Jihadismia, Kristus-imperialismia ja ruotsalaista ulkopolitiikkaa

On ruotsalaisita feministeiltä kaunis ajatus tunnustaa Palestiinan valtio. Sen tunnustaminen rakentuu suoraan Oslon sopimuksiin, jotka legitimoivat PLO:n palestiinalaisten viralliseksi edustajaksi. Oslo jakoi Länsirannan kolmeen alueeseen, jolloin sovittiin, että Israel hoitaa alueen C siviili- ja turvallisuushallinnon. Israel ei miehitä Länsirantaa. Se on täysin legitiimi toimija kyseisellä alueella. Se ei toimi aina oikein, ja se kyllä osaa pelata korttinsa laintulkinnassa vahvasti, mutta legitiimi se on. Hienoa, jos tässä edetään lopulta kahden valtion malliin. ”Puolueettoman” Ruotsin uuden feministihallituksen aikeet todella ovat kauniit.

Kun Palestiinan valtio tunnustetaan, yhtenä tärkeänä seurauksena on, että vihdoin PA:n ja Hamasin ihmisoikeusrikolliset saadaan kansainväliseen rikostuomioistuimeen Haagiin. Nythän Hamasia suojaa sen terrorismileima, joten siltä ei odoteta mitään, ja toisaalta kun Palestinian National Authority ei nauti valtiolegitimiteettiä, sitäkään ei saada vastuuseen ihmisoikeusrikoksista.

Puna-viher-akseli usein tuntee sympatiaa sorrettuja kohtaan. Se on kaunista. Olen täysin palestiinalaisten puolella: he ansaitsevat jo vapauden. Sorron on loputtava. Abbasin sortohallinto on kukistettava! Tavallisesti puna-viher-akseli ei ajattele näin. Suomessa ja Ruotsissa vasemmisto ja vihreät ajavat entusiastisesti seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia, he suosivat sukupuolimoraalin alueella vapaamielisiä näkemyksiä, he ovat usein aggressiivisia feministejä, ja heidän mielestään päihdelainsäädäntö saattaa olla liian ankara.

Palestiinassa toimiva salafistijärjestö Islamilainen vastarintaliike, tunnettu nimellä Hamas, vastustaa kaikkea sitä, mitä vasemmisto ja vihreät edistävät. Siksi minä en ymmärrä, miksi vasemmisto ja vihreät tukevat Hamasia, joka dokumentoidusti vaikeuttaa satojentuhansien tavallisten muslimien elämää. Kun islam on rauhan uskonto, se ilmenee siten, että Israelin äänivaltaiset muslimikansalaiset, joilla on demokraattisesti valittu edustus parlamentissa, eivät pyri nakertamaan maan demokraattista perustaa. Mutta Länsirannalla ja Gazassa tilanne on toinen. Tämä ei todellisuudessa mene aina ihan näin, mutta kirjoitan oikeasti harkiten tämän. Tämän voimme kuitenkin todeta vaikka Suomessa: maamme muslimiväestö palvelee isänmaallisesti Suomea, ja puolustusvoimien kirkollinen työ on puolustusvoimissa tärkein toimija, joka puolustaa muslimien uskonnonvapautta.

Täällä yllättäen konservatiiviset voimat ovat siis muslimien puolella, jos ei joku ole huomannut. He puolustavat sitä tyttöä, jonka ulkoiset genitaalit leikataan partaterällä irti Jemenissä. He puolustavat sitä palestiinalaista, jonka jalkaan Hamasin huppupää on ampunut luodin varmistukseksi, ettei henkilö pääse karkuun kotiarestista vaan jää loukkuun ihmiskilveksi. He puolustavat sitä maltillista, ellei liberaalia, joka omassa yhteisössään ehkä herättää pahennusta tarttumalla kaljapulloon. Konservatiivi ja liberaali tässä kirjoituksessa eivät ole samoja käsitteitä kuin talouselämässä, varmaankaan - minä en ole koskaan ymmärtänyt näiden käsitteiden sisältöjä. Mutta punaniskat ovat punaniskoja, sininiskat ovat sininiskoja. Vasemmisto on varsinaista punaniskakansaa, se on niin tietämätön ja juntti, että se tukee jihadismia samalla kun ajaa homojen oikeuksia. Ei ole mitään mieltä siinä, että hollantilainen kansanedustaja suu vaahdossa heiluttelee lippua kulkueessa, jossa huudetaan "Joden aan het gas". Se on sairasta. Viime kesänä vasemmisto huusi Euroopan kaduilla ”from the river to the sea Palestine will be free”, ja Ruotsin uusi asuntoministeri vertasi kesällä Isis-joukkoihin värväytyneitä jihadisteja niihin ruotsalaisiin, jotka 1939 tulivat vapaaehtoisena Suomen turvaksi talvisodassa. Kesän mielenosoituksissa Hamasin ja Hizbollahin lippuja heiluteltiin iloisesti, ja aina siellä Isisin nyt tunnetummaksi tekemä jihadin musta lippukin vilahti. Joten miten se on, vasemmisto: Hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden asialla, sorretun köyhän puolella?

