Jeesus. Osa 2.

Mark. 8:

38 Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."

Matt.10:

33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

Apt.4:

12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

 

Olen elämäni aikana paljon kohdannut Jehovan todistajia ja Mormooni-kirkon jäseniä.

Heilä kummallakin on Jeesus. Hän ei kuitenkaan ole Taivaasta alasastunut Jumalan Poika, joka Golgatalla sovitti kaikki maailman synnit ja jokaisen ihmisen. Silti kumpikin yhteisö yrittää uida muodollisen kristillisen uskonnollisuuden “liiveihin”, vaikka Jumalan Seurakuntaan he eivät kajoa. Mormoonit eivät samanlaisuuttaan väitä, vaikka n. 20 vuotta sitten USA:ssa heidän mainoksensa esiintyi kansallisilla tv-kanavilla. Ilmassa leijui Raamattu ja teksti: “Olemmeko sittekään erilaisia”. 

Muslimeilla on myös Jeesus,  sitä ei juuri samaksi ymmärretä muualla kuin Rooman kirkon (RKK) itseymmärryksessä  liittyen “muslimiveljien samaan Aabrahamin uskoon". Siitä on selkeä maininta RKK:n katekismuksessa.

Katolisuus, etenkin RKK, kieltää julkisesti Jeesuksen kertakaikkisen uhrin, jokaisessa messu-eucaristiassa. Se jo pelkästään on kattava ilmoitus toisenlaisesta Jeesuksesta, eli sellaisesta, joka päivittäin uhrataan.

Paavi Johannes-Paavali II elvytti Marian palvontaa 70-luvulla. Hän kirjoitti kiertokirjeen, jossa hän ilmaisi huolestuneisuutensa Marian palvonnan vähenemisestä.  Tässä yhteydessä hän toi esille  Maria-rakautensa, johon hän oli lähes pakahtua ja jota hän kauan yritti peittää rukoilemalla Jeesusta(kin). Marian ja muiden epäraamatullisten kuvien esilläolo ja niiden edessä polvistuminen ja niitä suutelu on hyvin julkeaa Jeesuksen halveksuntaa.  

Jumalaa voi alkaa lähestyä Jeesuksessa, ainoastaan. Jeesus sanoo, että “minä ja Isä olemme yksi, eli “heis” (ei yhtä). Tähän liittyen Jeesus on täydellisesti yksi Isän kanssa. 

Jeesus ei merkitystään jaa minkään, eikä kenenkään kanssa, ei edes ’sakramenteissa’.

99 kommenttia

  • Kari Paukkunen sanoo:

    Reijo 18.10. klo 15:24: ”Mainitset usein tai uitat ilmaisun Pyhästä Hengestä Sanan kautta. Sitten aletaan toinen ikäänkuin kompensoimaan ja sysäämällä syrjään ainoa Vaikuttaja, eli Jumalan henki.”

    Kaikella rakkaudella vieläkin. Ei ole väärin ”uittaa ilmaisua” Pyhästä Hengestä sanan kautta. Jumala toimii vastaansanomattoman vakuuttavasti sanansa kautta. Siihen emme voi vastata muuta kuin niin ja aamen! Jeesus lupasi Pyhän Hengen (Helluntaina srk:lle vuodatetun, joka on toiminut jo ennen helluntaita) muistuttavan ja opettavan kaikesta, minkä hän on meille puhunut. Pyhä Henki kirkastaa Jumalan sanaa ja Jumalan Sanan (Kristuksen). Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ihminen ei voi olla uskossa ilman, että Pyhä Henki ei olisi sitä hänelle ilmoittanut. Kukaan ei voi uskoa, ellei uskoa ole Jumalan armosta ihmiselle annettu. Pyhä Henki toimii sanan kautta. Nämä ovat yhdessä. Usko tarttuu sanaan eikä henkeen.

    ”Ja Herra ilmestyi edelleenkin Siilossa; sillä Herra ILMESTYI Samuelille Siilossa Herran SANAN KAUTTA. Ja Samuelin SANA tuli koko Israelille. 1. Samuel 3:21

    Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskySANAN KAUTTA. Room. 7:11

    USKO TULEE siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen SANAN KAUTTA. Room 10:17

    …että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, SANAN KAUTTA. Efes. 5:26

    …te, jotka OLETTE UUDESTISYNTYNEET, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän SANAN KAUTTA. 1. Piet. 1:23

    Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa SANAN KAUTTA, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti. Ilm. 12:11

    Emmekö(hän) ole kuitenkin aika lailla samoilla linjoilla?

    Jotka sanaan turvautuvat saavat nähdä, että Jumalan sana ei petä. Omat kokemukset voimasta ilman sanaa saattavat pettää. Näihin edellä oleviin Jumalan sanan paikkoihin en ole ”sotkenut katekismusta enkä kristinoppia”, joissa kuitenkin samoista asioista opetetaan.

    Luterilaisten keskuudesta löytyy myös paljon ”sanan kristittyjä”, joille Jumalan ilmoitus Raamatussa on ainoa turva elämässä ja kuolemassa. Raamattu kehottaa Ilmestyskirjassa ”pitämään sen, mikä sinulle on annettu” Mielestäni se tarkoittaa (ilman Lutherusta) pitämään kiinni pelastuksen sanasta (ei hengen kokemuksesta). Kuten toteat, kuultu lupauksen sana ei myöskään hyödytä, jos se ei uskossa sulaudu, Hebr. 4:2

    Kiitos keskustelusta, hyviä hetkiä alkuperäisen Raamatun tekstin parissa, Jumalan siunausta!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Kari,

      Ei ole tarvis lopettaa tähän, vaikka julkinen keskustelu loppuisikin. Kirjoita s-postiiini: begra@hotmail.com.

      Kehotan jo toistamiseen, koska mielestäni hätäilit turhaa perustellessasi kantaasi. Tarkoitukseni ei ole painostaa sinua muutoksiin. Nämä kommenttisi eivät ole sinulle eduksi, olet kanssani samaa tai eri mieltä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Reijo, “Kehotan jo toistamiseen, koska mielestäni hätäilit turhaa perustellessasi kantaasi. Tarkoitukseni ei ole painostaa sinua muutoksiin. Nämä kommenttisi eivät ole sinulle eduksi, olet kanssani samaa tai eri mieltä.”

      Reijo, en ole hätäillyt, ja voin jatkaa keskustelua avoimesti avoimella blogillasi.

      Haluan nyt kuitenkin kovasti tietää, mitä tarkoittaa, että mielestäsi “kommenttini eivät ole minulle eduksi”? Olen kirjoittanut omia näkemyksiäni Raamatun tulkinnasta. Tiedän, että Raamatusta on paljon erilaisia tulkintoja. Omani perustuvat omaan vajavaiseen ymmärrykseen. Toki luen ja pohdin, miten uskoa on ymmärretty läpi kristillisen kirkon historian. Luterilaisuus on hyvin nuorta, helluntailiikkeen syntyminen 1900-luvun alussa vielä nuorempaa. En kommentoisi, jos pelkäisin “etuni” menettämistä, koska tiedän, että näkyvillä olevat kommentit ovat kaikkien luettavissa. Minulla ei ole mainitakseni mitään muuta “etua”, kuin Raamatun todistus minusta: “Maan tomuksi hän minut muistaa.”

      En koe sinun mitenkään painostavan minua. Kuvittelen kuitenkin , että sinun on hankala myöntää, että myös muissa seurakunnissa/ kirkkokunnissa voidaan uskoa ja iloita oikein iankaikkisen elämän lahjasta, jonka Jeesus Kristus on hankkinut. Ajattelin, että on turha jatkaa keskustelua kanssasi , koska sinun kommenttisi korostavat voiman kokemisen tärkeyttä Jumalan valtakunnan työssä, ja minun vastaavasti Pyhässä Hengessä ilmoitetun ja saman hengen voimassa pitämän sanan uskomiseen ilman erityistä henkikastetta. Eikö tämä “luu” ole ollut esillä jo moneen kertaan meidän välisissä keskusteluissa? Sana on mielestäni levinnyt kaikkeen maailmaan Jeesuksen Apostolien tekojen alussa lausuman profetian mukaisesti ilman henkikaste-oppia vai onko? Oma vastakseni on, profetia, on toteutunut.

      Evankeliumin levittäminen on vielä kesken. Jumalan sanasta luovutaan maissa, joissa aikaisemmin on ollut ns. “elävää uskoa” ja Raamattua on pidetty arvossa (siihen on uskottu). Nyt evankeliumi “valloittaa” alueita, joita Kristinusko ei ole aiemmin tavoittanut. Herätys on siellä, missä ovat avoimet sydämet; Täällä Suomessa sydämet ovat sulkeutumassa (Raamattua “riisutaan”)? Jeesuksen lähetyskäskyä toteutetaan siihen asti kun hän tulee takaisin. Perillä näemme kuinka hänen antamansa tehtävä on suoritettu. Kaikki hänen sanaansa noudattavat uskovat olevansa oikeassa. Jotkut eivät ollenkaan hyväksy omasta näystä poikkeavia näkyjä/käytäntöjä, vaikka ” kaikkien kansojen tekeminen hänen opetuslapsikseen on Jumalan sanan toteuttajien, julistajien/opettajien sekä kastajien ensimmäisenä ja perimmäisenä tavoitteena.

      Jatketaan siis, jos sinusta tuntuu, että asia on jäänyt kesken.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Olen puhunut siitä lupauksesta, minkä Jeesus antoi opetuslapsilleen, Pyhästä Hengestä uudestisyntyneille, vt. Apt. 1:8. Lupaus koski Jumalan aktia uskoville, ja josta jo profeetat moneen otteeseen olivat maininneet. Kaikki minkä Jumala tekee ihmiselle se tapahtuu Pyhän Hengen kautta. Kun sanon että “kaikki”, niin tarkoitan, että kaikki alkaa, kun ihminen tulee uskoon. Ennen uskoontuloa, ihminen ei voi mitään tehdä, mikä on yhtäkuin “ilman Minua te ette voi mitään tehdä”, eli ei ole mitään. Kaikki tapahtuu saman Hengen vaikutuksesta. Sana avautuu, sulautuu. Sanan avautuminen on Pyhän Hengen työ, vaikutus, voima. Sanaa täytyy julistaa, jotta ihmiset kuulisivat pelastuksesta. Pyhä Henki ei ole erillään Sanasta oleva vaikuttaja, vaan Hän on Itse Sana, Jumala, Jeesus, vt. Joh. 1:1-3. Lue ajatuksella ja pyydä Pyhän Hengen avaamaan merkitys.

      Ei ole mitään hengellistä asiaa, mikä tapahtuisi Pyhästä Hengestä erossa. – Ihmisten tulkitsemana “Sana” ei edusta Jumalan Sanaa, vaikka olisi etumerkintä “sola scriptura”. Jumalan Sanaa ei tulkita, vaan noudatetaan. Kun Paavali ja Siilas puhuivat berealaisille juutalaisille, he kotonaan tarkistivat oliko julistus Sanan mukaista.

      Kun Augustinus alkoi muotoilla RKK:lle oppia, hänen tukintansa, itseymmärrys, nostettiin yhtä päteväksi kuin Kirjoitukset. Samoin on Lutherin tulkinnoille annettu sama merkitys kuin Raamatun opetukselle. Aina on ollut helluntalaisia, niitä, jotka vain Raamattuun kirjoitetun, eli Sanan, uskovat ja pyrkivät noudattamaan sitä sellaisenaan. Seurakuntana toteuttaminen alkoi heti Jeesuksen opetusten ja käskyjen mukaisesti. Kaikki on ilmoitettu Apostolien tekojen toisessa luvussa, mitä uskovaisuuteen kuuluu Seurakuntana. Tämä kaikki avautui, sulautui niihin kolmeentuhanteen, jotka vapaaehtoisesti ilolla ottivat Pietarin julistaman Sanan vastaan. Mikään ei poikennut kirjoitetun Sanan opetuksesta ja Sana ymmärrettiin, koska Pyhä Henki sen avasi. Sanaa ja Pyhää Henkeä ei voi erottaa toisistaan, niinkuin ei mitään kokemusta, mikä on yhtenevä Raamatun, Sanan kanssa.

      Sinulle olisi ollut edullista, olla tuomatta erilaisia vastakkaisuuksia ja erilaisuuksia Sanan ja Pyhän Hengen välillä. Nämä ponnistelut katsoin hyvinkin epäonnistuneiksi. Siksi kirjoittelusi oli sinulle epäedullista ja epäedullista kaikelle mitä täällä edustat.

      Rakkaus on aina Jumalalta ja uskoontullessamme Hän alkaa, haluaa, antaa, vuodattaa sitä meihin. Rakkautesi tulee esille siinä mitä teet, ei mitä vakuuttelet. Uskon, että Jumalan minulle antaman Rakkauden vaikutuksesta voin toimia Hänen mielensä mukaisesti, eikä Asialle ole eduksi mainostaa Rakkaudesta, vaan vaeltaa Totuudessa, Sanan tietä.

      Olet haravoinnut sanaan liittyviä kohtia Sanasta. Se kokoelma ei ole eduksi millekkään, ei kenellekään. Ensimmäinen vetosi oli kohta, johon pyysin sinulta vastausta. Et siihen mitään osannut sanoa, vaikka Martti yritti sinua “pyllittää” tiedollaan. – Näitä tarkoitan, kun sinulle epäedullsesta kirjoittelustasi mainitsin.

      Olen laittanut sinulle s-postiosoitteeni. Keskustellaan kahden kesken. Tälle palstalle tulevia kommentejasi en blogissani julkaise, eli poistan ne, kun huomaan sellaisen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Reijo, ”Sanan avautuminen on Pyhän Hengen työ, vaikutus, voima.”

      Reijo, ”Sanaa ja Pyhää Henkeä ei voi erottaa toisistaan, niinkuin ei mitään kokemusta, mikä on yhtenevä Raamatun, Sanan kanssa.”

      Kari, ”Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ihminen ei voi olla uskossa ilman, että Pyhä Henki ei olisi sitä hänelle ilmoittanut. Kukaan ei voi uskoa, ellei uskoa ole Jumalan armosta ihmiselle annettu. Pyhä Henki toimii sanan kautta. Nämä ovat yhdessä. Usko tarttuu sanaan eikä henkeen.”(selvennykseksi vielä, Raamatun sanaan, eikä muuhun sanaan)

      Sinä olet onnistunut selityksessäsi. Minä olen epäonnistunut. MInulle on tullut täysin selväksi se, mitä olet selittänyt. Minä olen luterilainen, sinä olet helluntailainen. Jeesus Kristus on kaikkien, jotka häneen turvaavat.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Lopuksi,

    Ei Sana ja Pyhä Henki ole eri asia. Tässä samassa “ketjussa” ovat käsitteet= persoonat, Isä/Jumala ja Poika/Jeesus.

    Ei siis auennut Joh. 1:1-3.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Joh. 1:1-3

      Tämä on ollut minulle selvää jo 40 vuotta. Isä ja Poika ovat yhtä, niin myös Pyhä Henki. Jumala on luonut Sanallaan (Sana = Jeesus Kristus). Hän myös ylläpitää kaikkea sanallaan/voimallaan eikä tästä voida erottaa Pyhää Henkeä, kaikki ovat yhtä.

      Tämä tunnustetaan myös luterilaisessa kirkossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Reijo Mänttäri
    Reijo Mänttäri

    Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.