vastaavasti Kristillinen ihmiskäsitys ja toisaalta myös humanistinen ihmiskäsitys edustavat käsitystä ihmisestä henkisenä olentona. Henkisenä olentona ihmisellä on arvo sellaisenaan, ilman välineellistä arvoa. Ihmisen arvo ei siis muodostu siitä, mitä hän on yhteiskunnan hyödyllisenä osana tai siitä mikä on asemastamme yhteiskunnassa, suvussa tai perheessä. Emme siis ole vain työvoimaa, asiakkaita, äänestäjiä tai kumppaneita.

Vastaavasti ihmisoikeuksiemme varsinaisena perustana eivät ole keskinäiset lakimme tai sopimuksemme, vaan olemuksemme ihmisenä sinällään. Toisaalta vaikka olisimme yksimieliset siitä, että johdamme ihmisoikeudet meidän kaikkien yhteisestä ihmisarvosta, törmäämme siltikin eroon erilaisten ihmiskäsitystemme välillä.

Humanistisen ihmiskäsityksen mukaan Ihminen on tahtova, henkisesti kehittyvä ja järjellinen olento, joka on vapaa, itseohjautuva ja tavoitteellisesti toimiva. Ihminen on hyvä ja luova ja kykenee kasvuun ja kehittymiseen. Samalla hän itse vastaa itsestään ja valinnoistaan.

Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan Ihminen on Jumalan luoma alkuperin viaton olento, jonka olemuksen osaksi pahuus tuli syntiin lankeemuksen kautta. Jumala on luonut ihmisen elämään omassa yhteydessään ja ero Jumalasta merkitsee ihmisele kuolemaa. Kaikki ihmisten keskinäinen aito rakkaus on peräisin Jumalan rakkaudesta. Vaikka siis olisimme yhtä mieltä arvostamme ihmisinä, saatamme päätyä erilaiseen käsitykseen ihmisarvoomme perustuvista oikeuksistamme ihmisinä tai siitä millaisia oikeuksia ihmisarvostamme tulisi johtaa.

Vaikka Antti Rinne ja Päivi Räsänen nostivat avaus puheenvuoroissaan puolueidensa tärkeimmäksi arvoksi ihmisarvoin ja Paavo Arhinmäki puolestaan solidaarisuuden, ei heidän tulkintansa esimerkiksi kaikille kuuluvista ihmisoikeuksista ole välttämättä kaikilta osin sama. Kun esimerkiksi viime syksynä Rinteellä ja Räsäsellä oli erilainen kantaa avioliitolain muutoksesta, molemmat pitivät asiaa ihmisoikeuskysymyksenä, mutta hieman eri lähtökohdista. Toisaalta monissa muissa kysymyksissä he voivat päätyä ja ovat päätyneet keskenään yhteneväiseen kantaan.

Poisluovuttamaton ihmisarvo merkitsee, ettei ihminen ole vai möykkylihaa, jota voisi ostaa tai myydä. Kapitalismin alttari ei ansaitse yhtään ylimääräistä ihmisuhria. Tähän kantaan on helppo yhtyä ja tästä myös Räsänen, Rinne ja Arhinmäki lienevät samaa mieltä.

Entäpä sitten muut yhteiskuntamme alttarit ja ihmisuhrit? Kuka meistä täysin tunnistaa, mille kaikille eri alttareille yhteiskuntamme ihmisiä uhraa? Keitä ja missä me ehkä itse olemme valmiit toisiamme uhraamaan?

2 kommenttia

  • Yrjö Sahama sanoo:

    Kivimäen käsitys solidaarisuudesta tuntuu liian avaralta. Näkisin solidaarisuuden tarkoittavan melko samaa kuin tuon iskulauseen “kaveria ei jätetä”. Solidaarisuus on asenne joka kohdistuu “meihin”, esim. kansallinen solidaarisuus, luokkasolidaarisuus, ammatillinen solidaarisuus. Kristillinen lähimmäisyys sen sijaan kylläkin kohdistuu jokaiseen ihmiseen, perusteluna koko ihmiskunnan yhteinen alkuperä ja sen myötä kaikkien ihmisten perimmäinen veljeys/sisaruus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Stubb on jo kertonut, keneltä hän haluaa leikata: työttömiltä, sairailta ja eläkeläisiltä eli ylipäänsä kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta. Siinä ei ole mitään ihmeellistä kokoomusjohtajan puheeksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Kivimäki
    Jukka Kivimäki

    Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.