Jos pidätte minua uskovana

Lukijani.

Jos vaate repeää saumasta, sen voi korjata. Jos riita raivoaa, sitä voi sovitella. Mutta väärät valinnat voivat sekä pilata vaatteen että katkoa kaikki ihmissuhteet. Vastaavasti uskonyhteisö repeytyy ensin ryhmäkuntiin, sitten lahkoiksi ja viimein harhaopeiksi.

Uskovien joukkoon ei pääse, ellei siihen liity tavalla tai toisella. Ja siinä jo olevat asettavat ehdot sille, kuka otetaan mukaan.

Rajaa käytiin heti kirkon ensi ajoista alkaen.

Filippissä muuan purppurakankailla kauppaa käyvä Lyydia käytti käänteistä vieraanvaraisuustestiä. Siten hän selvitti uuden asemansa, kun tuli kastetuksi. Samalla peräänantamattomuudella, millä Emmauksen tien kulkijat estivät Jeesusta jatkamasta matkaa, Lyydia vaati vieraikseen Paavalin ja koko seurueen. "Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni." (Apt. 16:15)

Lyydian testi toimi. Paavali oli paikalla ja tiesi, kuinka tämä oli kastettu. Mutta Efesossa hänen piti tehdä muutamalle miehelle toisenlainen testi: "Saitteko Pyhän Hengen, kun tulitte uskoon?" (Apt. 19:2) Paavali sai tietää, että nämä oli kastettu vain Johanneksen kasteella. Siksi hän perehdytti heidät oikeaan uskoon, ja heidät kastettiin Jeesuksen nimeen.

Filippissä ja Efesossa uskonyhteisön rajat avartuivat. Mutta korinttilaiset aiheuttivat Paavalille huolta. He riitelivät keskenään ja olivat kuka kenenkin puolella. (1. Kor. 1:12) Edes ehtoollista ei vietetty sovussa vaan eri aikoihin, eri tiloissa ja kaikki omia eväitään syöden. Hajaannuksessa oli vain yksi hyvä puoli: "Täytyyhän teillä ollakin keskuudessanne ryhmäkuntia, jotta nähtäisiin, ketkä teistä osoittautuvat luotettaviksi." (1. Kor. 11:19)

Kun Pyhä Henki johtaa, asiat sujuvat. Jos liha johtaa, käy huonosti: Jumalan valtakunta jää haaveeksi. Galatalaisia oli tarpeen varoittaa. Vääriin valintoihin kuuluvat riidat, lahkolaisuus ja remuaminen. (Gal. 5:19-21) Kehno pöytäseura vain turmelee!

Kristityn tuntee lempeydestä ja ystävällisyydestä.

Mutta ei hän voi olla sokea:Repeämä

"Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti." (Tiit. 3:10)

Kuka nyt uskoo oikein? Yksi testi on vieraanvaraisuus Lyydian tapaan. Toinen on tahto viettää yhdessä ehtoollista. Tai tulla siunatuksi siinä samassa pöydässä.

Sinun

Harmaa rovasti

 

6 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Vieraanvaraisuus avaa ovia. Kamerunissa oli erittäin tärkeää että otti vastaan talon tarjoamat antimet.

    Toisinaan tämä saattoi merkitä monia aterioita samana päivänä. Kuskusta ennen ensimmäistä messua, kuskusta sen jälkeen, toisella paikkakunnalla kuskusta ennen messua ja taas messun jälkeen, kolmannella paikkakunnalla kuskusta ennen messua ja jälleen sen jälkeen, kuten Sanaga -joen yläjuoksun kaupungeissa yhden vikonlopun vierailujen aikana.

    Yhteinen ateria Jeesuksen seurassa oli merkittävä myös Luukkaan evankeliuimin luvun 15 alussa. Koko luvun tapaukset liittyvät yhteisen aterian herättämiin kysymyksiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Yksi kauneimmista ateriayhteyttä korostavista raamatunlauseista on mielestäni Ilmestyskirjassa: “Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)

      Silloin, kun kirkkokansa vielä kävi ehtoollisella pöytäkunnittain ja jokaiselle niistä lausuttiin erikseen päästösanat, käytin mielelläni tuota lausetta.

      Olen lukenut, että tämä raamatunlause on myös ollut Afrikassa jonkun kääntäjän päänsärky. Kolkuttaminen kun on ollut varkaan tapa pyrkiä varmistamaan, että talo on tyhjä. Niinpä kolkuttaminen päätettiin kääntää huutelemiseksi, kuten ystävät toimivat. Lieneekö näin Kamerunissakin?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Jouni Parviainen, ihmisiltäkö etsit todistusta uskostasi?

    Kun ihminen uudestisyntyy ja Jeesus parantaa paatuneen sydämen niin Pyhä Henki todistaa ihmisen uuden hengen kanssa yhteydestä Jumalaan, Jumalan lapseudesta, ei siinä tarvita yhtäkään ihmistä todistamaan ja varmistamaan, vaikka kaikki muut sanoisivat mitä tahansa niin Hengen todistus on ainoa pätevä.

    Muistan juuri uskoon tulleena kuinka ns “vanhempi” uskova sanoi hermostuksissaan että minussa on toinen henki, en itse reakoinut siihen koska Jumalan henki antoi rauhan eikä moinen satuttanut eikä vaikuttanut minuun, myöhemmin kyllä ymmärsin asian olevan juuri kuin hän totesi, siis hänessä ei ollut Jumalan antamaa henkeä.

    Oikea Jumalan henki kuulee Jeesuksen äänen ja ymmärtää Hänen Sanansa LAPSENKALTAISESTI.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Vastaan lyhyesti näin:

      “Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6-7)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Jouni Parviainen:”Kristityn tuntee lempeydestä ja ystävällisyydestä.

    Mutta ei hän voi olla sokea”

    Edellä olevaa voisi sovittaa omaan “näköön” eli “näkeekö” kuinka omat “uskon-isät” ovatolleet “lempeitä ja ystävällisiä” VAI väkivaltaisia? Siis kysyä olenko SOKEA?

    Jatketaan vielä lainaten blogistia: “Kuka nyt uskoo oikein? Yksi testi on vieraanvaraisuus Lyydian tapaan. Toinen on tahto viettää yhdessä ehtoollista. Tai tulla siunatuksi siinä samassa pöydässä.”

    Siis Lyydian aikaan oli enemmän hengen vaarallista olla Jeesukseen uskova eli olla vieraanvarainen kristityille. Myöhemmin kun roomalaiskatolilaisuus tuli PAKKO uskonnoksi niin taisi kääntyä toisinpäin eli jos ei tunnustanut tätä “oikeaa” uskoa niin taisi olla hankalaa, kuten myös suomessa luterilaisuuden alusta pitkälti vieläpä 1900 luvulle. Siis tämä vieraan varaisuus näitä “uskoonpakottajia” kohtaan ei todellakaan kerro mistään oikeasta uskosta vaan sokeudesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Vieraanvaraisuus on kahdensuuntaista. Isäntä kutsuu itsevaltiaasti, kenet kutsuu. Ja kutsutuista taas vastaavat myöntävästi ne, jotka katsovat sen voivansa tehdä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Parviainen
    Jouni Parviainen

    Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.