Jee Sustelua

Monet itseään kristityiksi väittävät ovat nostaneet hillitöntä metelöintiä vuoden homo -valinnasta. Ei kuulemma ole mitään asiaa vastaan(sic) mutta että ei saisi alle 18-vuotiaita valita. Jos näiltä tyypeiltä kysytään, ei saisi valita mitään muutakaan. Sama porukka kauhistelee miten hirveää on, että piispa oli mukana. Joku jopa tituleerasi jotenkin siihen malliin, että vanhoillisen(tä?) uskonnollisen yhteisön(hä?) piispa oli jakamassa tätä kauheaa palkintoa.

Pitäisi heidän saada valita vain ja ainoastaan vuoden pahentuja. Tai eniten ärsyttää kaikki palkinto. Tahi ennen oli kaikki paremmin voittaja. Yms.

Tietysti voitaisiin palkita näistä uljaista uroista vuoden hetero. Sitten saisi paukutella henkseleitä. Sama väki on vakuuttunut, että kaikki alle 80-vuotiaat ovat alaikäisiä ja murrosikäisiä.

Voi luoja ota minut pois täältä!

32 kommenttia

  • Leo Tihinen sanoo:

    Juhani Ketomäki

    Martti Pentti jo tuossa edellä vastasi erittäin selkeästi jatkokyselyysi.

    Minä jatkan vielä; Vuoden urheilijaksi valitaan vain yksi, vaikka urheilua harrastavat tuhannet. Vuoden poliisiksi valitaan vain yksi tuhansien joukosta ja niin edelleen. Olisiko Juhanilla esittää joku ansioituneempi henkilö vuoden homoksi Tuure Boeliuksen tilalle, vai mikä tässä kaihertaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Martti Pentti en ota vakavasti niin että siltä osin en kommentoi.

      Kaihertaa se että Boelius on alaikäinen. Onhan se tässä tullut monta kertaa esille. Lastensuojelulain mukaan alle 18-vuotias on lapsi ja mielestäni lapset pitäisi pitää erossa tällaisista gaaloista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Martti Penttiä en ota vakavasti.” Ei täällä keskustellakaan sen takia, kenet otetaan vakavasti tai ei. Esitettyjä ajatuksia kannattaa aina miettiä. Tollokin saattaa lausua syvällisiä viisauksia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Juhani Ketomäki: “Lastensuojelulain mukaan alle 18-vuotias on lapsi ja mielestäni lapset pitäisi pitää erossa tällaisista gaaloista.”

      Onko lastensuojelulakia mielestäsi tässä tapauksessa rikottu? Jos on, kenen pitäisi ilmoittaa asiasta viranomaisille?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leo Tihinen sanoo:

    Juhani Ketomäki. Asia tuli minulle selväksi. Kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Piti olla Sekin eikä Seija. Piti olla luuloihin eikä lukioihin..

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Risto Korhonen, mitä sillä on merkitystä missä sitä on käsitelty? Ei kai se vaikuta sen totuudellisuuteen? Googlaamalla löydät itsekin mitä siitä on kirjoitettu.

      Jos Askola olisi pyydettäessä näyttänyt vieraskirjansa niin olisi jo selvinnyt, ovatko kaikki käytetyt rahat menneet virkatoimintaan vai onko hän kestinnyt omia vieraitaan. Tuomiokapituli kieltäytyi näyttämästä vieraskirjaa toimittajille jolloin he valittivat hallinto-oikeuteen jossa asia vielä on. Se on julkinen asiakirja joka pitää näyttää kenelle tahansa.

      On kirkon hallinnossa jotain vialla. Valtion puolella on Valtiontalouden tarkastusvirasto joka hiljattain kyseli korkeuden virkamiesten rahankäytöstä. Kirkolla ei ole tällaista elintä. Käytännössä piispoja ei valvo kukaan. Mainitsemaasi kirkon johdon toimintaa valvovaa virkamiestä ei siis ole olemassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Käytännössä piispoja ei valvo kukaan.” Näkyy eräs J. Ketomäki ottaneen asiakseen ottaa tämän toimen itselleen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      :-)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Korhonen sanoo:

    Onko Askolan ja Mäkisen “juopottelua” käsitelty muualla kuin iltalehdessä? Onko mielestäsi kirkon hallinnossa tältä osin jotain vialla? Pitäisikö sinusta asialle tehdä jotain? Aiotko sinä ottaa yhteyttä kirkon johdon toimintaa valvovaan virkamieheen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit