Italia sulki ovensa - ei hautajaisia

Ei ole oikeastaan mahdollista puhua mistään maasta koronaepidemian keskellä erityistapauksena. Kriisi koskee kaikkia. Se koskee myös kaikkia kirkko- ja uskontokuntia, kuten eilisessä (20.3.) uskontojohtajien julkilausumassa todetaan. On tärkeää omalla paikallaan rukoilla, pysyä rauhassa ja auttaa lähimmäisiä ihan pitämällä heihin yhteyttäkin.

Silti Italian dramaattinen tilanne herättää huomiota. Rooman kirkkojen sulkemiskohun jälkeen mediassa on käyty repivää keskustelua hautajaisten kieltämisestä. Sielunmessu voidaan pitää esim. tuhkaamisen jälkeen, ja katoliseen kuoleman kulttuuriin liittyy paljon henkilökohtaista valvojaisineen ja muineen. Se varmasti toteutuu yhä. Mutta kysymyksiä herää: onko kuolleet unohdettu?

Italia on maa, jota kohtaan voi tuntea ainoastaan myötätuntoa. Tuhansien ihmisten kuoleminen koronavirukseen lyhyen ajan sisällä on sosiaali- ja yksilöpsykologinen shokki, jonka toivoisi jääneen toteutumatta. Le mie condoglianze, Italia.

Roomalaiskatolisen kirkon rooli Italian kansallisen identiteetin luojana on suunnaton. Onhan Rooman valtakunnan raunioille noussut kirkko ottanut omikseen jopa suurvaltakunnan yhteiskunnallisia instituutioita. Kirkko oli keskiajalla Rooman ja sen sivistyksen jatkaja. Kun kulttuuri ympärillä tuhoutui, jatkui hengenviljely luostareissa. Kirkko edusti siis eräänlaista lockdown-elämän vastakulttuuria, toivoa, opiskelua ja rukousta.

A.D. 2020 juuri Italiassa kysytään silti: -Onko kirkko on itse mennyt osaksi lockdownia? Kysymys on niin äänekäs, ettei se jää katoliselta huippumedialta huomaamatta. Ensiksi tulee mieleen se, miten torstaina 12.3. Rooman kirkkoherra Angelo De Donatis sulki kaikki kaupungin kirkot koronaepidemian takia - keskusteltuaan asiasta paavi Franciscuksen kanssa. Meni muutama tunti, ja paavi muistutti perjantaina 13. päivänä maaliskuuta, että "liian drastiset" toimenpiteet eivät ole hyviä. Kirkkoherrasta riippumatta kardinaali Krajewski avasi kirkkonsa, ja pian muutkin seurakuntakirkot (ei sääntökuntakirkot) avattiin. John Allen pitää tätä eräänä paavin hienoimpana "pastoraalisena hetkenä". Ja onpa kirkkoja avattu Suomessakin, yksityiseen rukoukseen.

Oli miten oli, paavin puhe striimimessussa pian lockdownin jälkeen oli herättänyt myös kysymyksiä: hän sanoi että pappien pitää "rohkeasti" mennä koronapotilaiden luokse jakamaan ehtoollista. Tätä ei voi pitää vastuullisena asenteena. Maasta kuuluu viestejä siitä, kuinka sairaalapapit joutuvat tekemään siunaavaa työtään vailla fyysistä kontaktia, huuruuntuvien suojalasien takaa. Ja paavi, joka on kärsinyt "lievästä" flunssasta, suojautuu Santa Martan kappeliin ja apostolisen palatsin kirjastoon omissa esiintymisissään. Hmm.

Paavin aamuesiintymisiä Santa Martassa voi seurata päivittäin YouTubessa. Tässä tämänaamuinen 21.3. Havahduin tähän, ja samoin siihen, että yli miljardin kristityn hengellinen johtaja antaa tavallaan esiintymisnäytteen päivittäin. Kirkkojen messut ja muut rukoustapahtumat on kielletty, mutta netissä sallittu. Näinhän asia on kyllä Suomessakin, ja tv-jumalanpalvelukset ovat tulleet nyt viikottaisiksi. Hyvä että edes nyt. Mitä paaviin tulee, hänen liikkumisensa ja puheensa tuntuu tänäänkin todella väsyneeltä menneiden vuosien reippaaseen Franciscukseen verrattuna. Hän saattaa tv-kameran edessä ottaa nenäliinan esiin ja niistää, kuten kuluneella viikolla on nähty. Spekulaatiot paavin kunnosta flunssan kourissa päättyvät - mutta saako hän päivänkään vapaata nettitelkkarista?

Kaiken liturgisen lockdownin keskellä katolisia toimittajia puhuttaa aivan erityisesti sakramentaalinen lockdown. Kirkoissa ei ole messuja, se on selvä asia - mutta hautajaisten kaltaisten tapahtumien kieltäminen tuntuu kerta kaikkiaan rankalta, samoin kasteiden kieltäminen, häistä puhumattakaan. Miten kauan tätä voi jatkua? Miten hoidetaan ruuhka, joka syntyy tekemättömistä kirkollisista toimituksista? Miten toimitusten kieltäminen sopii yhteen sen opin kanssa, että kaste on pelastukselle välttämätön, että (katolinen) kirkko hyväksyy vain sakramentaalisen vihkimisen ja että kuolleiden siunaaminenkin on ikivanha kristillinen tapa ja vieläpä tämän kriisin keskellä erityisen tärkeää sielunhoitoa? Suomessa on ollut nyt mahdollista jatkaa maksimissaan 10 hengen kirkollisia toimituksia, hautajaisissa perustellusti ja eri päätöksellä vähän suurempia. Se tuntuu järkevältä, ja kaikki muu tuntuisi oudolta. Seurakuntalaiset voivat sitten itse päättää, tahtovatko myöhäistää toimituksen aikaa tai esimerkiksi rekisteröidä lapsensa [tai avioliittonsa] maistraatissa ennen kaste- [tai hää]juhlaa. Mitenkään väärin se ei ole, ja lapsen nimensaanti 3 kk aikana on turvattava tai sitten selitettävä...

Mutta hautajaisten kohdalla ollaan elämän äärirajalla, jossain missä kirkonkin olisi oltava? Armeijan 11 rekalla yöpimeässä siirretyt Bergamon ylitäyden ruumishuoneen arkut ovat ääriesimerkki tilanteesta, jossa koronaepidemia uhkaa murskata perinteet. Mitä kertoo se, että Venetsian lähellä ja etelän Campaniassa on pappi syytteessä hautajaisten pitämisestä? Maassa, jossa jo keskiviikkona 18.3. oli yli 40 tuhatta henkeä tuomittu kansallisen karanteenin rikkomisesta, ei tämä ole tietysti ihmekään.

Suomalainen pragmatismi nousee maalaisyhteiskunnan talonpoikaisjärjestä, luterilaisesta tasa-arvoajattelusta ja talvisodan hengestä. Vielä ei olla Italian tilanteessa. Ja Suomen kansa on kokenut kovia. [Sotien ja espanjantaudin ohella voisi miettiä vaikka 30-40-lukujen tuberkuloosilukuja; yli 10 tuhatta kuolemaa vuosittain.] Eikä toivottavasti ihan yhtä pahaan tilanteeseen jouduta - tämä ei ole vahingoniloa eikä toiveajattelua. Kuten pääministeri Sanna Marin sanoi: hallitus ei mitenkään tahdo rajoittaa kansalaisten tai "ihmisten" elämää enempää kuin on tarpeen. Toivoa sopii, että riskiryhmät pysyvät kodeissaan ja heitä voidaan kotien ulkopuolella muuten auttaa. Vastuu on kaikilla, sitä ei Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa voi mitenkään (!) ulkoistaa poliiseille tai metsänvartijoille.

Kaksi reportteria kertokoon Rooman tilanteesta: Robert "Rob" Mickensin Letter from Rome, joka on La Croix International -julkaisusta, ja John Allenin kirjoitukset Crux (CruxNow)-julkaisussa. Mickens katsoo, että paavi on koronaviruksen takia henkisesti "lukkiutunut" (stymied) eikä häneltä tule odottaa mitään luovia ratkaisuja tilanteessa. Melkoista paavi-kritiikkiä ranskalaiselta katoliselta lehdeltä. Mickens kysyy, onko "sisään suljettujen messu" (Mass for Shut-Ins) ainoa vaihtoehto, kun liturgisen lockdownin lisäksi päällä on nyt myös sakramentaalinen eli kirkollisten toimitusten ehdoton italialainen lockdown.

Mickens kirjoittaa, että on "äärimmäisen mielikuvituksetonta ja klerikalistista" että tämä etä-(epä-?)messu on ainoa vaihtoehto. Paavi on kiittänyt pappeja luovista ratkaisuista, muttei Mickensin mukaan vaikuta löytävän niitä nyt itse. Varsinaisista "nurkkamessuista" ilman seurakuntaa ei tässä puhuta, mutta sitä koskevaa keskustelua käydään Saksaa ja sen virallista katholisch.de:ä myöten. Kolme liturgikkoa arvosteli "privaattiselebraatioita" ilman seurakuntaa Vatikaanin toisen konsiilin (Sacrosanctum Concilium, 7) vastaisina. Toisaalta näin syntyi keskustelu, jossa priva-messut nähtiin myös legitiimeinä (näin dogmaatikko Hoping päivää myöhemmin 19.3.). Messu-panna (contradictio in adiecto?) nostaa näin esiin pohjamudista, ei vain konsiilin vaan myös reformaatiovuosien aikaisen keskustelun siitä, onko messu papin "omaisuutta" vaiko yhteisöllistä hyvää jota pappi johdattelee...

Uhkana on, että paavin aamumessuja seuraava ja muuten kotiarestissa oleva kansa kokee olevansa yhä enemmän pappiensa tekemisen / tekemättömyyden objekteja. Juuri tämä on klerikalismia: kaikki riippuu papeista. Pelkän Raamatun siteeraamisen ja ylhäältä saarnaamisen sijasta on jokaisen kirkon työntekijän ja vapaaehtoisen miettittävä omaa rooliaan kriisissä, kirkkokunnasta riippumatta. Suomalainen sovellutus tästä voisi olla se, että kirkossa kehotetaan seurakuntalaisia tukemaan kaikin tavoin vertaistukea kuten Korona kauppa-apua, jotka kantavat riskiryhmille ravintoa kotioville. Kristinusko toteutuu arjessa myös ja varsinkin silloin, kun arjen taakat kasvavat.

Paavi Fransciscuksen roolia "ruton" keskellä on pohtinut vatikanisti John Allen. Hän kuvailee, miten monesta suunnasta paavia arvostellaan. Keskiajan musta surma merkitsi sitä, että pappien kuolleisuus oli 15 %-yksikköä suurempi kuin kansan keskimäärin, ja tavallisesta kansastakin lähes puolet kuoli. Silti papit kulkivat jakamassa viimeisiä riittejä ruumishuoneilla, tietoisina uhkasta joka kohtaisi heidätkin pikapuoliin. Bergamon pappeja on kohdannut kato, kuten mediassa tiedetään, mutta suuri osasyy on pappispula ja siitä seuraava yhä virassa olevien pappien korkea keski-ikä. 7-8-kymppisen papin kuolema ei ole Italiassa yllätys. Mutta, kuten Allen toteaa, nykyaikana tartunnan mekanismit tunnetaan paremmin. Hän kuvailee sitä, millaisin myös (kirkko)poliittisin eväin paavin (lue: yhteiskunnan) lockdown-käskyä arvostellaan. Onko kirkko mennyt maailman mukaan? Eikö se usko omiin sakramentteihinsa ja jos ei, kuka uskoo enää siihen, kun kriisi on ohi?

Ajatus ja teema on vanha. Viime pyhän 15.3. evankeliumi piti sitä tärkeänä (Joh. 12), kun se lainasi Jesajan kirjan 53. luvun ajatusta: "Herra, kuka uskoi meidän saarnamme?" Uskottavuuden rakentaminen on tärkeää, mutta kriisiaikoina elintärkeää. Se, mitä kutsutaan hautaustoimeksi kuuluu ainakin Valtioneuvoston mukaan Suomessa yhteiskunnan kriittisiin tehtäviin, ja siinä kirkon ja kirkkojen on pysyteltävä mukana. Onpa "henkisen kriisinkestävyyden kannalta osin" kirkon ja seurakuntien työntekijät mainittu, nuorisotyö peräti erikseen - siis myös kirkon nuorisotyö. Niin, osaa seurakunnan työstä kriisi "rokottaa" niin kuin yhteistä elämää muutenkin. Nyt tarvitaan pitkää pinnaa.

14 kommenttia

  • Nostin huolen Italiasta ja erityisesti Bergamosta ja sen alueesta twitterissä esille. Se on tuttu alue, koska olemme rouvan kanssa vierailleet siellä menneinä vuosina usein. Uutiset sieltä ovat todella pysäyttäviä. Ainakin Hollanin jotkut mediat näyttivät twitterissä videopätkiä noista armeijan autoista ruumisarkut kyydissä. Jumala auttakoon nyt Italiaa ja pitää kysyä myös: Miten me muut maat voisimme auttaa? Kiina ja Saksa antoivat jo apua. Siellä on hätä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Etelä-Italia on varmaan seuraava suuri kysymys. Siellä on köyhempää, mutta sinne kuitenkin paettiin 9.3. alkanutta lockdownia ja tauti levisi samalla. Campanian [jossa pappi joutui vaikeuksiin underground-hautajaisten takia] johtomies Vincenzo de Luca ei tässä tilanteessa arvosta “50/50” (mezzo-mezzo)-asennetta joka merkitsee sitä, että keskushallinto antaa tiukkoja ohjeita joita ei kuitenkaan noudateta. Italia on “militarisoitava” eli ehdottomasti kaikki valtiokoneiston voimat valjastettava vahtimaan kansalaisten elämää, hän tässä ankarasti julistaa. https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/italian-suorasanaisimmalta-aluejohtajalta-suorat-sanat-koronaviruksesta-%E2%80%9D20-percent-imbesillej%C3%A4-pilaa-sen-mit%C3%A4-miljoonat-muut-yritt%C3%A4v%C3%A4t-saada-aikaan%E2%80%9D/ar-BB11t049?li=BBr5KbI?ocid=crossfi Jossei synny omaa tahtoa noudattaa eritasoisia karanteeneja, ei ulkopuolelta oikein voi vaikuttaa. Suomesta voisi Italialle antaa ainakin sen hautajaisten arvostuksen, jota on myös pääministerillä (“jos sattuu sellainen ikävä asia, että oma läheinen kuolee, tietenkin hautajaisiin saa osallistua”). Juurikin kuoleman kunnioitus on myös elämän kunnioittamista, ja se taas on kristillistä! http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/p%c3%a4%c3%a4ministeri-marin-korostaa-mtvn-uutisextrassa-yli-10-hengen-hautajaisia-ei-ole-kielletty-%e2%80%93-hautajaiset-ovat-niin-vakava-asia-ettei-hallitus-t%c3%a4llaisia-ohjeita-ole-antanut/ar-BB11uX0D?ocid=ientp Onko EU-solidaarisuutta – tai löytyykö sitä, jos tämä vielä nk. räjäyttää pankin eli Italian pankkikriisin. Tiukkaa kuviota pukkaa myös tulevaisuudessa, jos ja kun Italian auttamista mietimme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Tässä on muuten lainaus Helsingin hiippakunnan sivustolta:

    Kirkolla on tärkeä tehtävä poikkeusoloissa

    Kirkko ei koskaan sulkeudu, seurakunnat eivät lakkaa olemasta. Toimintaa pitää mukauttaa, kaventaa ja soveltaa viranomaismääräysten mukaiseksi, mutta samalla on tärkeää muistaa, että kirkolla on nimenomainen tehtävä henkisen kriisinkestävyyden vahvistamisessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkina aikoina ja missä tahansa tilanteessa kirkko huolehtii hämmentyneistä, pelokkaista, heikoista ja hauraista – niistä, jotka erityisesti tukea tarvitsevat. Vastaavasti kaikissa tilanteissa kirkko huolehtii hautaan siunaamisesta ja muista kirkollisista toimituksista sekä tarjoaa mahdollisuuden rukoukseen ja sielunhoitoon. Jumalanpalveluksia vietetään paikallisesti myös poikkeusoloissa. https://helsinginhiippakunta.fi/koronavirustilanne/?fbclid=IwAR1Imhb8kX34i-Wtmpb52V9-LiuY59qLj8ZD91-zeu5ZF2_x4-MEYMv8GqA -Voisiko kohta arpoa muutaman seurakuntalaisen striimikirkon yleisöksi, kuten venäläinen teatteri?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Meillä Suomessa kansan kriisitietoisuus alkaa vasta herätä. Viranomaiset eivät ole halunneet pelotella ihmisiä ja nyt uutiset esimerkiksi juuri Italiasta saavat ihmisiä enemmän hereille. Silti on heitä, jotka eivät piittaa juurikaan annetuista ohjeista. Kirkon roolista ja mahdollisuuksista: Kuuntelin iltapäivällä autossa RadioDein ohjelmaa, josa mukana mm. piispa Hintikka. Hän kertoi hienosti asioita, mutta unohti minusta paljolti somen roolin. Vaikkapa oma kappeliseurakuntamme tekee fb-sivuillemme 2-3 kertaa viikossa hartauden. Seuraava tulee huomenna. Ja koko seurakuntamme tuottaa sinne hartausaineistoa. Lisäksi jumalanpalvelus tulee sekä nettiradion kautta suorana että myöhemmin koostettuna somen kautta. Ma, ke ja pe tulee suorat iltahartaudet klo 18 nettiradion kautta jne…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Bergamon piispa Francesco Beschi kertoo papistaan, joka ei päässyt näkemään kuollutta isäänsä eikä hautajaisia järjestetty. Juttu kertoo siitä, miten suuria riskejä ikääntyvä katolinen papisto ottaa tavatessaan sairaita (joita he eivät käytännössä enää pääse tapaamaankaan).https://www.getreligion.org/getreligion/2020/3/20/this-is-a-story-aging-catholic-clergy-risk-health-to-comfort-the-faithful-during-covid-19-crsis Tässä taas Beschi kertoo pappien sanovan messun joka päivä, ei tosin “kansan kanssa vaan kansan puolesta”. Valtalehti Corriere Della Seran toimittajan tivatessa, tuleeko hautajaisia, Beschi sanoi että jokaiselle kuolleelle on tulossa “selebraatio”, mikä tarkoittaa varmaan sielunmessua – hautaamisen jälkeen luonnollisesti. Perheiden on oltava yhteydessä kirkkoherraansa asiassa. Poikkeusoloissa sielunmessusta tulee näin päätapahtuma, jahka ensin Bergamon sairaat papitkin tervehtyvät. Corriere-jutun otsikko kertoo, että “Kaikki saavat hautajaiset”. Paavi oli soittanut kaimalleen, mikä mainitaan kaikissa uutisissa. Piispa kehottaa omaisia ja henkilökuntaa siunaamaan kuolevia ja pitämään vaikka “pienen rukouksen”. Itse hän pitää omaisille muistorukouksen kaupungin suurella hautausmaalla ensi perjantaina. https://www.corriere.it/cronache/20_marzo_20/coronavirus-vescovo-bergamo-tutti-avranno-funerale-figli-medici-benedite-morenti-7babcfd8-6ae3-11ea-b40a-2e7c2eee59c6.shtml?refresh_ce-cp

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Katolinen kirkko on varsinainen synninpesä.

    Vähän aikaa sitten myönsivät kuinka nunnia on hyväksikäyetty pappien toimesta. llasten hyväksikäyttö, pedofilia, on tunnettu jo kauan aikaa. Vatikaani on harrastanut myös rahan pesua ja auttanut natseja pakenemaan sodan jälkeen. Lapsikauppa tiedetään /tunnetaan myös monista maista.

    Tällaisten järjestämillä messuilla ei ole mitään merkitystä. Tekopyhää teatteria ja ihmisten manipulointia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Raunu sanoo:

      Tarja, tänä aikana tarvitaan myötätuntoa, moni asia on maailman kirkoissa pielessä mutta niin kauan kuin sieltä haetaan lohtua niin toivotaan että se on mahdollista. Silloin kysymys ei ole teatterista. Jokainen miettiköön, miten sanansa asettaa, sillä samassa veneessä ollaan. Yritetään olla rauhassa ja harrastaa itsekaranteenia, ettemme joudu ulkonaliikkumiskieltoon!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Tarja valitsi sanat omaan ilmaisuunsa ja niissä ei ollut yhtään asiavirhettä.

      Etelä-Amerikan helluntalaiset aina 70-80-luvuille ovat kaikki olleet katolisen kirkon jäseniä. Nytkin vielä sieltä tulee suurin osa uusista uskoontulleista.

      Näin oli Euroopassakin, Italiassa viime vuosisadan alusta lähtien. Kaikkialla ‘tiedetään’, että papit molestoivat lapsia ja harjoittavat homoutta enemmän kuin maallinen laki sallii. Olen nähnyt ja kuullut monet keskustelut papiston, Vatikaanin korkeimman edustajien välillä, kun heiltä on esilletulleista törkeyksistä perätty. Julkinen julkea valehtelu on väline näissä keskusteluissa. Valaehtelut on olleet ilmeisiä ja sitten julkisestikin todettu, mutta kuitattu esim. nykyisen paavin lausumalla”olemme häpeissämme”, vaikka olisi pitänyt sanoa, että olemme himoissamme ja tässä tilassa jatkamme.

      Vain vaivoin voin ymmärtää tiedotuksesi ja saastan silottelun, eli perverssien pappien aseman pappina ymmärtämisen. Vaikka et vielä ole saanut tunnustusta RKK:lta, niin CRUX-lehden toimittajat ovat sitä saaneet, eli kertovat koko laittomuuden ja jopa saastan, niinkuin sinäkin saatesanoilla, että Roomalaiskatolista kirkkoa tarvitaan, vt. Corriera della Seran artikkeli ja pappien toiminta tartuntojen keskellä. Siinä ei kuitenkaan ole mitään hengellistä tai sen enempää kuin yhteiskunnallista, sosiaalista vastuuta, jota asemaa papisto, aina kardinaaleihin asti käyttää himojensa hoitoon, muttei niiden kuolettamiseen.

      Luin katolisten teologien sivustolta, Hapatusta, mm. Juurikkalan, katol. pappi, ihanan ymmärtäväisen artikkelin pedofiilipapeista. Koen erinomaisena siedätyksenä törkeälle laittomuudelle niin sinun artikkelejasi kuin mainitsemani Juurikkalan kirjoitukset asiasta. Sanotaan asiat niinkuin ne on oikeudessa todettu, mutta sitten aletaan vaalia yhteyttä sen kanssa, mistä tulisi pysyä erossa, niin maallisen hallintavallan mutta etenkin hengellisenkin regimentin perusteilla, (jos Lutherin kahden regimentin oppiin vetoaisimme).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Jukka Raunu

    Lohdullisuus ei poista sitä tosiasiaa, että valhe on totuuden vastakohta. Valheturva on aina valheturva,

    Raamatussa sanotaan, ” Totuutta minä tahdon salatuimpaan saakka. ”

    Totuus on kaksiteräinen miekkä, se lyö ja parantaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    No, kyllä Reijo näkisin, että “kirkkoa” tarvitaan nyt paljolti siinä mielessä että jokainen kristitty (ja muu, totta kai) voi rakastaa lähimmäistään omalla paikallaan ja osallistua sairauden ja kuoleman kohtaamiseen. Niinhän tuo piispa Beschi myös sanoi. Surullista on tosin se, ettei näemmä mitään (!) yhteisöllistä hyvästijättöä ole voitu järjestää: ei omaisille sairaalan kappelissa, ei arkkujen äärellä edes kirkossa vaikka niitä kirkkoihin tuotiin. Tämä taas olisi kirkon viranhaltijoiden käsissä järjestää, eikä vain rukoushetkenä kun ruumiit on jo poltettu? Pedofilia-kriisistä olen kirjoittanut muissa jutuissa mutta kuten huomaat, se ei ole tämän jutun pointti. Korona-kriisi on. Sairaudet kaatavat myös kirkossa, ja paavin “hyvää” kuntoa kehuva Allen pohdiskelee ajatusleikkinä, kuinka uusi paavi valittaisiin 20 päivässä, jos nykyinen kuolisi tai eroaisi… https://cruxnow.com/news-analysis/2020/03/for-idle-lockdown-hours-a-thought-experiment-what-if-there-were-a-conclave-now/ Se ei ole ajankohtaista – tänäänkin paavi esiintyi aamumessussa. Hän kehotti aluksi rukoukseen niiden puolesta, jotka eivät ole voineet (!) hyvästellä rakkaitaan… https://www.vaticannews.va/en/pope-francis/mass-casa-santa-marta/2020-03/pope-francis-blind-man-homily-augustine.html

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Voidaan puhua yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta toiminnasta, mutta on annettu perverssien pappien käsiin. He tekevät niin paljon oikein, kuin se on tarpeellista ja siihen asti kuin poliisi ei heidän toimiinsa puutu, koska Vatikaanin kurinpitojohtava, kuten Fisichella vakuuttaa tiukasti, että he kirkon sisällä hoitavat kurinpidon, mikä on yhtä kuin siirrellä molesteoijia toisiin paikkoihin ympäri maailmaa ja silmätikuiksi joutuneet siirretään suojaan Vatikaaniin. Tämä lyhennetty katsaus koskee viimeistä kahtakymmentä vuotta ja jatkuu koko ajan, koska se ei koskaan loppunut eikä sellaista muutamaan sataan vuoteen edes tunnustettu. Vakuuttava julkisivu on osattu rakentaa, valheen kaikella voimalla. Tästä esimerkkinä on Austraalian kardinaali joka hyvinkin leppoisan näköisenä vietiin lusimaan. Ymmärrät varmaan, että näin korkeassa suojeluksessa on toimii perverssiys erittäin hyvin.

      Toisaalta en ota asiaa esille uutena, vaan hämmästelen esimerkiksi sinun tiedotustasi siitä mitä jo lehdet ympäri maailmaa ensin ovat tiedottaneet. Mitä niitä toistamaan. Aikasi kun näitä ‘raportoit’ alkaa tuntua, että ollaan jo saatu asia kuntoon, koska paavikin sanoin ‘häpeävänsä’, mutta parin vuosikymmenen jahtauksen tuloksena.

      Totta, että tässä on nyt asia ja RKK liitetty koronavirukseen, mutta sen hoitajaksi. Ei tule edes mieleen, että samanlainen ‘korona’ oli RKK:n sisällä hyväksyttynä viruksena, eli pedofiiliana ja homoyhteisön ‘turvasatamana’.

      Katolinen papisto, kristityn ominaisuudessa, hoitamassa hautaamisia, tartuntaa uhkaamalla, on edellä esittämälläni pohjalla farssi, jos asiaa hengellisesti tutkiskellaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Raunu: “Sairaudet kaatavat myös kirkossa…”

      Onkko Jumala kuollut, kun ei varjele. Luulisi nyt ainakin paavin poppoota ja muuta kristikuntaa varjelevan mokomalta taudilta, vaikkei meitä pakanoita nyt niin perään katsoisikaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Tässä on punnittua puhetta Italian tilanteesta, Saksan viralliselta RKK-saitilta. Juttu kertoo mm. Aquilino Apassitista, joka on Bergamon Giovanni XXIII -sairaalan pappi ja 84-vuotias. Hän ei pelkää kuolemaa ja pitää puhetta “sankarillisista” papeista (kuuriakardinaali Comastri) turhana hehkutuksena. Todellisia sankareita ovat pitkää päivää tekevät lääkärit ja hoitajat. Hän sanoo, ettei ole edes 2. maailmansodan aikana tai Amazonian lepra- ja malariapotilaiden keskellä kokenut samanlaista. Esimerkkinä kohtaamisesta (kyllä, hengityssuojaimen kanssa) hän kertoo hetken miehen arkun äärellä, kun hän soitti älypuhelimella leskelle ja he yhdessä itkivät. Pappien kuolema (yli 50 tällä hetkellä, yksi 55-vuotias ja muut vanhoja) on usein johtunut sairaiden kohtaamisesta, johon paavi kehotti. Sairaita onkin kohdattava, mutta kenen, missä ja miten? https://www.katholisch.de/artikel/24934-dutzende-tot-wie-sich-priester-im-kampf-gegen-corona-aufopfern Btw: Kimmon kanssa huomaan kyllä pohtivani, mikä on lopulta järkevää… sairaalat lopulta päättävät, keitä sairaiden luokse päästävät. Eroja katolisen (ja vaikkapa anglikaanisen) kirkon ja luterilaisuuden välillä voi kyllä löytää siitä, että edellämainituissa messun vietto jatkuu vaikka pienellä porukalla, niin kuin se Rooman Pyhän Martan talossakin jatkuu päivittäin https://fides.katolinen.fi/uskon-harjoittamisesta-etana/ tässä taas Vatikaani uudessa viestissä vapauttaa (täydellinen ane) kirkon jäsenet viimeisen (sairaiden) voitelun välttämättömyydestä, mikä on varmaan paikallaan koska on ehkä mahdotonta aina mennä kuolinvuoteille teho-osastoille https://fides.katolinen.fi/taydellinen-ane-mahdollinen-koronapandemian-takia/ Mutatis mutandis, myös kirkot muuttavat toimintaansa koronapandemiassa, mutta aina omista teologisista lähtökohdistaan käsin? Striimaus ja muu tuovat nykyaikaan, mutta kuten CruxNow toteaa, on myös vanhoja ja osin unohtuneita käytäntöjä, kuten “hengellinen kommuunio” (Padre Pion sanoin), “tahdon kaste” ja em. ane (engl. indulgence). https://cruxnow.com/covid-19/2020/03/coronavirus-revives-the-old-ushers-in-the-new-in-catholic-practice/ Jumalanpalvelusten erilainen tilanne on noteerattu Kotimaa24:ssäkin https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/ortodoksinen-ja-katolinen-kirkko-jatkavat-suomessa-rajoitettuja-jumalanpalveluksia/

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Pappien itsensä kuolema-asiassa lainataan muuallakin Italiassa Avvenire-lehden Marina Corradin kirjoitusta “Siunauksen miesten kuolemasta ja yksinäisistä jäähyväisistä” lauantailta 21.3. Ainakin sitä lainataan Sardiniassa: https://www.sardegnalive.net/news/in-italia/44765/coronavirus-cinquanta-i-preti-morti-in-italia-seppelliti-senza-chi-li-ama-attorno. Nythän Italian kuolleita pappeja on jo yli 50, ja ikäluokka on 45-104 vuotta. Corradi ottaa esimerkiksi 94-vuotiaan Franco Minardin ja puhuu muutenkin kymmenistä (lauantaina 30:stä) kuolleista papeista. Ympärillä yhteiskunta muuttui ja heidän kastamansa lapsetkin aikuistuivat ja vanhenivat. (Minardi itse teki papin töitä 70 vuotta.) “Niin monta vuotta, niin monet hautajaiset, mutta heille itselleen ei.” Juttu kuvailee Parman piispan tuntoja hänen ollessaan pappiensa ruumiita vastassa hautausmaalla “hyvin harvojen muiden kanssa”. Mutta itse hautajaiset on peruttu. Pappien kuolemaa verrataan “tuntemattomien sotilaiden” kuolemaan sodassa. Eikö tässä välity haikeus siitä, ettei papeilla ole omaisia (lapsia, lastenlapsia, leskeä) heitä saattamassa? Perheettömän papin uhri on korona-aikana totaalinen ja piispankin suru “käsittämätön” (onhan hän pappiensa paimen – ja katolinen piispa totisesti tuntee omansa joita ei ole ikinä satoja, vaan kymmeniä…), vaikka (katolisen) lehden juttu päättyy ajatukseen ylösnousemuksesta, josta piispa saa voimansa. Sepelliti senza chi li ama attorno – haudattuina ilman rakkaita ympärillään – tämä jää varmaan korona-kuoleman lentäväksi lauseeksi, jota sardinialaislehtikin toisti otsikossa. Tässä Corradin vahvaa tekstiä: https://www.avvenire.it/opinioni/pagine/la-morte-e-il-solitario-addio-degli-uomini-delle-benedizioni

    Ilmoita asiaton kommentti