Jouluko rappukäytävässä...?

HelsinkiMission joulukamppanjan mukaan Suomessa kärsii yksinäisestä joulunajasta 300 000 yli 70-vuotiasta vanhusta.

Huolestuttavaa on kuitenkin myös nuorten ja nuorten aikuisten tilanne. Nuoret aikuiset määritellään eri tavoin, mutta heidän voisi ajatella olevan esimerkiksi yli 18-vuotiaita, mutta alle 25- tai 30- vuotiaita.

Asunnottomuus, työttömyys ja opiskelupaikan puute näyttävät liittyvän toisiinsa. Uhkana on, että kun nuori aikuinen on ilman tätä kaikkea, hän myös syrjäytyy. Varmaankin jo yksi näin iso puute elämässä riittää viemään elämän sekaisin.

Vuoden 2013 Yle Uutiset kertoo, että alle 25-vuotiaiden asunnottomien määrä on kasvanut suureksi ja asunnottomat nuoret viettävät öitään esim. ystävien luona tai rappukäytävässä. Tämä kehitys ei todennäköisesti ole loppunut vuoteen 2013, eikä alle 25-vuotiaiden ikäluokkaan.

Millainen olisikaan siis ollut joulu vaikkapa rappukäytävässä?

Alle 25-vuotiaan kohdalla tämä on erityisen surullista, mutta 26-vuotiaskin on jo sitten taas monen ”nuorille” suunnatun palvelun ulkopuolella. Itse asiassa koko käsite ”nuori aikuinen” ei välttämättä ole kaikille tuttu. Kun nuori aikuinen astelee kaikenikäisille tarkoitettuihin palveluihin, saattaa kokemus olla huono. Moneen paikkaan on auttamatta liian vanha, mutta sitten taas tietyissä tapahtumissa "kaikki muut" ovat vanhempia. Näin esim. seurakunnassa...

Ehkäpä ensi vuonna jouluna saamme kamppanjan ihan vain nuorille aikuisille?

Lähde:

Ylen uutinen

2 kommenttia

  • Vuokko Ilola sanoo:

    Kaikenlainen eri ihmisten eri syistä johtuva yksinäisyys ja syrjäytyminen on vakavan mietinnän paikka meille ihan jokaiselle ja eritoten kansakuntamme päättäjille. Jotain pitää tehdä ja pikaisesti, jotta asialle saataisiin parannusta! Voi että minua ahistaa ihan jokikisen ihmisen yksinäisyys ja syrjäytyneisyys, en soisi sitä olevan koko maapallolla. Jokainen ihminen on rakkauden ja ystävyyden arvoinen <3

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Miksi 25-vuotias ei voi asua kotona´, jos ei ole työtä tai opiskelupaikkaa.

    Kaikille opiskelupaikan puute ei ole katastrofi, jos saa myöhemmin motivaation opiskella aikuisena, iltalinjalla tms. Tämä tulee jossain vaiheessa viemään siihen, että perheet eli lapset ottavat enemmän vastuuta vanhuksistaan. Resursseja lisäämällä en usko asian ratkeavan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Milla Hillberg
    Milla Hillberg

    Teologian maisteri, jonka kiinnostuksenkohteita ovat kulttuurintutkimus, lähetystyö, hermeneutiikka ja uskontodialogi.