Jos ei pyydetä eikä anneta anteeksi niin ei myöskään saada anteeksi, OK?

 

Seppo Simola pyysi tylyä tekstiään Päivi Räsäseltä anteeksi telkkarissa, kertoi YLE. Väärin kerrottu, ei pyytänyt.

 

Koska Simola ei pyytänyt Räsäseltä aikuisten oikeesti anteeksi, niin Arto Antturi pyysi Simolan puolesta radiossa anteeksi Räsäseltä, tulkitsi Seurakuntalainen.fi Väärä tulkinta, eikä pyytänyt, korjaa Kotimaa24.

 

Anteeksipyytäminen on nyt kova sana. Media tahtoo olla mukana sovinnontekoapajilla ties mistä syystä. Mainio perusajatus, mutta lopputulos on ihan karmea. Ei anteeksipyytely onnistu välikäsien kautta. Eikä kukkoa saa käskien laulamaan. Anteeksianto on iso ja tärkeä asia. Sille ei saa käydä niin kuin armolle. Armo on joutunut polkumyyntiin, kun sitä sanaa liian usein käytetään aivan väärissä yhteyksissä.

 

Tällaisesta  eipäs-juupas-anteeksipyyntöleikistä kannattaisi tehdä stop tykkänään. Mikä paradoksi: Riidellä nyt siitä, antoiko joku jollekin joskus jonkin asian anteeksi vai ei!  

 

Jeesus opettaa Isä meidän rukouksessa meitä pyytämään: ”…anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”.

 

Pohdittavaksi: Pitääkö minun antaa itseeni kohdistuneet loukkaukset anteeksi, vaikka loukkaaja ei pyytäisikään anteeksi?

 

PS: Anteeksi, unohdin mainita tietolähteeni, vaikka moni sen olisi varmasti arvannutkin: K24-uutiset...

https://www.kotimaa24.fi/uutiset/politiikka/12306-arto-antturi-ei-pyytaenytkaeaen-raesaeseltae-anteeksi

 Kurkku ja Kuponki-lehden kummallisuuksiin pääkirjoitusten lisäksi kuuluvat myös kollektiivinimimerkki Kerettiläisen pakinat, joissa turhautuneet toimittajat saavat purkaa nimettöminä omaa pahaa oloaan. Kas, tähän tapaan lyödään Ruttopuiston rovastin työtoveria kunnolla vyön alle (onneksi Arto ei lyö takaisin!):

http://www.kirkkojakaupunki.fi/kannanotot/anteeksi

 

 

18 kommenttia

  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Anteeksiantamiseen voi joskus joutua käyttämään aikaa ja voimia, mutta kuitenkin se, että ei ole antanut anteeksi kuluttaa ja rasittaa meitä koko ajan vielä enemmän. Joskus kuulee sanottavan -minä en koskaan voi antaa sitä anteeksi. Meidän oman mielenterveytemme kannalta on hyvä oppia antamaan anteeksi, vaikka ei ole anteeksi pyydetykään. Me voimme ajatella ihmistä, joka on meitä loukannut ja ajatella samalla, että minä annan anteeksi. Mitä enemmän sitä ajattelemme sitä lähemmäksi anteeksiantoa pääsemme. Miten se menikään 70 x7.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Arto, tuo ajatus, että hyvä johtaja osaa perustella myös vastapuolen näkemyksen, on suurta viisautta. Kun pari viikkoa kuljemme toisen ihmisen kengissä, niin tekeekö meidän sen jälkeen enää mieli niin innokkaasti toimia tuota toista? Jos voisimme kuulla toistemme ajatukset, niin saattaisimme olla huomattavasti valmiimpia laskemaan omat aseemme…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    May: kielen synneistä pitäisi vissiin myös muistaa blogissa joskus muistuttaa, vai mitä olet mieltä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Hyvä selventävä blogi Arto Antturi ja kiitos osuudestasi sillä kerralla Radio Dein Rukous Suomen puolesta ohjelmassa! Kuuntelen sen milloin vain voin. Tämä puheena oleva yksi parhaista!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Ajattelen näin: Anteeksiantaminen pyytämättäkin vapauttaa loukatun katkeruudesta, mutta ei vapauta loukkaajaa syyllisyydestä. Anteeksipyytäminen sekä Jumalalta että loukatulta vapauttaa loukkaajan syyllisyydestä, vaikka loukattu ei antaisikaan anteeksi . Sovinto edellyttää sekä anteeksipyyntöä että anteeksiantoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Loukkaukset, joita ei ole pyydettykään anteeksi:SINÄ OLET PILANNUT ELÄMÄNI, SINUT OLISI PITÄNYT JÄTTÄÄ SINNE, MINNE SINUT VEIN, tähän tyyliin on usein saatu hekilöiltä, jotka jo ovat poistuneet täältä. Anteeksi antamiseen voi mennä vuosia, mutta on suuri helpotus, kun se tapahtuu. -Minä muistan kyllä, mutta olen antanut anteeksi.

    Hannu, näitä sanan syntejä täällä blogeissa tapahtuu. Se johtuu lähinnä siitä, että me jokainen olemme omalla kartallamme ja omin karttamerkein vaikka asuisimme samassa huoneessa.

    Yksi hyvä tapa pyydettäessä anteeksi on koettaa myös hyvittä se: -Anna anteeksi se mitä sanoin, miten voisin sen Sinulle hyvittää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Olen hellinyt ajatusta, että viimeistään kuolemassa katkeruus, kauna ja viha menettävät otteensa, mutta kokemukseni on osoittanut, että ajatus on pelkkää fantasiaa. Olen toivonut, että ikään kuin kuoleman koskettamina omaiset voisivat löytää jälleen yhteyden toisiinsa, mutta hui-hai: Ihminen osaa olla halutessaan todella piiiiiitkävihainen… :p

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (64 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121