Iltalehti: Tahdomme edelleenkin tutkia piispa Askolan virka-asunnon vieraskirjan!

Lukijoilla on oikeus tietää. Keltaisella lehdistöllä on velvollisuus kertoa.  Tätä periaatetta urheasti noudattaen kaksi nimeltä mainitsematonta Iltalehden toimittajaa (lue: Boris Salomon ja Juha Ristamäki) lähti selvittämään perinpohjaisesti (vain) kahden piispan verovaroin hankkimien vierasviinien kohtaloa. Ketkä ovat olleet mukana näissä kesteissä? Nimien olisi pitänyt löytyä kuiteista, jotka ovat kenen tahansa tutkittavissa. Syyniin joutuivat arkkipiispa Mäkinen ja Helsingin piispa Askola.

Toimittajat halusivat selvittää vieraitten määrän. Siksi he pyysivät nähtäväkseen stadin piispan virka-asunnon vieraskirjan. Tuomiokapituli ei suostunut pyyntöön. Miksi ihmeessä olisi? Miten sieltä vieraskirjasta olisi selvinnyt, kuinka moni vieras on nauttinut viiniä piispan seurassa?

Irja Askola ottaa asunnossaan vastaan sekä virallisia  piispan vieraita että yksityishenkilöitä. Vieraskirja – jos sellaista edes on – on lähinnä muistikirja, ei mikään julkinen asiakirja.

No, tämähän ei toimittajia tyydyttänyt, he kun olivat päättäneet tehdä oikein perusteellista tutkivaa journalismia (lue: tikusta asiaa).  Koska he eivät voineet ”läpinäkyvästi” tarkistaa, keille virka-asunnolle verovaroin ostettua alkoholia ynnä muuta on virkatehtävissä tarjottu, noille vallan vahtikoirille ei jäänyt muuta mahdollisuutta  kuin valittaa päätöksestä. Tarina siis jatkuu. Ja mitä ilmeisimmin tarina myös myy. Ja saa netissä paljon klikkauksia ja todella outoja kommentteja…

Herttiles sentään! Täytyyhän teidän toimittajien nyt jotakin vastinetta vaivainne palkaksi saada, vaikka ette vielä olekaan kertoneet, mistä päin tämä juttuvinkki (lue: ilmianto) mahtoi tulla. Jäljet johtanevat sille samalle sylttytehtaalle, jossa on väsytty näitten kyseisten piispojen homo- ja pakolaismyönteisiin näkemyksiin ja lausuntoihin?

Josko tällaisesta myrskystä viinilasissa olisi riittävästi ainesta ko. piispojen erottamiseksi viroistaan? Toimittajatkin viittasivat tapaus Mona Sahliniin, joka joutui väistymään Ruotsin sosiaalidemokraattien puoluejohtajan paikalta ostettuaan 1990-luvulla valtion luottokortilla Toblerone-patukan kummitytölleen. Tai tarkkaan ottaen tuo suklaapatukka oli se höyhen, joka lopulta mursi selän Ruotsin valtionkamelilta. Niin ei sitten Sahlinista tullut maansa ensimmäistä naispääministeriä. Kuka mahtoi olla se toimittaja, joka tuostakin maineteosta sai sulan hattuunsa?

Jos Iltalehden toimittajilla on mielessään näin kunnianhimoiset tavoitteet, että tuosta vain pistetään Suomen kirkon johtoporras uusiksi, niin tämähän menee paljon jännittävämmäksi kuin länsi-Metron tragikoominen  keissi, jota allekirjoittanut myöntää herpaantumatta seuraavansa.

Ai niin, se vieraskirja. Minäpä autan miehiä mäessä, en vasta mäen alla. Tässä teille varsin edustava nimmariote vieraskirjasta, jota säilytetään hyvin lähellä piispa Askolan residenssiä.  Saatte varmasti julkaista kyseisen sivun lehdessänne, sillä julkista riistaahan Helsingin Vanhan kirkon päiväkirjatkin (kai) ovat:

 

tarinoita leipäjonosta

 

 

43 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Juu, näin on. Tämä verokeskustelu onkin tämän keskustelun tärkein pointti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (64 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121