Jeesuksen sanoma.

Uuden Testamentin rakentajat rakensivat sen omien tarkoitusperien tavoiteltavaksi. Tästä esimerkkinä mm. Johanneksen evankeliumi, Markuksen evankeliumiin lisätty ylösnousemuskappale. Myös ehdoton määräys kaikki muu Jeesuksesta kirjoitettu ehdottomasti hävitettävä tulevilta sukupolvilta.

Jeesuksen sanoman rehellinen ja realistinen ymmärtäminen edellyttä kaikkien julkaistujen 20 evankeliumin tutustumista. Maria Magdaleenan, Tuomaan, Filippuksen evankeliumilla on esim. merkittävää tietoa Jeesuksen olemassaolosta. Todettakoon tässä että Jeesuksen lapsuuden evankeliumin kirjoittaja Tuomas on eri Tuomas kuin nykyään tunnettu ja arvostettu Tuomaan evankeliumi.

Filippuksen evankeliumin mukaan Jeesus antoi arvostuksen naisen ja miehen avioliitolle elämän jatkumisen merkeissä mutta ei kieltänyt ihmisten kesken olevaa yhteiselämää. Me kaikki synnymme tänne maailmaan tasa-arvoisina ja sitä pitää kunnioittaa koko elämämme ajan.

Lähimmäisen rakkauden mentaliteetin me kaikki ihmiset saamme syntyessämme tänne maailmaan joaas on kaikki laki ja profeetat. Taivasten valtakunta on lähimmäisen rakkaus ja sen merkityksen ymmärtäminen ja noudattaminen on elämämme tarkoitus.

9 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Varmastikin näin.

    On sitten joltinen ihme Raamatun Uutta Testamenttia tulkittavan ja ymmärrettävän ehdottomana Jumalan sanana ja ehdottomana totuutena kun vain niinsanotusti punaisen langan huomaa ja Armossa löytää omaksi ja kirkkonsa tyydytykseksi.

    Eikö näin perisynti vaikuttanutkaan oikean uskomisen malliin ja evankeliumien kanonisoimiseen ainakin 300.aa luvun lopulle kun ei pitempäänkin, ja perisynnin vaikutus pitäisi kirkon mukaan ulottua tähänkin päivään asti jos kirkon opetusta seuraa.

    Eli perisyntiä löytyy kyllä mutta kohteesta riippuen erivahvuisena.

    Uudesta Testamentista löytyy kolme Jeesuksen kovin hyvää ohjetta ja opetusta aikamme Ihmiselle. Kolmas on niistä vaikein ja haasteellisin ottaa ja opiskella. Mikähän se on?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Knostilaisuus on harhaoppi ja tämän harhaopin ylläpitämiseksi kirjoitetut tekstit ovat huuhaata. Kannattaa lukea Pyhää Raamattua eikä näitä knostilaisia tekstejä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Se van Heinilä ettåä pyhässä Raamatusa itsessään on gnostilasita ainesta. Mm. Jeesuksen sanonnassa, “Voi teitä te lainoppineet kun te olete kätkeneet GNOSIKSEN AVAIMEN! Itse ette ole menet sisälle ja sisälle meneviä olette estäneet!”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reino Suni sanoo:

      Juha Heinilä !

      Käsityksesi mukaan Jeesuksen puolison, elämänkumppanin, kirjoitus evankeliumi miehestään on harhaoppia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Marian nimeä kantava knostilainen evankeliumi on 200-300 luvuilla kirjoitettu luomus, joka johdattaa ihmisiä palvomaan Kolmiyhteisen Jumalan sijasta erilaisia henkivaltoja. Harhaoppia. Magdalan Marja on ollut naimisissa jonkun kerran. Jeesus Kristus ei ole ollut hänen kanssaan naimisissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Vielä Magdalan Mariasta. Hän hyvä esimerkki meistä suurista syntisistä. Mekin voimme turvata Jeesukseen ja saamme suuret syntimme anteeksi. Jeesuksen risti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Juha: “Kannattaa lukea Pyhää Raamattua”

      Eipä se huuhaa huuhaata lukemalla miksikään muutu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Heinilä”Harhaoppia.”

      “Harhaoppia” julistaa herra Heinilä kreationismin takaamalla asiantuntemuksella, jonka mukaan Tellus on 6000 vuoden ikäinen.

      Heh.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Kimmo, tarkennus maailmankaikkeus on lähes 6000 vuoden ikäinen. Runsaan 10 vuoden kuluttua maapallo on 6000 vuoden ikäinen. Iän on laskenut minua viisaammat. Osaan lisätä vuosittain yhden vuoden maapallon ikään. Se ei ole vaikeaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Reino Suni
    Reino Suni

    Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit