Jeesus ja Maria M

Jeesus ja Maria, kohtaus haudalla:
”Jeesus sanoi hänelle: ’Maria!’ Tämä kääntyi ja sanoi hänelle hepreankielellä: "Rabbuuni!" se on: opettaja. Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske (haptomai), sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja mi-nun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö." (Joh. 20:14-17).

Jeesuksen suhde Mariaan näkyy nyt tässä mm. verbin haptoo kautta, sillä verbi merkitsee myös sukupuolista sytyttämistä. Edelleen Jeesuksen jalat pessyttä ja hiuksillaan ne kuivannutta naista pidetään sangen yleisesti Maria Magdaleenana. Nainen ei voinut kuivata miehen jalkoja tuolloin hiuksillaan, ellei ollut hyvin läheisessä suhteissa mieheen, sillä tuolloin ei käytetty alusvaatteita ja naisen kumartuminen jalkoja kuivaamaan oli erittäin intiimi toimi. Eikä nainen saanut avata hiuksiaan kuin kumppaninsa edessä.Lisäksi Nag Hammadin evankeliumeissa Jeeuksen sanotaan suudelleen Mariaa u s e i n suulle. Tämä 'usein' erottaa suudelman ns. initiaatiosuudelmasta varsinkin kun Mariaa samalla kutsu-taan Jeesuksen kumppaniksi sanan kumppani (koinion) voidessa tarkoittaa myös sukupuoli-kumppania.

Novum sanakirja hakusanoista haptomai ja haptoo (628,629): "Klassisessa kreikassa haptoo merkitsi kiinnittää, tarttua, sytyttää tuli. Medium-muotoa haptomai käytettiin monissa erilai-sissa yhteyksissä. Paitsi jonkin koskettamista sana saattoi ilmaista syömistä, jonkun kimppuun käymistä tai naiseen kajoamista seksuaalisessa mielessä. "
Joh: 20:16 käyttää tarkasti ottaen tätä mediummuotoa, jota myös Paavali käyttää 1 Kor. 7 jakeessa 1: "...Parempi on olla naiseen ryhtymättä".

Näin Ut käyttää ko verbiä myös sukupuolisesti ja sillä Novumin ja Paavalin mukaan on myös sukupuolinen merkitys. Kun arvostellaan, miten se ko. Joh. kohdassa tulisi kääntää, muistetta-koon, että siinä
a) haptomai esiintyy miehen ja naisen välillä
b) tuota naista sanoo mies gyneksi, joka kääntyy myös aviovaimoksi
c) tuota naista sama mies on suudellut usein suulle
d) tuota naista kutsutaan miehen kumppaniksi ja kumppani kääntyy myös sukupuolikumppa-niksi.
e) gyne/vaimo ei saa sytyttää miestä, koska mies ei ole käynyt 'isän luona'.

Kaikki edellinen mahdollistaa Jeesuksen gyne- käytön (Vaimo älä minuun koske…) myös Marian yhteydessä aviovaimona.
Miksi Jeesus ensin puhuttelisi rakkainta opetuslastaan, jota u s e i n suuteli , lämpimästi ni-mellä Maria ja sitten vaihtaisi puhutelun yhtä-äkkiä etäiseksi yleisnimeksi 'nainen'? Gyne ni-meomaan samassa lauseessa haptomain kanssa muodostaa parin, joka huomioiden muun Ma-riasta ja Jeesuksesta sanotun, viittaa parin aviosuhteeseen.
Miksi tavallisen koskettamisen sallimiseksi Jeesuksen pitäsi käydä ensin Jumalan luona? Var-sinkin kun muut naiset saavat kuitenkin kohta koskettaa Jeesusta?
Oikea tulkinta on tietenkin se, että juutalaisen käytännön mukaan vaikeasti sairas tai haavoit-tunut ei saanut 'koskettaa' aviokumppaniaan ennenkuin oli näyttänyt itseään 'isälle' eli ylipa-pilleen. Jeesus ei siis tässä tarkoita isällä välttämättä Jumalaa vaan luultavimmin essealaista ylipappia, joka oli myös therapeutti ja kykeni arvioimaan Jeeuksen vammojen vakavuuden ja paranemisen. Ei ole sattuma, että seurueeseen sitten kuului myös lääkäri Lucius.

Tosiasia on, että Jeesusta ja Mariaa kutsutaan a) kumppaneiksi, b) että Jeesus rakasti Mariaa
e n e m m ä n kuin muita opetuslapsia, c) suuteli Mariaa u s e i n ja d) kielsi tätä kiihottamasta itseään e) salli Marian kuivata jalkansa hiuksillaan f) kutsui tätä aviovaimoksi g) ja että juuta-laiset miehet pääsääntöisesti olivat naimissa d) rabbi-nimitystä käytettiin pääsääntöisesti vain naimisissa olevista miehistä
Jeesuksen ja Marian suhdetta voi arvioida myös gematrian ja sakraaligeometrian kautta. Sillä kuten W.W. Westcott kertoo (Collectanea Hermetica IX Numbers sivu 31-koonnut Samuel Weiser 1998 York Beah Maine) korkeasti oppineen jesusiitta Anthanasius Kircherin havai-neen, että jos Marian nimen lukuaurvo 152 numerot asettaa taikaneliölle kolme formaattiin 152 ja 521 ja 215 on neliön kolmilukujen summa 888, joka puolestaan on nimen Jeesus luku-arvo!

24 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Seppo: “Nainen ei voinut kuivata miehen jalkoja tuolloin hiuksillaan, ellei ollut hyvin läheisessä suhteissa mieheen, sillä tuolloin ei käytetty alusvaatteita ja naisen kumartuminen jalkoja kuivaamaan oli erittäin intiimi toimi.”

    Samaa olen ihmetellyt. Jeesus ei välittänyt paheksujista. Jos hän eläisi nyt ja sama toistuisi, niin Seiskassa olisi iso otsikko: “Pornotähti suuteli julkisesti kohua herättäneen evankelistan jalkoja”. Alaotsikkossa lainaus Ut:sta: “Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee”. Kommentointi sosiaalisessa mediassa olisi sitä luokkaa, ettei sitä voisi kristillisessä mediassa siteerata.

    Jeesuksen ja Maria Magdaleenan väitetty suhde ei vakuuta. Kun Jeesus kutsui Mariaa vaimoksi, niin hän on voinut olla naimisissa, mutta kenen kanssa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tapio, ei ratkaisuksi riitä, ettei Jeesus asia paheksunut vaan kyse on siitä että Maria ylipäätään avasi hiuksensa hänen jalkojensa juuressa. Edes syntine nainen ei olis uskaltanut tuossa kulttuurissa moista tehdä ellei olisi katsonut itsellään olevan siihen oikeus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Koska teksti ei kerro naisen nimeä, niin ei voi tietää, kenestä on kysymys. Myönnän, etten ole koskaan pystynyt ajattelemaan, että kyseessä olisi Maria M. Näin ehkä siksi, ettei minulla ole mitään oppia eikä siten tarvetta työntää tekstin sisään omia uskomuksiani.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Koska teksti ei kerro naisen nimeä, niin ei voi tietää, kenestä on kysymys.

      Oletko tullut ajatelleeksi, että on kaksi kertomusat, joissa Jeesus voidellaan hienolla voiteluöljyllä,ja joisa mainitan alabasteripullo. Molemmissa kertomuksissa ollaan Simonin talossa ja molemissa voitelijana on nainen. Betanian voitelussa kyseessä on selvästi Martan j a Lazaruksen sisar Maria,joka oli Johannkesen (11:2) mukan s a m a Maria, joka oi voidellut juurikin Jeeuksen jalat ja ne hiuksillaan kuivannut. Evankeliumit kertovat Betanian Mariasta kahdella eri tavalla,toisen mukan hän voitelee Jeeuksen pään, toisenmukan jalata ja kuiva ne hiuksillaan aivansamoin kuin teke’nimetön’ nainen Luukkaankertomuksessa (7:37). Tämä Betanian Mariakin teke aivan liian intiimin eleen (Matteus) ollaksen vain tavalline opetuslapsi. Maria samaistuu selvästi S imon Spitalien talon naiseen. (Simon, alabasteripullo, jalkojen voitelu ja hiukislla kuivaus)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reino Suni sanoo:

      Näyttää siltä, että sinä Seppo säästyt Tapio Tuomaalan herja kirjoitukselta. Hyvä näin !

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Olen Tapion kansa monesta Bibliaan ja sen tulkintaan liittyvästä asiasta paljolti samaakin mieltä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reino Suni sanoo:

    Tässä blogissa näkyy realistisesti käsitys, joka on enemmän kuin tavallinen kaikissa kirkon oppiin sitoutuneissa kirjoituksissa. Tunnustetaan oikeaksi Raamatun Uuden Testamentin rakentajien menettely, jossa he valitsivat oman käsityksensä mukaisesti evankeliumit. Samalla he määräsivät kaikki muut kirjoitukset Jeesuksesta hävitettäväksi tulevilta sukupolvilta. Siis he rakensivat Uuden Testamentin oman tarkoituksensa mukaisesti.

    Filippuksen evankeliumi.

    Vapahtajan puoliso oli Maria Magdaleena. Kriistus rakasti häntä enemmän kuin muita opetuslapsia ja suuteli häntä usein suulle. Muut opetuslapset loukkaantuivat siitä ja ilmaisivat paheksuntansa. He sanoivat hänelle : ” Miksi sinä rakastat häntä enemmän kuin meitä kaikkia ” ? Vapahtaja vastasi ja sanoi heille : ” Miksi minä en rakasta teitä niin kuin häntä ? Suuri on avioliiton ihme. ! Ilman sitä maailmaa ei näet olisi olemassa. Maailman olemassaolohan riippuu miehestä ja miehen olemassaolo avioliitosta ” .

    Marian sydäb olisuuntautunut enemmän taivasten valtakuntaan kuin kaikkien hänenve veljiensä. Kaiken tuon lisäksi Jeesus vastasi luennoimalla avioliiton tärkeydestä, kun mustasukkaiset mies apostolit kysyivät Marian suosikkiasemasta järjestelmässä.

    Kaikista 20 evakeliumista saa koottua rehellisen ja realistisen käsityksen Jeesuksen sanomasta, toiminnasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    “Filippuksen evankeliumi.”

    En ole aiemmin ottanut kantaa Filippuksen tai Juudaksen tai apostolisten isien kirjoituksiin, mutta tässä yhteydessä on pakko todeta, että pidän niitä, kuten muitakin apokryfikirjoja, lapsellisina väärennöksinä. Niitä lukiessa tulee mieleen, että kirjoittaja on joko teini-ikäinen, joka on lukenut platonit ja aristoteteleet eikä ymmärrä niistä mitään, mutta koettaa kovasti matkia heitä, jolloin tekstistä tulee kökköselittävää jankuttamista. Tai sitten kirjoittaja on esikoislestadiolaisen Juhani Raattamaan tapainen harhautunut sielu, joka matkii parhaan kykynsä mukaan Ut:n tekstien esitystapaa.

    Apokryfikirjoissa on sama rytmitys kuin äärikarismaattisuudessa kiertävissä profetioissa tai Neitsyt Marian ilmestyksissä. Näin tulkiten apokryfikirjoihin verrattavia tekstejä on tuhansittain.

    Osa sanomista selittyy äänien kuulemisella.

    https://www.moniaaniset.fi/

    Osalle on muita selityksiä, koska on pakko kysyä, mistä äänet tulevat? Joko kaksoispersoonista tai toisesta luomakunnasta. Esim. transsissa toimivat henkikirjoittajat ovat kanavia, kuten adventismin äiti Ellen G. White. Sitten ovat mormonit ja Jehovan todistajat. Jotkin näistä opeista ovat niin nerokkaita, etten näe muuta selitystä kuin kanavoinnin. Ei niitä ihmisen järjellä ole pystytty kehittämään.

    Makeimmat naurut olen kylläkin saanut lukemalla esim. Riemuvuosien kirjaa, joten viihteenä ne käyvät siinä missä Teräsmiehen seikkailut. En niitä enää lue, koska nauru kuolee huulille, kun ajattelee, mitä vahinkoa apokryfikirjat ovat aiheuttaneet. Vai ovatko sittenkään? Lienee sama, uskooko kaldealaisten unikirjoihin tai apokryfikirjoihin tai Raamattuun. Oli kirjain mikä tahansa, niin kirjain tappaa, kuten apostoli toteaa. Mutta miksi näin, niin sitä kannattaisi jokaisen teologiaa pohtivan kysyä itseltään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reino Suni sanoo:

      Suosittelen sinulle tutstumista ” The Complete Gospels ” Robert J. Miller, editor 462 sivua. Siitä selviää mm. Filippuksen evankeliumin kirjoittaja.

      Luonnollisesti voit pitää omat käsityksesi, ovat ne sitten mitä tahansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tapio, Filippuksen evankeliumin tyyli ja sisältö ovat kaikkea muuta kuin lapselliset. Evankeliumeja tunnetaan kymeniä ja kirkkoisät valitisvat nuo neljä kanonisoitua sangen tarkoitushakuisesti. Toki niihinkin on jäänyt jälkiä Maria ja Jeuksen todellisesat suhteesta kuten tuo hautakohtaus,missä käyetty verbi haptuu on sangen merkittävä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Suni: “Siitä selviää mm. Filippuksen evankeliumin kirjoittaja.”

      Helposti löytyvät apokryfikirjojen kirjoittajat, vaikka neljän Ut:n kaanoniin liitetetyn evankeliumin kirjoittajista kiistellään edelleen :)

      Mikäli Suni on lainannut tarkasti Filippuksen evankeliumia, niin perun puheeni teinikirjoittajasta. Enemmän teksti muistuttaa alakoululaisen maailmankuvaa:

      ”Miksi sinä rakastat häntä enemmän kuin meitä kaikkia ” ? Vapahtaja vastasi ja sanoi heille : ” Miksi minä en rakasta teitä niin kuin häntä ? Suuri on avioliiton ihme. ! Ilman sitä maailmaa ei näet olisi olemassa. Maailman olemassaolohan riippuu miehestä ja miehen olemassaolo avioliitosta ” .

      On kyllä lapsellista siirappia. Ällöttää jo pienenä kerta-annoksena. Suosittelen lukemaan maailmankirjallisuutta. Ut:n tekstit ovat maailmankirjallisuutta riippumatta siitä uskooko niiden sisältöön.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Seppo: “kirkkoisät valitisvat nuo neljä kanonisoitua sangen tarkoitushakuisesti”

      En tiedä tarkoitushakuisuudesta, mutta ihmetellyt olen suuresti, miten onnistuivat valitsemaan oikeat tekstit. En keksi muuta selitystä kuin että Jumala on vaikuttanut tahtomista ja tekemistä myös tarkoitushakuisuutta hyväksi käyttäen. Kun Jumala sai Bileamin aasin puhumaan, niin en pidä enää kovin vaikeana kirkkoisiin vaikuttamista. Esim. se, ettei kaanoniin päässyt apostolisten isien tekstejä todistaa halusta totuuteen riippumatta siitä, mikä oli kirkon hengellinen tilanne.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      “Makeimmat naurut olen kylläkin saanut lukemalla esim. Riemuvuosien kirjaa, joten viihteenä ne käyvät siinä missä Teräsmiehen seikkailut.”

      Huomasitko, että Riemuvuosine kirja esitteli oikean 364 vrk/vuosikalenterin,joka oli jo tuolloin (n 150 eKr.) paljon tarkempi kuin esim. Ut.n aikana juutalaisten käyttämä 11 päivää vuodessa heittävä kalenteri? Jeesus muuten noudatti tätä mymös essealaisten käyttämää oikeaa kaleteria.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reino Suni sanoo:

    Tässä tulee jälleen mieleen nyt Tapio Tuomalan tekstejä lukiessa valitettavana asiana, ettei teologian tiedekunnan tohtoreista kukaan tule näihin blogeihin antamaan omaa käsitystään. Tosin ymmärrän sen kirkon opin kannalta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Joo, ei ne kommentoi. Sen verran ovat oppia saaneet. että ymmärtävät kirkon teologian hiekalle rakennetuksi. Kuka omaa oksaansa sahaisi? Sen virsiä laulaa, joka virsistä maksaa :)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Mielestäni tuo pieni lause : “Älä koske minuun”, on paljastava. Se paljastaa sen ,että Jeesuksella ja Marialla on sellainen suhde jossa kosketus siis suutelu poskelle(?) , ainakin tervehdittäessä, kuuluu asiaan. Luullakseni muukalaisia ei tällä lailla tervehditty.

    Todennäköisesti kyseessä on sama tervehdys jolla Juudas tervehti Jeesusta Getsemaneessa ja josta Paavali puhuu Gal 13: 12 ” tervehtikää toinen toisianne pyhällä suunannolla”.

    Arvoituksellista on se miksi Ylösnoussut kielsi tervehdyksen .

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Markku,tiivistän yo blogistani seuraavan,joka anta minun käsitykseniesittämiisi kysymyksiin ja oletuksiin: Jeesuksen suhde Mariaan näkyy nyt tässä mm. verbin h a p t o o kautta, sillä verbi merkitsee myös sukupuolista sytyttämistä. Nag Hammadin evankeliumeissa Jeeuksen sanotaan suudelleen Mariaa u s e i n suulle. Tämä ‘usein’ erottaa suudelman ns. initiaatiosuudelmasta (tai tervehdyssuudelmasta) varsinkin kun Mariaa samalla kutsutaan Jeesuksen kumppaniksi sanan kumppani (koinion) voidessa tarkoittaa myös sukupuoli-kumppania.

      Novum sanakirja hakusanoista haptomai ja haptoo (628,629): “Klassisessa kreikassa haptoo merkitsi kiinnittää, tarttua, sytyttää tuli. Medium-muotoa haptomai käytettiin monissa erilaisissa yhteyksissä. sana saattoi ilmaista mymös naiseen kajoamista seksuaalisessa mielessä. ” Joh: 20:16 käyttää tarkasti ottaen tätä mediummuotoa, jota myös Paavali käyttää 1 Kor. 7 jakeessa 1: “…Parempi on olla naiseen ryhtymättä”. Kun arvostellaan, miten se ko. Joh. kohdassa tulisi kääntää, muistetta-koon, että siinä a) haptomai esiintyy miehen ja naisen välillä b) tuota naista sanoo mies gyneksi, joka kääntyy myös aviovaimoksi c) tuota naista sama mies on suudellut usein suulle d) tuota naista kutsutaan miehen kumppaniksi ja kumppani kääntyy myös sukupuolikumppa-niksi. e) gyne/vaimo ei saa sytyttää miestä, koska mies ei ole käynyt ‘isän luona’.

      Kaikki edellinen mahdollistaa Jeesuksen gyne- käytön (Vaimo älä minuun koske…) myös Marian yhteydessä aviovaimona. Gyne nimeomaan samassa lauseessa haptomain kanssa muodostaa parin, joka huomioiden muun Mariasta ja Jeesuksesta sanotun, viittaa parin aviosuhteeseen. Miksi tavallisen koskettamisen sallimiseksi Jeesuksen pitäsi käydä ensin Jumalan luona? Varsinkin kun muut naiset saavat kuitenkin kohta koskettaa Jeesusta? Oikea tulkinta on tietenkin se, että juutalaisen käytännön mukaan vaikeasti sairas tai haavoit-tunut ei saanut ‘koskettaa’ aviokumppaniaan ennenkuin oli näyttänyt itseään ‘isälle’ eli ylipapilleen. Jeesus ei siis tässä tarkoita isällä välttämättä Jumalaa vaan luultavimmin essealaista ylipappia, joka oli myös therapeutti ja kykeni arvioimaan Jeeuksen vammojen vakavuuden ja paranemisen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Seppo: “Älä minuun koske (haptomai),”

    Haptomai löytyy monista yhteyksistä.

    Mat.7:3 “Jeesus ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: “Minä tahdon. Tule puhtaaksi.” Heti mies parani taudistaan.”

    Mat14:36 “He pyysivät saada edes koskettaa hänen viittansa tupsua, ja kaikki, jotka sitä koskettivat, parantuivat.”

    Koska Seppo lainasi Johannesta, niin on hyvä tarkistaa, miten hän käyttää sanaa muissa yhteyksissä.

    1Jo.5:18 “Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta (kosketusta).”

    Johannes käyttää sanaa kaksi kertaa. Tekstien perusteella Johannes käyttää haptomai’ta torjuvassa merkityksessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Selvennän hieman ajatustani, kun se ei edellisestä kommentistani välttämättä avaudu.

      “Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta (haptomai, kosketusta).”

      Oliko niin, että Jeesus torjui nimenomaan sen ajatuksenkin, että Maria voisi olla kosketuksissa (haptomai) siten kuin Seppo tulkitsee? Oliko Maria ensimmäinen houkutus, jonka Jeesus kohtasi ylösnousemusruumiissaan ja joka oli torjuttava?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tapio, enkö juuriedellä kertonut haptomain käyttömahdolisuksista? Mutta olennaista on se k o n t e k s t i jossa sitä käytetään. Ja konteksti on tässä – kuten edellä totean- Maria,joka suutele Jeesusta usein suulle,jota sanotana gyneksi ja jota kutsutan kumppaniksi. Olennainen kontekstin osa on myös kielto koskettaa juuri tuosa tilanteessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Tapio, miten Matria, jota Jeesus on aiemmin suudellut usein suulle, olisi Jeesukselle vasta nyt joku houkutus? Kosketuskieltoa tulee verrata ajan juutalaisten käytäntöhin,joiden mukan mies ja vaimo joutuivat tietyissä erityistilanteisa pidättäytymään. Vain terve sai olla kontaktissa. Haavat eivä saaneet esim. enää-mätiä. Lopputarkastuksen suorfitti pappi eli ‘isä’. Jeesus suojeli Mariaa mahdolliselta kontaminaatiolta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      “miten Matria, jota Jeesus on aiemmin suudellut usein suulle,”

      Missä kohtaa Raamattua niin sanotaan? En ota kantaa apokryfisiin kirjoituksiin, koska ne minusta ovat lapsellista huuhaata. Ehkä ne aikoinaan korvasivat sensaatiolehdet, kuten Seiskan. Mutta niiden tärkein tehtävä on romuttaa Ut:n luotettavuus. Todellinen totuus siis pitää löytää Raamatun ulkopuolisista kirjoituksista. Tämä kehitys, kuten muukin vinoon meneminen, alkoi jo apostolien aikana.

      Tiitukselle: “eivätkä kiinnittäisi huomiotansa juutalaisiin taruihin eikä totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin.”

      Timoteusta varoitettiin: “Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.”

      Yksi varhaisimmista harhakirjoista on koottu Apostolisten isien kirjeistä. Toinen on Didakhe. Siitä lähtien on etäännytty aina kauemmas totuudesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Kaiken Raamatusta poisjätetyn ja muun sen ulkopuolisen heprealaisen hengellisen kirjallisuuden ja niiden rbabbiinisten tnulkintojen pitäminen lapsellisena huuhaana on itsessään minusta lapsellista. Viitteitä Marian ja Jeesuksen suhteen intiimisyydestä on aivan liian paljon että ne voidaan heppoisin lonkaltaheitoin ohittaa. Paljon on asia tutkineet myös Margaret Starbird ja John Michell, jonka kirjassa ‘the City of Revelation’ avaama luku 153 paljastuu Vesica-Pisciksen l. ns. kalanrakon yhdeksi leveydeksi. Kalanrakko on hyvin hyvin feminiininen symboli ja ei ole minulle yllätys että kreikkalainen nimimuoto tuo Magdalena ή Μαγδαληνή saa liuarvon 153 https://books.google.fi/books?id=14K0k7CdZAkC&pg=PA134&lpg=PA134&dq=John+Michell+Magdalena&source=bl&ots=6KidlmRcz1&sig=ACfU3U3AG8Wr9ANGLnL6S1YxSZDVczIzfw&hl=fi&sa=X&ved=2ahUKEwjp8fzP98PkAhVti8MKHbRiB_8Q6AEwDnoECAgQAQ#v=onepage&q=John%20Michell%20Magdalena&f=false

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Marian ja Jeeuksen ymhteys näky mysö alkukritittyjen harrastaman g ematriankautta,sillä Marian nimen lukaurvon 152 permutaatioiden sijoittaminen lukuneliöksi 152 8 215 8 521 8 888 antaa vaaka ja pystysuoraan luvun 888 , joka on nimen Jesus lukarvo keikaksi. Lisäksi luku 215 antaa kreikan sanan meno kautta gematrisen merkityksen ‘jäädä luokse, asua jonkun kanssa’ ja luku 521 vastaa kreikan sanaa paratiisi. Siis symbolisesti uusi Adam ja uusi Eva.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit