Johdatuksen makua

Yhtenä synkeänä ja myrskyisenä iltana joskus 90 luvulla, soi puhelin. Soittaja kertoi, miten eräs pappi oli suositellut juuri minua puhumaan miesten tapahtumaan. Yllätyin, mutta suostuin saman tien. Sitten tuli toinen pyyntö: “voisiko myös saarnata sinä pyhänä.” Vastasin ettei minulla ole saarnalupaa, mutta kirkkoherra voisi sellaisen antaa. Hän vastasi : ” minä olen kirkkoherra”. Niinpä sitten saarnasin komeassa vanhassa kivikirkossa. Tekstinä oli tuo Mat: 31-46. Siitä siiten miesten tapahtumaan, jossa oli miesten vaimotkin mukana. Pappi sanoi evästyksenä, että pidä nyt vain se luento ja juodaan sitten kahvit päälle. Ei siinä mitään keskustelua kuitenkaan synny.

Pidin alustusta aiheesta : hyväksytty mies. Olin siinä viitisen minuuttia puhunut aiheesta, kun annoin yleisölle puheenvuoron, en meinannut enää päästä itse jatkamaan, kun porukka innostui aiheesta.
Kiva muisto jäi päivästä. Siihen aikaan olin verotoimistossa työssä ja sen pidin visusti salassa. Ettei käy niin kuin Sakkeukselle. Sama kauna kai se vieläkin on verottajia kohtaan. Joku, olisi voinut innoissaan kaataa kaunansa niskaani. Niin olisi voinut päivä mennä pilalle.

Viime keväällä olin yhtenä vetäjänä miesten leirillä ja samaisen seurakunnan nykyinen kirkkoherra tuli sinne luennoimaan. Kerroin hänelle tuon, miten hänen edeltäjänsä oli minut saarnaamaan kutsunut. Tämä kaivoi heti kalenterin esiin ja antoi minulle tuon saman päivän saarnanvuoron ja myös sen keskustelun alustuksen pitämisen. Hauska juttu siinä on vielä se, että evk. teksti on juuri se sama. Vanhaa saarnaa vaan en ole löytänyt vielä. Joten uusi on saatava aikaan.

On kyllä aika hankala teksti. Minä kun en osaa olla tekstistä saarnaamatta. Ikävä tilanne viedä porukkaa valinnan paikalle, jossa omalla valinnalla ei enää silloin ole mitään merkitystä.
Sitä mikä on jäänyt tekemättä, ei siinä tilanteessa enää millään voi korjata. Olenkin pyydellyt ylhäältä siihen, jotain rohkaisevaa ja käytännöllistä näkökulmaa.

Kiva on kutsua vanhoja kavereita saarnaa kuulemaan, kun näitä mahdollisuuksia ei kai ihan heti taida lisää tulla. Tai mistäpä sen tietää.

2 kommenttia

  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Pekka, on tiedossani kokemuksia, että puhuja on ikäänkuin voinut astua syrjään ja antaa tilan Jeesukselle puhua. HÄN, joka uskovassa elää ja toimii Pyhän Hengen kautta.

    Siunausta sinulle!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos Reijo veli.

    Sitä ilmeisesti Vapahtajamme juuri tuossa kohdassa tarkoitti. En elä enää minä vaan..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen
    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit