Jeesuksen sanoma.

Jeesuksen sanoma.

Jeesuksen sanomasta ei kirjoitettu ensimmäistäkään riviä hänen elinaikanaan. Ensimmäiset kirjoitukset tulivat noin 20 vuotta hänen lähtönsä jälkeen. Ne olivat Markuksen evankeliumi ja Paavalin kirjeet. Tosin ei ainakaan minulle ole selvinnyt muiden evankeliumien lähtökohdat kuin Raamaattuun otetut. Niissä on erittäin mahdollista realistista tietoa Jeesuksen elämästä. Tuomas, Filippus, Maria Magdaleena, jne.Siis uudet sukupolvet ovat kertoneet asioista. On aivan mielisairautta uskoa, että kirjoitetut sanat ovat todella samoja mitä Jeesus on sanomnt.

Jeesuksen toimintakausi oli tutkijoiden käsityksen mukaan noin yksi vuosi. Näin hän sai kutsun lähettilääksi noin kolmekymppisenä. Siis hän eli esim 28 vuotta ennenkuin hän sai kutsun lähettilääksi. Markuksen evankeliumi. Häneltä meni luonnolliseta aikaa keskustelussa perheensä kanssa mahdollisista seurauksista suostuessaan Korkeimman lähettilääksi. Hän ymmäsi mahdolliset seuraukset. Joista seurauksista Maria joutui poistumaan elämänsä jatkumisen takia pois Provenceen.

Tässä myt muutama ajatus joita olen valmis perustelemaan.

  1. Rauli: ”Nyt on noussut esiin tämä Jeesuksen vuosikymmeniä taivaaseen astumisensa jälkeinen antama lupaus ”palata pian”. No, nyt pitäisi jokaisen vilpittömän Raamatun lukijan oivaltaa ainakin se, ettei Jeesus maan päällä ollessaan tarkoittanut paluuta muutaman seuraavan vuosikymmenen aikana.”

    Vilpittömällä Raamatun lukijalla tarkoitetaan tässä yhteydessä henkilöä, joka hyväksyy Jehovan todistajien näkemyksen siitä, että Jeesus on palannut jo useampaan otteeseen ja viimeksi 1914. Vilpittömän Raamatun lukijan tulee mukaasi myös hyväksyä, että vaikka kaikki Jehovan todistajien vuoteen 1914 liittämät ennustukset ja yksityiskohdat ovat osoittautuneet täysin virheellisiksi, ja joita ylläpidetään edelleen vaikka hallintoelin itsekin tietää ylläpitävänsä väärää oppia, siihen pitää silti uskoa. Ja jos et usko, menetät kaikki läheisesi.

    Rauli: ”Ilmestyskirjaa lukiessa ilmenee piirre, ettei edes kirjoittaja Johannes ymmärtänyt kaikkea kirjoittamaansa. Vieläkin Ilmestyskirjaa jotkut kovasti kaihtavat siksi, että siitä on niin monenlaisia selityksiä.”

    Eikä ihme. Onhan se sellaista diibadaabaa ja korkealentoa. Myös Jehovan todistajat ovat uponneet Ilmestyskirjan suohon. Jehovan todistajien tulkinnat ko. kirjasta ovat muuttuneet jo yli sata vuotta, kuten kaikki muutkin Jehovan todistajien tulkinnat, joista aika on ajanut ohi yksi kerrallaan. Kirja ”Ilmestyksen Suurenmoinen Huipentuma” on sekin versioitu uudelleen kun aika ajoi varsin pian sen tulkintojen ohi. Jehovan todistajat joutuivatkin kirjaimellisesti leikkaa ja liimaa -hommiin, kun heille annettiin kirjan tulkintojen viimeinen käyttöpäivä -merkintöjen vanhennettua uudet tulkinnat, jotka tuli liimata kirjaan vanhojen tulkintojen päälle.

    Rauli: ”Jos joku ajattelee, että sanan ”pian” käyttö Ilmestyksessa on nyky-wikipedian määritelmän mukainen, kannattaa samaa konkretiaa soveltaa myös eläinten puolelle: hakea eläintarhoista lohikäärmettä.”

    Tai sitten todeta ilmeinen: Ilmestyskirja on pelkkää hölynpölyä. Tosin sielläkin odotellaan edelleen Jeesuksen pikaista tulemista. Kuten myös tänään 2000 vuotta myöhemmin.

    Rauli: ”Selostaessaan jatkossa edelleen tuloaan ja ”tämän maailman loppuun” liittyviä tapahtumia Jeesus kertoo pois muutavasta miehestä, itsestään. Tuossa yhteydessä ei kerrota paluusta ”pian” vaan Jeesus käyttää ilmausta ”pitkän ajan kuluttua”(Mat25:19)”

    Hyvä esimerkki. Se nimittäin alleviivaa koko pikaisen paluun ydinongelmaa. Kun Jeesus sanoo ”pian”, hän ei suinkaan tarkoita ”pian”, mutta kun hän sanoo ”pitkän ajan kuluttua”, hän tarkoittaa luonnollisesti mitä sanoo. Ja juuri tätä on Raamatun laskelmoiva tulkinta. Sieltä haetaan mitä halutaan ja jokainen kohta tulkitaan kuten halutaan. Se, mitä siellä oikeasti lukee, ei paina paljoakaan.

    Rauli: ””Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.”(Apt20:29.30)”

    Tämä sopii hienosti Jehovan todistajiin, jotka ovat kehitelleet helposti raamatunvastaisiksi osoitettavia oppeja (kuten oppi vuodesta 1914).

    Ja nyt kun olemme käsitelleet Jeesuksen paluuta monen sivun verran, siirtykäämme mainitsemaani kohtaan kaksi, joka käsitteli sitä, että Jeesus uskoi Raamatussa esitettyyn maailmanlaajuiseen vedenpaisumukseen, josta ei ole ensimmäistäkään tieteellistä havaintoa.

    Odottelen kannanottoasi aiheeseen. 🙂

    • Kannanottoni oli ainoastaan ja vain tähän aiheeseen, siis noihin sinun ”lukemattomiin”(<4) Jeesuksen lupauksiin paluustaan ensimmäisellä vuosisadalla. Sitä neljättä siis ei koskaan löytynyt?

      Vilpitön Raamatun lukija ymmärtää Jeesuksen ennustaneen "tämän maailman loppua" ”pitkän ajan kuluttua”, joka tietyllä aikamittarilla on "pian". Tarkoilla vuosiluvuilla ei ole tässä keskustelussa mitään merkitystä, vaikka yrität kuinka monta kertaa sellaista sivujuonnetta tähänkin keskusteluun tunkea.

    • Kuten todettua, kommentoit pelkästään aiheita, jotka sinulle sattuvat sopimaan, ja niitäkin vain tarkoissa – sinulle sopivissa – viitekehyksissä. Lisäksi otat oikeudeksesi vaatia kanssakeskustelijaa sopeutumaan omiin vaatimuksiisi, samalla kun kanssakeskustelijan kysymyksillä ja huomioilla ei ole mitään arvoa, mikäli nämä eivät sovi omaan agendaasi.

      Tämä on tietenkin yleisemminkin tuttua Jehovan todistajien tavasta ’keskustella’. Kyse ei ole keskustelusta sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan yksipuolisesta saarnaamisesta. Tähän perustuu myös Jehovan todistajien Raamatun tutkisteluiksi kutsutut ’keskustelut’ kiinnostuneiden kanssa.

      Raamattu antaa terveisensä tässäkin asiassa Raulille. Vaikka eipä sillä, että Raamatulla(kaan) olisi Jehovan todistajille mitään merkitystä, mikäli sen sanoma ei sovi uskonnollisen järjestön agendaan.

      1. Piet. 3:15

      olkaa aina valmiit puolustautumaan jokaisen edessä, joka vaatii teiltä teissä olevan toivon perustetta, mutta tehkää se lempeämielisesti ja osoittaen syvää kunnioitusta.” (1. Pietarin kirje 3:15 UMK)

    • Tasan kolme kertaa olet sitten paljastanut ne Raamatun jakeet, joissa sinun mielestäsi Jeesus liioitteli tulemisensa aikataulua. Lupailit, että niitä on ”lukemattomia”.

      Lukemattomia ovat kyllä olleet ne kerrat, joissa olet levittänyt antipatiaa, etten sanoisi vihaa, sellaista ihmisryhmää kohtaan, joka tunnetaan ympäri maailman Jehovan todistajina. Ilmeisesti asiakeskustelu ei ole se sinun juttusi.

      Jo kaksi viimeisintä kommenttiasi sisältävät lähes kymmenen kertaa nimikkeen ”Jehovan todistajat”. Kun niitä syytöksiä Jeesusta ja hänen lausumiaan kohtaan oli vaivaiset kolme, niin mistäs me oikein keskustelimmekaan??

    • Jeesus puhui ”tämän maailman lopusta” ja sitä ennakoivista tapahtumista suoraan ja kuvauksien välityksellä lähestulkoon ”lukemattomia kertoja”. Jos niistä vain kolme voidaan ymmärtää lyhyellä aikaskaalalla tapahtuvaksi, se ei ole kovin vakuuttavaa.

    • Kaikki nuo kuvaukset sopivat Jeesuksen aikoihin, ja kuulijansa todentavat omissa odotteissaan, että paluun piti todella tapahtua heidän aikanaan.

      Mutta eihän tämä tietenkään riitä, kun halu uskoa vastoin todellisuutta ylittää kyvyn rehelliseen asioiden tarkasteluun. 🙂

    • ”Jos niistä vain kolme voidaan ymmärtää lyhyellä aikaskaalalla tapahtuvaksi, se ei ole kovin vakuuttavaa.”

      Täsä nyt vaan on se, että sanonnassa ’k a i k k i tämä on tapahtuva vielä tämän sukupolven eläessä..” sana k a i k ki kattaa Jeesuksen kaikki lopun ajan kuvaukset.
      IlmeisestiJeesus itsekin kuvitteli/uskoi/luuli että kaikki todella ehtisi tapahtua; ei hänellä ihmisenä ollut välttämättä reaalista kuvaa maailman koosta, kansojen lukumääristä, lähetystön resursseista ja muusta vastaavasta.

  2. Asiakeskustelu on mielestäni sitä, että käydään läpi keskustelun aihepiiriä yksityisten kansalaisten kesken. Kuuluivatpa he sitten millaiseen uskonnolliseen järjestöön tai ovat kuulumatta.

    Katkeria syytöksiä olet suorastaan vyöryttänyt näissä keskusteluissamme. En innostu vastaamaan niihin. Enkä voisi kuvitellakaan, että samalla tavoin kävisin jonkun toisen kirkkokunnan tai uskonnollisen yhteisön kimppuun.

    Marjaana hyvä. On suorastaan sääli, ettet voinut tämänkään keskustelun, etenkään sen loppuvaiheen aikana, kommentoida ilman tiettyä näkökulmaa. Viimeisessä ilmaisumuoto on tuo tuttu ”Jehovan todistajien uskonnollinen järjestö kirjoittaa…” Sama toistui sen ”lukemattomia kertoja”.

    Voi olla, että tuollainen purkautuminen helpottaa. Mutta kuten jo aiemmin mainitsin, katkeruudessa ja kitkeryydessä piehtaroiminen vuosikausia voi käydä ihan terveyden päälle.

  3. Toistan. En ole keskustelemassa täällä uskonnollisista järjestöistä tai niiden kirjoituksista sadan vuoden tai jonkin muun aikaperiodin puitteissa. Jehovan todistajien virallinen sivusto palvelee mainiosti osoitteessa http://www.jw.org. Kirkollista infoa saa halutessaan erilaisten herätysliikkeiden nettisivuilta tai kirkon ”viralliselta” sivustolta. Sieltä minä käyn asioita hakemassa, jos originaalia tietoa tarvitsen.

    Meidän uskontokuntaamme koskevat ”kriittiset” keskustelut voit hoitaa sitä varten ylläpidetyillä kiukuttelupalstoilla. Suomi24 on niistä aivan erityisen ”tasokast”a retoriikkaa tälläkin sektorilla tarjoava?

    Jeesuksen lupauksesta tulla, aiemmin vaiko myöhemmin, siitähän tässä nyt vain yritin puhetta sinunkin kanssasi, Marjaana, viritellä…

  4. Rauli: ”Toistan. En ole keskustelemassa täällä uskonnollisista järjestöistä tai niiden kirjoituksista sadan vuoden tai jonkin muun aikaperiodin puitteissa.”

    Tämä on yhtä absurdia kuin poliitikko poliittisella keskustelupalstalla, joka kieltäytyy keskustelemasta oman puolueensa näkemyksistä ja linjauksista. Etenkin kun tiedetään, että Jehovan todistajalla ei ole aitoa omaa vakaumusta, vaan kaikki mihin tämä uskoo sanellaan Yhdysvalloista Jehovan todistajien hallintoelimen toimesta.

    Rauli: ”Jehovan todistajien virallinen sivusto palvelee mainiosti osoitteessa http://www.jw.org.”

    Ei näytä löytyvän keskusteluosiota, eikä edes mahdollisuutta esittää kysymyksiä. Sivusto kun jättää jälkeensä hyvin suuren määrän kysymyksiä. Haluaisin tarkennuksen esimerkiksi seuraavaan:

    ”Sakarjan 14. luvun alussa puhutaan ”Jehovan päivästä”. (Lue Sakarjan 14:1, 2.) Mitä tällä päivällä tarkoitetaan? Se on ”Herran päivä”, joka alkoi, kun ”maailman valtakunnasta” tuli ”meidän Herramme ja hänen Kristuksensa valtakunta” (Ilm. 1:10; 11:15). Tuo päivä alkoi vuonna 1914, jolloin messiaaninen Valtakunta syntyi taivaassa. Jehovan palvojat olivat jo kymmeniä vuosia aikaisemmin julistaneet, että ”pakanain ajat” eli ”kansakuntien määräajat” päättyisivät tuona vuonna ja että maailmassa alkaisi ennennäkemättömien ahdistusten kausi.” (Luuk. 21:24). (Vartiotorni 15. helmikuuta 2013 sivu 18)

    Todellisuudessa kymmeniä vuosia ennen vuotta 1914 esitettiin, että kansakuntien määräaikojen päättyessä alkaisi ennennäkemättömän rauhallinen kausi ja 1874 alkanut Harmagedonin taistelu päättyisi vuonna 1914. Että sitä minä vain haluaisin kysyä, että miksi tästä asiasta valehdellaan teille Jehovan todistajille (ja siinä samalla kaikille muillekin)?

    • Ja jos et itse halua ottaa kantaa tähän, niin pystyisitkö osoittamaan minulle jonkun tahon järjestöstänne, jota voisin lähestyä kysymykseni kanssa?

  5. Mikään ei voisi olla enemmän aiheen mukaista kannaltasi kuin uskonnollisen järjestösi tulkinta Jeesuksen paluusta ja siihen liittyvistä yksityiskohdista. Kun täytät kuukausittaista tuntivelvoitettasi ihmisten ovilla tai kärryillä, turuilla ja toreilla, niin tavoitteesi on saada ihminen kiinnostumaan juuri oman uskonnollisen järjestösi näkemyksistä aiheeseen liittyen. Ja ne perustuvat valheelle, kuten ylhäältä voit todeta.

    Kysymys kuuluukin, että kun nyt tiedät vieväsi eteenpäin valheellista sanomaa, haittaako se kristillistä omaatuntoasi, ja jos ei, miksi ei? Ja jos näin räikeä virheellisen opetuksen levittäminen ei haittaa sinua, niin millä pelimerkeillä uskonnollinen järjestösi ja sinä tuomitsette kaikki muut uskonnot samasta asiasta?

    • Jatko- ja jokerikysymyksenä voisi esittää, että kun seuraavan kerran saat esitelmä- tai muun puhemääräyksen, jossa todetaan tavalla tai toisella, että ”Jehovan palvojat olivat jo kymmeniä vuosia aikaisemmin julistaneet, että ”pakanain ajat” eli ”kansakuntien määräajat” päättyisivät tuona vuonna ja että maailmassa alkaisi ennennäkemättömien ahdistusten kausi”, niin nyt kun tiedät, ettei väite pidä alkuunkaan paikkaansa, tuletko silti esittämään asian kuten uskonnollinen järjestösi väittää?

      Ja jos tulet, niin miksi?

Kirjoittaja

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.