Jani Kaaro ja vl-noitarovio

http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350

Janilta tärkeä näkövinkkeli keskusteluun lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ihan järkyttävän käsittämätöntä puoskarointia näyttää olevan tuollainen kehoterapia. Mun sydäntä oikein raastaa tuon tarinan Eeron, hänen vaimonsa ja koko perheen puolesta, kun heille on sattunut jotain noin järkyttävän karseaa. Varsinkin Eeron kohta oikein ahdistaa. Tuska, miksi ihmeessä tuommoista voi joutua kokemaan? Tekisi mieleni päästellä oiken liuta ärräpäitä! ARGH! AUUUH! GRRRR!

Niin hirmuisen tärkeä kuin Kaaron esille tuoma asia onkin, se ei minusta osu oikein maaliinsa vanhoillislestadiolaisessa pf-keskustelussa. Seuraava lausahdus, jolla Kaaro yrittää tehdä tyhjäksi Johanna Hurtigin arvokasta riistettyjen lasten puolustamisen työtä, kylläkin osuu ”maalauksellisuudessaan” tasan maaliinsa ja siitähän asiassa on juuri kyse:

”Hurtig maalaa kuvaa yhteisöstä, jossa vaikenemisen ja anteeksiannon kulttuuri mahdollistaa lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja kaltoinkohtelun.”

Oikeastaan lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on aina mahdollista sellaisen pahantekijöille tilaisuuden tullen, mutta sen jatkuminen asian paljastumisen jälkeen ei ole mahdollista jos tekijä saadaan telkien taakse ja vastuuseen teoistaan, jota ei ole aina tapahtunut vl-liikkeessä juuri tuon vaikenemisen ja anteeksiantamisen kulttuurin takia.

Kun lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on mielletty lähinnä syntinä (tosi pahana!), se on hoidettu hengellisesti anteeksipyytämällä ja -antamalla, siitä ei ole useimmiten tehty rikosilmoitusta. Pf-tragedioiden huono ja vääränlainen asiainhoito on myönnetty ihan SRK:n johtoportaalista käsin ja Johannalle on haluttu antaa kiitosta ja arvostusta hänen työstänsä asian tiimoilta.

Nykyään liikkeessä on ohjeistettu tekemään heti rikosilmoitus, jos ilmenee jotain rikoksellista liikkeen sisällä. Sitä on haluttu oikein korostaa mielestäni.

En tiedä, onko mitään niin kamalaa syytöstä olemassakaan päällä maan kuin lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, siksipä sellaisen syytöksen saaminen AIHEETTA on ihan järkyttävää! Siinä on vaarana pilata toisen elämä ihan tyystin, en toivoisi ikinä, EN IKINÄ, sellaista tapahtuvan ihan kenellekään. Minua niin raastaa Eeron, Reijon ja ihan kaikkien heidän kohtalotovereidensa kohtalot. Mulla alkaa taas savu tulla korvista kun vähänkin enempi mietin asiaa ja menen noiden miesten tilanteisiin sisälle.

Ja ihan käsittämätön tuollainen valemuisto, varsinkin lasten seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla. Itse olen kohdannut juuri päinvastaista ilmapiiriä asian tiimoilta; koska tuollainen tapahtuma on varsin kamala ja ikävä, sitä ei ensinnäkään halua uskoa todeksi vaikka silmät näkisivät asian ihan todellisesti, ja toiseksi, asiasta on varsin vaikea puhua kenellekään. Nämä eivät ole esimerkiksi vl-piireissä niitä kulovakean tavoin leviäviä juoruja, kuten esimerkiksi se taas on, jos joku on laittanut itselleen korvikset tai on muutoin uskossaan epäilty vl-uskovien keskuudessa.

Ja vielä tuollaisesta kehoterapia-puoskaroinnista; miten tuollaista johdattelevaa asioiden tonkimista saa edes tehdä? Pitäisi lailla kieltää koko homma!

  1. Taisin luottaa liikaa Kaaron ”tutkimukseen”, nyt tuntuu siltä. Edelleenkin olen kaikissa asioissa oikeuden puolella ja vääriä ilmiantoja ja tuomioita vastaan. Kuitenkin tuo Kaaron juttu on saanut jo paljon sellaista aikaiseksi, että oikeiden uhrien kokemuksia mitätöidään ja saatetaan epäilyksenalaiseksi oikeita tuomioita. Tosi harmillista 🙁 Jos kerta Kaaron tarkoitus oli suunnata katseet median toimintaan, niin sitä ei todellakaan ole tapahtunut, vaan katseet ovat kääntyneet nyt tasan tarkkaan tiettyihin henkilöihin ja heidän arvokkaalle työlleen on langennut ruma varjo.

  2. Kuuntelin ratiosta kuinka joku saarnaaja anteli syntejä anteeksi oikein roppakaupalla hokien maagiseltakin kuulostavaa sanontaa, heräsi sitten kysymys ja jota tämänkin blogin aiheen myötä voi kysyä, voiko noin hokemalla antaa/saada syntejä anteeksi?

    Minun raamatussani on selkeästi Johannes kirjoittanut seuraavaa:

    16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
    17 Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
    (1.Joh.5)

    Siis voiko ”köntässä syntejä antaa anteeksi, ei voi, sillä mistä tietää onko joukossa niitä jotka ovat tehneet sellaista syntiä joka on kuolemaksi?

    Onko pedofilia sellaista syntiä joka on kuolemaksi?

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.