Joulu Lutherin kotona

Mies nimeltään Manasse oli kulkenut jalan Zeilsdorfista Wittenbergiin. Köyhä kulkija vaelsi kylmässä talvituiskussa etsiessään ystäväänsä Ambrosiusta, joka oli antanut hänelle Uuden testamentin kiitoksena, kun Manasse oli pelastanut hänet hukkumasta Fulda-virran syvyyksiin.

Wittenbergiin saavuttuaan köyhä mies ei tiennyt, mistä ystäväänsä etsiä ja hän saapui yhden talon ovelle. Hän otti lakinreuhkan päästään ja aloitti virrenveisuun:

Mun sielun, mielen kiitä, Ja muista Herran hyvyyttä. Ja sydämeni siitä ain nimeänsä ylistä. Hän syntis anteeks antaa, vikasi parantaa, Hengestäs huolta kantaa, Kuolosta pelastaa. Runsaasti sua siunaa ja täyttää lahjoillaan, Laupeudella kruunaa ja uudistaapi armollaan.

Manassen laulun aikana talon isäntä ja emäntä, Martti-tohtori itse ja hänen puolisonsa Katharina, avasivat oven. Martti-tohtorilla oli monia murheita kannettavanaan, mutta köyhän vieraan laulaessa Jumalan armosta ja hyvyydestä, sulivat hänen kasvonsa ja kyynelsilmin toivotti hän vieraan tervetulleeksi:

Tervetullut taloon ja kiitos sydämellinen laulustanne! Olette sillä tehnyt minulle suuren hyvän työn ja karkoittanut epätoivon pahan hengen sielustani. Käykää siis sisään, te Herran siunattu.

Herra Luther lähetti vaimonsa Katharinan keittiöön valmistamaan vieraalle ruokaa: lihaa, riisiä ja silliä pöytään kannettaisiin. Sitä odottaessaan Luther ja Manasse-vieras keskustelivat virren tekijästä, herra Juhana Polianderista, joka oli ollut Lutherin kiivaan vastustajan tohtori Eckin kirjuri. Mutta väittelyissä Lutherin kanssa Leipzigissä oli Polianderin sydän avautunut. Manasse kertoi Polianderista: Ja hän kehoitti meitä sitä hartaamme turvaamaan Jeesukseen, jolla ei ollut maallista kotia edes syntyessään ja joka kuitenkin valmisti taivaallisen kodin joululahjaksi niin monelle.

Polianderin virren sanat olivat lohduttaneet Lutherinkin surussa ollut sydäntä, kun hän murehti ystävänsä Filip Melanchthonin mentyä muuttamaan Augsburgin tunnustuksen tekstiä. Silti juuri Polianderin sanat lahjoittivat Jeesuksen suuret joululahjat Lutherille. Hän oli taas vakuuttunut totuuden ja oikeuden voitosta.

Ruokapöydässä keskustelu siirtyi Manassen reissuun Wittenbergiin. Mies oli saapunut palauttamaan Uuden testamentin Ambrosiukselle, joka paljastui Lutherin palvelijaksi. Ambrosius oli kuulemma antanut lahjana pelastajalleen. Hänen kirjansa oli kuitenkin tuonut siunausta ja pelastusta monelle kymmenelle ihmiselle Zeilsdorfissa.

Joulunvalmistelut alkoivat Lutherin kotona. Vieras kävi hakemassa kuusen metsästä Lutherin lasten iloksi ja Lutherin kanssa hän kiinnitti kuusen latvaan vahasta muovaillun jouluenkelin. Tämän jälkeen talonväki ryhtyi Ambrosiuksen ja vieraan kanssa siivoamaan taloa juhlakuntoon. Luther itse valvoi kehdossa nukkuvaa nuorinta lastaan. Raamattu polvillaan herra tohtori kiikutti kehtoa ja pohti jouluevankeliumin äärellä Jumalan armollisuutta.

Kuusen latvassa oleva vahaenkeli sai Lutherin mietteisiin. Hän katsoi kehdossa nukkuvaa poikalastaan, välillä vahaenkeliä ja enkelin sylissä oleva lapsi näytti siltä kuin enkeli olisi tuomassa lasta alas maan päälle. Kyyneleet tulivat Martti-tohtorin silmiin, kun hänen silmänsä siirtyivät jouluevankeliumin tekstiin: …joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Hän oli lukenut nuo sanat satoja kertoja ja lohduttanut niillä tuhansia särkyneitä sydämiä.

Tuollaiseksi heikoksi, avuttomaksi lapseksi, kuin tuo kehdossa uinaileva minun poikani – sellaiseksiko alentui Herra, Hän, jonka hartioilla herraus on, väkevä Jumala, iankaikkinen Isä. Rauhan päämies! Hänkö, joka notkistaa taivaat tahtonsa mukaan, alentui ihmiselämän kaltaisiin kärsimyksiin, suruihin ja vaivoihin; tuli kaikissa kaltaiseksemme, kuitenkin ilman syntiä.

Pyhän ihmettely, kunnioitus ja kiitollisuus täyttivät Lutherin sydämen ja sen syvyyksistä kumpusi ylistys taivaalliselle rakkaudelle. Martti-tohtori koppasi luuttunsa seinältä ja alkoi tapailla säveltä ja sanoja: Enkeli taivaan lausui näin: Miks hämmästytte säikähtäin? Mä suuren ilon ilmoitan maan kansoille nyt tulevan.

Ennen kuin virsi ennätti edes loppua, ovi avautui ja jouluvieraat saapuivat: tohtori Bugenhagen, kapellimestari Walter ja kaino professori ja tohtori Filip Melanchthon. Kynttilät loimusivat kuusen oksilla, kun jouluevankeliumi luettiin. Sen jälkeen saivat talon omat ja vieraitten lapset leikkiä joulukuusen ympärillä ja poimia sen oksilta kukin pienet lahjansa.

Herroilla aika kului keskustellessa hengellisistä asioista. Ambrosius ja Manasse kinastelivat ensimmäisen kirjasta, oliko se lahjaksi annettu vai lainaksi otettu. Lopulta Manasse sai myöntyä vastaanottamaan Ambrosiuksen lahjan, vaikka niin vähäpätöisenä hän itseään piti suuren kirjan omistajaksi. Sellaisen aarteen omistamisesta ei herra Manassen kotipiirissä osattu uneksiakaan. Vielä kun Luther tarjosi Manasselle töitä hankkimansa Leipzigin maakartanon katsantomieheksi, ei voinut köyhä mies iloaan pidätellä. Hän risti kiitoksena kätensä ja ylisti Jumalaa, jota oli tullessaan rukoillut. Minä kiitän sinua armollinen ja laupias Jumala, ettäs olet auttanut minut syvistä vesistä! Kodittomalle olet taas antanut kodon, sinä ihmeellinen isä.

Niin oli Jumala köyhän vieraan askeleita ohjannut ja Lutherkin puhkesi vielä opettamaan: Aamulla ja illalla oli rukoiltava, sillä jos petollisten ajatusten annetaan itseään narrata lykkäämään rukousta tuonnemmaksi, niin rukousta ei enää koko päivänä tulisi.

Kapellimestari Walter kyseli Lutherilta laulamansa virren perään ja illan kuluessa miehet kirjoittivat sävelet ja sanat ylös, jossa viimeinen säkeistö kuului: Nyt Jumalalle kunnia, kun antoi ainoan Poikansa, siit enkelitkin riemuiten veisatkoot taivaan Herrallen!

Tällainen kuvaus oli siis yksi Lutherin perheen joulu. Köyhälle vieraalle avattiin ovi ja hänet ruokittiin. Ihmeellisintä oli, että tuo vieras oli uskon ystävä ja evankelinen uskossaan, jolle Uuden testamentin hyvä sanoma oli avautunut ja synnyttänyt uskon, joka turvaa yksin Jeesukseen ja Jumalan armollisuuteen. Jumalan armollisuuden ympärillä myös Luther perheineen joulua juhlisti. Jokainen sai lahjansa, kuusi koristeltiin ja lapset saivat leikkiä. Joululaulut kaikuivat ja yhdessä saatiin ihmetellä pientä seimen lasta, jossa Jumala tuli maailmaan pelastajaksi synneistä ja kaikesta pahasta. Tuo sanoma synnytti uusia ylistyslauluja ja kiitollisuutta, sekä sai surulliset mielet iloitsemaan ja unohtamaan maalliset murheensa. Taivaallisen armon viesti mursi tuonakin iltana monen sydämen ja toi rauhan ja ilon, sekä tärkeimpänä ikuisen pelastuksen.

*******

Blogiteksti on lyhennelmä kirjan Joulu Lutherin kotona toisesta tarinasta, jossa kerrotaan Lutherin perheen jouluaatonvietosta. Kirjan on toimittanut Pekka Tuomikoski ja julkaissut Wanhatkirjat.fi.

4 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos noista sanoista Ville. Noin juuri Jumala järjestää uskovien elämää. Tietämättämme olemme usein suureksi avuksi toisillemme. Samalla kakki. Aivan kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Ville, kiitos blogistasi. Jumalan siunausta ja armollista Herran vuotta 2019!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen
    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, kolmen- ja neljänkympin puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.