Isä meidän erilaisille oppijoille

Lukijani.

Oppiessa pitää olla mukavaa! Tähän ajatukseen olen kiteyttänyt neuvon, jonka kokeneelta kenttärovastilta vihreänä varuskuntapappina kerran sain.

Ei mukavuus tarkoita sitä, että vitsaillaan ja lyödään kaikki leikiksi. Ilmapiiristä on silti kysymys, oivalsin. Ja siitä, että mahdollisimman moni saa onnistumisen kokemuksia.

Sotilasrippikoulun pakolliset ulkoluvut olivat hyvä testipenkki, kun opettelin opettajan ja oppijan välistä vuorovaikutusta. Opin nopeasti, että huonoja ulkolukijoita ei ole. Kunhan oppija vain kaivaa motivaation, kaikki muu voidaan jättää opettajan huoleksi. Etenkin se, että löytyy kullekin sopiva tapa painaa asioita mieleen. Jo muinaiset kreikkalaiset käyttivät tehokkaita keinoja asioita muistaakseen. Niihin kuului muun muassa käveleskely ympäriinsä.

Vuosien vieriessä Isä meidän -rukous hioutui ulkolukumenetelmien timantiksi. Sen oppimiselle asetin kireimmän määräajan. Sanoin, että tavoitteena on saavuttaa riittävä taito rukouksen yhdessä lausumista varten. Ja että autan oppimista kaikin keinoin.

Tukeminen alkoi piirtämisellä.

Ensin piirsin kolmion. Kolminaisuus

Kerroin, että nyt puhuttelemme Pyhää Kolminaisuutta Isäksemme.

Sitten piirsin isokärkisen nuolen. Nuoli

Kuten nuolessa on kolme viivaa, rukoilemme kolmea asiaa: Jumalan nimen pyhittymistä, valtakunnan tulemista ja tahdon tapahtumista keskuudessamme.

Kolmanneksi piirsin nelilohkoisen reikäleivän. Reikäleipä

Palasille annoin nimet Jokapäiväinen leipä, Synnit anteeksi, Erossa kiusauksesta ja Pääsy pahasta.

Alimmaksi piirsin kruunun. Kruunu

Kerroin, että kruunun kolme sakaraa ovat kuninkaallisia ominaisuuksia. Kuningas hallitsee valtakuntaa, hänellä on käytössään voimakeinoja ja häntä pitää kunnioittaa.

Ellei pelkkä piirros auttanut riittävästi rukouksen hahmottamista, neuvoin kahden kesken, että apu voi löytyä sanojen alkukirjaimista. Kerroin myös, että rukouksesta voi tehdä palapelin. Tai että sen voi laulaa tai liittää sanat lihasmuistiin kulkemalla ympäriinsä. Tai että sitä voi lukea itsekseen ääneen tai...

Vaivaa avun anto toki vaati. Mutta sain iloita siitä, että moni itseään huonopäisenä pitänyt oppija tuli kohta keinoja kokeiltuaan hymyssä suin luokseni. Temppu oli toiminut! Nyt hän osaa sen, mitä pitää.

Sinun

Harmaa rovasti

10 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Jouni

    Kiitos sinulle suuremmoisesta tavastasi konkretisoida asioita niin että jokainen pääsee mukaan. Kiitos tekstistäsi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Kiitos jälleen kommentista, Matias.

      Opettajaksi oppiminen vaatii rohkeutta nousta Lasse Virénin tavoin pystyyn yhä uudelleen ja uudelleen jokaisen epäonnistumisen, nenälleen tuiskahtamisen, jälkeen. Olen kiitollinen kaikille niille, jotka ovat viitoittaneet minulle tietä minua ikään kuin jalkapallona oikeaan osoitteeseen potkaisten, vaikka välillä oloni on ollut epätietoinen kuin flipperin kuulalla.

      Pekka Pesosen pari tuntia omaani tuoreempi blogi (https://www.kotimaa24.fi/blogit/pulmallinen-tuttu-on-taa-rippikoulujuttu/) vilkkaine keskusteluineen saattoi minut pohtimaan sitä, voisiko seuraavan postaukseni aihe olla rippikouluteologiani yleiset linjaukset.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo-Matti Haapiainen sanoo:

    Kiitos tekstistä. Tuolla metodillahan voisi käydä koko Katekismuksen läpi ja saada uusia oivalluksia – vaikka sitten reformaation merkkivuoden kunniaksi…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Virkistävä havainto! Kiitos.

      Kaikenlainen piirtäminen tehostaa hahmottamista ja siten muistamista. Siis miksi ei voisi kuvittaa Katekismuksen muitakin osia, jos harrastusta ja tarvetta riittää.

      Ulkolukuteemaa täydentääkseni: Kymmentä käskyä minun ei ole tarvinnut koskaan kenellekään kuvittaa, koska niiden rakenne on ikään kuin valmiiksi hahmotettu. Pienoisevankeliumi puolestaan on helppo painaa mieleen lyhyytensä vuoksi.

      Mutta jos Joh. 3:16 joskus pitäisi kuvittaa, aloittaisin varmaan sydämellä (rakastanut), jatkaisin Khii-roo merkillä eli Kristus-monogrammilla (ainoa Poika), sitten tulisi risti (usko [oletan, että usko, toivo, rakkaus -korun risti, ankkuri ja sydän on ainakin osalle tuttu]). Seuraavana olisi tulenliekki, jonka päällä iso rasti (ei kadotukseen) ja iankaikkisen elämän kuvana aurinko sisällään kolmio, huutomerkki tai pieni Kristus-monogrammi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Tuo on tärkeää ja merkityksellistä. Miksi sitten erityiskasvatusta/erityispedagogista osaamista seurakunnissa vähennetään ja väheksytään? Vai onko vika taaskin minussa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Elias.

      Erilaisen oppijan tukeminen on ja sen tulee olla ns. jokamiehenoikeus. Tikku-ukkoja voi piirrellä pienelläkin taidolla kun vain heittäytyy kokeilemaan.

      Sinun asiantuntemuksesi erityisyyden kohtaamisessa ohittaa ja ylittää minun taitoni moninkertaisesti. Hienoa, että olet kokenut sen kutsumukseksesi.

      En osaa ottaa kantaa siihen, kuinka herkästi seurakunnissa juuri nyt vähennetään/väheksytään niitä osaajia, jotka erityis- etuliitteellä työtään tekevät. Mutta jos havaintosi on tosi, se ei ilahduta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Joo siis monesti olen huomannut, miten “erityislapsi” (hyi mikä sana) avautuu ihan eri tavalla oikean ihmisen äärellä kuin ammattikasvattajan. Mikään ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteivätkö nämä kaksi – aito kohtaaminen ja ammattitaito – voisi toteutua samassa ihmisessä.

      Uskon kyllä ammattilaistenkin kohdalla siihen, että oikea tapa kommunikoida löytyy juuri siinä tilanteessa ja juuri niiden ihmisten välillä, ainutkertaisena.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Minä uskon siihen, että ammattilainen on yleisesti ottaen parempi kohtaaja. Mutta kyynistymisen ansa ja täysinoppineeksi tulemisen ansa johtavat väistämättä ammatissa kehityksen pysähtymiseen ja siihen, että aito kohtaaminen toisen kanssa ei enää ole mahdollista.

      Onneksi minulla on ollut mentoreita, ravistelijoita ja työnohjaajia, jotka ovat auttaneet kompastumishetkinä. Kimmoisuus on ollut myös monesti tarpeen. Ja tietenkin perusnäky, peruste sille, miksi tätä kaikkea teen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Poimin hiekalta kultaista simpukkaa. Aalto huuhtoi sen käsien ulottumattomiin. Se ei ollut vielä valmis. mitä enemmän aaltoja on ja mitä erilaisempia aallot ovat sitä keskimääräisempiä ne ovat ja yhä lähempänä ihana simpukka.

      Jusa Peltoniemi

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Tuo runo ei oikein toimi, kun tää ohjelma ei anna laittaa sarkainasetuksia. Pointti on siis siinä. että toisto ja täysinoppineen ansassa olemisen luulo voivat olla hyviäkin asioita siinä prosessissa. Vapautuu ehkä aidompaan kohtaamiseen, kun ei enää tarvitse toistella ammattilaisuuttaan itselleen eikä toisille.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Parviainen
    Jouni Parviainen

    Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.