Menen vähän isompiin teemoihin. Muuan viisas puhui Bonnhoefferistä, jonka kerrotaan olettaneen niin sanotun uskonnottoman kristinuskon, joka siis on tulossa tai tullut. Uskonto muotomenoina menettää maallistumisen myötä merkityksensä, mutta juuri muotomenot ovatkin aidon uskon esteenä. Myös Tillich sanoi, että ”every supper is the Lord’s Supper”, eli jokainen iltapuuro on Herran ehtoollinen.  Friedrich Gogarten kuuluu tältä osin samaan kerhoon, hänenkin mielestään evankeliumi itse puhdistaa ja sekularisoi luonnon. Vähän tässä on henkeä, että vanha maaginen huntu, jollaiseksi roomalaiskatolinen sakramenttiteologia reformaation hengessä leimataan, vetäistään metsien ja järvien yltä, ja siten tehdään tilaa totuudelliselle eksistenssille, jossa ihminen kasvaa aikuiseksi, ikään kuin jumalallistuu, kun ”itse uskossa Kristus on läsnä”, niin kuin luterilaisuudessa 30 vuotta sitten suosittua ilmaisua voitaneen lainata.

Olen kuulevinani näissä painotuksissa valistuksen hengen, ja vaikutelma tulee yksinkertaisesti optimismista. Yksilö ei selviä ilman optimismia, ja nyt kun ei muuta ole kuin yksilö, optimismi on yksi uuden ajan uskonto, josta Cheek räppää ja josta Akateemisen kirjakaupan henkisyyshyllyssä kaupitellaan eri muodoissaan. Panisivat sinne Bonnhoefferit samaan laariin.

Optimistisella teologialla on Amerikassakin vastineita, joihin joskus sisällytetään oppi tuhatvuotisesta valtakunnasta. Oikeastaan kaikki Amerikan teologit Jonathan Edwardsista alkaen ja 1900-luvulle asti ovat joutuneet ottaman siihen kantaa. Varsinkin postmillennialismi oli suosittua vasemmistolaisen sosiaalisen evankeliumin julistajien keskuudessa. Siinä ihmiskunta, niin kuin Walter Rauschenbusch neuvoi, kulkee kohti täyteyttä, joka vähitellen ja pienin askelin saavuttaa kliimaksinsa tuhatvuotisessa valtakunnassa. Ehkä joidenkin mukaan nyt jo eletään tuhatvuotista valtakuntaa. Lopputulos on jo tietenkin kovin erilainen Bonhoefferiin nähden. Näissä eri malleissa voi olla kaikuja saksalaisesta idealismistakin, mikä erityisesti Tillichin tapauksessa oli äärimmilleen viritetty. Tillich arveli, että Kristus-symboli saattaa menettää merkityksensä, ja että lopulta ihmiskuntaa yhdistää yksi suuri Hengen Uskonto. Lukihäiriöiset lukivat aivan oikein: Hegelin uskonto.

Yksi asia yhdistää näitä kaikkia: länsikeskeinen imperialismi. Joku sanoisi, ettei, sillä hehän ovat Kristus-keskeisiä. Kristinusko kuitenkin suurelta osin on Kristus-imperialismia. Karismaattiset kalvinismin perilliset 70-luvulla yhdistivät Calvinin, uusitestamentillisen ja itämaisvaikutteisen hippipuheen ja sanoivat niin kuin käännynnäinen Bob Dylan, että "kristinusko ei ole uskonto vaan tie". Tästä voidaan jatkaa, kuinka itämainen tämä Kristus on. Mutta yllättävän länsimaalaisittain tämä Kristus näyttäisi silti suhtautuvan markkinatalouteen, avioliittoon, omistusoikeuteen, lainsäädäntöön, demokratiaan ja valtion rooliin.

Tähän kohtaan kiinnostavaa onkin, kun aloin lukea elokuussa lainaamaani Samuel P. Huntingtonin Kulttuurien kamppailua. Hänen käsityksensä on se, että markkinatalouskaan ei kykene luomaan harmoniaa. Huntington on kiinnostava siksi, että hän ei pyri länsimaalaistamaan väkisin sellaista, mikä ei ole länsimaista, eli hän ei niin sanotusti "valkopese" eri kulttuureja markkinakapitalismille otolliseksi. Hän huomauttaa, että itämaisissa kulttuureissa populaatio kyllä ostaa lännen elektroniikkaa ja haluaa siten nykyaikaistua, mutta se ei ole sama kuin länsimaalaistuminen. Ei pidä mennä siis halpaan, kun Isis on Twitterissä. Isis ei leikkaa päitä irti leikisti videolla, se ei ole netti-ilmiö.

Kirja kyllä on kesken pahasti, ja se on aika laaja omaksuttavaksi, ihmettelen vain, miten joku on edes voinut kirjoittaa sellaisen kirjan. Läntisten arvojen leviämiseen rauhanomaisesti kaikkeen maailmaan uskoi myös metodisti George W. Bush, joka ei kuulunut fundamentalisteihin vaan oli saman kirkon jäsen kuin Hillary Clinton. Bush luultavasti uskoi postmillennialistisesti, että muun muassa hänen hallintonsa edesauttaa tuhatvuotisen valtakunnan toteutumista. Huntington selittää, että osa muslimeista ei inhoa länttä siksi, että se on infidel, vääräuskoinen. Ongelma on uskonnon puute, sekularisaatio tai sekularismi. Näin Huntington tuo mieleen Bonnhoefferin.

Kiinnostavaa on tämäkin: Tillich aina sanoi, että kulttuuri on uskonnon muoto, ja uskonto on kulttuurin substanssi. Millainen uskonto, sellainen kulttuuri. Millainen peräsin, sellainen suunta, millainen potkuri, sellainen vauhti. Yksi kysymys, miten, jos todella ei ole mitään uskontoa. Ennen uskontona olivat kansa ja rotu, kuten kansallissosialismissa, väliin on ehdotettu uskonnoksi rahaa, ja toisinaan syytetty, että ihminen on tehnyt itsestään uskonnollisen palvonnan kohteen, jumalan. Minua se syytös vähän loukkaa. Mietiskelen nimittäin, että kulttuureiden muodot joutuvat usein konflikteihin. Niiden pohjalla on siis ehkä erilaiset uskonnot, jotka eivät sulaudu yhteen. Kaikki uskonnot todellakaan eivät ole samaa. Tillichin suuri Hengen Uskonto on kyllä kaunis ajatus sekin. Mutta se on eurooppalaisamerikkalaisessa ylemmyydentunteessa ja Harvardin ja Chicagon hienostopiireissä kehittynyttä vanhuudenhöperöä haihattelua. Mutta entäs ihminen? Ihmiset, me olemme samaa. No matter the color, the race, the faith, the non-faith. Who feels it, knows it.

51 kommenttia

  • Risto Auvinen sanoo:

    Karu totuus on se, että Palestiinan valtiolla ei ole reaalisia edellytyksiä itsenäistymiseen, eikä se johdu Israelista, heikosta taloudesta, korruptoituneesta hallinnosta tai alueen hajanaisuudesta, vaan Palestiinan ideasta itsestään. Jos kansakunta ei ole kyennyt itsenäistymään 50 vuodessa (lasken tämän PLO:n perustamisesta), niin jotain vikaa on itse itsenäisyyden ideassa.

    Vuosien varrella olisi ollut tarjolla rakentavia vaihtoehtoja, mutta palestiinalaiset ovat aina ja johdonmukaisesti tarttuneet tuhoaviin vaihtoehtoihin. Viimeisenä yhteishallitus terroristijärjestön kanssa. Vuosien 2008-2012 aikana palestiinalaishallinto, on saanut lähes kolme miljardia euroa tukea, mutta rahat ovat päätyneet aseisiin ja klaanien taskuun (EU:n varainhankinnan valvontaviraston raportti 2013). Mitä tämä kertoo itse Palestiinan ideasta? Ei ole olemassa sellaista kansallista yhtenäisyyttä, jonka hyväksi johtajat olisivat valmiita toimimaan. Ainoa yhtenäisyyttä muodostava tekijät on Israelin vastustaminen.

    En tiedä yhtään valtiota, joka olisi syntynyt vastustamisen periaatteelle. Tosiasiassa Palestiinan idea luhistuisi sillä hetkellä kun alueen geografia muutettaisiin vastaamaan palestiinalaisten koulukirjoja ja Israel pyyhittäisiin pois kartalta. Silloin alue autioituisi erimielisten ryhmien ja klaanien taistelukentäksi, mitä se oli ennen Israelin valtion perustamista.

    Palestiinan valtion kannattaminen on ideologista sodankäyntiä, joka ei viime kädessä kohdistu Israeliin, vaan alueen arabiväestöön. Ideologisessa palestinasaatiossa ainoat voittajat ovat militantit islamistit, heitä mielistelevät opportunistiset alueen kirkon johtajat ja länsimaiset humanistit, joiden juutalaisvaltion inho paaduttaa omantunnon näkemästä koko totuutta.

    Palestiinalaisten ainoa toivo on uusi sukupolvi, joka hylkää valheen Palestiinan valtiosta, koska se on vailla todellisuutta ja väkivallan todellinen lähde.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Hyrsky sanoo:

    Risto Auvinen ei esitä vaihtoehtoja Palestiinan valtiolle. Niitähän on kaksi 1. Israel liittää Samarian ja Juudean itseensä samoin kuin se on liittänyt Golanin ja Itä-Jerusalemin yksipuolisesti ja neuvottelematta. Kuitenkin Palestiinan valtion tunnustamista on paheksuttu juuri siitä syystä, että neuvottelut Israelin ja palestiinalaisten välillä ovat kesken. Israel on siis liittämällä alueita itseensä jo keskeyttänyt sellaiset neuvottelut, joiden lopputulemaa esimerkiksi presidentti Niinistö kuuluttaa tunnustamisen ehtona. Palestiinalaisalueiden kiinteä liittäminen Israeliin toisi kuitenkin ennen näkemättömän palestiinalaisongelman: länsimaiseksi demokratiaksi itseään kutsuva Israel joutuisi antamaan palestiinalaisille äänioikeuden ja kansalaisoikeudet, jos se edelleen haluaisi olla demokraattinen valtio. Ajatus siitä, että palestiinalaiset joskus olisivat enemmistönä Israelissa, ei käy juutalaisvaltiossa.

    Vaihtoehto 2: Nykyinen tilanne jatkuu. Se lienee Risto Auvisellekin miellyttävin vaihtoehto. Silloin Israel valitsee epävarmuuden ja turvattomuuden luottaen omaan sotilaalliseen ja taloudelliseen mahtiinsa.

    EU:n varainhankinnan valvontaviraston raportti vuodelta 2013 lienee julkinen asiakirja. Saisinko linkin kyseiseen raporttiin? Kyseisen raportin sanamuoto tuskin mainitsee propagandistiset populistitermit “aseet ja klaanien taskut”, joihin kaikki rahat kuulemma on käytetty. Totta on, että EU:n rahankäytön valvonta on puutteellista, mutta olisi mielenkiintoista nähdä, miten raportissa määritellään “klaanien taskut” ja luonnollisesti ne miljardit EU:n rahaa, jotka on käytetty aseisiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Auvinen sanoo:

    Ei Samarian ja Juudean liittäminen Israeliin ja kansalaisoikeuksien antaminen palestiinalasiväestölle olisi mikään ongelma Israelille, jos tällä saavutetaan pysyvä rauhantila. Juutalaisvaltion idea säilyy, vaikka arabiväestön osuus nousisi n. 30%:iin. Gaza voi jäädä ulkopuolelle demilitarisoituna itsehallintoalueena. Suurin ongelma on kuitenkin se, haluavatko Länsirannan muslimit elää sekulaarissa valtiossa, jossa toteutuvat eurooppalaiset arvot (demokratia, uskonnonvapaus ja tasa-arvo sisältäen myös seksuaalivähemmistöjen oikeudet)? Joka tapauksessa Oslon voi jo vähitellen unohtaa: levätköön rauhassa, vaikka paljon pahaa saikin aikaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Hyrsky sanoo:

    Risto Auvinen: Israel ei aio unohtaa Osloa, vaikka sinä niin toivotkin. Israelin kaikki toimet viittaavat siihen, että se aikoo nimenomaan säilyttää Oslon sopimuksen luomat rakenteet, vaikka ne suunniteltiin väliaikaisiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Auvinen sanoo:

    Neuvottelujen aika on ohi. Järkevä ratkaisu edellyttää vahvaa johtajuutta ja Israelin yksipuolisia toimia. Länsirannan liittäminen osaksi Israelia aiheuttaa huomattavia paineita Israelin taloudelle. Kyse ei olisi kovinkaan hyvästä kaupasta, ja senpä tähden haredien pitäisi oppia käymään töissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juhani Huttunen
    Juhani Huttunen

    Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.