Judith Butlerin performatiivinen sukupuolikäsitys vs.  luterilainen tunnustus

Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa 9.11.2016 edustaja Tuula Okkonen teki kirkkohistoriaa esittämällä väitteen: ”Jako naisiin ja miehiin on ensisijaisesti kulttuurinen ja sosiaalinen, kysymys on siis siitä mitä merkityksiä sukupuolelle annetaan”.

Väite sinällään ei ollut historiallinen, sillä yhdysvaltalainen feminismin teoreetikko Judith Butler esitti vastaavanlaisen ajatuksen jo vuonna 1990 julkaistussa teoksessaan Gender trouble: Feminism, and the subversion of identity. Teos on julkaistu suomeksi vuonna 2006 nimellä Hankala sukupuoli: Feminismi ja identiteetin kumous. Kirkolliskokousedustaja Tuula Okkosen väite on historiallinen siksi, että se lausuttiin luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa.

Judith Butlerin performatiivisen sukupuolikäsityksen mukaan luonnollinen ruumis ja siihen kuuluva seksuaalisuus eivät aiheuta sukupuolten välistä käyttäytymiseroa, vaan päinvastoin erilainen käyttäytyminen saa aikaan sukupuolen. Butlerin mukaan sukupuolet, mies ja nainen sekä niiden välinen ero syntyvät kokonaisuudessaan kulttuuristen käytäntöjen seurauksena.

Judith Butlerin käsitys sukupuolesta ei ole sovitettavissa yhteen luterilaisen tunnustuksen kanssa. Luterilaisen tunnustuksen mukaan ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja ihminen syntyy sukupuolisena olentona. Iso Katekismuksen kuudennen käskyn selityksen mukaan Jumala on jo alussa asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten.

 Augsburgin tunnustuksen puolustuksen mukaan ”Luomiskertomus opettaa, että ihmiset on luotu siinä tarkoituksessa, että he olisivat hedelmälliset ja että kumpikin sukupuoli luonnonmukaisesti tuntisi toiseensa kohdistuvaa viettiä. Me emme nyt puhu pahasta himosta, joka on syntiä, vaan siitä viettymyksestä, joka olisi kuulunut ihmisen luontoon turmeltumattomassakin tilassa, siitä mistä käytetään ilmausta luonnonmukainen kiintymys. Tämä kiintymys liittää sukupuolet keskenään yhteen jumalallisen järjestyksen mukaan.” (Apl XXIII)

Kirkolliskokouksessa esittämässään puheenvuorossa edustaja Tuula Okkonen totesi myös, että ” Ajassa vaihtuvia ovat myös ne normit, joilla yhteiskunnat ovat sukupuolta määrittäneet.” Näin saattaa ollakin, en sitä kiistä, mutta yhteiskunta ja kristillinen kirkko eivät ole sama asia. Kristillisen kirkon tulee sitoutua tunnustukseensa.

Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa todetaan: ”Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota.” (Apl XXIII)

Kirkolliskokousedustaja Tuula Okkosen esittämä ja Judit Butlerilta peräisin oleva sukupuolikäsitys ei siis voi tulla luterilaisen kirkkomme kannaksi, ilman että kirkko samalla luopuu luterilaisesta tunnustuksesta. Tämä täysin riippumatta siitä, miten yhteiskuntamme tulevaisuudessa suomalaisten sukupuolen määrittelee.

http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/index.html

http://kappeli2.evl.fi/kkoweb.nsf/386d28582428f977c2256e38003edaf5/b18ba139f31bb324c2258067002ced05?OpenDocument

28 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Perusta kaikelle Raamatussa on, ettei Rakkaudessa ole eriarvoisuutta, Jumala antaa sateensa kaikille, niin jumalattomille, kuin vanhurskaille.

    Erilaisuuden määritteleminen on jo vaikeampi juttu. Miehen ja naisen erilaisuudelle täytyy antaa sisänsä arvo, joka toteuttaa vanhemmuutta (maskuliini / femiini, kuten Jukka edellä totesi) Jumalan määrittelemällä tavalla, jolloin parisuhde on Jumalan suojeluksessa (siunaus) Rakkauden sisällä parisuhteeseen muodostuu myös lahjojen ja sukupuolisen eroavaisuuden mukainen järjestys, jolloin yksilöt eivät koe alisteisia tuntemuksia, eivätkä kilpaile keskenään, kuin toistensa kunnioittamisessa.

    Kaikki kilpailu ja riidat avioliitossa juontuvat yksilökeskeisestä ajattelusta, jossa yksilön nähdään olevan erillään yhteisön (perhe ja yhteiskunta) asettamista määritelmistä ja arvoista.

    Jumalan luomana ihminen tuleekin nähdä osana suurempaa kokonaisuutta, jossa yksilön arvo ja tasa-arvo varsinkin toteutuu parhaiten juuri sen viitekehyksen sisällä, missä Jumala luomistahto toteutuu ja ihminen saa sen tuoman siunauksen.

    Individualismin ja minä keskeisen ideologian ei voida nähdä tukevan sitä Raamatullista määritelmää, minkä johtoajatuksena on, että jokainen ihminen on ensisijassa toisia varten muita palvelevana yhteisön jäsenenä.

    Vanha lausuma: “Poikkeus vahvistaa säännön”; ei tarkoita sitä, että poikkeus on automaattisesti hyvästä, vaan, että säännönmukainen on yleensä perusta kaikelle ja siksi poikkeusta ei tulekkaan asettaa yleensä ohjenuoraksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Kivimäki
    Jukka Kivimäki

    Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.