Jatkettua tavaraa

Menin taannoin Turun Kakolaan tarkoituksella viettää hetki Raamatun äärellä veljien kanssa. Meitä oli siinä kolme henkeä ja meidät ohjasi vartija erääseen pieneen huoneeseen, jossa oli pöytä ja muutama tuoli. Ovi suljettiin ulkopuolelta ja se loksahti lukkoon. Luimme Raamattua ja keskustelimme asiasta. Useasti myös keskustelu ohjautui ihan alan juttuihinkin. Niinpä sillä kerralla puhuttiin myös huumeista. Joistakin jauhoista siis. Esille tuli myös tavaran jatkaminen, koska jatkamalla annos ikäänkuin lisääntyy. Siitä ei sen enempää, en aio antaa reseptiä, koska se ei kuulu toimenkuvaani.

Ajatus lähti laukalle, kun silmäilin esitettä kirjasta, joka on totuuden asialla ja paljastaa kristillisen kentän mädännäisyyden. Varmaan tuntuu suuri mielihyvä siitä, että kaikki tieto mitä on saatavilla on nyt kaikkien luettavissa yksistä kansista. Itsekkin ajattelen joskus niin, että kaverin synnit pitäisi julistaa kovaäänisellä peltikattojen päällä. Sitten säpsähdän ikäänkuin, kun olen nähnyt myös synninhädässä olevia ihmisiä. Ihminen voi olla niin ahdistuksessa, että raavas mies itkee vuolaasti ja vavisten tunnustaa syntejään ihan vapaaehtoisesti. Mitä minä hänelle sanon, sanonko ettet sinä ole syntisempi kuin muutkaan koita nyt vain rauhoittua. Vai otanko hänet tosissaan ja alan hoitaa Jumalan armolupauksilla. Mihin hänet sitten ohjaan, jos yhdessä paikassa ollaan penseitä, toisessa paikassa salaisissa synneissä eläviä hurmahenkiä? Onko Jumalalla enää lainkaan valtakuntaa maanpäällä?

Mietteisiin sekoittuu nyt muisto Turun Mikaelinkirkosta. Jossain isossa jutussa oli julistusvastuussa jo edesmennyt Herran palvelija Kalevi Lehtinen. Hän sanoi suurinpiirtein näin: Suomen kansa on rokotettu evankeliumia vastaan laimennetulla evankeliumilla! Jos siteerasin väärin, varmaan joku oikaisee. Olisiko Johannes Kastajan huuto paikallaan: Kirves on pantu puiden juurelle!

2 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Miten siitä onkin tullut tommosta lierua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sota-ajalta olen kuullut sellasen termin kuin: Leikattukonjakki. En tarkkaan tiedä mitä se leikkaaminen oli. Nyt tuntuu, että puoluekokouksen takia leikattiin normaalijärjestä palanen. Kun kurkiauran kärkikurki vaihtuu, muuttuu koko aura räkättirastaiksi jotka ruikkivat kunniallisten ihmisten päälle, niinkö se oli?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Lauri Lahtinen
    Lauri Lahtinen

    Eläkeläinen laivastosta. Vanheneva ukko, joka tarkkailee elämää. Pakosta mukaan tulee henkilöhistoria. Sen takia kaikki nykyaikainen ei vaikuta aina kovin viisaalta. Vaikka maailma on nuorten ja keski-ikäisten, saamme kai me vanhatkin inistä vähän välillä. Toimin nykyisin Agape-koti ry:ssä.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Katso kaikki

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit