Joulu – matka muistoihin, haaveisiin, itseemmme ja lähelle Jumalaa

Joulu on monien asioiden summa. Joulussa on paljon meille ihmisille yhteistä ja toisaalta jokaisella on oma tapansa ajatella joulusta ja viettää joulua. Onko mitään toista asiaa tai juhlaa, joka vaikuttaisi ja näkyisi maailmassa yhtä paljon kuin joulu? Ei taida olla. Joulu tuntuu ja näkyy sielläkin, missä joulun perinteinen sanoma maailman Vapahtajasta on vieras ja sielläkin, missä tuo sanoma on vieroksuttu.

Meillä aikuisilla mieleen tulevat usein lapsuuden joulut. Meille minun ikäpolveni ihmisille tulevat mieleen ajat, jolloin elämä oli kovin toisenlaista kuin se on tänä päivänä. Lautapelit, korona-pelit, jääkiekkomailat ja vastaavat olivat mieluisia joululahjoja. Silloin emme osanneet toivoa emmekä odottaa älypuhelimia ja vastaavia laitteita lahjaksi. Minua vanhemmalle polvelle tulevat mieleen sota-aikojen joulut. Silloin elämä oli vieläkin niukempaa.

Lapsuuden jouluista tulee mieliimme tunnelma. Se syntyi siitä, että perhe oli yhdessä ja vietti kaunista juhlaa yhdessä. Se syntyi siitä, että lapsina koimme kaiken niin herkästi ja vahvasti. Kuinka ihmeelliseltä jouluun liittyvät asiat tuntuivatkaan! Joulukoristeet, makeiset, joululaulut, joululahjat, pukin jännittävä odottaminen, jouluherkut ja niin edelleen. Kaikki tuo tuntui niin ihmeelliseltä ja kauniilta. Aikuisina kaipaamme sitä, että voisimme kokea jälleen ja edelleen joulun yhtä herkästi, yhtä aidosti ja vahvasti kuin lapsena.

Joulussa on edelleen tärkeää, että läheiset tulevat yhteen. Perheissä on tärkeä vaalia joulun perinteitä. Joulu on juhla arjen keskellä. Nykypäivänä menetämme niin helposti kyvyn viettää ja kokea juhlaa. Kaikki elämä alkaa olla samaa arkea ja arjen keskeyttää vain vapaalla puuhastelu ja harrastukset. Juhla arjen keskellä on tärkeää. Yhdessä oleminen on tärkeää. Sitä kaikkea joulu tarjoaa ja siihen se antaa meille puitteet.

Joulu ei tietysti ole kaikille juhlaa ja kaunista satua. Elämän raadollisuus on läsnä myös jouluna. Mutta joulu avaa näkymän siihen, että teemme läheisillemme, toisillemme ja mahdollisimman monelle maailman paremmaksi paikaksi elää. Siksi muistamme joulun alla ja jouluna apua tarvitsevia. Meille, jotka olemme saaneet lahjaksi paljon, on mahdollisuus antaa lahjaksi heille, joilta puuttuu se mitä meillä on lahjaksi saatuna.

Joulu on oikeastaan matka monenlaisiin ajatuksiin, asioihin ja kokemuksiin. Joulu on matka lähelle toisiamme ja yhdessä olemiseen. Samalla joulu on matka omaan sisimpäämme. Joulu on matka muistoihin ja se on matka haaveisiin ja toiveisiin. Matka taaksepäin, eteenpäin, sisäänpäin.

Joulu on myös matka kohti taivasta, kohti Jumalaamme, Luojaamme. Tai oikeastaan joulu kertoo sanoman Jumalan matkasta meidän luoksemme. Tuon matkan hän teki ja aloitti vastasyntyneenä seimen Lapsena. Suuren ja Pyhän matka luoksemme ei tapahtunut pelottavana ja suurena vaan pienenä ja hentona, pienenä lapsena. Joulun sanoma koskettaa tuon vastasyntyneen takia ja sen takia, että kuulemme sanat: Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman.

Jouluun ja joulussa matkatessamme voimme kulkea uudelleen tuttuja polkuja ja voimme löytää uusia polkuja, uusia näkymiä. Tähti näyttää tietä ja rakkaus tulee meille lahjana. Suuri rakkaus seimen Lapsessa. Se on rakkaus, joka sytyttää meissä rakkauden. Olkoon joulumme monien tärkeiden asioiden juhla! Olkoon se matka, jolla tie valaistaan kuljettavaksi jälleen tulevaan vuoteen ja tulevaan jouluun!

Toivo Loikkanen

Kirjoittaja

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.