Ilolaulu Jeesuksesta

Lähetyshiippakunta Forssa-yhteisö. Jouluna 2018. Ilolaulu Jeesuksesta.

"Riemulaulut soikaa, taivas auki on,nyt on autuus tullut kaikille! Juhlia saa ihmiskunta onneton, katkaistu on kaikki kahleemme. Taivaassakin siitä iloitaan, enkelitkin ovat riemuissaan.Herran sana on nyt tullut lihaksi, Jumala on minun veljeni.”Sk 62:1
Valtavan riemullisesti on runoilija osannut Joulun sanomasta kertoa. Tällaisten sanojen syntymiseen ihmissydämessä täytyy olla syy, erittäin hyvä syy, muutoin riemuitseminen ei onnistu. Uskon, että niin runoilija kuin hänen sanoihinsa sydämessään yhtyvä laulajakin tietää, tuntee tällaisen syvän riemun aiheen. Se on tietenkin Joulun ydinsanomassa PELASTUKSESSA, jonka Jumala Pojassaan Jeesuksessa valmisti. Asia on ylen ihmeellinen. Toinen runoilja sanoo. ”Ihmetellen aina katso rakkautta Jumalan, lahjaksi hän maailmalle antoi Pojan ainoan. Enkelitkin hämmästyy, se on heille riemun syy.” Sk 17:1
Sydämen uskolla saa iloita ja riemuita, kyyneleittenkin keskellä. Sattuvasti on eräs kirjailija nimennyt Jobin kirjan selitysteoksensa "Ylistyslaulu yön pimeydessä."
Lainaus teoksesta: "Ylistyslaulu yön pimeydessä on raamatullinen vertauskuva ilosta vaikeuksien keskellä. Yön tunnit ovat pelon aikaa. Masentuneet ihmiset pelkäävät kello neljää aamuyöstä, jolloin he heräävät kauhuihinsa. Silloin alitajunta murtautuu tietoisuuteen. Yö ja nukkumaan meneminen ovat myös kuoleman ja kuolemisen symboleja. Niille, jotka laulavat ylistyslauluja yön pimeydessä, ei yö aiheuta enää traumoja."
Uskon elämässämme tämä on totta. Monet unettomat, valvotut yöt kertovat rukousyhteydestämme Taivaalliseen Isäämme kun käymme "Jaakobin painia" ihmeellisen, salatun Jumalamme kanssa.
Kuitenkin,uskon lahjan saaneina, saamme ahdistuksien, vaikeuksien ja taistelujen helteessä luottavaisina laulaa ylistyslaulua Jeesuksesta, Vapahtajastamme, Joulun lapsesta. Sillä kaiken, niin hyvien kuin pahojenkin asiain,"myrskyn silmässäkin", on elämämme kallein asia Jeesus Vapahtajamme, veljemme.
Autuus, Jumalan lapseus, rauha, ilo, siinä meillä Jumalan joululahjaa. Jeesus syntyi kaikkien vaivaisten syntisten hyväksi. Meillä on suuri syy kiittää ja ylistää Herraa. Siis, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa, iloitkaamme ja riemuitkaamme. Meille suurille syntisille on syntynyt Vapahtaja. Hän on lunastanut meidät kaikesta synnin , kuoleman ja perkeleen vallasta. Valtavan suuri ilon aihe niin kuin lauluntekijäkin sanoo. Tosin tätä jouluiloa eivät tunne ”maailman lapset”. Ainoastaan ne, jotka sydämen uskolla, Jumalan armosta, omistavat Jeesuksen Vapahtajaksensa. Edelläsanotusta johtuen meillä on tehtävä.Tämä tehtävä on sanottu laulun kolmannessa säkeistössä:”Taivaan torvet soikoot,autuus suunnaton:paimen pelasti jo lampaansa,morsiamen onni täydellistä on,isä kotiin otti lapsensa.Liittykäämme täällä laulamaan taivaan juhlakuoroon valtavaan,kuulkoon uutisemme koko maailma:Jumalalla riittää armoa!”Sk 62:3

Rukoilemme: Joulun lapsi Vapahtajamme: Kaunista minut lahjoillasi,uudista ja puhdista minut. Suo minulle oikea rakkaus. Anna minun pysyä armossasi. Anna minulle rohkea mieli. Opeta minua astumaan eteesi ja rukoilemaan Hengessä ja totuudessa.Amen.

2 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Kiitos Jukka! Hyvää Joulua ja Onnellista Herran Vuotta 2019!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Teininen
    Jukka Teininen

    Saarnaaja (eläk.) Hengellinen työ Forssan Ev.lut. Srk Kirkkokuoro 1966 - 1978 Lähetyssihteeri 1975-1998 Forssan ev.lut. Srk oto Lähetystyön kannatusrenkaan ja Forssan Kristillisen Työväenyhdistyksen perustamiset 1996 Kirkon saarnalupa 1978-1995 .Piispa Kortekankaan peruutus 02.08.1995 Seppo Suokunnaksen ”tarpeettomuuslausunnon”avulla.(haamukirjoittaja) SLEY:n saarnalupa 1987 Seppo Suokunnaksen tekemä ”hyllytyspäätös” 08.05.1996 Taloudellinen tappio kirjoista 2.500 mk SRK-mestarin sijainen 1.8.1978-31.03.1985 Forssa ev.lut. Suomen Kristillisen Työväen liitto  oto saarnaaja 1979- Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys piirisihteeri 1990-eläkkeelle 1.2.1995 - Concordia r.y yhdyshenkilö 1995- Luther-säätiön perustamisasiakirja säädekirja 27.10.1999 Perustajajäsen. Luther säätiö , toimintavaltuutettu 2001-? Kirkkovaltuuston jäsen 1979-1982 Seurakuntaneuvoston jäsen 1983-1986 , 1995-1998

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit