Ironia ja kolmijalkainen koira

Ironian sukupolven loputon vitsailu on kääntymässä aitouteen. Postmodernin aikuisen ulkopuolisuus ja kyynisyys eivät ole ainoa vaihtoehto: on mahdollista kokea myös aitoja, innostavia tunteita. Kriittinen ja koulutettu kaupunkilainen saa sitoutua uskontoon olematta naivi.

Jussi Pullinen hahmottaa trendin käännettä lauantaiessessään (HS 15.12.). Vain elämää - TV-sarjan nostalgiset kappaleet saivat Facebookin mukaan suuret joukot kyynelehtimään. "Kyynelehtijöiden joukossa vilahteli paatuneita nokkelikkoja, Punavuoren ja Kallion kulttuurin kasvattamia ironian puoliammattilaisia". 

Pullinen viittaa ironian kulttuuritaustoihin, yhdysvaltalaisen huumorin opetukseen. Sen mukaan mikään ei ole vakavaa tai aitoa. Isänmaallisuus, uskonnot, perhearvot ovat vailla perusteita ja naurettavia. "Ainoa lopullinen totuus on kaikelle irvaileva pop-kulttuuri itsessään."

R. Jay Magill hahmottaa aitouden historiaa kirjassaan Sincerity.  Trendit ovat vaihdelleet sykleinä. Uskonpuhdistuksen vakavuutta seurasi vanhoille arvoille naurava valistus, jonka jälkeen romantiikka palasi aidon tunteen äärelle. 1920-luvun kabareesalien ironia vaihtui II Maailmansodan jälkeen capralaiseksi kirkasotsaisuudeksi. Andy Warhollin pop-taide vaati jälleen aitouden ironisoimista ja cooliutta. Pullisen  mukaan Warholin kehä on tullut loogiseen päätepisteeseen, jossa kulttuuri ei enää tuota uutta vaan viittailee vain itseensä. 

David Foster Wallacen mukaan (1990) seuraavat kapinalliset saattavat olla joukko "antikapinallisia", jotka liputtavat sisukkaasti yksiselitteisten arvojen puolesta." Tämä on kulttuurin pelastus, sillä ironian on mahdotonta rakentaa uutta. Se paljastaa ilmiöitä naurettaviksi, repii ne palasiksi, mutta samalla tekee suurista ihanteista niin arvottomia, ettei niitä kannata puolustaa. 

_ _ _

Suomen Pipliaseuran Aito joulu -kampanja  rakentui ironian ja aitouden teemoille. Se oli suunnattu niille nykysuomalaisille, jotka ironia jättää tyhjäksi ja jotka etsivät aitoutta tyhjien kulissien keskellä. Kampanjan keskuksessa on artistien esittämä tunteellinen joululaulu Jumalan kaipauksesta ja Vapahtajan syntymästä. 

_ _ _

Olin viikko sitten Kaunialan sotavammasairaalassa. Vieraiden valtojen sotilasasiamiehet kättelivät sotainvalideja, jotka seisoivat tai istuivat pyörätuoleissaan ryhdikkäinä. Näky oli koskettava. Ei tarvinnut selitellä, miksi heitä arvostetaan itsenäisessä Suomessa.

Sairaalan aulassa odotti USA:n merijalkaväen sotilas Lucca-koiransa kanssa. Koira on Irakin ja Afganistanin sotien veteraani. Se pelasti monta kertaa joukkueensa paljastaessaan pommiansoja, mutta menetti räjähdyksessä itse toisen etujalkansa. Koira heitteli kumilelua ja konkkasi tottuneesti kolmella jalalla. 8-vuotias koira viettää eläkepäiviään Suomessa ohjaajansa kanssa. Taputin Lucca-koiraa ja tunsin kurkkuni karheaksi. 

 

9 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Hyvin kirjoitettu tärkeästä aiheesta.

    Tekisi mieli kutsua tätä “ollaan aitoja”-liikettä uusaitoudeksi, koska siinä on niin selkeä postmodernin vivahde.

    En luule olevani ainoa, joka on paitsi tympääntynyt ironiaan, ulkopuolisuuteen ja kyynisyyteen, myös huomannut kuinka vaikea niistä on eroon päästä. (poistan juuri joka toista laittamaani lainausmerkkiä)

    Ehkä se on myös 1960-/1970-luvuilla syntyneille jonkinlainen “sukupolvikokemus”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Kiitos Matti kommentista. Itsekin luulen, että kyse on sukupolvikokemuksesta, joka liittyy vanhempien sukupolvien arvojen kyseenalaistamiseen. Mutta jos kokonaisten sukupolvien identiteetti rakentuu pelkälle ulkopuolisuuden ja kyseenalaistamisen asenteelle, missä ovat ne, jotka sitoutuvat tulevaisuuden rakentamiseen? Vanhempen arvoja on helppo kyseenalaistaa niin kauan kuin vanhempien henkistä ja aineellista perintöä riittää tuhlattavaksi. Kun pohja paistaa, on pakko itsekin miettiä perusasioita ja tulevaisuuden rakentamista. Luulen, että monissa länsimaissa eletään nyt tätä vaihetta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Huomasin tämän oman psotauksen kirjoittamisen jälkeen, että Päivi Huuhtanen-Somero oli kirjoittanut pari päivää sitten samasta aiheesta. Hänkin oli havainnut sen, että ironian vaihetta voisi seurata uskoa enemmän korostava vaihe.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Kommentoin blogin loppuosaan liittyen. Tein nuorena sairaanhoitajana lasten ollessa pieniä yötyökeikkoja Kaunialan sotavammasairaalassa. Tuolloin taisi olla vanha sairaala, koska muistini mukaan siellä oli kovin sokkeloista. Palkka odotti aina aamuisin kansliassa kirjekuoressa.

    Paitsi käveleviä potilaita, niin monet olivat myös vuoteen omina. Muistan kuinka eräs veteraani oli tukehtunut appelsiiniin laitettuaan makuullaan liian isot appelsiinipalat kerralla suuhunsa.

    Hoidin ja palvelin veteraaneja ja minäkin tunsin usein kurkkuni karheaksi. Olihan oma isänikin ajoittain sairaalan veteraanien joukossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri K E Levanto sanoo:

    Pyh kodille pyh yskonnolle pyh isänmaalle

    Ja pyh pyh’ille sillä eikö kaiken tämän jälkeen se ole hänen oikeutensa Satu Waltari Kahvila Mabillion 1962

    Joskus rupeaa uskomaan että alkuperöiskansojen syklinen aikakäsitys ei ole ihan huono

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Blogistin tervehdys toiselle! Kävimmepä samalla astialla ja asialla! Se osoittaa, että kyseessä on huomionarvoinen kulttuurin kysymys. Voisi puhua taas tietein termein paradigman muutoksesta. – Muuten: miten “Aito Joulu” -juttua nyt tulkitsisi aitona ironiana? Kerropa. Pidin kyllä kuvana olleen näkymän kohdittaisista selityksistä. Siitä vaan suoraan… Kärjistäen, karnevalisoiden…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Pulkkinen sanoo:

    En tiedä, pitäisiko tätä paljastaa, mutta olen kerran salakuljettanut pullon viskiä Kaunialaan siellä kuntoutettavana olleelle talvi- ja jatkosodan veteraanille. Pullo tyhjeni rauhallisesti ja ilman skandaaleja ja opin taas lisää Terni-kiväärin kurjuudesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Siis mitä paljastettavaa? Kuskasin isälleni, sotaveteraanipapille, silloin tällöin prosentuaalista juotavaa hoitokotiin, sen jälkeen kun hän ei ollut enää kotihoidossani. No scandals! Mutta isäni ei kertonut sotilaspappina juuri mitään muuta sodasta kuin omat Sven Tuuvamaisuutensa aseitten kanssa. Onneksi säilyi hengissä itseltään ja eturintamalta…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Matti ja Päivi, te olette tukeneet läheisiänne, sotiemme veteraaneja kuten tuossa tilanteessa on ollut viisasta. Mukava kuulla Salme, että olet ollut joskus Kaunialassa töissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit